torstai 11. marraskuuta 2010

Herkkutatti-vuohenjuustomusaka, eli Marja Linforsin reseptistä muunnettua

herkkutatti

Minulla on paha tapa kerätä jääkaappiin juustokannikoita. Olen täysin tietoinen, että se johtuu siitä, etten koskaan oikein tarkasti muista mitä olen jääkaappiin haalinut. Ja se taas johtuu siitä, että meidän jääkaappi on yleensä enemmän täynnä. Ihan erityisen täynnä se tietysti on näin myöhäissyksystä, kun kaikki ne mökille varmuuden vuoksi rahdatut purkit ja purnukat ovat kesäkeittiön sulkemisen myötä laskeutuneet kaupunkikeittiöömme.

Ja koska tämä sama show tapahtuu joka vuosi, päätin tällä kertaa vähän varautua jääkaapin yllättävään ja odottamattomaan pullistumiseen tyhjäämällä sitä hieman etukäteen. Hoo, mikä maatamullistava ja harvinaisen järkevä idea minulta ;) Niinpä sitten eräänä iltana juustokannikkavuoren äärellä päädyin kokeilemaan Marja Lindforsin lampaanlihamusakaa ilman lampaanlihaa! (Kirja oli siis: Lindfors, Taivaallinen munakoiso)

munia valkokastikkeeseenNäitä munia ei vahingoitettu vuuan teossa, mutta lajitoverit päätyivät valkokastiketta jämäköittämään...

Tässä musakaohjeessa ei ole perunaa, jonka tärkkelys saisi vuuan jämähtämään, mutta silmiini pisti ohjeesta sellainen hauska kikka, että valkokastikkeeseen vatkataan mukaan lopuksi raaka kananmuna. Se jämäköittää vuuan paistumisen aikana hyvin, vaikka tähän ei juuri laittaisi vehnäjauhojakaan. Jos haluat vähentää jauhojen määrää, suosittelen kumminkin että laitat kastikkeeseen vähintään yhden-kaksi teelusikallista, ettei juusto ala erottua maidosta kun keittelet sitä. Tuorejuustoa lisäämällä voisi onnistua ehkä myös... En kyllä ole kokeillut.

musakaAinoa kuva itse ruuasta taisi tulla otettua tekovaiheessa...

Ja kun sitten pyhäinpäivänä kutsuin 7 aikuista ja 3 lasta syömään totesin, että voisin palata uudelleen Marjan mainioon muskareseptiin. Se kävisi lisäkkeenä lammaspaistille, jonka olin ajatellut laittaa ja hieman edelliskerrasta tuunaamalla siitä tulisi hyvä pääruoka niille, jotka eivät eettisistä syistä lihaan koske. Tietysti myös tiesin jo, että vuoka vaan paranee kun sen tekee edellisenä iltana ja lämmittää illalliselle. Näin kaikkea valmisteluakaan ei tarvitse jättää kiireiseen lauantaihin. Ihan täydellistä.

Niinpä kaivoin suurimman rosterisen vuuan, mitä minulla on, otin käsittelyyn neljä suurta munakoisoa ja ryhdyin siivuttelemaan koisoja.

Marjan alkuperäisessä reseptissä ei oikeasti ole varsinaista tomaattikastiketta. Siinä ruskistetusta lampaanjauhelihasta, punaviinistä ja tomaattipyreestä haudutellaan n. vartissa kanelilla, valkosipulilla ja lehtipersiljalla maustettu mössö, joka ladotaan valkokastikkeen kanssa vuorotellen kuin lasagne paistettujen munakoisosiivujen väliin. Mutta koska minä tein tätä nyt (lähes) vegenä, päätin tehdä pienen tomaattikastikkeen ja tuoda sen makuun syvyyttä hyvällä punaisella balsamicolla, sardellilla ja kuivatuilla tateilla, joita syksyltä nyt on varastossa ihan valtavat määrät.

Edit: 14.11.2010: Kommenteissa joku huomautti nimettömänä, että puhtaasti kasvissyöjät eivät tietenkään halua annokseensa kalaa. Minä soitin etukäteen ystävilleni ja tiedustelin ruokavalioista. Se on hyvä idea, jos ei ole ihan varma, pitääkö ruuan olla puhtaasti vegeä vai kelpaako kala tai vaalea lintu ruokavalioon.

reilun kaupan sokeriaDansukker lähetti reilunkaupan sokereita meillekin ja olen nyt käytellyt niitä innokkaasti niin tähän kuin siihen kakkuunkin!

Valkokastiketta tein paljon. Taisin hukata siihen täyden maitolitran lisäksi vielä kermapurkkien ja maidon loppuja niin, että maitoa lieni enemmänkin 1,5 l kuin litra. Tästä tosiaan tulee valtava annos. Juustokannikoita minulla oli suurin piirtein seuraavasti: 1,5 pötköä ( á 180g) vuohenjuustoa, 2/3 mustaa koskenlaskijaa, 1/4 paprikakoskenlaskijaa ja pari palaa erilaista emmentalia - ehkä joku 300-400g yhteensä. Sillä ei ole niin hirveästi väliä mitä juustoja käytät, mutta vuohenjuusto tai lampaanmaitojuusto sopii tähän tavattoman hyvin, samoin kaikki käsillä olevat tuorejuustojen loput. Edellisellä kerralla taisin tyhjentää tähän 1,5 prk philadelphiaa ja erilaisia kovien juustojen jämiä. Mutta kaiken tämän epämääräisyyden lopuksi sanottakoon, että käytä juustoa maun mukaan. Paljon on hyvä;)

Vaikka alkuperäisestä reseptistä jäljellä on aika vähän, Marjan lampaalle käyttämät mausteet kuten kaneli , oregano, muskotti ja kastikkeen kananmuna sekä vuohenmaitojuusto ovat loistoideoita, jotka sopivat syksyyn niin hyvin. Varioi, tuunaa ja hae omaan suuhusi sopiva sekoitus - tässä käyttämäni herkkutattimusakan aineet suurin piirtein kaikille halukkaille :)


syksyn loput yrtitKeräsin yrtit kotipuutarhastakin talteen ennen pakkasia. Salviaa jäi vielä vaikka kuinka...

Herkkutatti-vuohenjuustomusaka (valtava rosterivuuallinen - 7 aikuista ja 3 lasta söi n. reilut puolet lisäkkeenä/pääruokana)

4-5 munakoisoa
oliiviöljyä paistamiseen

tomaattikastike 1 prk tomaattimurskaa (400g)
n. 1 rasiallinen ihan kypsiä ja makeita kirsikkatomaatteja
(2 sardellifilettä, voi jättää poiskin - varmistathan että vieraasi syövät kalaa!)
1 iso purkki n. 140g tomaattipyrettä
3-4 rkl hyvää punaista balsamicoa
punkkupullon loppu, jos on - ehkä 0,7-1 dl (jos ei ole, laita balsamicoa vähän enemmän)
1-2 tl kanelia
1 reilu tl sokeria
2-4 valkosipulin kynttä (maun mukaan)
1-1,5 rkl kuivattua oreganoa (tai nippu tuoretta, ekalla kierroksella laitoin myös mäkimeiramia kun oli vielä tuoretta)
isohko nippu sileälehtistä persiljaa
n. 3 oksaa rosmariinia (ei pakollista, mutta kun sitä oli ja se sopii vuohenjuustoon hyvin)
"pari kourallista" kuivia herkkutatteja hieman murustettuna (olisiko ollut semmoinen 2,5 dl mitallinen löysästi pakattuna - mutta voi laittaa ihan maun mukaan)
vasta rouhittua mustaa pippuria
(paahdettuja pinjansiemeniä - toisella kertaa jätin pois, eikä niitä välttämättä tarvitse)

Valkokastike
n. 50g voita
n. 3-4 rkl vehnäjauhoa (reiluja)
n. 1,5 l maitoa
muskottipähkinää (n. 1/2 tl - eli reilusti)
n. 2,5-3 dl juustoraastetta kannikoista (emmentalia lähinnä)
1,5 pötköä eli 270g vuohenjuustoa
2 kananmunaa (litran kastikkeeseen laitoin vaan yhden)

Lisäksi vuokaan & pinnalle:
n. 1 pkt koskenlaskijaa ja tuorejuustojämiä ehkä rasiallisen verran
Lisää juustoraastetta (jotta pinta peittyy, riippuu vuuan kooosta, ja kokoamisvaiheessa väliinkin voi ripottaa vähän)

Tee ensin tomaattikastike jotta se ehtii keittymään hieman kasaan. Pilko valkosipulit valmiiksi.

Laita kattilaan öljyä ja kuumenna se. Jos käytät pinjansiemeniä laita ne hetkeksi öljyyn paahtumaan. Lisää sitten sardellifileet ja sekoita kunnes ne menevät rikki öljyssä. Lisää valkosipuli, pyöräytä pari kertaa ja lisää kaneli, kirsikkatomaatit ja kaada mukaan punaviini varoen polttamasta itseäsi roiskeissa... Lisää sitten tomaattimurska ja pyre. Murusta sekaan kuivatut tatit ja lisää rosmariinin oksat.

Lisää suolaa, balsamico ja sokeri, kuivattu oregano (tuore vasta lopuksi) ja mustaa pippuria. Anna kiehahtaa ja pienennä sitten lämpöä hauduttelulle. Anna hautua ja kiehua hiljalleen kasaan ainakin puoli tuntia. Tarkista maku ennen vuuan kasaamista, poista rosmariinien kovat oksankarat ja lisää tarvittaessa tuoretta lehtipersiljaa, oreganoa/mäkimeiramia, balsamicoa, pippuria ja suolaa.

Kun kastike kiehuu, siivuta munakoisot. Maria itkettää niitä suolalla ja pyyhkii sitten nesteen pinnasta talouspaperilla. Minä en jaksa, kun ei näissä suomessa myytävissä, jalostetuissa munakoisoissa ole mitään kitkeryyttä nykyisin. Joten: paista munakoisot molemmin puolin pienessä tilkassa öljyä. Munakoiso sitten imee juuri sen verran öljyä kuin sille kaataa - joten jos haluat jotenkin säädellä öljyn paljoutta, käytä viipaleiden voiteluun pullasutia.

Kun munakoisot on paistettu, kaiva esiin juustokannikat ja raastin, raasta kovat juustot ja tee valkokastike.

Laita kattilan pohjalle voi ja anna sen sulaa. Lisää sitten jauhot ja anna niiden turvota voissa, mutta älä ruskista. Ota sitten vispilä kauniiseen käteen ja koko ajan vatkaten lisää maito. Saat kastikkeesta kokkareetonta, kun kaadat maitoa hieman erissä - kuitenkaan laskematta purkkia kädestäsi ja kun edellinen määrä alkaa sekoittua jauhoihin ja seos sakeutua lisää heti maitoa. Lopuksi kastike vaikuttaa löysältä, mutta ei hätää.

Lisää kastikkeeseen vuori juustoraastetta ja vuohenjuusto. Sekoittele kastiketta kunnes juusto sulaa, eikä se enää veny kun nostat vispilää. Mausta muskotilla ja suolalla. Nosta sitten kattila pois levyltä ja anna ihan 5 min jäähtyä ennenkuin lisäät munat.

Kaada muna kastikkeeseen ja sekoita koko ajan. toista, jos teet ison annoksen.

Sitten kokoa vuoka laittamalla munakoisoviipaleita, tomaattikastiketta, tuorejuustonokareita/koskenlaskijanokareita tai molempia sinne tänne ja peitä valkokastikkeella. Ja sitten uusi kerros. Päällimmäiseksi tulee jäädä valkokastiketta ja sen pintaan ripotellaan kaikki loppu juustoraaste.

Paista n. 200 asteisessa uunissa 35-45 min (jos teet seuraavaa päivää varten, 35 min riittää) tai kunnes vuoka on kokonaan kuumaa ja juusto on kuortunut kauniin ruskeaksi pinnalle. Ota vuoka pois uunista.

Malta kuitenkin vielä ainakin 10 min ennenkuin syöt ruuan, jotta se ehtii hieman jämähtää. Parastahan tämä on seuraavana pivänä, lämmitettynä :) Nauti hyvän, täyteläisen punaviinin tai vaikka sitten maidon kanssa. ;)

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Niin, maidostahan on ollut puhetta...:D

Nelle kirjoitti...

Nanna, niin on:) Maitokin on ihan hyvää! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva resepti, kiitos! Mutta., on pakko sanoa, että jos ruoassa on sardellia, ei se silloin ole kasvisruoka. Mua ainakin suututtaisi jos kasvisruokana tarjottu sisältää lihaa. Ei se kala kasviskaan ole.

"Mutta koska minä tein tätä nyt vegenä, päätin tehdä pienen tomaattikastikkeen ja tuoda sen makuun syvyyttä hyvällä punaisella balsamicolla, sardellilla ja kuivatuilla tateilla"

Nelle kirjoitti...

Anonyymi, olet täysin oikeassa! Mutta koska tiesin, että molemmat vieraat eivät vieroksu mereneläviä uskalsin käyttää sardellia. Mutta lukijoita varten, jotka eivät tiedä että kasvisruokailijat eivät syö kalaa, olisi reilua sanoa tämä postauksessa. Korjaan siis! :)