Terassisiivousta, fenkolimuusia ja häränhäntiä toiseen kertaan

Meillä on tällä kertaa luvassa ihan rauhallinen perhevappu. Ja uskotteko kun sanon, että se tulee todella tarpeeseen.

Koko viikko on ollut niin kertakaikkisen hengästyttävän kiireinen, että en edes keksi itselleni mitään parempaa vapputekemistä kuin puhallella ilmapalloja A:n iloksi, siemailla simaa ja ehkä paistaa jonkin sortin munkkeja. Niin ja heilutella varpaita terassilla, mahdollisessa auringonpaisteessa, vappuhattu päässä ja villasukat jalassa.

Kuohuviinilasillisetkin joutuu ehkä kohottamaan, sillä V on ihanasti paitsi hoitanut koko viikon ruokatalouden myös varautunut vappuun Codorníun 125v juhlapainoksella kuohuvaa. Se on kyllä ihan oivaa tavaraa. Minä en ole siman tekemisen lisäksi vielä varautunut mitenkään. :)

Kun Mimmu oli käymässä viikonloppuna, me rykäisimme terassille pienen siivousurakan heti aamutuimaan ja putsasimme terassilta kaiken talven pölyn ja lian pois. Sitten nautimme koko päivän auringosta teetä juoden ja pölöttäen kaikesta maan ja taivaan välillä. V vielä viritti meille vähän musiikkia ulos ja laiskaa päiväämme voisi kutsua lähinnä täydelliseksi.

Ja tottakai myös ruoka piti syödä ulkona! Minä tein toiseen kertaan niitä tahmahänniksi nimeämiäni häränhäntiä.

Tällä kertaa laitoin portviiniä, niinkuin alkuperäisessä ohjeessa käskettiin ja lisäksi lorautin mukaan n. 3 rkl kuusenkerkkäsiirappia. Tosi herkkua tuli taas. Voin kyllä oikein lämpimästi suositella, jos ette ole vielä uskaltautuneet. Käytit sitten balsamicosiirappia ja punkkua tai portviiniä niin hyvin toimii!



Lisäkkeeksi tein fenkoliperunamuusia johon käytin myös sitä minttuista chilisuolaa, jota taannoin pykersin. Se suola ei ole pakollista, voit tietysti käyttää tähän ihan vaan maustamatontakin suolaa, mutta pieni vihreä chili ei mitenkään vahingoita muusia, päinvastoin.



Ja koska portviinissä haudutetuissa häränhännissä tosiaankin on paljon makua, sen pariksi sopii hyvin vaikka hyvä Chianti Classico, joka on tarpeeksi selkeä nostaakseen muut maut hyvin esiin. Ja tietysti sitten vielä tarvitaan kaunis päivä, hyvää seuraa ja hieman musiikkia.

Muusin ohje on viitteellinen, laita nestettä sen verran, että muusi on ihanaa, kermaista ja sopivan paksua. Joskus ihan tavalliset asiat ovat vaan niitä parhaita.

Hyvää ja turvallista vappua jokaiselle.

Fenkolimuusi (n. 4-5:lle)

n. kilo jauhoisia perunoita
1 fenkoli
ruokakermaa (en mitannut, ehkä 3-4 dl, kunnes muusi on sopivaa)
1 muna
(nokaere voita)
vihreää minttu-chilisuolaa

Ota fenkolista talteen vihreät tillimäiset lehdet ja pistä ne sivuun. Pilko fenkoli n. 3 dl kermaa ja kuumenna kiehuvaksi levyllä. Peitä kannella ja jätä ihan hiljaiselle lämmölle hautumaan ja antamaan makunsa maitoon.

Sitten kuori perunat ja keitä ne kypsäksi vedessä.

Muusaa perunat ja sekoita sitten joukkoon kuuma fenkolikerma (siivilöi fenkolin palat pois, ellet halua fenkolisattumia), nokare voita ja muna. Lisää kermaa tai vaikka perunoiden keitinlientä, jotta saat muusista mielestäsi sopivan paksua. Mausta suolalla, koristele fenkolin lehtisilpulla ja tarjoile.

Possun poskea Italiasta ja spaghetti carbonara

Rouva R yllättää meidät aina silloin tällöin Italian tuliaisilla. En tiedä oliko Rva R lukenut Chez Jasu - blogissa käytyä pasta carbonara - keskustelua, mutta joka tapauksessa tällä kertaa saimme V:n veljen kanssa jaettavaksemme aitoitalialaisen possun posken. Melko hyvin osui ja upposi, kun siitä oli ihan hiljattain ollut puhetta.

Voitte varmaan kuvitella, miten utelias olin tämän herkun suhteen? Koskaan en ollut moista maistanut enkä kieltämättä edes kuullut kyseisestä herkusta ennen kuin se nousi esiin tuon pastakeskustelun osana. Ja kun sellainen pala nyt sitten kotiin laskeutui, niin arvatkaapa kaksi kertaa, mitä siitä syntyi? No ylläripylläri; pasta carbonaraa! ;)

Turvauduin taas tuttuun italiaklassikkoon The Silver Spooniin ja pihistin reseptin sieltä. Ja uskokaa tai älkää, onnistuin kämmeltämään näinkin helpon homman ;) Jos kananmunan laittaa kuumaan rasvaan sekä pastaan ja sekoittaa - mitä syntyy? Vastaushan on... Munakokkelia! Kyllä. Muuttui se kokkeliksi siitäkin huolimatta, että huuhtelin pastan nopeasti kylmällä vedellä, vaikkei ohjeessa edes käsketty. Ei varmaan olisi kannattanut olla Ihan Niin Nopea. Mutta oli nälkä ja kuvittelin, että pasta olisi ehtinyt jäähtyä tarpeeksi huuhtelussa. Isä aina tapaa sanoa: "luulo ei ole tiedon väärtti" , mikä tuli todistettua - taas.

Ei se pahaa ollut, päinvastoin, mutta vähän harmitti. Etenkin kun hopealusikka vielä ohjeistaa vihjeellisesti, että sulje liesi, lisää pasta ja sekoita sitten vasta kananmuna. Mutta olisi siinä tietysti voitu sanoa tälläisiä tavallisia tumpeloita ajatellen, että se pasta kannattaa sekoittaa kunnolla siihen rasvaan pannussa ennen munan sekaan rikkomista. Luulen, että se oli varsinainen ongelma: vaikka pasta oli huuhdottu kylmällä, pannussa oleva voi ja possun poskesta tullut rasva oli ihan tulikuumaa. Eli minä neuvoisin nyt vahingosta viisastuneena että: sulje levy, huuhtele pasta kylmällä (tai valuta vain kunnolla ja anna hetki jäähtyä pancetan kanssa pannussa). Kun olet sekoittanut pancetan ja pastan tutki seoksen lämpö ja tarvittaessa odota hetki. Lisää munat ja sekoita taas. Ehkä se siitä.

Kyllä se possun poski silti aikamoista herkkua oli; vaikka kuvastakin näyy, että rasvaa on, lopputulos oli tosi lihaisan makuinen. Juuri sellainen hyvä, kuin lihahyytelön mureimmissa lihanpaloissa. Mutta jotenkin pehmeämpi ja leppoisampi. Pancettaan verrattuna voisi ehkä sanoa, että possun poski on jollain tapaa hienostuneemman makuinen.

Mutta näin suomalaisena kun sitä pancettaakaan ei kovin usein tule syötyä niin vaikea tässä nyt on ensikosketuksen jälkeen kummankaan nimeen vannoa. Kyllä se Falornilta kotiin roudaamamme rosmariinien ja yrttien kanssa kuivattu pancettakin melkoista herkkua oli... Ehkä varaan vielä oikeuden toiseenkin kokkailuun ennen lopullisen tuomion antamista... Rva R antoi myös hyvän vinkin kivan simppelistä lisäkkeestä, jota voisinkin ehkä kokata vaikka tänään, illalla...

Posken säilytykseen Rva R oli saanut muuten hyvän vinkin possun poskea ostaessaan: Kun posken leikkaa auki, leikkauspinta kannattaa sipaista ohuella kerroksella öljyä, jotta se ei kuivu kokkauskertojen välillä. Öljystä syntyy pintaan kalvo, joka suojelee lihaa. Voisin kuvitella, että sama pätee pancettaankin? Ja minä tein työtä käskettyä; sipaisin sudilla ohuesti öljyä silavalle ja kääräisin posken takaisin pergamiiniin. tutkimme myöhemmin lopputulosta.



Spaghetti carbonara (The Silver Spoonin mukaan, neljälle)

25g voita
100g pancettaa, kuutioituna (laitoin siis possun poskea)
1 valkosipulin kynsi
350g spaghettia
2 munaa, kevyesti rikki vatkattuna
40g vastaraastettua parmesania
40g vastaraastettua pecorinoa (laitoin vaan parmesania tuplamäärän kun pecorinoa ei ollut)
suolaa
pippuria

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan ja mausta se suolalla. Samalla kun preparoit possun poskea pannulla, kiehuta pasta al denteksi.

Sulata voi pannussa ja lisää possun poski tai pancetta sekä kokonainen (hieman rikki lyöty) valkosipulin kynsi ja paista, kunnes valkosipuli muuttuu ruskeaksi. Poista sitten ruskistunut valkosipulin kynsi.

Sitten suosittelen ottamaan pancetan pois levyltä, huuhtaisemaan pastan kunnolla kylmällä vedellä (ei kylmäksi asti, mutta enemmän kuin kaksi sekuntia...) ja ensin sekoittamaan pastan ja pancetan sekä kaiken ihanan rasvan kunnolla keskenään. Vasta sitten lisää kananmuna ja puolet juustosta. Sekoita niin, että juusto ja kananmuna kuorruttaa pastan kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitten loppu juusto ja sekoita varovasti uudelleen. Näin osa juustosta jää vielä vähän ilmavaksi pastan pintaan.

Ja sitten ruoka nautitaan vaikka hyvän chianti classicon kanssa. Jopa hieman kokkelisena pelastaa kyllä pahemminkin sivuraiteelle päätyneen päivän.

Pehmeää laskua eli mascarpone-fenkolirisottoa, kampasimpukoita ja lohta

Mimmu tuli kylään viikonloppuna ja kun meidät päästää kahdestaan kauppaan - no, seuraukset voi arvata.:) Tämä oli lopulta hyvin yksinkertaista herkkuruokaa ja nojaa täysin siihen, että raaka-aineet ovat hyviä. Ai niin ja sellossa oli pakkasessa kampasimpukoita 35 eur /kg.

Vähän vielä Chez Dominiquen kampasimpukat mielessäni näytin näille ihanuuksille vain aavistuksen kuumaa grilliä ja pyöräytin kylkeen fenkolilla maustettua risottoa. Laitoin risoton pohjaan sellerinvarren lisäksi puoliskan fenkolia ja lopuksi puolisen purkkia mascarponea. Ensi kerralla jätän ehkä sellerin pois ja laitan pelkkää fenkolia - maku saa nousta ihan kunnolla esiin.

Risottoreseptejä meillä on täällä jo aika monta. Mutta esimerkiksi rypälerisotto-ohje toimisi tähän malliksi ihan hyvin. Laitoin tällä kertaa ehkä 2,5 dl riisiä, koska tein ruokaa neljälle ja puoli purkkia mascarponea riitti silti minusta ihan hyvin. Joten: laita vaan sellerin tilalle fenkolia, unohda rypäleet, lisää riisin määrä n. 2,5 desiin ja käytä kasvis- tai kalalientä tarpeen mukaan, ehkä n. 6 dl. Lopuksi kyllä lisäsin vielä vastaraastettua parmesaniakin ainakin puolitoista desiä, muttei se ole pakollista. Maista risottoa mascarponen lisäämisen jälkeen ja arvioi haluatko sitä mukaan vai et.

Risotto kannattaa joskus opetella tekemään. Mimmu juuri risottoa sekoitellessaan totesikin, että on ollut niin monesti kiitollinen siitä taidosta. Kun risoton joskus opettelee, se syntyy samalla tavalla joka kerta. Ja miten paljon siinä on lopulta mahdollisuuksia varioida: kun mausteita lisää eri tavoin, saa aikaan ihania, uusia ruokia. Risoton suuri salaisuus on oikeanlaisen risottoriisin (esim arborio) lisäksi, että se vaatii vaan jatkuvaa hämmentelyä ja veden lisäämistä vähän kerrallaan. Sillä tavoin riisi kypsyy tasaisesti ja lopputulos on suussasulavaa ja ihanaa. Ja risotto ei sitten valmiina odottelusta parane, joten se kannattaa ajoittaa aika tarkkaan. Risoton kypsymiseen menee vajaa puoli tuntia ja se on valmista, kun riisi ei ole enää kovaa, mutta pysyy hyvin kasassa. Yleensä sanoisin, että kaikki muu kannattaa tehdä ensin; lihakin voi vetäytyä muutaman minuutin risottoa odotellen. Mutta tänään tein mereneläviä, jotka eivät myöskään odota. Ne on saatava tarjolle heti kun ovat valmiita. Toisaalta, niiden kypsyminen kuumassa grillissä on lähinnä välitön. Niinpä päätin tehdä lisukkeeksi mascarponerisottoa.

Mascarponerisotoissa ruuan kannattaa antaa vetäytyä mascarponen lisäämisen jälkeen juurikin sen muutaman minuutin, jotta riisi imee vielä kermaa itseensäkin. Risotto jää tällä tavoin juuri unelmaisen kermaiseksi, mutta ei ole liian vetelää. Peitä risotto kannella ja vaikka parilla keittiöpyyhkeellä vetäytymisen ajaksi. (Tässä vaiheessa minä sitten kirmasin grillille ja heitin kalat hiillokselle.)

Lopuksi risotto maustetaan vielä suolalla, pippurilla ja lehtiperiljalla. Ja jos kaipaan uusia vinkkejä risottoon, niin ystäväni M tarjosi meille perjantaina aivan loistavaa rapurisottoa, jossa oli mascarponen lisäksi sattumiksi laitettu jokiravun pyrstöjä ja parsaa. Liemi risottoon oli keitetty parsojan trimmauksesta yli jääneistä paloista ja kuorista. Muistathan muuten, että vihreää, nuorta parsaa ei välttämättä tarvitse kuoria, mutta valkoinen parsa pitää. Jos vihreät tangot kuitenkin ovat tosi isoja ja pinta tuntuu puisevalle, niiden paksusta tyvestä voi vähän kuoriakin.

Ja koska V oli pilettämässä tällä kertaa grillauksesta vastasi yours truly. Ihme kyllä, ilmeisestä grillauskokemuksen puutteesta ja pienestä paniikista huolimatta sain jotenkin lohen osumaan juuri eikä melkein nappiin: pilkoin lohen isoiksi kuutioiksi vartaaseen. Keihästin palat ruotojen suunnassa ja sipaisin pintaan öljy-soija-sitruunamehuseosta. Sama käsittely kampasimpukoille.

Sitten grili kuumaksi ja parsat, kalat sekä simpukat grilliin. Koska käytin hiiligrilliä, jossa lämpöä on haastavampaa käsitellä, kuin kaasugrillissä varasin viereen jo valmiiksi yhden uunikipon. Sitten nopeasti kaloihin ja simpukoihin kaunis ruskea pinta - ehkä minuutti - pari molemmin puolin.

Sen jälkeen laitoin uunikipon grillin sivuun ja nostin vartaat siihen. Näin sain kaloille vielä vähän "uunimaista" epäsuoraa lämpöä. Annoin merenelävien olla kipossa kuumassa grillissä ihan minuutin tai pari ja sitten raotin varovasti yhtä lohenpalaa. Se näytti juuri sopivasti kypsyneeltä, mutta edelleen mehukkaalta. Parsoissa oli söpöt raidat joka puolella. Tuomitsin ruuan valmiiksi.

Se, mitä tähän olisi tietysti voinut vielä laittaa, olisi ollut fenkolilla maustettua maitovaahtoa ja - ehkä - ihan vähän murskattua, paahdettua saksanpähkinää... Ihan vaan finedining - fiilistelymielessä :)

Hyvin tosin maistui näinkin - mutta jos nyt jotain tunettaisin niin todella; enempi fenkolia ensi kerralla ja maitovaahtoa... :)

"Dominiquella" eli pieni tarina Islannin tuhkasta ja keväästä

On vähän hämmentynyt olo eilisen illallisen jälkeen. Tästä tulee nyt sitten tämmöinen hehkutuspostaus. Eli fiiliksissä ja ilman kritiikkiä: kiinnittäkää turvavyönne! :)

Eilen illalla istuin Chez Dominiquessa nauttimassa Islannin tribuuttimenua, vain pari päivää pöytävarauksen tekemisen jälkeen. Chez Dominiquen Lontoolainen asiakas oli joutunut perumaan varaamansa yksityistilaisuuden näiden monta muutakin asiaa mullistaneiden Islannin tuhkapilvien takia. Tästä johtuen illalliset myytiin sitten alennushintaan (9 ruokalajia 69,- per nuppi) ensin ehtiville. Näiden varsinaisten ruokien lisäksi tuli "tietysti" sitten vielä pieniä keittiön tervehdyksiä nelisen kappaletta. Viinimenu maksoi 50 eur lisää.

En ollut uskoa todeksi, kun V kertoi varanneensa meille illallisen torstaiksi: "Ai niinkun tälle viikolle, vai? Mikä tää juttu nyt on?", kysyin ja V selitti. Kun V oli bongannut mahdollisuuden, hän oli ajatellut yllättää minut iloisesti ja varannut meille pöydän ja minä pääsin kuin pääsinkin elämäni ensimmäistä kertaa "Dominiquelle".

En osannut etukäteen oikein kuvitella, mitä odottaa. Ehkä vähän jopa pelkäsin, että pienet taideteosmaiset annokset eivät aukeaisikaan minulle? Mitä jos ne tuntuisivat vaan joltain turhalta piperrykseltä? Mitä jos kaiken tämän innostuksen ja odotuksen jälkeen... Olisinkin pettynyt? :)

Eihän Välimäen kahden Michelintähden paikkaa varmaan tarvitse teille kehua? Minusta tuntuu, että tuollaiselle ravintolalle on hirveän vaikeaa tehdä oikeutta, kuvailemalla sitä mitenkään. Mutta eilisen kokemuksen perusteella, voisin sanoa että jos rakastat hyvää ruokaa, mene joskus. Mene viettämän ilta ystävien kesken ja ihmettelemään. Mene avarin mielin maistamaan, haistamaan, kokemaan ja näkemään. Tule vaikka vähän kauempaakin.

Kaikki oli juuri niin oikein, kun kuuluukin olla. Palvelu oli jatkuvaa, mutta niin hyvin toteutettu, että en kertaakaan tuntenut oloani ahdistuneeksi tai ympärillä hyöriviä tarjoilijoita liialliseksi. Oikeastaan voisi sanoa, että itse palvelua ei huomaa; kaikki vain tapahtuu, koko ajan, kuin joen pohjavirtaus, joka hitaasti soljuvan, lähes tyynen pinnan alla kuljettaa vettä nopeasti ja tehokkaasti kertaakaan häiritsemättä joen törmälle aurinkoon asettunutta seuruetta.

Taidetta monesti verrataan musiikkiin ja se on minusta hyvin osuvaa; Chez Dominiquessa ruoka osattiin rytmittää kauniisti harmonisiksi kokonaisuuksiksi. Vaikka ruokalajeja oli yhdeksän ja kaikissa niissä oli paljon erilaisia osia, mikään ei ollut pois paikaltaan. Pienimmätkin yrtin versot ja hippuset kuuluivat kokonaisuuteen. Keittiön tervehdykset puhdistivat maun väleissä ja houkuttelivat makuaistia.

Täytyy tunnustaa, että tunsin itseni pieneksi aterimet kädessäni. On todella vaikeaa kuvailla, mitä oikeastaan koin. On nyt kieltämättä semmoinen olo, ettei tuollaista taida syntyä ihan kotikeittiössä - sori vaan syömään tulijat ;) Mutta tietysti pitää muistaa, että ruokia on niin moneen tarkoitukseen. Tämä illallinen ei ollut selaista, mitä voisi syödä joka päivä. Se ei ollut millään mittapuulla vain ravintoa. Se oli matka.

Näillä sanoilla haluan sanoa kiitos ja antaa ajatusten virralle vähän liikkumatilaa; tehdäänpä pieni mielikuvitusmatka eiliseen makumaailmaan...

Pieni tarina Islannin tuhkasta ja keväästä.

Pienet keittiön tervehdykset saattelivat meidät illan makumatkalle. Niissä heijasteltiin pilvien keveyttä, lumen puhtautta ja kevään saapumista. Toisaalta luvattiin myös juurevia, maanläheisiä makuja, kerrottiin lumen alta palastuvasta tuoreesta maasta.

Ne herättivät meidät ja asettivat oikeaan tunnelmaan: tervetuloa, tänä iltana pääosassa on ruoka, viini ja elämys jonka kohta pääsette kokemaan. Ottakaa hyvä asento ja rentoutukaa; matka alkaa.

kukkakaalia, parmesania ja tryffeliä

Kevään ensimmäiset kukkakaalit pilkistivät ujosti parmesankinoksen lomasta tryffelisiivun suuntaan, kuin krookukset kohti hieman pilvisellä taivaalla näkyvää aurinkoa. Raikkaita makuja, silkkistä tekstuuria ja pehmeää parmesanlunta.

Islantilaisia katkarapuja, selleriä ja maitoa

Katkarapuchipsejä muistuttava friteerattu maito oli laitettu alustaksi katkaravuille. Chipsin rakenne oli rapea ja ilmava; tarjoillut katkaravut olivat kuin se viimeinen kinos keväistä suojalunta, johon astut ja hieman jäätä pujahtaa sisään kenkäsi varresta.

Ankanmaksaa ja raparperia

Ja sitten löytyy se hiekkatie, jonka auringon lämmin paiste on jo sulattanut, se on vielä aavistuksen kostea, mutta se ei haittaa. Hiekka ja ensimmäiset kukat tuoksuvat jo humalluttavasti. Hengität sisään kosteaa kevätilmaa, joka tuntuu elähdytttävän aistejasi kuin rakkauden ensisuudelma aurinkoisella puistonpenkillä.

Raparperi maistuu raikkaalta, pehmeältä ja aromaattiselta. Ankanmaksa on kuin se pieni värinä sydänalassa, kun se on pakahtua onnesta. Ruoho vihertää jo. Kun tartun viinilasiin ja maistan Spätleseä tunnen, miten aromaattinen viini lehauttaa punan poskilleni.

Olen onnellinen kanssasi.

Kampasimpukkaa, fenkolia ja tilliä

Ja me viivymme siinä hetken, käsi kädessä ja toisiimme nojaten. Pieni onnenkyynel valuu poskelleni, huomaamattasi. Suutelen sinua uudelleen ja pyyhit kyyneleen pois. Suudelma maistuu kampasimpukalle.

Fenkoli maistuu uudelle ja raikkaalle, kermainen kastike tuo turvallisuutta. Lasken pääni olkapäällesi ja minun on hyvä olla.

Merikrottia, "hummeri gnocchi" ja lakritsia

Sen jälkeen on aika kävellä rantaan. Pitkin kallioita laskeudun varovasti vesirajaan, jossa tuoksuu meri ja aallot ovat vaadottaneet vettä. Poimin lämpimän, pienen kiven ja heitän sen korkeassa kaaressa kauas. Hymyilen; heitän edelleen kuin tytöt.

Ei ole kiire minnekään. Merikrotti maitovaahdon alla on täydellisen suussasulavaa ja pehmeää, raikasta kuin meri-ilma. Aromaattisen maukkaat, pehmeät hummerignocchit kuin lämmin kivi, jonka heitin kauas. Ne katoavat aivan liian pian. Lakritsi kuin kallio, jolla kävelen, eteenpäin.

"Aurinko"

Ja kun nousen kallion laelle pysähdyn. Suljen silmäni ja käännän kasvoni aurinkoon: appelsiinia, porkkanasorbettia ja vielä aavistuksen raikas keväinen tuuli kasvoilla; Juuri sellainen pieni ja rauhallinen hetki auringossa, ennenkuin lähden takaisin muiden luo. Appelsiinisorbettia, porkkanasorbettia ja appelsiinista vaahtokarkkia. Kun käännyn lähteäkseni, jotain vihreää pilkistää kallionkolosta. Huomaan, että ruokahaluni on herännyt taas, vaikka hetki sitten en huomannut lainkaan olevani nälkäinen.

Juottovasikkaa, vasikan kateenkorvaa, kevätkaalia ja suolaheinää

Terassilla on vielä vähän viileää, mutta kaikki ystävät istuvat jo siellä. Laseihin kaadettu Pinot Noir odottaa ruokaa. Kaikki tervehtivät minua ja joku alkaa kertoa, mistä muut keskustelivat. Minä istun alas ja nopeasti tarinat alkavat kietoutua toisiinsa, puheen sorina muuttuu jälleen hillpeäksi ja alkaa elää omaa elämäänsä. Joku nauraa sydämellisesti.

Maistan vasikkaa ja se on pehmeää, herkkää ja nuorta. Viini nostaa hapoillaan juuri sopivasti sen makuja esiin. Kateenkorva on melkein makeaa, karamellisoitunutta ja niin hyvää, etten enää kuule mitä muut keskustelevat. Olen täysin keskittynyt tummiin makuihin joita viini tukee. Kevätkaalin vihreät ja rehevät maut tuovat lautaselle mummon kasvimaan; korista pilkottavat tuoreet salaatit, ruusukaalit, porkkanat ja suolaheinät, joita mummo on kerännyt maaltaan paljasjalkaisen kesälapsen ihmeteltäväksi.

"Ananaskarkki"

Ja mummo tarjoaa yhden ananaskaramellin peltirasiasta salaa, kun äiti valmistelee kahvipöytää, eikä huomaa. Se on makeaa ja raikasta samaan aikaan. Muutama hedelmäkuutio ja pari-kolme lusikallista raikasta, makeaa ja viileää mehukeittoa. Rapea ananaslastu.

"ampiaisten pörinää"

Kahvi on katettu puutarhaan. Kermaiset ja vadelmaiset maut ovat kesäisten kutsujen juttu. Pienet hunajamurot ovat kuin pöriseviä mehiläisiä. Ensimmäinen lusikallinen kakkua on aina paras. Päivänsankari saa punaisen ilmapallon.

Suklaata ja vihreää teetä

Puutarhan auringossa aikuiset voivat istua pitkään, kuunnella ampiaisia ja nauttia kylläisenä hitaasta lämpimästä päivästä. Kakussa on suklaata, pähkinää ja toffeeta. Rapeaa tummaa suklaata. Kermaista jäätelöä ja teetä, jotain raikasta ja melkein kirpeää. Kuplivaa jälkiruokaviiniä, täyteläistä hasselpähkinää.

Mitään ei puutu. Koko tarinan ydin vangittu suklaakakkuun. Hyvää syntymäpäivää: lahjat on avattu ja lapset leikkivät jo niillä kauempana.

Marenkia, lakritsimacaronia, punajuurimarmeladia ja suolakarkki

Kahvi nautitaan pienestä posliinikupista: raikas macaroni lakritsalla ja itse tehty punajuurimarmeladikarkki. Marenki on kuin sen rehevän rouvan hattu, joka piteli posliinikuppia! Muistatko sen?

Rasiasta tarjotaan myös suolalla maustettu kinuskikonvehti, joka kimaltelee auringossa. Rouva kurottaa kohti laatikkoa: "ei minun pitäisi enää, mutta olkoon nyt kun olivat niin hyviä!"

Ja elämä jatkuu keittiössä, ilta hämärtyy ja kaikki lähtevät kotiin. Oli mukavaa tavata, kiitos kutsusta. Vielä seuraavanakin päivänä vieraat hymyilevät: olipa se kyllä hassu sattuma, että saimme tuollaisen päivän ihan vaan keskelle arkea.

Onnea Hansille 40v - päivän johdosta!

Broileria chutneyllä eli kokonainen kana grilliin

Kuten taisin jo ohimennen mainitakin, ostin viime viikolla valmiiksi yrittimarinoidun broilerin Sellosta. Jutustelin lihamestarin kanssa yrttien aneemisuudesta tässä kevättalvella. Hänkin tuumaili siinä kanaa pakatessaan, että hekin joutuvat käyttämään marinadiin enemmän yrttejä kuin tavallisesti: yrttien maku on vielä niin ohut.

Olin jo päässyt maistelemaan että sitruunachutney sopii hyvin fetan kanssa ja kuvittelin, että se kävisi myös kanalle. V oli myös todennut, että mangochutney voisi käydä hyvin sekoitettavaksi tuohon vahvaan ja sitruunaiseen versioon ja minä poimin kaupasta mukaani Pirkan mangochutneypurkin ja lähdin kotiin.

Matkalta soitin V:lle ja pyysin lämmittämän grillin kanaa varten. Koska oli arki-ilta tuumailin, että yksinkertaisuus kunniaan ja sekoitin sitruunachutneystä, mangochutneystä, öljystä ja soijasta kanalle sivelymarinadin ja sutikoin sitä vaan yrttimarinoinnin päälle.

Siitä tuli ihan älyttömän hyvää. Sitruunaista ja mangoista, vahvaa ja samalla lempeää. Soija syvensi makua mukavasti ja toi ruokaan suolaa. Epäsuora lämpö grillissä teki öljyisestä chutneystä ihanan tahmaisen pinnan kanalle ja kun V sutikoi kastiketta kanan pintaan useamman kerran paiston aikana, liha oli juuri niin mehukasta ja ihanaa kuin pitää.

Aikaa paistamiseen meni tarkalleen 1h 6 min. Käytimme toki apuna paistimittaria ja otimme kanan pois grillistä kun sisälämpö oli 3 astetta alle tavoitteen. Sitten kana sai vetäytyä leikkuulaudalla ennen leikkaamista n. 10 min.

Edit 26092012: Kanalle sisälämmöksi riittänee 75 astetta (maku- lehti)  - vaikka tässä postauksessa kanaa kypsennettiinkin pidempään, sinne 79-82 asteen hujakoille. Tämä oli meidän vanhan paistimittarin lukema siinä kohtaa, missä se kanan kuva oli:) 

Btoilerin koiven liitoskohtaan tehdään pieni viilto, joka auttaa kypsymisessä.

En muista enää, mihin postaukseen sain lukijalta vinkin, että kanan koipien liitoskohtaan kannattaa tehdä veitsellä viilto, jotta myös rintafileen ja jalan kiinnikekokhta kypsyy samaan aikaan. Se on olllut ihan loistoneuvo! Jalkaa ei siis tarvitse leikata mitenkään poikki, riittää, että viiltää nahan ja kalvot auki. Kiitos vielä vinkistä:)

Ja tiedoksenne, minulla on jääkaapissa ostettuna ihan samanlainen kana täksi illaksi, chutneytäkin on vielä... :)



Chutneyllä hunnutettua kanaa grillissä

1 broileri marinoituna (ainakin yön yli) lehtiperiljalla, valkosipulilla ja öljyllä.
2 rkl mangochutneytä
2 rkl sitruunachutneytä
2 rkl soijaa
n. 3 rkl öljyä (esim. rypsiöljy)

Paista kanaa epäsuoralla tulella: V laittaa kanan alle ison alumiinivuuan, jotta kaikki ritilän alle tippuva kastike ja roiskeet eivät sotke grilliä. Vuuan molemmille puolillesijoitetaan hiilet. Kana laitetaan ritilälle, vuuan päälle.

Sekoita kaikki kastikeaineet keskenään.

Sitten kanaan työnnetään paistimittari ja kanaa voidellaan grillissä ahkerasti kastikeseoksella. Jos sinulla on suuri suti, tee isompi annos kastiketta, Meillä tuo määrä riitti kanalle 3-4 voiteluun ihan hyvin.

Kypsennä kanaa n. 2-3 astetta alle tavoitelämmön ja nosta se vetäytymään leikkuulaudalle 10 minuutiksi. Voit kokeilla kanan kypsyyden myös tekemällä pienen viillon kanaan: jos kana on kypsää, viillossa näkyvä lihasneste on kirkasta.

Sitten nauti kana vaikka linssi-avokadosalaatin kanssa, paahdetuilla palsternakoilla tai jollain muulla lisäkkeellä. Nam.

Mitäs lounaaksi tänään, Nelle?

Työkaveri spottasi minut keittiössä. Kiinnostuneena hän kurkisteli eväsrasiani suuntaan, kun otin sieltä ruokaa lautaselle.

Ilme oli täynnä ihmetystä. Tuosta ilmeestä pystyi kyllä lukemaan, ettei hän pitänyt annostani erityisen houkuttelevana. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän sitten sanoi: "Mä luulin, että sä syöt niitä ruokia, mitä siellä blogissakin on."

Selvästi senkertaisten kotlettien ja cole slaw'n esillepano pakastusrasiassa ei tehnyt vaikutusta. :) Joten tässä toinen esimerkki ihan kuvin varustettuna - saanko esitellä: linssi-avokadosalaattia toiseen kattaukseen fetalla tukevoitettuna ja sitruunachutneytä söpösti minigripissä. ;)

Salaatin mikrotin fetan kanssa, minkä se kesti ihan kohtuullisen hyvin ja feta suli mukavasti. Fetan päälle levitin sitten lopuksi kylmän chutneyn. Olisihan sen voinut kylmänäkin syödä, mutta...

Bon bon vaan... :)

Linssi-avokadosalaattia mintulla (ja piilotettua kuhaa)

Muistatteko ne pienet vihreät linssit, joita ostin Tampereelta? No, nyt olen laittanut niitä muutaman kerran ja aamen, kyllä, ne pysyvät koossa ihan toiseen tapaan kuin aikaisemmin käyttämäni vihreät linssit. Lisäksi ne ovat vielä pehmeämmän ja paremman makuisiakin.


Tein niistä jo aikaisemmin tomaattikeittoa, jonka pohjaan laitoin valkosipulia, selleriä, paprikaa ja tomaattimurskaa ja tomaattipyrettä. Vähän kanalientä. Sitten keittelin keittopohjan, maustoin ja soseutin sen ja sitten vasta laitoin linssit kiehumaan keitokseen. Kun linssit olivat kypsiä n. 15-20 min kuluttua, murustin päälle fetaa ja koristin basilikalla. Lounas melkein kuin Gran Delicatossa... ;)


Viime viikolla sitten laitoimme kuhaa grillissä. Sanottakoon, että se kuhan paisto ei menny niinku Strömsössä ja jätin sen kuvaamatta V:n anovasta ilmeestä johtuen... Mutta vaikka kalan pinta vähän kärähti ja osa nahasta jäi grilliin, kala oli tosi hyvää grillattuna. Ei varmaan jäänyt viimeiseksi grilliin päätyväksi kuhaksi, mutta ensi kerralla kokeillaan ehkä epäsuoraa lämpöä tai jotain. Suoralla tulella se kokonainen kuha kyllä kuivaa ja kärähtää liian helposti.




Kalan kanssa tein niistä vihreistä linsseistä yksinkertaista salaattia: keitin linssit ensin kasvisliemessä, sitten kaadoin niille vähän öljyä, maustoin mustalla pippurilla, suolalla ja pilkoin sekaan kapriksia ja avokadoa. Lopuksi silppusin suolasta säästyneen mintun vielä sekaan.

Idean linssisalaatista sain keittiöelämän omistajalta: Hän kertoi, tehneensä näistä lämmintä fetasalaattia. En muista enää, mitä siihen tuli, mutta lämmin linssisalaatti ei kulostanut yhtään pöhkömmältä. Avokado meni vihreiden linssien kanssa täydellisesti. V sanoi, että salaatissa on jotenkin japanilaista henkeä; luulen että se assosiaatio tuli tuosta viikunabalsamicosta jota lorautin sekaan. Rehellisesti sanottuna, sitruuna tai lime olisi voinut olla vielä parempi. Viikunabalsamico nosti esiin linssin pehmeitä pyöreitä makuja enemmän ja saattoi tuoda mielee ume plum seasoningin. Ei huono sekään, mutta jos siis haluat korostaa minttuista raikkautta, käytä sitruunaa.

Jos haluat salaatista kokonaisen lounaan/illallisen, kannustan kovasti laittamaan salaatin sekaan muutakin: kevätsipulia, pähkinöitä, freesattuja siitakkeita, marinoitua tofua, juustoa... Mitä mieleen juolahtaa. Salaatithan ovat ihania juuri siksi, että antavat tilaa luovuudelle.

Ainoa ongelma on enää, mistä täällä Espoossa saan lisää noita linssejä? Tykkäsin, hyvä tuote.




Linssi-avokadosalaattia mintulla (3-4:lle)

2,5 dl pieniä vihreitä linssejä
n. 7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1,5-2 avocadoa
8-10 suurta kaprismarjaa
loraus öljyä
hieman viikunabalsamicoa tai sitruunan mehua
mustaa pippuria
pieni tupsu minttua
chili-minttu-limesuolaa

Huuhtele linssit kylmässä vedessä ja laita ne kiehumaan kasvisliemikuutiolla maustettuun veteen. Keitä linssejä hiljaisella tulella, kunnes ne ovat niin pehmeitä, että menevät helposti rikki puristettaessa ja kun maistat niitä, ne eivät ole kovia. Arviolta n. 15-20 min.

Valuta linssit ja kaada ne salaattikulhoon. Lorauta niiden päälle haluamaasi öljyä (voit käyttää yrittiöljyäkin) ja hieman etikkaa tai sitruunan mehua. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Pilko mukaan kaprismarjat ja avokado ja sekoita. Lopuksi lisää silputtu minttu.

Tarjoile sellaisenaan tai lisäkkeenä vaikka grillatulle vaalealle kalalle.

Kinuskijätskiä Mövenpickiltä, suolalla

Jotta se lauantain epäterveellisten herkkujen ilta olisi ollut täydellinen, olin ostanut Sellon pakastealtaasta itselleni jälkiruuaksi jäätelöä. Ja koska se karamellikastike-suola - jätski jäi maistamatta aikoinaan, kävin kiinni Mövenpickin vastaavantyyppiseen preemiopakettiin; karamellikastiketta ja fleur de sel - suolaa.

Se oli aika jännää; minun tuli siitä jotenkin mieleeni Carte'dorilla joskus 90-luvun lopussa valikoimissaan ollut kahvijäätelö, jota rakastin. Siinä oli vaaleaa (tai vaaleahkoa) jäätelöä, jota oli hieman taitettu kahvilla ja sattumina kahvipapuja. Se ei ollut muistaakseni ihan niin makeaa kuin moni muu, mutta samaan tapaan täyteläistä kun tämä uusi jäätelö. Oi luoja, muistan miten joskus saatoin kuitata koko illallisen pelkästään syömällä sitä kahvipapujäätelöä.




Tässä jäätelössä oli karamellikastiketta ja sattumina karamellipalloja, jotka toivat mieleen Daim - jäätelön. Jäätelö oli täyteläistä, kompleksista, melko makea mutta hyvää. Luulen, että se kompleksinen ja ehkä hieman paksu maku tuli siitä suolasta? Karamelli nyt on tietysti makeaa. Ja kyllä kokonaisuus sen verran makeaa oli, etten mitenkään jaksanut syödä tuota pikkupakettia kerralla. Luulen että jälkkäriksi se olisi juuri sopiva kahdelle.

Ihan jännä täyteläinen uutuus, en ollenkaan sano, etteikö tuota voisi joskus toistekin ostaa. Niin hyvää se oli, että söin loput aamupalaksi sunnuntaiaamuna, kun V nukkui pitkään... ;)

Mutta koska maku oli täyteläinen ja paksu, kaikki eivät varmaan siitä tykkää. Raikkaampiin jäätelökokemuksiin Maple Walnut ja Romanoff Vanilla ovat ainakin minulle ikisuosikkeja, niihin en varmaan kyllästy koskaan.

Kahvipapujätskiä tuli ihan akuutti ikävä.

Pastaa pähkinäpestolla, paahdetulla palsternakalla ja mozzarellalla

V oli eilen juhlimassa koko illan kutsuvierastilaisuudessa. Minä olin raskaan viikon jälkeen ajatellut vaan käpertyä sohvaan, syödä hyvin ja nukkua paksusti. Ja näin tapahtui.

Muistelin siinä kokkaillessani niitä viikonloppuja teininä, kun joskus harvoin olin yksin kotona. Jo silloin tein itselleni jotain spesiaalihyvää herkkua dekkareiden katsomisen pariksi; se herkku oli yleensä kaupan valmiista pussihampurilaisesta tuunattu versio ja kolaa. Paahdoin pannulla litistettyihin hampurilaissämpylöihin ihan kunnolla ruskeaa ja paistoin väliin hirveän kasan kaikkea; tomaattia, ananasta, juustoa, joskus kananmunaa - mitä mieleen ikinä juolahti. Lopputulos muistutti enemmän kurkkusalaattia valuvaa Pisan kaltevaa tornia kuin hampurilaista.

Nykyisin, kun olen yksin kotona teen yleensä sellaista ruokaa, jota meillä ei muuten syödä; joko kokeilen jotain projekteja jotka ovat sen verran villejä, etten usko perheen suhtautuvan niihin positivisesti ainakaan ensiyrittämällä tai sitten teen jotain, mille V on allerginen.

Tämä eileniltainen menee nyt siihen jälkimmäiseen kategoriaan: Olen muutamaan otteeseen tainnut sanoakin, että V on allerginen kypsentämättömille vihanneksille, juureksille, monille hedelmille ja pähkinöille. Kaikkia em. aineita V voi syödä jos ne on jollain tapaa kevyestikin kypsennetty, mutta raakana ei. Meistä ei siis koskaan tule raw - food intoilijoita, valitan. Enkä tänäänkään mennyt raakaruokaosastolle, vaan pähkinöiden suuntaan.

Minä sain joskus syödäkseni pähkinäpestoa. En kuollaksenikaan muista missä, mutta muistan ihastuneeni siihen kerrasta. Rehellisesti sanoen, en ole löytänyt vastaavaa ruokalajia mistään sen jälkeenkään. Pähkinäpesto on pyörinyt nyt mielessäni, kun tuon palsternakan kanssa on touhuttu; minulle on iskostunut päähän pasta-annos johon tulisi pähkinäpestoa ja paahdettua palsternakkaa, ehkä myös vähän mozzarellaa.



Kuvittelin etukäteen pähkinän ja parmesanin makujen kietoutuvan yhteen ja vahvan valkosipulin tukevoittavan pestoa. Sitten herkkää, pähkinäistä, paahdettua palsternakkaa, vähän mustaa pippuria, timjamia ja pieni pala parasta mozzarellaa mitä löytyy... Eikä pasta missään määrin pettänyt odotuksiani. Se oli juuri niin vivahteikasta ja ihanaa kuin kuvittelin. Tämän kanssa olisi mennyt hyvin joku tukevahko ehkä jopa aavistuksen tamminen valkoviini. Joku hyvä Chardonnay, ehkä. Tällä kertaa turvauduin kyllä tylsästi ihan vaan kuplaveteen.



Pähkinäpeston pyöräytin tosi näppärästi Bamixilla. En ollut edes muistanut, että siinä on semmoinen näppärä silppurikippo, ennenkuin ystäväni M taannoin muistutti minua moisesta. Kaivoin sen sitten kaapista esiin; kyllä, myös meidän bamix on tullut kipon kanssa. Mutta jos tämmöistä vempelettä ei ole, voit hyvin murskata pähkinät myös morttelissa; muutama isompi sattuma siellä täällä ei haittaa yhtään. Öljyksi laitoin Pariisista ostamaani pistaasiöljyä, joka on yksinkertaisesti ihanaa ja niin pehmeän ja pyöreän pähkinäistä... On se ihanaa, kyllä. Mutta se on myös aika arvokasta ja sitä on hankalaa saada. Stokkan herkusta löytää kyllä, mutta voit käyttää sen tilalla hyvin oliiviöljyä tai muuta pähkinäistä öljyä, josta itse pidät.

Pastana käytin jotain Lidlin Italiaviikoilta löytämääni paksumpaa semolinasta tehtyä, taligatellemaisesti kimppuihin käärittyä "spaghettia". Minusta nauhapasta tai spaghetti sopii tähän ehkä parhaiten, mutta myös penne- pasta voisi toimia, kun palsternakatkin ovat tommoisia pätkiä...

Pestoa jää tuosta annoksesta kyllä yli tarpeen - lopun voi käyttää hyvin vaikka keitettyjen/höyrtettyjen kasvisten kanssa tai vaikka juurespyreeseen. Voit säilöä sen jääkaappiin lasipurkkiin ja lorauttaa peston päälle kerroksen öljyä. Öljy estää peston homehtumista, jolloin se säilyy paremmin.



Pähkinäpestoa a la Nelle (riittää ainakin 4 isoon annokseen pastaa)

1 dl karkeaa parmesanraastetta
0.5 dl hasselpähkinöitä
0.5 dl manteleita (käytin kuorittuja)
n. 4 saksanpähkinän puoliskaa
0.5 dl pistaasiöljyä (+ n. 2 rkl lopuksi)
2 kynttä valkosipulia


Laita pähkinät bamixin kippoon tai mortteliin. Aja hetken pulsseissa, jotta saat pähkinät muuttumaan hienoksi. Sitten kaada sekaan öljy ja permasan, ja aja hetken että saat kaikki sekoittumaan keskenään. Parmesanin ei tarvitse ihan kokonaan hienontua sinne välttämättä.




Kaavi pesto tarjoiluastiaan tai lasipurkkiin ja lisää tarvittaessa vielä vähän öljyä, niin että saat pestosta sopivan helposti levittyvää.




Pastaa palsternakalla, pähkinäpestolla ja mozzarellalla (1:lle)

Palsternakkoihin:
n. 1 palsternakka per nenu
1-1,5 rkl manteliöljyä
mustaa pippuria
chilisuolaa tai tavallista suolaa

Lisäksi:
2-3 taligatellepastakiehkuraa nälästä riippuen per nenu
1/2 mozzarellapalloa
2-3 tl pähkinäpestoa
tuoretta timjamia
mustapippuria
suolaa
loraus öljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kuori ja lohko palsternakat veneiksi. Pyöräytä ne lorauksessa manteliöljyä tai muuta suosikkiöljyäsi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Levitä palsternakat uunipellille tai kippoon ja paahda niitä n. 20-25 min uunissa. Sitten käännä lohkot jotta saat niihin kauniin tasaisen värin (etenkin metallisella pellillä tai kipossa alapuoli ruskettuu ensin kauniisti). Sitten jatka paistamista 15-20 min kunnes lohkot ovat hieman paahtuneita, mutta eivät vielä kuivia. Voit pilkkoa suurempia palsternakan paloja vaikka kahtia/kolmeen, jotta sopivat hyvin suuhun.

Laita pastaa varten kiehumaan vettä isoon kattilaan. Mausta vesi suolalla ja kun vesi kiehuu lisää pasta. Keitä pastaa koko ajan tarkkaillen. Yleensä pasta vie n. 3 min vähemmän kypsyä kuin mitä pussissa sanotaan, mutta pastaa kannattaa maistaa pieni pala: jos sen sisällä ei juuri ja juuri enää tunnu kovaa vastusta hampaille niin se on kypsää. Minun pastassani keittoaika oli pussin mukaan peräti 22 min joten 17 min paikkeella aloin jo tutkia onko pasta kypsää. Eikä mennyt kauaakaan kun se oli.

Valuta pastasta pois vesi ja laita se takaisin kattilaan. Sitten lisää pesto ja palsternakat sekä loraus öljyä. Sekoita. Nostele pasta annoslautasille, ripota sille hieman suolaa, rouhaise mustaa pippuria ja laita pastan päälle palanen mozzarellaa. Koristele timjamilla, lorauta vielä vähän öljyä mozzarellan päälle ja rouhaise mustaa pippuria.

Tarjoile pasta heti.

Vihreää chilisuolaa limellä ja mintulla

Chilisuola alkaa akuutisti loppua. No, onpa sitä riittänytkin siitä yhdestä satsista piiiitkäksi aikaa. Olen käyttänyt sitä kaikkeen sellaiseen, mihin haluan vähän vivahteikkuutta makuun, ilman, että ruuasta tulee varsinaisesti mitenkään tulista. Munakkaat, lihat, kanat - no, oikeastaan melkein mihin vaan.

Omat suolat ovat kivoja, niistä kun ainakin tietää mitä niissä on ihan tarkalleen. Lisäksi niiden tekeminen on helppoa ja hauskaa: ostetaan vaan iso pussi hyvää suolaa, haaveillaan eri mauista, hankitaan tai kerätään mieleisiä juttuja ja sekoitetaan makuaineet suolan kanssa. Kuivata. Sitten vaan suola myllyyn ja käyttöä. Tuo hackmanin mylly, jonka ostin taannoin on toiminut ainakin suolalle ihan hyvin. Ja minusta on kiva, kun lasisesta säiliöstä näkee, mitä myllyssä on.

Sen verran suolan valinnasta, että kannattaa tietysti suosia jotain luonnollista ja laadukasta suolaa. Niiden maku on niin paljon pehmeämpi, että kannattaa maksaa siitä euro-pari enemmän kilolta. Sitä suolaa kumminkin tulee puolestakin kilosta pitkäksi aikaa. Minä jatkan edelleen tuon vaaleanpunaisen ruususuolan kanssa, kun sitä sai Sellosta ja puolen kilon pussi ei nyt omaisuutta maksa kumminkaan (n. 4 eur ja risat se taisi olla). Tälläiseen blenderissä ajettavaan suolaan tuo karkeus sopii ihan hyvin - aineet sekoittuvat hyvin yhteen.

Minua nyppii tavattomasti kun yritit ovat juuri nyt heikoimmillaan. Mieli on kumminkin sitä mieltä, että yrttejä pitäisi saada nyt ja heti. Tilanne yrttien osalta tietysti paranee päivä päivältä kun luonnonvalo lisääntyy, mutta toistaiseksi kotiin tuotuna vesiviljelty ruukkurytti saattaa löpsähtää yön yli. Minulla kävi yhden salvian kansa niin - toin sen kotiin, kastelin ja laitoin yrttiruukkuun ikkunalle ilman käärettään. Seuraavana päivänä se oli jo ihan löps, enkä ehtinyt käyttää sitä oikeastaan lainkaan. Silloin päätin, että nyt hetken menee, ennenkuin ostan yhtään muita yrttejä, kuin mitä aion samana päivänä käyttää.

Tavallaan tuota samaa ajatusta jatkaen jäin miettimään, että no, entä jos suolaan sitten upottaisi myös vähän sitä yrttiä vaihteen vuoksi. Saisi vähän raikkautta ruokiin kun lisää suolaa. Keräsin kaupasta kasan juttuja jotka tuntuivat nyt oikealta, eli kaikkea keväänvihreää. Oikein tuuhea minttupuska, limejä ja koska se chili on toiminut niin hyvin aikaisemmin - myös vihreitä chilejä.

Näin syntyi uusi annos suolaa, jota on kokeiltukin jo kalan kanssa ja jogurttikastikkeeseen. Koska suola on karkeaa, se kannattaa valmiina laittaa myllyyn, josta sitä voi hienontaa sitten tarvittavan määrän haluamaansa ruokaan.

Pienen tupsun mintun lehtiä säästin salaattiin, josta sitten lisää myöhemmin.




Vihreää kevätsuolaa (minttua, limeä ja vihreää chiliä)

500g karkeaa ruususuolaa
4 limen kuori (luomua)
1 tuuhea ruukku minttua, varsineen
4 vihreää chiliä

Pese limet ja raasta niiden kuori blendeiin tai muuhun sekoittimeen. Leikkaa minttu mukaan kippoon. Poista chileistä hatut ja laita palot siemenineen kippoon. Aja muutaman kerran pulsseisa ja lisää sitten suola. Jatka pulsseissa ajamista ja tarvittaessa ravistele kulhoa jotta saat kaikki aineet kunnolla sekaisin.

Levitä sitten suola kuivamaan pellille ja anna kuivua pellillä ainakin yön yli, ennenkuin säilöt suolan purkkiin ja osan myllyyn.

Keväistä palsternakkakeittoa parsalla ja tonnikalatahnaleipiä

Kun nyt kevät keikkuen tulevi niin tässä teille keväisen herkkä keitto, jota tarjosin pääsiäisen lounaalla alkupalaksi. Tästä tulee ihan hyvä lounas tai kevyt illallinen, kun tarjoat sen kanssa hyvää leipää ja vaikka tuota tonnikalatahnaa, jota minäkin pykersin. Vaikka soppa syntyi vähän extempore, siitä tuli kivan tasapainoinen ja ihastuttavan keväinen.

Palsternakan maku on herkkä, aromaattinen ja hieman pähkinäinen joten raikkaan parsan yhdistäminen siihen toimi tosi hyvin. Lisäksi vielä käytin lampaan syönnistä jääneen paahdetun, tuoreen valkosipulin sisustan keittoon täyteläisyyttä antamaan. Vähän pelkäsin jyrääkö valkosipuli herkät maut, mutta ei. Noissa nuorissa valkosipuleissa se maku on ystävällismielisempi, ei lähestään yhtä läpitunkematon kuin jos paahdat kuivatun valkosipulin uunissa. Ja sanottakoon, että minä pidän niistäkin, mutta nämä tuoreet ovat paahdettuna oikeaa superherkkua. Paahtaessa valkosipulin maku aina pehmenee, pyöristyy ja siihen tulee myös hauska pähkinäinen aromi. Joten soppaan vaan.

Sattumiksi keitin mukaan valkoista parsaa, joka pitää kuoria ennen keittämistä. Voit ihan yhtä hyvin laittaa myös vihreää parsaa; siitä saat vähän väriäkin tähän. Valkoinen parsa kalvaasta ulkonäöstään huolimatta vaan minusta maistuu vähän vahvemmin parsalle kuin vihreä kaveri. No, vihreä tai valkoinen, hyviä ovat molemmat. Parsat esikeitetään kevyesti, jäähdytetään nopeasti ja pilkotaan sitten soppaan sopiviksi suupaloiksi.

Keiton kanssa tarjosin Vaasan 100% hapankorppuja joihin olen kovasti tykästynyt; ensin ostin yhden paketin, sitten vein niitä uuteen tupaan V:n veljelle ja eilen ostin sitten uuden paketin kotiinkin. Noiden korppujen maku on vahvempi, kuin ihan perinteisten hapankorppujen ja se sopii ainakin minulle hyvin. Tonnikalatahna on samanlaista, kuin se mitä tein molekyylimunien alle. Käytin tähän parempaa, öljyyn säilöttyä tonnikalaa jota saimme V:n isältä joulun ruokalahjan osana. Laadukkaamman tonnikalan maku on minusta raikkaampi kuin normaalin peltipurkkisisarensa, mutta kumpaakin voi tähän käyttää. Lisäksi laitoin vielä cantadoun valkosipulituorejuustoa, joka on myös ikisuosikkejani.

Mutta: hapankorpulla tai ilman, sopasta tuli hyvää; tosi raikasta ja keväistä. Tykkäsin, siitä tuli vielä parempaa kuin etukäteen kuvittelin.



Palsternakka-parsakeitto (alkupalaksi n. 6:lle)

3 palsternakkaa

1 sipuli

1 tuore, paahdettu valkosipuli

1 kanaliemikuutio

n. 30g voita

suolaa

mustaa pippuria

1 l vettä

1 dl kermaa

6 vaaleaa parsaa

Kuori palsternakka ja sipuli. Pilko vihannekset ja laita kattilaan voi. Kun voi on sulaa, laita palsternakka ja sipulikuutiot voihin ja anna niiden kuullottua n. 4-5 min keskilämmöllä. Sekoita välillä.

Sitten halkaise paahdettu valkosipuli ja kaavi lusikalla sen pehmeä sisus talteen. Silppua sisusta vähän, lisää kattilaan ja sekoita. Lisää sitten vesi ja kanaliemikuutio. keitä kunnes palsternakka on kypsää - ehkä n. 20 min.

Kun soppa kiehuu, laita liedelle vettä kuumenemaan parsakattilaan tai muuten isoon kattilaan, johon parsat mahtuvat. Kuori valkoisten parsojen varsi ja leikkaa niiden tyvestä pois kuiva osa, jos sitä on.

Laita parsat heti kiehuvaan veteen ja keitä n. 3-5 min, kunnes parsa on vähän pehmennyt, kypsä mutta edelleen napakka. Sitten valuta vesi pois ja huuhtele parsat kylmällä vedellä, jotta saat kypsymisen loppumaan. Nyt jätä parsat odottamaan, kunnes olet muuten valmis.

Kun palsternakka on kypsää, soseuta keitto vaikka sauvasekoittimella. Lisää kerma, kuumenna uudelleen ja mausta suolalla ja pippurilla. Sitten pilko parsat suupaloiksi ja sekoita keittoon. Tarjoa ruoka heti.

Vaikka soppa oli parasta heti syötynä, se toimi ihan hyvin vielä seuraavanakin päivänä, lämmitettynä. Keiton kanssa voit tarjota ruisleipää tai hapankorppua vaikka tonnikalatahnalla:

Tonnikalatahna (riittää ainakin 8-10 hapankorppuun)

1 prk tonnikalaa (käytin sellaista parempaa, lasipurkkiin säilöttyä filettä)

200g creme fraichea

1 prk cantadou - valkosipulituorejuustoa

2 kevätsipulia silppuna

4 rkl pieniä kapriksia

1/2 sitruunan kuori

mustapippuria

lisäksi:

hapankorppua

Erottele tonnikalan file öljystä vaikka valuttamalla. Sekoita kaikki tahnan ainekset keskenään kulhossa, rikkoen tonnikalaa haarukalla seokseen. Voit laittaa kaprikset kokonaisena tai pilkottuna, makusi mukaan. Mausta pippurilla ja sipaise hapankorpulle tai vaikka palttoonnapille, molekyylimunan alle.

Paahdettuja kukkakaaleja parmesanilla

Kukkakaali herättää tunteita: monille se on kesäkeiton kauhuvihannes, toiset taas hyräilevät tyytyväisenä kukkakaalicurrynsä äärellä. Minusta kukkakaali on ihan käyttökelpoinen ja hyvä vihannes. Se vaan vaatii hieman rakkautta osakseen, eikä sitä kannata aina upottaa siihen iänikuiseen valkokastikkeeseen.


Sain tuossa muinoin kunnian tutustuttaa V:n isän kukkakaalicouscoukseen. Se ei siis ollut vehnästä tehtyä, oikeaa couscousta, vaan ihan silkkaa kukkakaalia. Olin nähnyt Jyrki Sukulan tekevän jossain ohjelmassa jotain sen tyyppistä; kukkakaalin floretit ajetaan raakana silpuksi ja sitten nopeasti freesataan mausteiden kanssa. V:n isä ihastui tähän tapaan laittaa kukkakaalia kerrasta ja on kiitellyt siitä useaan otteeseen. Nyt oli sitten takaisinmaksun aika; sain tuossa pari viikkoa takaperin sähköpostissa ohjeen:

"Laita uuni kuumaksi (230 astetta). Pilko kukkakaalista eron kukinnot (samalla tavalla kuin sitä couscousia tehdessä) ja laita muovipussiin. Kaada päälle oliiviöljyä, sitruunamehua, pari pilkottua valkosipulin kynttä, suolaa ja pippuria. Ravistele ja kaada koko jutska uunivuokaan, ripottele päälle parmesaaniraastetta. Kypsytä puoli tuntia, kukkakaalin latvukset saavat mukavasti väriä siinä ajassa. Jos vuokaan jää nestettä, kaada ruoan päälle."

... jälkikäteen tuli vielä vinkkiä, että parmesan kannattaa ehkä kuitenkin ripotella ruuan päälle vasta kun kukkakaalit tulevat uunista.




Noh, minä tein työtä käskettyä ja hyvää tuli. Ajattelin, että tässä voisi olla teille maanantairuokaa miettiville suhteellisen kevyt ja ihana lisäke melkein mille vaan. Puoli tuntia tuntui ensin pitkältä ajalta noille floreteille, mutta tosiaan, niistä tuli hyviä, kun vähän ruskistuivat. Rakenne on paljon, paljon miellyttävämpi kuin yleensä ylikypsäksi päässeessä kukkakaalin valkokastikekuolemassa. Tätä teemme uudelleenkin, se on niin naurettavan helppoakin :)

Voisin kuvitella, että sopii niin pihvin, tulisen makkaran tai vaikka mehukkaan, yrttisen uunikanan kaveriksi. Juuri sellaisen, mitä Rva R tarjosi meille viikonloppuna... Ihan taivaallista. Alla määrät niinkuin minä homman pyöräytin.

Keväistä maanantaita teille kaikille!




Uunipaahdettua kukkakaalia parmesanilla (3-4:lle)

1 iso, yli kiloinen kukkakaali
n. 0.5 dl öljyä
3 valkosipulin kynttä raastettuna
1.5 rkl rajamäen yrttistä viinietikkaa
n. 1 sitruunan mehu
chilisuolaa
mustaa pippuria

lopuksi: vastaraastettua parmesania (ehkä 1-1,5 dl, riippuen kuinka kevyttä/ohutta raaste on)

Irrota kukkakaalin kukinnot kovasta keskiosasta. Keskiosaa en käyttänyt tähän ruokaan, mutta ei varmaan mikään estäisi pilkkomasta sitäkin palasiksi. Voit myös käyttää sen ruodin vaikka sosekeittoon myöhemmin.

Sekoita kaikki nesteet ja raastettu valkosipuli keskenään ja kaada kukkakaalien päälle. Minä kääntelin kukkakaaleja marinadissa vatkauskulhossa, mutta voit käyttää hyvin myös muovipussia. Mausta suolalla ja pippurilla, chilisuolasta tuli hauskaa aromia kukkakaaleihin. Jos sellaista ei ole, voit lorauttaa mukaan halutessasi vähän chiliöljyä tai tomauttaa cayannepippuria.

Sitten levitä kukkakaalit uunipellille japaista 230 asteisessa uunissa, kunnes kukkakaalien tupsut saavat väriä. Noin 30 min.

Ripottele päälle tuore, vastaraastettu parmesan ja tarjoa heti.

Hedelmäinen kevätcous-cous ja vadelma-kardemummamarinoitua halloumia

Kevät hiipii kohti ja aurinko alkaa houkutella kaduille kalvakkaita ihmisiä. He kulkevat käsi kädessä, istuvat laiturille sulavan jään äärelle, sulkevat silmänsä, hengittävät kevätilmaa ja kääntävät kasvonsa valoa kohti. Aurinko lämmittää jo. Vähitellen maasta alkaa nousta narsissin varsia, joiden vihreys vielä piiloutuu ruskeaan maahan: odottakaas vaan, kun kukkaset puhkeavat!

Silloin maa on täynnä sinistä, keltaista ja valkoista. Kaduilla kulkevien, aurinkolaseihin piiloutuneiden naisten takkien alta vilahtaa värikäs kevätmekko ja ilma on pakahtua linnunlaulusta. Mutta siihen on vielä muutama viikko.

Pakostakin aistit virittäytyvät maistamaan kevätsipulia, parsaa ja tuoretta salaattia. Mieli askartelee tuoreissa yrteissä ja hedelmissä: herkkiä vihreän sävyjä, keltaista mangoa, punaisia mansikoita; raikkautta, makuja...

Minkäs sille teet, vaikka tuntuukin, että on hirveä synti ostaa noita ruukkuyrttejä vielä, kun niitä ei saa ulos: kaikki niistä eivät kestä edes kunnolla vuorokauttakaan, ennenkuin jo osa lehdistä on ihan nuukahtaneita. Mutta tälläiseen ruokaan voi tietysti silputa vaikka koko ostamansa yrttipuskan saman tien, jos raaskii.





Pääsiäisenä halusin tuhlata yrtteihin ja helliä yrtäviäni jollain tosi keväisellä. Mukana oli kasvisruokailija, joten pääsiäsimaanantain myöhäisellä lounaalla oli tarjolla mangolla, avokadolla ja yrteillä maustettua cous-cousia, kardemummamarinoitu halloumia, vadelmavinagrettikastiketta ja hedelmäistä kalkkunaa. Kalkkunasta laitan oman jutun myöhemmin, mutta tässä cous-cous sekä juusto. Tämä on tosi nopeaa tehdä, kunhan vaan on etukäteen hankkinut kypsiä hedelmiä ja tuoreita yrttejä... Oli tosi ihanaa syödä vaihteeksi jotain näin keväistä ja herkkää.

Tämän kanssa sekoitin siitä ihanasta vadelmaviinietikasta ja oliiviöljystä kastikkeen, jota lorauttelin salaatin päälle. Jos sinulla nyt ei satu olemaan käsillä sellaista vadelmaviinietikkaa, niin voit varmaan tehdä vastaavan tyyppisen soosin sekoittamalla pari rkl paseerattua vadelmaa, 1-2 rkl vaaleaa balsamioa tai kirkasta vadelmaviinietikkaa, mustaa pippuria ja öljyä. Halutessasi voit laittaa mukaan myös minttusilppua. Riippuen etikkasi vahvuudesta, voit lisätä vähän hunajaa pehmentämään kastiketta. Luulen, että tuolla pääsisi jo aika pitkälle.


Hedelmäinen kevätcous-cous (n. 5-6:lle)

n. 3 dl cous-cousta

vajaa litra, n. 7 dl vettä

n. 50g kuivattuja karpaloita

1 kasvisliemikuutio

1 mango

1 avokadi

2 kevätsipulia

n. 2 rkl tuoretta minttusilppua

2-3 rkl lehtipersiljasilppua

kirveli-chiliöljyä

suolaa

viherpippuria (tai pippurisekoitusta)

Kaada cous-cous kulhoon, murusta päälle liemikuutio ja kaada vedenkeittimestä vettä jyvien päälle, niin että ne kunnolla peittyvät ja niiden päälle jää vielä 2-3 sentin vesikerros. Jos kipposi on kovin laakea, riittää kun jyvät kunnolla peittyvät, mutta minä käytin syvää, alaspäin kapenevaa kippoa joten vesikerrosta sai jäädä pinnalle. Sekoita hieman ja jätä cous-cous imeytymään.

Pilko sillä välin kaikki hedelmät sopiviki kuutioiksi ja silppua yrtit.

Kun vesi on imeytynyt jyviin, irrota jyvät toisistaan haarukalla. Lorayta sekaan vähän kirveliöljyä tai vaan hyvää oliiviöljyä. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Lisää yrtit, karpalot ja hedelmät cous-cousiin ja sekoita.




Kardemumma-vadelmamarinoitu halloumi (2-3:lle pääruokana, 4:lle yhtenä lisäkkeenä)

1 pkt halloumia

marinadiin
o,5 dl öljyä

2-3 rkl vadelmaviinietikkaa

1 tl hunajaa

minttusilppua (n. 1/2-1 rkl)

1/2 tl murskattua vihreää kardemummaa

1/2 tl jauhettuja korianterin siemeniä

(Marinadia ei ehkä tarvitse ihan tuplata, jos teet kahdesta paketista halloumia. Ehkä puolitoistakertaistaminenkin voisi riittää?)

Laita halloumi etukäteen likoamaan veteen tai maitoon. Kun halloumi likoaa, siitä lähtee pois ylimääräistä suolaa.

Sekoita kaikki marinadiainekset keskenään, siivuta halloumi kippoon ja kaada marinadi päälle. Jätä maustumaan mielellään tunniksi--pariksi, mutta jos aikaa ei ole, voi nämä paistaa kyllä hetikin. Vadelma ja minttu vahvistuvat kun maku ehtii hetken imeytyä.

Paista halloumi pannulla oliiviöljyssä kauniin väriseksi molemmin puolin. Laita paistetut halloumit lämpimään tarjoiluastiaan ja kaada loppu marinadi päälle. Tarjoa couscousin ja vadelmavinagrettikastikkeen kanssa.

Ystävien keskellä, eli pääsiäisillallinen

Jos selviydyn mummoni ikään, minusta tulee varmaan semmoinen teetä pionien keskellä puutarhassa kaateleva hääräävä kukkahattumummo. Minä niin tykkään kun saan haalittua ihmisiä ympärilleni syömään ja nauttimaan. Hyvien ystävien kesken minusta on mukavaa tarjota sellaista konstailematonta ruokaa, jonka äärellä on hyvä istua ja jutella. Tällä kertaa olin kyllä jo ehtinyt harrastaa niitä molekyylimunia, mutta jos niitä ei lasketa? ;) On minusta toisaalta mukavaa, jos voin ruualla myös vähän yllättää, kiusata mielikuvitusta ja antaa sille tuoreen silauksen.




Lampaan paistamisesta höpisinkin jo pitkän pätkän aikaisemmin. Ehkä vielä sen verran tämän vuoden saavutuksesta, että luovutimme lumeen hautautuneen grillin osalta ja teimme sen uunissa. Olin marinoinut lammasta nelisen päivää punaviinissä ihan perinteisesti: mukana siis puolitoista-kaksi pulloa punaviiniä, loraus öljyä, kokonainen valkosipuli, jonka kynnet on työnnetty lampaan lihaan, pippureita ja yrttejä.


Paistovaiheessa tarvitaan sitten jokin kastike, jolla lammasta sutikoidaan uunissa paiston aikana ainakin kolmeen-neljään kertaan. Tämän vuotisen idean sain jostain keittokirjasta tai netistä, en enää löytänyt linkkiä/ohjetta lammasta paistaessa, joten sekoitin hieman summittaisia määriä kuivattuja karpaloita, kokojyväsinappia, valkosipulia, vadelmaetikkaa, hunajaa, karpalomehua ja öljyä blenderiin ja hurautin soosin tasaiseksi. Vaikka olen aika monta lampaanjalkaa jo paistanut, silti sitä lampaan lämpöä saa kytätä kuin haukka; kuten jo mainitsinkin, lampaan kypsymisnopeus yllätti meidät kaikesta huolimatta. Jossain vaiheessa saunoessa tajusin, että lammas on pakko nykäistä pois uunista heti eikä kohta, jos haluan, että se on lämmintä vielä kun olemme saunasta valmiita. Lampaan lämpö oli tuossa vaiheessa tosiaan 63 astetta. Jätimme sen kuumalle uunipellille ja peittelimme sen vetäytymään. Kun lampaan jättää paistoastiaan se jatkaa vielä kypsymistä jonkin aikaa.



En tarkalleen tiedä, kuinka ylös lämpö siinä nousi, mutta lopputulosta katsellessani luulen, että siihen n. 69-70 paikkeelle. Lopputulos ei ollut ehkä niin rosen väristä, kuin toivoin, mutta se oli silti tavattoman mehukasta ja hyvää. Onneksi se ei vielä pääsyt kuivamaan, olisin varmaan ahdistunut moisesta melko tavalla :)

Lampaan kanssa paahdoin vaan yksinkertaisesti rustiikkisia perunalohkoja. Keitin puhtaaksi harjattuja Rosamunda - perunoita sellaisen 10 min ja annoin niiden jäähtyä. Sitten pilkoin ne veneiksi ja marinoin öljyllä, valkosipulilla, yrteillä, ripauksella pirkan savusuolaa ja parilla ripauksella cayannepippuria. Koska löysin tuoreita valkosipuleita Sellosta, valelin ne öljyllä ja laitoin paahtumaan jo lampaan kanssa, n. puolivälissä paistoa.

Kun lammas tulikin uunista niin kovin äkkiä, nostelin valkosipulit vielä perunoiden kanssa uuniin toviksi. Ne ovat valmiita, kun tuntuvat pehmeiltä ja pinta on kauniisti paahtunut. Perunat olivat uunissa 200 asteessa vähän vajaan puoli tuntia, kunnes olivat kypsiä ja kauniin värisiä.




Salaatiksi vaan huuhtelin tuoretta babypinaattia, pilkoin viikunoita lohkoiksi, silppusin mukaan pari kevätsipulin vartta ja valelin koko komistuksen siitä uudesta vadelmaviinietikasta tehdyllä kastikkeella. Se etikka on kyllä ihanaa, siinä on niin pyöreänpehmeä maku, ettei se tarvitse kuin vähän hyvää oliiviöljyä, ripauksen suolaa ja pari rouhaisua mustaa pippuria ja sekoitusta, että siitä tulee loistava, tasaisesti emulsioitunut kastike.

Meidän pääsiäsmenumme siis rakentui seuraavasti:

Alkupala

Timjamilla marinoitua molekyylikeltuaista ruisleivällä ja tonnikala-kapristahnaa

Pääruoka

Karpalo-sinappiglaceerattua lampaanviulua ja paahdettuja valkosipuleita
Yrttisiä lohkoperunoita ja valkosipulimajoneesia
Pinaatti-viikunasalaattia vadelmavinegrettikastikkeella

Jälkiruoka

Sitruuna-mämmikakkua kinuskilla, espressoa ja limoncelloa

Viininä joimme Marqués de Arienzo Gran Reservaa, joka osoittautui hyväksi pariksi paljon makuja sisältävälle lampaalle. Pienen neuvottelun jälkeen Alkon myyjä suositteli tuota viiniä, koska sen maku on pehmeä, mutta tukeva. Siinä on myös riittävästi happoa, että se jaksaa tuoda lampaan maut esiin. Hän oli ihan oikeassa. Olisin varman itse välinnut jotain uuden maailman vahvempia viinejä ja lopputuloksena olisin saanut aikaan kisan viinin ja lampaan makujen välillä. Nyt ne täydensivät kauniisti toisiaan. Olin oikein tyytyväinen - kannatti kuunnella hetki sitäkin nuorta miestä. :)




Ja oli tosi kivaa istua kiireettömästi, syödä mutkatonta, mutta hyvää ruokaa ja vaihtaa kuulumisia. Mitäs sitä enempää toivomaan.