Rimakauhua ja rakkautta suhteessani kaurahelmiin, eli kaura-omppupaistosta

Tässä testaillessa näitä riisin lähivaihtoehtoja olen tullut miettineeksi tätä meidän suhdettamme riisiin. Tai oikeastaan sen suhteen puuttumista. Olen nimittäin joutunut toteamaan, että me emme (hämmentävää kyllä) juurikaan syö riisiä.

Intialainen tulee syötyä naanin kanssa, kiinalaista en oikeastaan ole edes yrittänyt tehdä kotona, thai -wokkijutut menevät yleensä nuudeleiden kanssa, texmex syödään wrapeista ja lopulta ne paikat, mihin meillä riisiä useimmiten käytetään ovat riisipuuro ja sushi.

Minä pidän kaurasta ja suurella mielenkiinnolla pyörittelin Lassilan kaurahelmipussia kuin kultakimpaletta jo heti testin alkumetreiltä asti. Mutta kun rupesin oikein miettimään, että mitä hauskaa ja jännää kaurahelmistä keksisi, olin päätyä ajatuksineni jonkin sortin umpikujaan. Tiesin jo Uuden Mustan keskusteluista, että kaurasta tulee oikein hyvää lisäkettä, joka sopii makunsa puolesta varmasti moneen paikkaan. Halusin kuitenkin, että ruoka jota teen, olisi meille tyypillistä ruokaa. Sellaista, jossa kauran seassa on paljon makuja ja jossa se kaura on osa itse ruokaa. En halunnut käyttää näytepussia tekemällä keitettyä lisäkekauraa, koska emme me oikeastaan syö lisäkeriisiäkään - ainakaan kovin usein. Sitäpaitsi, tuumailin, kaurasta voisi tulla jotain hyvää makeanakin.

Omena-kaurapaistos toimii myös kaurahelmistä, mutta alkukypsennys kannen alla voisi olla paikallaan.

Ja kun olin pyöritellyt kaura-ajatuksia koko viikon, hipeltänyt pussia ja ajatellut itseni tainnoksiin, olin jo suoraan sanottuna lauantaiaamuna aika kypsä koko jyvätestiin. ;) Olin ajatellut itselleni päättämättömän köksän rimakauhun! Onneksi lopulta nälkä voitti ja aamupalaa oli saatava. Tuumasin, että kauraa käytetään nyt helppoon aamupala-annokseen ja muita mahdollisia käyttökohteita mietitään sitten myöhemmin.

Meillä kaurasta tehdään yleensä puuroa ja omenapaistosta, joten päätin tehdä jotain siitä välistä - niistä aineista mitä nyt sattuu olemaan.

Kaurahelmet olivat pienempiä kuin kuvittelin. Mietiskelin, että näiden kypsyminen ei tosiaan ihan hurjaa aikaa taida tarvita. Eikä välttämättä hurjaa määrää nestettäkään. Ja niinpä laitoin kaurahelmet likoon kylmään veteen siksi aikaa kun tiskasin ja annoin uunin kuumentua. Sitten pilkoin ison kasan omenoita (4-5 keskikokoista kaupan omenaa) ja ladoin vuokaan vuorotellen omenoita, hieman lionneita kaurahelmiä (yht. n. 2-3 dl), voita ja sitruunatimjamia samaan tapaan kuin kaurahiutale-omenapaistosta tehdessäni. Vähän makeudeksi fariinisokeria, vajaan desin loraus omenamehua perään ja uuniin.

Laskeskelin mielessäni, että kun laitoin suhteessa niin paljon omenoita, niistä pehmentymisen aikana vapautuva neste varmaan imeytyy kauraan ja pehmentää sen mukavasti. Ja kun puuro-paistokseni kypsyi uunissa, tein sen kanssa tarjolle ihan perinteistä vaniljakastiketta. Tänään voippujen jälkeen tarjolla siis aamupalan jälkkäriä!

Omenainen uunipuuro mehuun keitettynä voisi olla jonkin aamun hitti ihan sellaisenaan, kanelilla ja sokerilla syötynä...

Kaurahelmien rakenne on tosi kiva, totesimme omppujuttua syödessämme. V tykkäsi irtonaisuudesta. Minustakin helmissä oli hauskan runsas suutuntuma, ei niin paljon kuin ohrassa, mutta miellyttävällä tavalla pehmeämpi kuin riisissä.

Teelmäkseni muistutti omenapaistosta, mutta oli rakenteeltaan kuitenkin "ohrapuuromaisempi". Tietysti tuollainen makea, omenainen ja rakkaudella, aidosta vaniljasta tehdyllä vaniljakastikkeella silattu herkku nyt maistui meille oikein hyvin. Jäin vaan miettimään, että tuo olisi voinut olla vielä hauskempi aamupala, jos olisin vaan tehnyt siitä mehuun keitetyn omenaisen uunipuuron lisäämällä omenien ja kaurahelmien sekaan vain kunnolla mehua. Nyt osa helmistä oli paisunut puuromaiseksi, mutta etenkin paistoksen pinnassa helmet olivat selvästi kuivempia. Ainakin kannella paistos olisi kannattanut peittää. Puurona tämä olisi ihan selvästi omanlaistaan. Voin ja sokerin määrääkin voisi puuromaisemmassa versiossa hyvin vähentää.

Mutta tällä paistoksella se rimakauhu oli voitettu taas tältä erää ja aloin miettiä, miten kaurahelmet ilmestyisivät pöytäämme lauantailounaalle. Ja ilmestyiväthän ne, joskaan eivät ehkä ihan siinä muodossa, kuin alun perin suunnittelin...