Ahkeran nähtävyyksillä tetsailun jälkeen harkitsimme jopa illallista Seinellä. Päädyimme kuitenkin vaan lillimään Seinellä päiväsaikaan ja illallisemme varasimme Georgesiin, joka on ravintola Pompidou - keskuksen ylimmässä kerroksessa. Tämä kyseinen keskushan on se hassu rakennus, jossa kaikki, mikä yleensä piilotetaan talon rakenteisiin on rakennettu talon ulkopuolelle: portaat, lämmitys, ilmanvaihto... Näin sisätiloista on saatu avarammat.
Etukäteen meille oli kerrottu, että tarjolla olisi vähän modernimpaa ranskalaista keittiötä hyvällä näköalalla pariisin yli. Lisäksi meille kerrottiin, että paikalle ei tarvitse varsinaisesti pynttäytyä, mutta jotain siistimpää olisi ehkä syytä vetää ylle. Niinpä sitten kävimme vaihtamassa vaatetta hotellilla, sekoilimme matkalla hotellille ja hotellilta ravintolaan velojen ja taksien kanssa (taas) ja olimme vähän myöhässä paikalta. Se ei onneksi haitannut ja olin kyllä kieltämättä tyytyväinen, että kävimme vaihtamassa päivän aikana pölyttyneet vaatteet hieman söpömpiin höyheniin.
Ehkä odotin illalliselta ruuan puolesta liikaa. Näköala oli tosiaan mahtava ja ravintolassa oli ihan kiva terassikin, joka on kesäaikaan taatusti toimiva. Ruoka oli ihan ok, mutta se ei ollut minusta mitenkään erityisen kekseliästä tai superhyvää. Ei edes siitä huolimatta, että minä söin alkupalaksi kuningasrapua joka on tähän asti ollut aivan erinomaista aina kun olen sitä päässyt syömään ja V söi Escarots Extraordinaire.
Pääruoaksi valitsin tulista hummeripastaa ja V Sea bassia (paikallista ahventa) Tom Yam. V:n pääruoka osoittautui illan ehkä parhaaksi annokseksi.
Rapu oli ihan ok, mutta siitä puuttui se raikkaus, joka maistui jäämerellä maistamissani ravuissa (jotka pyydettiin nenämme alla, heitettiin jo laivalla suureen kiehuvaan jäämeren vedellä täytettyyn pataan ja nautittiin paikan päällä). Ravuisa ei ollut toisaalta myöskään sitä voi-valkoviinikastikkeen aromaattisuutta kuin Paso Roblesissa, pienessä hotelliravintolassa maistelemissani ravuissa. Voi tietysti olla myös, että aika kultaa muistot :)
Tämä kuningasrapu oli jotenkin pliisua ja paikoitellen siinä oli liikaa suolaa. Ravun kanssa tarjoiltu sitruuna-vinagrette vähän jyräsi ravun yli. Ei se siis pahaa ollut, mutta... Se oli kumminkin 26 eur rapuannos.
V:n etanat olivat suuria ja myös ihan hauskasti maustettuja. Vähän erilaisia kuin yleensä. Mutta en tiedä oliko se nyt extraoordineeer, kuten lista lupasi. Niissä tosin hinta-laatu oli enemmän kohdallaan, euroja annoksesta vaadittiin muistaakseni 13.
Pääruokahummeri oli upotettu tomaattikastikkeeseen. Olisi ehkä pitänyt kysyä tarkemmin pastasta - sinänsä hyvä tomaattikastike hukutti kyllä hummerin maun melko täydellisesti. Mutta annos oli iso ja hummeri oli kypsennetty hyvin - se ei ollut liian kypsää ja saksen liha oli irrotettu taidokkaasti kokonaisena, mitä jäin ihan ihmettelemään. Tomaattikastikkeessa oli mukavasti käytetty tuoreita, pikkiriikkisiä kirsikkatomaatteja, jotka toivat makeutta ruokaan. Mutta rehellisesti olin kyllä kuvitellut annokseen enemmän ilmavuutta ja ... Jotain?
V kysyi etukäteen tarjoilijalta, kuinka vahvaa kalan kanssa tarjottava Tom Yam -kastike on. Vaikka tarjoilija sanoi, että kastike ei ole vahvaa, kyllä siinä silti riitti potkua ruuan kanssa valitulle Pouilly Fumé:lle. Olisi riittänyt vähän tukevammallekin viinille. Mutta kala oli sinänsä hyvää.
Kuten tästä voi ehkä ymmärtää, toivoin ehkä jotain enemmän. En tiedä oliko kaikki oikeasti ruuan syytä, vai oliko ravintolan yleinen ilmapiiri vain jotenkin masentava. Kylmä ilmapiiri sai ehkä ruuankin tuntumaan jollain tapaa lattealta. Pöydät olivat tosi, tosi tiukassa aitoranskalaiseen tyyliin, ravintolassa oli kylmä, sininen valo jota korostivat kiasman kahvilamaiset pöydät ja valkoiset ultramodernit sohvat. Tarjoilija unohti meidät jatkuvasti oman onnemme nojaan ja viereisessä pöydässä istui pieni, linnunluinen nainen joka oli tyytymätön ravintolaan, elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen, ilmaisi sen monisanaisesti ja kohotteli kulmiaan aina, kun kuka tahansa nainen kulki heidän ohitseen. Hän arvioi miten hyvin ihmiset onnistuivat olemaan hänen mielestään Chic. Tämä huomioon ottaen pöydät selvästi olivat liian lähellä toisiaan.
Minä keskityin sitten ihmettelemään näköalaa ja nauttimaan hyvästä seurastani, koska se oli paikan parasta antia. Jälkiruuat jätimme muille ja pakenimme uuteen hotelliimme L'Adresseen. Avasimme kattoikkunan, kylmän valkoviinin ja ihmettelimme kattojen yllä vilkkuvaa ja välkkyvää Eiffeltornia. Ruuasta huolimatta itse reissu ei ollut tässä vaiheessa ollenkaan pielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti