maanantai 30. maaliskuuta 2009

Ruoka-arvuuttelun vastaus ja eettistä pohdintaa


Tämä ruoka-arvuuttelu herättää taatusti ristiriitaisia tunteita. Enpä voi paljon muuta sanoa omista tunteistanikaan, kun kuulin kuvan ottamisen yhteydessä mitä meille aiotaan tarjota alkupalaksi.

Kyselyssä 11%, eli 7 arvaajista arvasi tai tiesi oikein. Lautasella on siis valasta ja turskan kieliä. Jäin miettimään, että keksinkö oikeasti hyvät hämäysvaihtoehdot vai vastasiko suurin enemminstö (58% eli 36 ääntä) hevosta ja kanaa siksi, että muut vaihtoehdot tuntuivat vaikeilta hyväksyä? Keguru ja osterit keräsivät 12 (19%) ääntä tullen kakkoseksi ja 7 vastajaa ei halunnut ajatella mitään tarjolla olleita eläimiä lautasellaan.



Valas

En yleensä ole kovin hentomielinen ruuan suhteen, mutta täytyy tunnustaa, että valasta en olisi itse ostanut eettisistä ja terveydellisistä syistä. Maistettuani sitä voin vakuuttaa, ettei riittävän painavaa syytä löytynyt siltäkään puolelta.

Valas on niin uhanalainen eläin, että sen pyytäminen on rajoitettu tieteelliseen pyyntiin ja sitä pyydetään lähinnä vain Norjassa, Japanissa ja Islannissa. Ihmisten harjoittama pyynti on myös pääasiallinen syy valaiden uhanalaisuuteen. Uhanalaisuuden vuoksi valaan syömisen ja metsästyksen voisi mielestäni ylipäätään lopettaa. Toinen syy, miksi valasta ei pitäisi syödä on, että niinkin isoon (ja vanhaksi elävään) merielävään kertyy hurja määrä raskasmetalleja, joiden syöminen nyt ei ole kenellekään terveellistä.

Lomaillessamme Lapissa vuosi sitten keväällä reissun isäntä toi mukanaan Norjasta yhden valaspihvin ja turskan kielet yllätyksenä kaikille. Hän oli nähnyt tuotteita olevan kaupan ja halusi tarjota meille jonkin ainutlaatuisen elämyksen. En hennonnut sanoa mitään, mutta en muista, koska olisin tuntenut niin pahaa omaatuntoa minkään ruuan maistamisesta. Pihvistä riitti alkupalaksi hyvin sille 10 hengen seurueelle, josta 3 oli pieniä lapsia (pienimmät luonnollisesti jättivät välistä ja tyytyivät äidinmaitoon).

Sen verran olen kuitenkin maalaisjärjellä varustettu, että koska valas, josta pihvi oli peräisin oli jo kuollut, pihviksi laitettu ja pihvi ostettu, valas ei sillä enää pelastu, että jättäisin maistamatta tarjottua ruokaa. Vaikkakin siis ristiriitaisin tuntein, maistoin palasen paistettua valasta.

Valaan lihan rakenne on hyvin lihaisa ja tiivis, kuten nisäkkäältä on syytä olettaakin. Ei se pahaa ollut, mutta minusta se maistuu lähinnä maksalle. Mistään mielen räjäyttävästä herkusta ei kyllä voi puhua. Maku oli aika vaatimaton ja ehkä siinä oli maksaisuuden seassa vähän vivahdetta hevoseen. Maksamaisen maun vuoksi kuitenkin tuntui, että mietin koko ajan raskasmetalleja vaikka tuskin ne sillä tavalla voisivat maistua:)

En tiedä kumpi oli lopulta itselleni mieleenpainuvampaa: valaan maku vai se moraalinen dilemma ja takaraivossa asuva tunne, että valaan syöminen on vain väärin. Mutta jos nyt jotain hyvää, niin irtosipa meikäläisestäkin tälläinen luonnonsuojelullinen palopuhe tämän kokemuksen lopputuloksena. Enkä kirjoittanut tätä siksi, etten olisi arvostanut kokemusta ja isäntämme vaivannäköä vaan jakaakseni sen mahdollisimman monen kanssa ja herättääkseni ajatuksia.

Jatkossa kyllä kuvaan valaita mieluummin jossain muualla kuin lautasella.

Ja koska tästä nyt tuli tällainen kantaaottava kirjoitus niin jatketaan vielä vähän mediassakin paljon esillä olleesta aiheesta ruoka ja ekologisuus. Minusta kenenkään ei tarvitse luopua maalaisjärjestä ja kääntää koko elämäänsä ylösalaisin voidakseen tehdä jotain ekologisesti kestävää etenkin ruuan kautta. Pientenkin asioiden tekeminen auttaa - täytyy vain keksiä olisiko omassa elämässä jotain helppoja juttuja joita voisi tehdä toisin.

Koska en ole mitenkään fanaattinen asian suhteen, itse tunnistamiani helppoja juttuja ovat esimerkiksi kotitalousjätteen vähentäminen ja järkevä käsittely, kausivihannesten käyttö ruuanlaitossa kun se on mahdollista (mikä on ruuan laadullisestikin hyvä asia) ja vaikka yhden liharuuan korvaaminen viikossa (kotimaisella) kala- tai kasvisruualla. Ainakin siihen voi pyrkiä vaikkei aina onnistuisikaan.

Vaikka WWF:n kulutusviidakkoblogi tuntuu välillä puhuvan asioista, joihin en usko yltäväni (tai jaksavani paneutua tarpeeksi) yritän lukea sitä silloin tällöin positiivisessa mielessä poimiakseni sieltä niitä helppoja juttuja joita voin tehdä. Tämä kirjoitus ruuasta ei esimerkiksi ole yhtään pöllömpi pohdinta.

Mutta se ekoilusta ja jatketaat toiselle lautaselle!


Turskan kielet

Turskan kielet ovat vähemmän kyseenalainen mutta sitäkin omituisempi Norjalainen herkku, jota suurella uteliaisuudella kävimme maistamaan. Kauppias oli neuvonut paistamaan ne pannulla kauniin värisiksi. Pippuria päälle ja nautitaan sellaisenaan. Näin siis tehtiin.

Paistetusta kielestä ei valitettavasti ole lähikuvaa, mutta kieli jakautui kahteen osaan paistettaessa - kieli ja sen kiinnikkeet. Itse kieli oli miedon makuista - jotenkin siitä tuli mieleen sieni, kuningasosteri. Kielen alareunassa ollut rasvainen kiinnike olikin sitten ihan toista maata - se oli kyllästetty maulla. Kyllä minä pari sellaista kieltä söin kiinnikkeineen kaikkineen, mutta kalanmaksaöljyn maku siinä rasvassa oli niin valtava, että tarvittiin kyllä kunnon kulaus valkoviiniä suun huuhteluun:) Itse kieli oli ihan ok mutta lopuista maistamistani kielistä jätin suosiolla sen rasvaisen osan syömättä, oli sitten Norskien herkku tai ei.

Ehkäpä noihin turskan kieliin tulee joku himo kun niitä tarpeeksi (?) syö - kokeilkaa pois jos vastaan tulee, mutta kannattaa ehkä aloittaa varovasti eikä kahmaista heti kauhallista kieliä lautaselleen - kielenkannat olivat tujua tavaraa;)

p.s. Vielä tänään ehdit äänestää vaaleita kotimaisia kaloja tarjoiltuna 42:lla maaliskuun ruokahaasteessa!

6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Hyvä postaus! Vaikka olisikin lihansyöjä, on parempi jättää jotkut lihat syömättä.Itse arvelin siinä olleen hevosta ja kanaa....

Tuo turskan kieli oli mulle täysin yllätys tuotteena,siis kalan kieli! Aika erikoista tosiaankin!

Martina kirjoitti...

Voi vitsit, minä maistaisin innosta pomppien niin valasta kuin turskan kieltäkin, jos vaan saisin mahdollisuuden tutustua moisiin erikoisuuksiin. Eettiset ja terveydelliset ajatukset työntäisin siinä vaiheessa huoletta syrjään! Täytyy myöntää etteivät eettiset arvot muutenkaan kovin paljon mielessäni kummittele..

Nelle kirjoitti...

Yaelian: raskasmetallit todella kerääntyvät suuriin nisäkkäisiin.

Martina: no, eipä nuo turskan kielet olleet minullekaan vastenmielisiä - suurella mielenkiinnolla niitä lähestyin. Kuitenkin uhanalaisten lajien syömisen jätän yleensä tekemättä. Ainakaan en itse osta tai tilaa kyseisiä herkkuja koska jos joku sitä ostaa, aina tarvitsee tappaa uusi eläin tarjolle ja kanta vähenee. Eipä mulla paljon muuta moraalista dilemmaa sitten olekaan valaiden suhteen.

Hyppysellinen kirjoitti...

olipas mielenkiintoista asiaa taas. osaat kuvailla hienosti makuja!

turskankieltä maistaisin mieluusti, mutta valaat kyllä jättäisin rauhaan.

aleksi kirjoitti...

olisihan noita maistettva jos eteen tulis.. mutta onko kaikki valaat niin uhanalisia ettei niitä voi syödä, onhan niitä monta sorttia?

Hallatar kirjoitti...

Jestas!

Mie en siis arvannut.


Miekään en lapsena suostunut syömään joulukinkkua, kun se lemmikkipossu oli navetassa koko kesän ja syksyn kasvanut... =(