keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Vohveleita ja mietteitä vegaaniruuasta: Alpro:n soijamaitonäyte

vohveleita soijamaidosta

Entisen kurpitsamoskan (nyk. pumpkin jam) Mari hastoi minut juhlapostauksen yhteydessä kokkaamaan vegaanisen päivällisen. Minä lueskelin kommenttia ja mietin hetken. Totesin, etten kyllä saa täyttä vegaanista päivällistä aikaan pelkästään minulle ja V:lle. Ja vaikka saisinkin, emme olisi päteviä arvostelemaan sitä. Niinpä haastoin Marin takaisin: jos minä kokkaan vegaanisen päivällisen, tuletko sinä syömään sen? Ja vastaus oli kyllä.

Joten tässä sitä ollaan, miettimässä miten saisin aikaan vegaanisen päivällisen, joka maistuisi ainakin sekä lihansyöjälle (V), että vegetaristille (Mari). Ensialkuun ideoita tulvi päähän. Yksi toisensa jälkeen ne kuitenkin karsiutuivat; ei kermaa, ei maitoa, ei munaa, ei liivatetta eikä monia maustekastikkeitakaan.

Viime viikonloppuna avauduin V:lle hieman minua kiusanneista mietteistäni: "Minä haluaisin kokeilla tuorejuuston tekemistä pähkinöistä maitohappokäymisen avulla, mutten tiedä mistä löytäisin maitohappokapseleita joissa olisi vegaanin syötävä kuori..." V katsoi minua hetken täydellisen hiljaisuuden ympäröimänä. Tässä kohtaa täytyy siis muistaa, että V on allerginen kypsentämättömille pähkinöille. Kun hän vihdoin kykeni sanomaan jotain, hän karaisi kurkkuaan ja kysyi: "Miksi?"

Muistutin, että olin mennyt lupaamaan vegaanisen aterian ja että minusta sovelma turkkilaisista munakoisoista on liian helppo ulospääsy tähän asiaan: "kyllä minä nyt voisin koittaa keksiä jotain vähän omaperäisempääkin...". V myönteli ja näytti silminnähden helpottuneelta; en siis ollutkaan tekemässä lopullista ja peruuttamatonta pesäeroa tuoreeseen aviomieheeni.

Suurimmat ongelmat vegaanisen ruuan kokkauksesa ovat oikeastaan omassa päässäni. Kuvittelen, että onnistuisin tekemään jotain "ihan syötävää" helpostikin, mutta jos haluaisin tehdä jotain kaikille oikeasti maistuvaa, itseni näköistä ja jotain sellaista, mikä ei ole vain "huono korvike" minun on oikeasti ratkaistava muutama perustavaa laatua oleva kysymys.

Pastanjauhannan Rosmariini on pitänyt vegetaristiviikkoa ja olen lukenut postauksia suurella mielenkiinnolla. Keskustelussa on noussut esiin ihan sama asia, jonka itsekin aikoinaan kasvissyöjänä huomasin: makuaisti tottuu ajan kanssa kasvisruokaan ja ruuassa arvostaa ehkä hieman erilaisia asioita kuin aikaisemmin. Kuten taisin Rosmiksen postaukseen kommentoidakin, vaikka soijasuikaleet ja soijarouhe lihansyöjänkin oli helppoa hyväksyä ruokavalioon, en minä, eivätkä lihansyöjät ympärilläni koskaan oikein ymmärtäneet soijanakkeja. Ne olivat minusta jotenkin heikkoja kopioita, eivätkä olleet sellaista ruokaa jota kaipasin tai halusin syödä.

Tai ehkä kaipasinkin makkaroita, mutten soijanakkeja. Koska valintani oli lähinnä painonhallinannallinen, minusta moni muu loistava vegeruoka oli paljon soijanakkeja parempaa. Söin paljon soijanakkeja mieluummin vaikka munakoiso-mozzarellavuokaa.

Minä en ole ollut koskaan vegaani ja siksi on vaikeaa kuvitella, millaisia asioita vegaanit näkevät ruuassaan arvokkaina. Ja sitten kun vegaanista ruokaa tarjoaa, voiko olla varma siitä, että ruuan syöjä arvostaa saamaansa ruokaa samalla mittarilla kuin minä?

Meidän äidillä voisi olla pari pointtia sanottavana kohteliaisuudesta ja eräästä nimeltä mainitsemattomasta kasvissyöjästä... :) (edit: V kysyi mitä tarkoitin tällä linkkauksella: viittaan siihen, että söin vegeaikoinani kiltisti kukkakaalini sanomatta koskaan äidille, etten oikeastaan pidä niin paljon kukkakaalista. Joskus sitä on kohtelias siksi, että näkee toisen yrittävän.) Vielä vaikeampaa kuin nähdä mikä vegaanista olisi hyvää, on kuvitella, mikä voisi olla lihansyöjiä ja vegaaneita yhdistävä mieltymys?

Minä nimittäin edelleen uskon, että asioiden "korvaaminen" tai "jäljittely" ei oikein toimi, ainakaan molemmille yhtä aikaa. Parmesanin kaltainen valmiste ei maitotuotteisiin tottuneen mielestä riittävästi maistu parmesanille ja soijamaito ei maistu maidolle. Ei maistu ei ja minusta on aika turhaa yrittää kuvitella, että ne maistuisivat samalle. Vohveliconnossöör haluaa vohvelinsa juuri niinkuin meidän isä ne äidiltään oppi saamaan; kermalla ja voilla, ritilän päältä tarjoiltuna rapeina herkkuina.

Makuja pitäisi minusta arvostaa ja kunnioittaa sellaisina kuin ne ovat, yrittäen samalla houkutella niistä parhaat puolet esiin, eikä yrittää korvata niitä toisilla aineilla. Toim. huom. tämä on allekirjoittaneen (ja vain hänen) nykyinen mielipide eikä se heijasta mitenkään aikaisempia ja tulevia mielipiteitä.

Sain tuossa keväällä tuotetestiin alpro soijan soijamaitoa ja jogurttia. Se tapahtui paljon ennen kun tiesin tästä vegaanihaasteesta yhtään mitään. Niinpä muistelin opiskeluaikojen parhaita hetkiä kun kokoonnuimme ystäväni P:n asunnolle ja teimme vohveleita. P:n äiti on aikamoinen terveyspromoottori ja hän oli antanut tyttärelleen opiskelijakaappiin soijamaitojauhetta. Ohjeeksi P oli saanut, että siitä saa todella rapeita vohveleita, eikä niihin välttämättä tarvitse edes käyttää munia. Noh, me teimme sitten vohveleita jauheesta tehtyyn soijamaitoon (tällöin elettiin siis 94-95 ajanjaksoa). En kuollaksenikaan muista, laitoimmeko mukaan kananmunaa tai maitoa; muistan vain että kivaa oli ja vohvelit syötiin hyvällä halulla jäätelön ja hillon kanssa.

alpro soya

Alpron tuotenäytteen saatuani jäin siis miettimään tätä vohvelikokemusta. Minulla oli jääkaapissa vajaa puolen litran kermapurkki ja soijamaitoa. Mieli teki aamupalavohveleita. Minä voin vakuuttaa teille, että kun laittaa vohvelitaikinaan puolet kermaa ja puolet soijamaitoa, yhden kananmuna ja jauhoja sekä suolaa ja paistamiseen käyttää voita, lopputulos on kertakaikkisen mainio ja ihanan rapea. Mutta lasken makumieltymykseni kyllä aika paljon sen piikkiin, että pidän kermasta ja voista. Ja vaikka minusta saamamme jogurtti oli varsin hyvää, lahjomaton tuomarimme A (9v) bongasi heti, että jogurtissa on jotain outoa; se ei maistu oikealle jogurtille. Ja todettakoon nyt, että en puolella sanallakaan maininnut tai antanut ymmärtää, että jogurtissa olisi jotain "normaalista" poikkeavaa. Yksi purkki meni vielä suostuttelulla (syö nyt nopsaan, pitää kouluunkin ehtiä), mutta A ilmoitti päättäväisesti, että jatkossa hän ei mielellään enää syö näitä jogurtteja. Ehkäpä oma makuaistini on jo niin laaja, että hyväksyn kaikenlaista, mutta lapsi on lahjomaton?

En ole julkaissut tuota vohvelijuttua koska oikeastaan halusin kokeilla vohveleita myös ilman kermaa. Ostin purkin soijamaitoa ja tein vohveleita toistamiseen, noin niinkuin kokeellisessa mielessä. Kananmunana laitoin mukaan ja paistamiseen käytin voita, kun en silloinkaan tiennyt vielä tästä vegaanihaasteesta. Vohveleista tuli kyllä lähes samaan tapaan rapeita, mutta...

Voin käytöstä huolimatta maku ei ollut lainkaan sama. Tavallaan se ei ole mikään soijamaidon vika. Soijamaitoon tehtyjen vohveleiden mausta tulee vain jollain tapaa pähkinäisempi. Se muistuttaa jotenkin niitä jäätelötuutteja, joita kaikilla kioskeilla myydään oletusarvoisesti. Soijamaidolla on oma, erityinen makunsa joka kaipaisi ainakin minun suuhuni jotain täyteläistä parikseen. Jotenkin minusta soijamaitoon tehtyjen vohveleiden maku jäi tyhjäksi tavallisiin vohveleihin verrattuna, voista huolimatta.

Minusta suurin dilemma vegaanisen ruuan kokkaamiseen liittyy siis siihen, että minusta sen ruuan tulisi olla hyvää ihan sellaisenaan. Sen ei tulisi olla kopio jostain muusta, jota ruoka ei kuitenkaan ole. Sellaisenaan soijatuotteet eivät minusta ole suoria maitotuotteiden korvikkeita, vaan niillä on oma ominaismakunsa. Sille maulle varmasti löytyy oikeat makuparit kun aikansa kokeilee.

Monet vegaaniaset ohjeet pyrkivät tietysti korvaamaan joitain lapsuuden mukavuusruokia, joita on opittu syömään ja joita väistämättä kaipaa (esim. happaman makea rahkapiirakka).

Vaikkei oma kasvissyöntini koskaan ollutkaan aattellista (minulle ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan konseptina vaikeaa hyväksyä perinteisesti kasvatettujen eläinten käyttöä ruuaksi), mutta ryhtyessäni kasvissyöjäksi halusin myös korvata rasvaista jauhelihaa ja kanasuikaleita ruuassani vähärasvaisella ja vegetaristisella soijarouheella ja soijasuikaleilla. Ja kun pohjalainen johonkin ryhyyy, sehän pitää sitten tehdä kunnolla ;) Lihan kaltaista proteiinilähdettä tarvittiin myös, koska silloinen poikaystäväni suhtautui hyvin kriittisesti "pelkkään pupunruokaan". Minä halusin tehdä soijasta yhtä hyvää kuin jauheliha ja kana. Mielestäni onnistuinkin kohtuullisesti, mutta se vaati voita, juustoa ja kermaa.

Vegaanit eivät syö voita, juustoa ja kermaa.

Ehkä jatkan tässä miettimistä asian tiimoilta ja toivottavasti kesälomalla ehdin jopa kokeilla joitain ideoita käytäntöön. Muutamia ajatuksia on, joten katsotaan miten tämä kehittyy: joka tapauksessa juuri nyt näppituntuma on, että hyvän vegaanisen ruuan löytäminen tai edes valmistaminen omalla mittapuullani ei ole ihan helppo parsakaali. Mutta ajattelin silti yrittää; illallisvieraat päättävät sitten lopulta kuinka Nellen kävi tässä missiossa. ;)

Ja loppuun todettakoon, että jos joku haastaa minut tekemään illallisen raakaruuasta tai fennoveganismin periaatteiden mukaan, en tule suostumaan. Minulla on kuitenkin vielä ihan hyvä avioliitto ihanan lihansyöjäni kanssa ;)

17 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa vegaaniruoasta! Tästä saisi kyllä jutun juurta Chocochiliinkin...
Tuo "rahkapiirakka" ei muuten ole tarkoitettu imitioimaan rahkapiirakkaa - se kulkee ainakin meillä nimellä (soija)jogurttipiirakka ja sitä syödään siksi, että se on superhelppo tehdä ja maistuu hyvältä. Meillä ei ainakaan kotona koskaan syöty rahkapiirakkaa tähän tyyliin, vaan aina pullapohjaan tehtynä ja rusinoilla.

Olen ollut niin pitkään vegaani, ettei keittiössäni erityisesti enää korvata tuotteita toisilla. Tofu, soijarouhe, soijamaito ja kaurakerma on ihan normijuttuja - ihan siinä missä lehmänmaito tai sianliha muille.

Nelle kirjoitti...

Elina: niin varmaan saisi: esimerkiksi tofu on minulle vähän sellainen haasteellinen raaka-aine; minusta olisi joskus kiva käyttää sitä, mutten oikein osaa marinoida sitä tavalla, joka maistuisi sekasyöjillekin.

Ja nimenomaan uskon, että osittain tämä johtuu soijan ominaismausta. Makuaisti muuttuu ja tottuu ajan myötä, ehkäpä "korvaaminen" sellaiseksi miellettynä jää vegaanilta pois. Mutta miten tuottaa miellyttäviä, omanlaisiaan makuelämyksiä vegaaniruuasta sekasyöjille niin, että tottumatonkin makuaisti kokisi ne miellyttävinä, omina ruokinaan. Siihen saa kyllä antaa vinkkejä. :)

Kun olin lapsi meillä tehtiin sen marjapiirakan kaltaista mustikkapiirakkaa kermaviilillä ja samantyyppisen pohjan päälle rusinoilla (ja sitruunan kuorella?) maustettua rahkapiirakkaa. Ihan riippuen oliko mustikoita vai rahkaa saatavilla :) Toki mummo tapaa tehdä välillä mustikka- ja rahkapiirasta myös pullataikinapohjaan, mutta äiti teki molempia.

(mental note: pitääkin pyytää joskus äidiltä ohje)

Äidin rahka/mustikkapiiraassa pohja on kyllä ehkä vähän paksumpi kuin ihan mainion näköisessä soijapiiraassasi.

Mari kirjoitti...

Hyvä postaus!

Oma makuni on todellakin muuttunut sitten sekasyöjäaikojeni. Meinaan oksentaa, jos työpaikkaruokalassamme on tarjolla esimerkiksi kasvispihvejä jossain lämpimässä ruskeassa kastikkeessa, kun taas nuorempana rakastin sellaisia soosseja yli kaiken. Nykyään tällaiset samankaltaiset lihalle ensisijaisesti tarkoitetut kastikkeet ovat mauttomia, tympeitä ja niistä jää ällö rasvainen jälkimaku. En myöskään muista kokeneeni vuosiin annoskateutta liha-aterioita kohtaan, sillä osaan jo kuvitella sen tympeän, rasvaisen ja suolaisen maun, minkä muistan esimerkiksi kebabista, makkaroista ja ranskalaisten kanssa tarjotuista pihveistä. Vaikka kyllähän minä lapsena niitä rakastin.

Nykyään arvostan ruuassa raikkautta, makujen monivivahteisuuttaja toisaalta taas pelkistettyjäkin makuja. Meillä ei lapsuudessa käytetty juurikaan esimerkiksi valkosipulia, chiliä ja vahvoja yrttejä, koska haluttiin, että liha on se päämaku. Nykyään niillä saa minut huumaantumaan herkästi (tämän voi tulkita myös vinkkinä ;))

Soijamaidolle muuten todellakin löytyy paikkansa. Itseltäni on aina purkki kaurapuuroa varten. Maito maistuu siinäkin jotenkin niin tympeältä.

Ja komppaan Elinaa, en minäkään käytä soijaa lihan korvikkeena, vaan omana raaka-aineena. Mäkätän aiheesta myös harvinaisen usein T:lle, joka viimeeksi eilen hämmästeli Kiskolan Tofukeittokirjaa lueskellessaan, että miksi kukaan yhdistäisi tofun ja lihan, kun "tofuhan on lihan korvike". Ei se ole. Sitä vain alettiin aikoinaan markkinoimaan sellaisena suomalaisille ja nyt menee varmaan parikin sukupolvea ennen kuin tähän asenteeseen saadaan muutos. Ja siksi myös kannatan koulujen kasvisruokapäiviä: auttaisi kehitystä, jos kaikki söisivät toisinaan tofua, eivätkä vain kasvissyöjät.

Eikä muuten mitään paineita sitten aterian suhteen! Tätä blogia vuoden verran lukeneena en usko, että makumme loppupeleissä eroaa hirveästi toisistaan. Ainakin sen verran kuola kielellä olen reseptejäsi lukenut ja kadehtinut taitoasi yhdistää niin epätyypillisesti makuja :). Eli luotto on korkealla!

avs kirjoitti...

Jos tarkoitat tuossa yllä maitohappokapseleilla niitä erilaisia probioottiravintolisiä, ainoa löytämäni, jossa ei ole liivatekuorta, on Lacto-Seven. Se tosin on pilleri, joten se pitäisi varmaan jauhaa.

avs kirjoitti...

Ja vielä tuli mieleen, että katsopa What the hell does a vegan eat anyway.

Välillä nuo näkyvät käyttävän jotakin juustonkorvikkeita tms. outoja aineita ja jotkut ruoat on tehty raakaravintona käyttämällä jotain kuivuria, mutta melko monet näyttävät varsin sekasyöjäyhteensopivilta.

Jael kirjoitti...

MIelenkiintoinen postaus. Kuten mainitsit,makuun tottuu.Kun olin täysin vegaani (ja jonkun aikaa vielä raw vegan)en lainkaan kaivannut maitotuotteita. Nykyään syön juustoja silloin tällöin, etupäässä vuohenjuustoja, mutta maito on sellainen,mikä vaan ei tunnu hyvältä,sen verran olen tottunut soijamaitoon ja pähkinämaitoihin. Mielenkiintoista lukea sitten mitä kokkailit Marille...

Jael kirjoitti...

Tuosta tofusta,oma herkkuni siitä on se,kun se pala leikataan paksuiksi paloiksi,pistetään pussiin,päälle marinointikastiketta (mulla eilen soijakastiketta, savuaromia,hunajaa,mustapippuria,aurinkokuivattua chiliä,makeaa chilikastiketta,kylmäpuristettua rypsiöljyä)Palat laitetaan uunipellille ja kastike kaadetaan päälle. Annetaan olla 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kastike on kuivunut kokoon,käännellään paloja kerran paiston aikana.Annetaan jäähtyä ja leikataan ohuiksi paloiksi.On erinomaisen hyvää sekä kylmänä että lämpimänä

Jael kirjoitti...

Hups,hunaja ei olekaan vegaanista,joten sen voi korvata jollain muulla makeutusaineella....

Krisu kirjoitti...

Kiva lukea minunkin, lihansyöjän, näitä pohdintoja. Nyt vaan on niin, että olen niin soijavastainen henkilö kuin ikinä olla voi. Tapa, miten länsimaalaiset käyttävät soijaa - kaikki suikaleet ja rouheet ja maidot- herättää suurta kummastusta esim. kiinalaisissa. Aasiassa käytetään vain fermentoitua soijaa ja tofua. Nämä muut tofun valmistuksessa syntyvät osat, kuten rouheet syötetään sioille, eivät ole ihmisen syötäväksi kelpaavia. Ruokateollisuus, on löytänyt hyvin tuottavan markkinaraon. Soija on "erinomaisella katteella myytyä rehua hyväuskoisille" nimim. Nikomakhos.
Linkki keskusteluun-loppu jo ihan hifistelyä!- tässä:
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=1&t=36665
Olen myös sitä mieltä, että kukin syö mitä itse tykkää ja minä en koske soijaan, sen syönnillä ei maailmaa pelasteta. IMHO. :)

Nelle kirjoitti...

Mari: tuo mitä sanot työpaikkaruokalan kastikkeista menee hyvin minun järkeeni, eihän se paksu ruskea kastike tuo mitenkään esiin sitä kasvispihvin parasta makua;) Minä tarjoaisin varmaan vaan tsatzikia sellaisen kanssa.

Enkä minä varsinaisesti stresaa ruuan laittamisesta sinulle, mutta ajattelin että voisin opetella jotain uuttakin kun tämöinen mahdollisuus tarjoutui. Olen kumminkin ruuan suhteen utelias luonne. Joskin, nyt selattuani noita vegereseptejä täytyy tunnustaa, että hurjasti on opittavaa.

Avs: hyvn linkin heitit, kiitos! :) Selailinkin sieltä hauskoja ideoita. Joihinkin ruoka-aineisiin pitääpyytää käännösapua V:ltä ;)

Yaelian, eli tavallaan tuossa ideassa on sama kuvio kuin tahmahännissä; madinadi redusoidaan proteiinin päälle ja se maustaa koko komeuden. Ihan toimivan tuntuinen idea.

Krisu: ohhoh, olipas siinä tietopläjätsystä kerrakseen. Tuo soijan arvostelu terveydelliselytä kannalta negatiivisesti oli minulle ihan uutta.

En toistaiseksi ole onnistunut saamaan tofusta niin hyvää kuin toivoisin. Enkä oikein usko, että saan aiakiseksi V:n tuomion kestävää tofuruokaa. Onneksi tuohon vegaaniateriaankin kelpaavat pavut, linssit ja muut proteiinilähteet. Ei ole ihan pakko sen soijan kanssa taistella. Tälläisellä lyhyellä perehtymisellä kyllä tuntuu, että vaikka kuinka mielenkiintoinen projekti onkin, ei minusta kyllä vegaania tule.

Esim. hunajan käyttökielto eettisistä syistä on tälläiselle myös mehiläisiä tarhassa hoitaneelle ihmiselle täysin järjettömän oloinen sääntö. Mehiläistarhat edistävät kasvien pölyttymistä ja siten luonnon monimuotoisuutta. Myös se hunajan tilalle annettu sokerimassa on käsitykseni mukaan jopa hunajaa parempaa ravintoa mehiläiselle. Se kun ei kiteydy samaan tapaan kuin käsittelemätön hunaja, niin mehiläisillä on riittävästi ravintoa talven yli selviämiseen.

Mutta mielenkiintoinen kokeilu tästä tulee ja minusta on tosi hyödyllistä oppia jotain noista vegaanisistakin ohjeista: kaikki hyvä kannattaa säilyttää ja tehdä uudelleenkin :)

Elina kirjoitti...

Nelle, vaikka pidänkin blogini ruoat ötökättöminä, niin myös minun mielestäni mehiläistuotteiden (ja muidenkin ötökkätuotteiden) "käyttökielto" on aika järjetön; en ole keksinyt mitään järkevää perustetta sille, miksei hyönteisperäisiä tuotteita voisi käyttää, ja sen takia syönkin hunajaa ja esimerkiksi karmiinia.

pinea kirjoitti...

Olen Krisun kanssa samoilla linjoilla...

Ja jos tofu maistuu niin pahalta, että sitä pitää marinoida erilaisissa liemissä ja lisäillä savuaromia, ei kaikki ole oikein kunnossa. Muoviin pakattu kuukausia säilyvä tofu on tosi kaukana alkuperäisestä hyvästä tofusta...

Jael kirjoitti...

Pinea,ei se maistu pahalta,mutta se taas maistuu älyttömän hyvältä tuon marinaadin kanssa.Minä ja koirani syömme usein tofua ihan noinkin.

pinea kirjoitti...

Yaelian, tarkoitin lähinnä niitä Suomessa myytäviä muoviinpakattuja tofuja. Olen maistanut niitä, eivätkä ne ainakaan minusta ole olleet hyviä... Muuten olen kyllä suuri tofun ystävä, ja minusta on vain sääli, että tofuna myydään jotakin mikä ei sitä ole.

Ehkä Israelista saa parempaa tofua? Pariisista olen ainakin löytänyt, korealaiskaupasta. (Ja niin, syödäänhän meilläkin tofu esim. soijakastikkeen kanssa, ei pelkällään, tavallaan marinoimistahan sekin on.)

Anonyymi kirjoitti...

"Minusta suurin dilemma vegaanisen ruuan kokkaamiseen liittyy siis siihen, että minusta sen ruuan tulisi olla hyvää ihan sellaisenaan. Sen ei tulisi olla kopio jostain muusta, jota ruoka ei kuitenkaan ole."

Unohda siis soijamaito ja lihankorvikkeet, ja lähde liikkeelle pavuista, linsseistä, tofusta, kauden vihanneksista ja hyvästä maustearsenaalista. Eivät vegaanit syö "korvikeruokaa" (samaan tapaan kuin pähkinäallergiset eivät syö "korvikeruokaa", jonka valmistamisessa lähdetään liikkeelle siitä, miten korvata pähkinä ruoassa).

Vegaaninen ruoka on hyvää ihan sellaisenaan, ilman soijarouhettakin ja maidonkorvikkeita, ja myös vegaani syö silmillään (katso esim. http://bittersweetblog.wordpress.com/ ja http://www.vegalicious.org/).

Nelle kirjoitti...

Elina: niin, omantuntonsa mukaanhan sitä jokainen ruokaa tekee. Tämän haasteen puitteissa näemmä törmää vaan kaikelnaiseen :) Hetkittäin tuntuu siltä että taidan mennä siitä mistä aita on matalin ;) Mutta kohta tulee lomakin ja ehtii vähän miettiä makuja ja kokonaisuuksia - sillä sitähän teen tavallistakin ruokaa laittaessani.


Pinea ja yaelian: minulle tottumattomana kyllä tökkää se tofun maku. Olen vain kerran elämässäni syönyt oikein hyvää tofua jossa oli herkullinen pähkinäinen maku ihan tofuna: se oli stokkan tofusalaatissa jota joskus 2000 -luvun sinkkuvuosina raahasin kotiin illalliseksi itselleni. Soijatuottaja kuitenkin lopetti joskus 2004 tms, enkä sen jälkeen ole oikein innostunut ko. tuotteesta, mutta se johtuu siitä mausta. Mutta: ei kaikesta ole pakko tykätä tetysti - enhän minä pidä myöskään graavilohesta; se on jotenkin helposti liian suolaista.

Anonyymi: Kiitos linkeistä, tosiaan hyvännäköisiä! Tuosta pavut & linssit - lähtökohdasta vähän tuumasinkin, että lähdettävä on. Niiden kanssa ainakin pärjään. Tuo tofu kiinostaa lähinnä kuriositeettina ja aika yllättävää keskustelua sen ympärille tässä on kerääntynyt - tosi mielenkiintoista!

Haluan yhdistää ateriaan tekstuureja, värejä ja erilaisia raaka-aineita; koska minusta se hyvä ruoka tulee paitsi mauista, myös siitä ettäruoka on hyvän tuntuista syödä. Pääruuan lisäke on jo harkinnassa, samoin alkupala. Mutta proteiinilähde ja sen muoto on auki eikä jälkiruuasta ole vielä käsitystä. Mutta eiköhän niihinkin päästä ajan kanssa;)

aleksi kirjoitti...

mun oikeastaan kaikki ruuat on usein vegaaniasia ilman mitään yrittämistä koska en ole edes kasvissyöjä mutta syön niin usein pastaa ja kasviksia niin ei siihen mitään eläin juttuja tarvita.. enkä myöskään ikinä käytä noita soijajuttujakaan. kermakin on nykyään musta lähinä helppo juttu tehdä kaikesta hyvää(pikkukiviä ja riittävästi kermaa niin kuka vaan syö) ja piilottaa itse kasvisten maku niin en sitäkään käytä. korvausjuttuja en ole ikinä edes yrittänyt tai maistanut edes soijamaitoa.. soijajugurtti oli riittävän hirvittävää.

liittykö tää nyt mihinkään.. ehkä sillain että musta on vaan helpompaa tehdä vegaanista kuin liharuokaa