Meidän äiti on tavannut joka kesä tehdä klassikkoherkkuamme riisi-raparperi-rusinaa. Kyllä, sitä kutsutaan meillä tuolla nimellä, enkä minä sille muuta nimeä tiedä. En itse asiassa tiedä edes, onko kyseessä jokin äidin ja mummon oma luomus, sillä vastaavaan ruokaan en ole muualla törmännyt.
Meillä se on kuitenkin kuulunut aina koko perheen suosikkeihin ja sitä on syöty jälkiruuaksi, aamupalaksi ja välipalaksi. Yleensä sitä tehdään valtava kattilallinen kerralla, sillä tämä ruoka vaan paranee kylmänä.
Minulla tähän ruokaan assosioituvat hyvin vahvasti sadepäivät ja aamukasteinen puutarha mistä raparperia mennään hakemaan yöpaidassa ja kumisaappaissa, sateenvarjolla tai ilman. Aamuun heränneessä puutarhassa on ihanaa. Kiurut laulavat ja ilma on ensin paksuna tuomen tuoksua. Vähän myöhemmin alkaa kukkia pehmeämmän tuoksuinen omena, joka saa kaikki lähitienoon mehiläiset ja kimalaiset kokoontumaan sankoin joukoin omenapuihin. Omenan kukintaa ei voi kuvitella ilman poukkoilevaa surinaa ja pörinää.
Mutta omena ei kukkinut vielä viime viikonloppuna. Ei paljon puuttunut, mutta ei ihan vielä. Vaelsin yöpaidassani raparperipuskalle ja leikkasin poikki aamukasteen vielä kostuttamia varsia.
Leikkasin samalla myös raparperin kukinnot poisMinua hymyilytti, kun tajusin hyräileväni samaa laulua kuin joka kerta raparperia leikatessani: "äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen...". Sen lisäksi, että leikkasin raparperia olin äidin kasvimalla.
Jotain rauhoittavaa siinä on, kun voi valetaa avojaloin lapsuudenkotinsa puutarhassa ja etsiä kevään ensimmäisiä kukkasia. Tupaan tullessa voi sitten tarttua siihen samaan sokeripurnukkaan, jonka sisältä sokeria on ripotettu viilille, puurolle ja auringon lämmittämiin, juuri poimittuihin marjoihin ihan lapsesta asti. Ennen marjojen tuloa lapsuudenkotini kesä maistuu riisi-raparperi-rusinalle.
Tässä ruuassa yhdistyy todella hauskasti rusinan makeus ja raparperin hapokkuus. Riisi-raparperi-rusina on jotain puuron ja paksun kiisselin välistä, sillä riisinen "kiisseli" saostetaan sopivan sakeaksi perunajauholla tai maizenalla. Lopputulos on minusta parhaimmillaan kylmänä, maidon kanssa nautittuna.
Kun heräsin vanhempieni jo lähdettyä työmaalleen, mutta paljon ennen omaa pesuettani, ajattelin yllättää heidät tekemällä äitini herkkuruokaa aamupalalle. Vaikka ensireaktio oli varovaisen epäluuloinen, maistettuaan kaikki pitivät tästä välittömästi. A ihastui tähän niin paljon, että pyysi saada tätä herkkua pari kertaa lisääkin. Kysyttäessä nuorimies ilmoitti seuraavanakin aamuna haluavansa aamupalaksi riisi-raparperi-rusinaa. "Voidaanko tätä tehdä joskus kotona Espoossakin?"
Jos ette ole kokeilleet, kokeilkaapa. Aineet eivät paljoa kustanna jos pihassa sattuu kasvamaan raparperia. Tässä ruuassa määrät eivät ole koskaan niin tarkkoja. Riisiä tarvitaan se puolitoista desiä, mutta raparpereja voi käyttää sen verran kun on, ei kuitenkaan ihan valtavasti.Nuorempia raparpereita voi laittaa vähän enemmän, vanhemmissa maku on jo sen verran hapokas että pari, ehkä kolmekin isoa vartta riittää kattilalliseen hyvin. Muistathan muuten, että raparperin kanssa kannattaa käyttää teräskattilaa.
Vettä laitoin hanasta sen verran raparperien päälle, ettei kattila kiehu yli. Luulen, että sitä meni reilu litra, ehkä puolitoista. Sokeria voit lisätä vielä lopuksikin, jos tykkäät tai sitten syödessä oman annoksen päälle. Suurusta laitetaan mukaan sen verran, kuin paketissa neuvotaan kiisselille. Arvioi suuruksen tarve käyttämäsi nestemäärän mukaan.
Voit myös tehdä niinkuin meidän äiti: sekoittaa epämääräisen määrän perunajauhoa ja vettä jossain kipossa ja sitten lisätä vesi-perunajauhoseosta kiisseliin ohuena nauhana, koko ajan sekoitellen. Suurusta lisätään juuri sen verran, että rusinat eivät enää uppoa kattilan pohjalle. Kiisseli on valmis kun se saostuessaan jaksaa juuri ja juuri kantaa rusinat. :)
Riisi-raparperi-rusinaa (2l kattilallinen)
4-6 pienehköä raparperin vartta (ehkä 400-500g?)
n. 1,3l vettä
n. 2,5 dl sokeria tai maun mukaan
1,5-2 dl tavallista puuroriisiä
ripaus suolaa
perunajauhoa tai muuta suurusta (paketin ohjeen mukaan n. kiisselille tarkoitettu määrä)
Kuori suuremmista raparpereista vähän kovaa pintaa pois ja pilko sitten kaikki raparperit n. 1 cm pituisiksi palasiksi.
Laita parin litran kattilaan raparperi, sokeri, riisi, rusinat ja lisää vettä siten, että kattilaan jää kunnolla kiehumisvaraa. Reilu litra - puolitoista on sopivasti.
Keitä seosta välillä sekoittaen, kunnes riisi on kypsää, muttei hajonnut ja raparperi vähän hajonnut ja täysin pehmeää. Tähän menee n. 20 min.
Lisää sitten kattilaan suurus paketin ohjeen mukaan. Lopputuloksesta saa tulla paksua kiisseliä. Anna jäähtyä ainakin hieman ja tarjoile maidon ja sokerin kanssa.
p.s. kysyin äidiltä, tietääkö hän mistä resepti on peräisin. Äiti sanoi, että hänen isänsä äiti tapasi tehdä tätä ruokaa kun hän oli lapsi. Äitikin epäili, että resepti voi hyvin olla alunperin jonkin esiäitimme kehittämä. Joka tapauksessa se on vanha, kulkenut pitkään suvussa eikä parempaa referenssiä ole saatavissa :) Aika hauska juttu joka tapauksessa!
12 kommenttia:
Nuo rusinat oli mulle uusi juttu. Itse teen vastaavaa, mutta siis ilman rusinoita. Pitääpä kokeilla seuraavalla kerralla rusinoiden kanssa ;o)
Helena, satutko sinä tietämään mistä oma reseptisi on peräisin? Minua alkoi oikein kiinnostaa, koska on todennäköistä että tätä muuallakin on tehty - niin hyvää se on:) Ja joo, rusinat tuo ihan oman lisänsä: pehmentävät ja pyöristävät raparperin hapokkuutta ennestään.
Jopas on vinkeä kesäherkku =) -Ja gluteenitonkin, sukulaisia ajatellen. Kokeiluun menee!
Hanski: Eipä tosiaan tullut itselleni mieleen että tämä on gluteeniton! Jos et tosiaan ole tähän aiemmin törmännyt niin kokeile ihmeessä. Minä tietysti olen oppinut tähän ruokaan lapsesta asti ja sitä alkaa tehdä aina mieli, kun asiaa yhtään ajattelee;)
Lapsuusherkut on siitä hassuja, niistä ei oikein pääse yli koskaan. :)
Sorry Nelle! En oo käynyt täällä muutamaan päivään enkä siis huomannut kysymystäsi.
Mulla on sellainen mielikuva, että aloin joskus tehdä raparperikiisseliä ja kuinka ollakaan perunajauhoja oli turhan vähän. Raparperit olivat jo kiehumassa, joten huitaisin sinne vähän riisiä ja vähät perunajauhot riittivät hoitamaan lopun. Siitä tuli ihan syötävää, joten tein toistekin. Aika usein laitan sinne pakastimesta mansikkaa ja silloinkos siitä vasta tykätäänkin ;o)
Mutta niitä rusinoita on kyllä pakko kokeilla. Eilen tein kevään ensimmäisen raparperi-omenakeikauksen (sisko miehineen on tulossa tänään kylään :o) ja tarkoitus oli laittaa tuota sun herkkuasi tulemaan, mutta puhti loppui kesken :o(
Mutta... Mukavaa viikonloppua!
Jes! Maistuihan tuo kovasti rusinaisenakin :o)
Helena: eikös vaan. :) Aika hauska juttu, että tuo ohje on itsestään pulpahdellut siellä ja täällä ihmisten mieleen. Mutta niinhän se monesti on, että hyvät jutut syntyvät kekseliäillä köksillä melkein vahingossa:)
Uh, nyt alkoi tehdä mieli riisi-raparperi-rusinaa - on niin sateisen oloinen aamukin...
Minä tulkitsin tämän heti rusinoilla höystetuksi raparperi-riisipuuroksi. Ja hyvä olikin että tuli puheeksi, sillä olen tehnyt samaan tapaan kuin omenariisipuuroa, mutta se ei jostain syystä toimi. Perunajauhoissa lienee salaisuus ;)
Annamanna, joo tämä tehdään tosiaan veteen, kuten kiisseli. Se on tosiaan kuin perunajauholla sakeutettua raparperikiisseliä - riisillä ja rusinoilla :)
JA kuten sanoinkin jo, jäähtyessään vaan paranee maidon kanssa nautiskeltuna...
Ohje ilman rusinoita löytyy isoäitini keittokirjasta vuodelta 1946. Mummolassa syötiin sitä raparperiaikaan kesällä.
Anonyymi: ooh, ihana, että alkuperä löytyy; muistatko mikä keittokirja oli kyseessä? :) Voisiko olla vanha kotiruokaa - painos?
Anoppini teki tätä aina kesäisin joskus 60-luvulla. Oli ihanaa hellevälipalaa kylmänä! Olen etsinyt reseptiä, nyt osui. Raparperipiirakka juuri uunissa! Nyt tämä vielä kokeiluun ja resepti muisttiin! KIITOS!
Lähetä kommentti