Vohveleita ja mietteitä vegaaniruuasta: Alpro:n soijamaitonäyte

Entisen kurpitsamoskan (nyk. pumpkin jam) Mari hastoi minut juhlapostauksen yhteydessä kokkaamaan vegaanisen päivällisen. Minä lueskelin kommenttia ja mietin hetken. Totesin, etten kyllä saa täyttä vegaanista päivällistä aikaan pelkästään minulle ja V:lle. Ja vaikka saisinkin, emme olisi päteviä arvostelemaan sitä. Niinpä haastoin Marin takaisin: jos minä kokkaan vegaanisen päivällisen, tuletko sinä syömään sen? Ja vastaus oli kyllä.

Joten tässä sitä ollaan, miettimässä miten saisin aikaan vegaanisen päivällisen, joka maistuisi ainakin sekä lihansyöjälle (V), että vegetaristille (Mari). Ensialkuun ideoita tulvi päähän. Yksi toisensa jälkeen ne kuitenkin karsiutuivat; ei kermaa, ei maitoa, ei munaa, ei liivatetta eikä monia maustekastikkeitakaan.

Viime viikonloppuna avauduin V:lle hieman minua kiusanneista mietteistäni: "Minä haluaisin kokeilla tuorejuuston tekemistä pähkinöistä maitohappokäymisen avulla, mutten tiedä mistä löytäisin maitohappokapseleita joissa olisi vegaanin syötävä kuori..." V katsoi minua hetken täydellisen hiljaisuuden ympäröimänä. Tässä kohtaa täytyy siis muistaa, että V on allerginen kypsentämättömille pähkinöille. Kun hän vihdoin kykeni sanomaan jotain, hän karaisi kurkkuaan ja kysyi: "Miksi?"

Muistutin, että olin mennyt lupaamaan vegaanisen aterian ja että minusta sovelma turkkilaisista munakoisoista on liian helppo ulospääsy tähän asiaan: "kyllä minä nyt voisin koittaa keksiä jotain vähän omaperäisempääkin...". V myönteli ja näytti silminnähden helpottuneelta; en siis ollutkaan tekemässä lopullista ja peruuttamatonta pesäeroa tuoreeseen aviomieheeni.

Suurimmat ongelmat vegaanisen ruuan kokkauksesa ovat oikeastaan omassa päässäni. Kuvittelen, että onnistuisin tekemään jotain "ihan syötävää" helpostikin, mutta jos haluaisin tehdä jotain kaikille oikeasti maistuvaa, itseni näköistä ja jotain sellaista, mikä ei ole vain "huono korvike" minun on oikeasti ratkaistava muutama perustavaa laatua oleva kysymys.

Pastanjauhannan Rosmariini on pitänyt vegetaristiviikkoa ja olen lukenut postauksia suurella mielenkiinnolla. Keskustelussa on noussut esiin ihan sama asia, jonka itsekin aikoinaan kasvissyöjänä huomasin: makuaisti tottuu ajan kanssa kasvisruokaan ja ruuassa arvostaa ehkä hieman erilaisia asioita kuin aikaisemmin. Kuten taisin Rosmiksen postaukseen kommentoidakin, vaikka soijasuikaleet ja soijarouhe lihansyöjänkin oli helppoa hyväksyä ruokavalioon, en minä, eivätkä lihansyöjät ympärilläni koskaan oikein ymmärtäneet soijanakkeja. Ne olivat minusta jotenkin heikkoja kopioita, eivätkä olleet sellaista ruokaa jota kaipasin tai halusin syödä.

Tai ehkä kaipasinkin makkaroita, mutten soijanakkeja. Koska valintani oli lähinnä painonhallinannallinen, minusta moni muu loistava vegeruoka oli paljon soijanakkeja parempaa. Söin paljon soijanakkeja mieluummin vaikka munakoiso-mozzarellavuokaa.

Minä en ole ollut koskaan vegaani ja siksi on vaikeaa kuvitella, millaisia asioita vegaanit näkevät ruuassaan arvokkaina. Ja sitten kun vegaanista ruokaa tarjoaa, voiko olla varma siitä, että ruuan syöjä arvostaa saamaansa ruokaa samalla mittarilla kuin minä?

Meidän äidillä voisi olla pari pointtia sanottavana kohteliaisuudesta ja eräästä nimeltä mainitsemattomasta kasvissyöjästä... :) (edit: V kysyi mitä tarkoitin tällä linkkauksella: viittaan siihen, että söin vegeaikoinani kiltisti kukkakaalini sanomatta koskaan äidille, etten oikeastaan pidä niin paljon kukkakaalista. Joskus sitä on kohtelias siksi, että näkee toisen yrittävän.) Vielä vaikeampaa kuin nähdä mikä vegaanista olisi hyvää, on kuvitella, mikä voisi olla lihansyöjiä ja vegaaneita yhdistävä mieltymys?

Minä nimittäin edelleen uskon, että asioiden "korvaaminen" tai "jäljittely" ei oikein toimi, ainakaan molemmille yhtä aikaa. Parmesanin kaltainen valmiste ei maitotuotteisiin tottuneen mielestä riittävästi maistu parmesanille ja soijamaito ei maistu maidolle. Ei maistu ei ja minusta on aika turhaa yrittää kuvitella, että ne maistuisivat samalle. Vohveliconnossöör haluaa vohvelinsa juuri niinkuin meidän isä ne äidiltään oppi saamaan; kermalla ja voilla, ritilän päältä tarjoiltuna rapeina herkkuina.

Makuja pitäisi minusta arvostaa ja kunnioittaa sellaisina kuin ne ovat, yrittäen samalla houkutella niistä parhaat puolet esiin, eikä yrittää korvata niitä toisilla aineilla. Toim. huom. tämä on allekirjoittaneen (ja vain hänen) nykyinen mielipide eikä se heijasta mitenkään aikaisempia ja tulevia mielipiteitä.

Sain tuossa keväällä tuotetestiin alpro soijan soijamaitoa ja jogurttia. Se tapahtui paljon ennen kun tiesin tästä vegaanihaasteesta yhtään mitään. Niinpä muistelin opiskeluaikojen parhaita hetkiä kun kokoonnuimme ystäväni P:n asunnolle ja teimme vohveleita. P:n äiti on aikamoinen terveyspromoottori ja hän oli antanut tyttärelleen opiskelijakaappiin soijamaitojauhetta. Ohjeeksi P oli saanut, että siitä saa todella rapeita vohveleita, eikä niihin välttämättä tarvitse edes käyttää munia. Noh, me teimme sitten vohveleita jauheesta tehtyyn soijamaitoon (tällöin elettiin siis 94-95 ajanjaksoa). En kuollaksenikaan muista, laitoimmeko mukaan kananmunaa tai maitoa; muistan vain että kivaa oli ja vohvelit syötiin hyvällä halulla jäätelön ja hillon kanssa.



Alpron tuotenäytteen saatuani jäin siis miettimään tätä vohvelikokemusta. Minulla oli jääkaapissa vajaa puolen litran kermapurkki ja soijamaitoa. Mieli teki aamupalavohveleita. Minä voin vakuuttaa teille, että kun laittaa vohvelitaikinaan puolet kermaa ja puolet soijamaitoa, yhden kananmuna ja jauhoja sekä suolaa ja paistamiseen käyttää voita, lopputulos on kertakaikkisen mainio ja ihanan rapea. Mutta lasken makumieltymykseni kyllä aika paljon sen piikkiin, että pidän kermasta ja voista. Ja vaikka minusta saamamme jogurtti oli varsin hyvää, lahjomaton tuomarimme A (9v) bongasi heti, että jogurtissa on jotain outoa; se ei maistu oikealle jogurtille. Ja todettakoon nyt, että en puolella sanallakaan maininnut tai antanut ymmärtää, että jogurtissa olisi jotain "normaalista" poikkeavaa. Yksi purkki meni vielä suostuttelulla (syö nyt nopsaan, pitää kouluunkin ehtiä), mutta A ilmoitti päättäväisesti, että jatkossa hän ei mielellään enää syö näitä jogurtteja. Ehkäpä oma makuaistini on jo niin laaja, että hyväksyn kaikenlaista, mutta lapsi on lahjomaton?

En ole julkaissut tuota vohvelijuttua koska oikeastaan halusin kokeilla vohveleita myös ilman kermaa. Ostin purkin soijamaitoa ja tein vohveleita toistamiseen, noin niinkuin kokeellisessa mielessä. Kananmunana laitoin mukaan ja paistamiseen käytin voita, kun en silloinkaan tiennyt vielä tästä vegaanihaasteesta. Vohveleista tuli kyllä lähes samaan tapaan rapeita, mutta...

Voin käytöstä huolimatta maku ei ollut lainkaan sama. Tavallaan se ei ole mikään soijamaidon vika. Soijamaitoon tehtyjen vohveleiden mausta tulee vain jollain tapaa pähkinäisempi. Se muistuttaa jotenkin niitä jäätelötuutteja, joita kaikilla kioskeilla myydään oletusarvoisesti. Soijamaidolla on oma, erityinen makunsa joka kaipaisi ainakin minun suuhuni jotain täyteläistä parikseen. Jotenkin minusta soijamaitoon tehtyjen vohveleiden maku jäi tyhjäksi tavallisiin vohveleihin verrattuna, voista huolimatta.

Minusta suurin dilemma vegaanisen ruuan kokkaamiseen liittyy siis siihen, että minusta sen ruuan tulisi olla hyvää ihan sellaisenaan. Sen ei tulisi olla kopio jostain muusta, jota ruoka ei kuitenkaan ole. Sellaisenaan soijatuotteet eivät minusta ole suoria maitotuotteiden korvikkeita, vaan niillä on oma ominaismakunsa. Sille maulle varmasti löytyy oikeat makuparit kun aikansa kokeilee.

Monet vegaaniaset ohjeet pyrkivät tietysti korvaamaan joitain lapsuuden mukavuusruokia, joita on opittu syömään ja joita väistämättä kaipaa (esim. happaman makea rahkapiirakka).

Vaikkei oma kasvissyöntini koskaan ollutkaan aattellista (minulle ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan konseptina vaikeaa hyväksyä perinteisesti kasvatettujen eläinten käyttöä ruuaksi), mutta ryhtyessäni kasvissyöjäksi halusin myös korvata rasvaista jauhelihaa ja kanasuikaleita ruuassani vähärasvaisella ja vegetaristisella soijarouheella ja soijasuikaleilla. Ja kun pohjalainen johonkin ryhyyy, sehän pitää sitten tehdä kunnolla ;) Lihan kaltaista proteiinilähdettä tarvittiin myös, koska silloinen poikaystäväni suhtautui hyvin kriittisesti "pelkkään pupunruokaan". Minä halusin tehdä soijasta yhtä hyvää kuin jauheliha ja kana. Mielestäni onnistuinkin kohtuullisesti, mutta se vaati voita, juustoa ja kermaa.

Vegaanit eivät syö voita, juustoa ja kermaa.

Ehkä jatkan tässä miettimistä asian tiimoilta ja toivottavasti kesälomalla ehdin jopa kokeilla joitain ideoita käytäntöön. Muutamia ajatuksia on, joten katsotaan miten tämä kehittyy: joka tapauksessa juuri nyt näppituntuma on, että hyvän vegaanisen ruuan löytäminen tai edes valmistaminen omalla mittapuullani ei ole ihan helppo parsakaali. Mutta ajattelin silti yrittää; illallisvieraat päättävät sitten lopulta kuinka Nellen kävi tässä missiossa. ;)

Ja loppuun todettakoon, että jos joku haastaa minut tekemään illallisen raakaruuasta tai fennoveganismin periaatteiden mukaan, en tule suostumaan. Minulla on kuitenkin vielä ihan hyvä avioliitto ihanan lihansyöjäni kanssa ;)