tiistai 22. syyskuuta 2009

Kuhaa, kesäkurpitsalettuja ja persilja-appelsiinipestoa


Mulla tulee aina välillä tenkkapoo kalan kanssa. Tiedän, että sitä olisi hyvä syödä ja jos kysyn V:ltä mitä saisi olla ruuaksi, hän toivoo kalaa. Ja sitten ne olivat ladanneet sitä sellossa tiskin täyteen viime viikon lopulla. Lähinnä tenkkapoon aiheuttaa se, etten keksi mitä muuta sille pääruokakalalle voisi tehdä kuin paistaa tai tarjota sushina. Sitten yritän keksiä vaihtelua lisäkkeillä ja kastikkeilla. Aikani arvottuani ostin tarjouksessa ollutta kuhaa.

Minun taki mieleni kesäkurpitsalettuja ihan hirmuisesti jo tuossa viikolla. Kesäkurpitsa sopii kyllä hyvin kalan kaveriksi ja on nyt edukastakin --> sitä siis hankkimaan. Käytin lettuihin mausteeksi Pariisista raahaamiani pitkiä, jaavalaisia pippureita. Ne ovat tosi hassua kamaa - niissä on melkein jouluisen aromaattinen tuoksu. Tosi hyviä olivat ja ylipäätään letuissa minusta yhdistyi mukavasti ruisjauhon ryhdikkyys ja tuo pippurin mausteisuus. Mehukkuutta lettuihin tuo rahka ja tietysti kesäkurpitsa.


Tein mausteisuutta täydentämään persiljapestoa lehtipersiljasta, joka oli kovaa vauhtia jäämässä vanhaksi jääkaapissa, vaikka olikin käärittynä kosteaan rättiin. Kaikki reissaaminen ja muu kiireily reissaamisen vuoksi on aiheuttanut jääkaapin laiminlyöntejä ja jotain ruokaa on päässyt menemään pilallekin. Joka tapauksessa tästä tuli loistava tapa pelastaa persilja ja appelsiinin kuori toi mausteisuuteen oman, mukavan lisänsä. Käytin samaa pestoa vielä eilen tonnikalankin kanssa, koska se oli vielä hyvää.

Tuo pesto ja kesäkurpitsaletut olivat niin hyvää, että varmaan tulee tehtyä toistekin. Letut kaipaavat jotain kastiketta kylkeensä ja viikunoiden makeus sopi tähän myös tosi hyvin pestoa täydentämään. Olisi käynyt kepeästä kasvisruuasta jo sellaisenaankin, ilman kalaa. Viikunat ovat muuten nyt aika edukkaita, 8 eur paikka kilo. Eihän se halpaa ole, mutta paljon edullisempaa kuin kevättalvella kun viimeksi katselin viikunoiden hintoja sillä silmällä.


Jos pitkiä pippureita ei ole, kokeile maustamiseen vaikka maustepippuria ja yrittisilppua tai vaikka muskottia ja chiliä.

Lapsuusruokia muistellessa heitin viikonloppuna että: "mitä, jos tehtäisiin valkoista kananmunakastiketta lettujen kanssa? Voisi olla ässä!"

Olisitte nähneet V:n ilmeen. Ei sitten tehty kananmunakastiketta ;)

Sitten vielä oikein riehaannuin ja käytin kermapurkin lopun kuhan kastikkeeseen: fileiden paistamisen jälkeen vaan kaadoin sipulia ja voita pannulle ja kuullotin. Kerma sekaan ja kokoon keittäminen. Tadaah - kastike kalalle. Tähän ruokaan se pirkan savusola on ihan omiaan. Se ei jyrää kalaa tai muutakaan alleen, mutta antaa ihan häiväyksen täyteläistä, mutta herkkää savun makua. Kesäkurpitsa, kala ja yrtit ovat hyvä pari tuolle suolalle.

Tässäpä sitä settiä sitten olikin.




Kesäkurpitsaletut (n. 2:lle)

reilu 100g rahkaa
n. 110g kesäkurpitsaraastetta
2 munaa
savusuolaa
pitkiä pippureita murskana
0.5 dl ruisjauhoja
n. 1 rkl tuoretta timjamisilppua

voita ja oliiviöljyä paistamiseen


Persiljapesto (tästä riittää useammaksi keraksi)
1,5-2 dl lehtipersiljaa
1 dl oliiviöljyä
1/2 Cheyenne - chiliä (keltainen, paksu chili - kauppa-asteikolla vahvuus 5/10)
1 tl valkoviinietikkaa
3 ohutta siivua appelsiinin kuoren pintaa (kuorimaveitsellä)
pirkan savusuolaa

Kuhafileet (2 kunnollista filettä riittää 3-4:lle)
pitkiä pippureita murskattuna
pirkan savusuolaa

Kastikkeeseen (2 fileelle)
nokare voita
1/2 punasipulia
n. 1,5 dl kermaa

tarjolle viikunalohkoja

Fiksu tietysti olisi aloittanut tekemällä persiljapeston, mutta minä en ollut fiksu ja tein sen vasta kun letut olivat jo valmiina - käy se näinkin mutta aloita sinä pestolla. Paitsi että pesto säilyy paremmin kuin letut, se myös tekeytyy pienen odottelun aikana ja maut pääsevät tasaantumaan.

Yksinkertaisuudessaan poistin chilistä siemenet ja laitoin vaan kaikki aineet pieneen kannuun. Sitten suristin sauvasekoittimella tasaiseksi. Siinä se.

Pese kesäkurpitsa ja poista siitä sisus teelusikalla. Käytin n. 1 ja 1/2 pientä keskurpitsaa tähän ruokaan. Raasta preparoitu kesäkurpitsa. Sisus poistetaan, ettei lettuihin tule liikaa nestettä. Jos tykkäät kylmästä kurkkukeitosta, sisuksen voi hyvin upottaa siihen, jos laitat sen talteen.

Sekoita rahka, kananmuna, kesäkurpitsa sekä jauhot ja mausteet tasaiseksi taikinaksi. Paista lettuja pikkulettupannulla ja laita ne uuniin lämpimään n. 80-100 asteeseen. Siellä ne pysyvät lämpiminä sillä aikaa kun perparoit kaiken lopun. Kalan kanssa ei muuten ole ihan huono idea laittaa myös ruokalautaset lämpimään. Kun se uunikin on jo päällä... :)

Eli laita lautaset uuniin lämpöiseen ja pilko viikunat ja kastikkeen punasipuli valmiiksi ja kaiva voi sekä kerma esiin.


Sitten kuivaa ja pippuroi kalafileet. Näille olisi voinut raastaa myös hieman appelsiinin kuorta jos olisi jaksanut. Enpä jaksanut. Sitten vaan savusuolaa varovasti molemmin puolin, voita & oliiviöljyä pannuun ja kun voi alkaa vähän ruskistua, laita fileet voihin. Paista nopeasti molemmin puolin. Ota lämpöiset lautaset uunista ja laita paitetut kalafileet lautasille. Laita kalaiselle pannullenyt lisää voita, sipuli ja kuullota hieman. Kaada perään kerma ja keitä pari-kolme minuuttia kunnes kastikkeesta häviää nestettä. Laakealla pannulla se käy nopeasti. Sekoittele kastiketta haihdutuksen aikana.

Sitten olikin kauhea nälkä ja asettelusta tuli mitä tuli. Jälkikäteen mietittynä se olisi kannattanut tehdä näin: kastike kalalle (omaan tarjoiluastiaan), lettuja lautaselle, viikunoita lettujen viereen tai päälle ja pestoa viikunoiden ja lettujen päälle. Sitten jokainen ottaa kalaa sen verran kuin jaksaa syödä. Me olimme kahden, ja kalaa oli fileessä vähän liikaa yhdelle, kun oli niitä lettujakin. Eihän se tietty makua haitannut ja kun oltiin kahden, loppu säästyi sitten seuraavaan lounaaseen.

Tämä melkein huutaa jotain hyvää Pouyilly Fumeta kaverikseen. Mutta vaikkapa kurkulla tai yrteillä maustettu vesikin käy hyvin.

5 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Nam! Näyttää herkulliselta.Kiinnostavaa tuo appelsiinikuoren lisääminen persiljapestoon,täytyy kokeilla.Ja onpa jännän näköisiä pippureita!

annamanna kirjoitti...

Hyvältä näyttää niin! Mutta hei, eihän lihastakaan tarvi muuta tehdä kuin paistaa tai tarjota raakana..eiku ;)

Vaalean kalan voi hauduttaa valkoviinissä ja keittää sille ihanan valkoviinikastikkeen haudutusliemestä. Lohelle meillä on lähinnä kolme valmistustapaa: paisto medaljonkeina teriyakimarinoituina pannulla, paisto uunissa tai pannupaisto ruisjauhoissa kieriteltynä pannulla suikaleina (ja voihan sen vaaleille kalafileillekin tehdä). Ja sushi, ja kalakeitto. Onhan niitä.

Nelle kirjoitti...

Yaelian: nuo letut olivat yksistäänkin hyviä, nuo pippurit eivät mausteisuutensa takia ihan joka paikkaan sovi, mutta noihin lettuihin kyllä. Aika leimallinen maku.


Annamanna: no, niinh... Mutta kun mä olen tämmöinen kokeilunhaluinen, niin uusien makujen keksiminen kalan ympärille olisi mukavaa. :) Ehkä mä vaan koen, että kasviksia ja lihaa on helpompi varioida kuin kalaa. Kun kalassa on se file ja siinä se. Elukoista saa sentään eri paloja, jotka kaiki täytyy laittaa vähän eri tavalla ja ne maistuu erilaiselle.

... ja kun tässä nyt miettii niin voihan kalasta tosiaan tehdä cheviceä, pyöryköitä, pihvejä, tartaria, savustaa... Mielikuvituksen puutetta mulla selvästi ilmassa.

Okriina kirjoitti...

ihana pesto-ohje!

annamanna kirjoitti...

Niin, ehkä lihan rakenne kestää enemmän kypsennystä ja hauduttelua kuin kalan, ja makukin on olevinaan vahvempi niin, että liha kestää enemmän makuja. Mutta onhan siinäkin oma viehätyksensä, että etsii makuja, joitten kanssa kala pääsee oikeuksiinsa. Eri tavalla kuin liha.