Kenlii... eiku -wood ja tunnustuksia

Fakta ja farfalle yllyttivät minua paljastamaan 7 asiaa itsestäni joita lukijat eivät tietäisi. Noh, en minä tiedä ovatko nämä kaikki yllätyksiä, mutta onpa ainakin yksi juttu mitä ette varmasti tiedä vielä, kun se hankittiin viime viikonloppuna! :)

Vaikkemme pitäneet häitä, sukulaiseni halusivat silti muistaa meitä avioitumisen johdosta. Ja koska me ehdimme ennen juhlapäiväämme kalustamaan kotikoloa jo vuositolkulla, he päätyvät sitten antamaan rahalahjoja ja tuumasivat, että ostakaa jotain, mitä tarvitsette. Noh, en minä tiedä olisimmeko me "tarvinneet" mitään ja aikansa se vei, ennenkuin keksimme, mitä lahjarahoilla sitten ostaisi. Tavallaan toivoin, että niistä jäisi jokin konkreettinen muisto, vaikka en pidäkään ns. "muistoesineistä" kuten hopealautasista, arvovaaseista ja sellaisista. Jotain käyttökelpoista sen pitäisi olla. Noh, meni yli budjetin, mutta lopulta keksimme mitä hankkia.

Joten: tunnustus numero yksi on, että päädyimme ostamaan häälahjarahoilla... rumpujen pärinää...

Ihan pienellä autolla tätä ei kannata kotiin yrittää kuljettaa... :) Paino: 30 kg.

Ta-daah. Ensimmäisen oman yleiskoneemme! Kenwood siis laskeutui (lue: raahautui) sisään viikonloppuna - kaikilla mausteilla. Syynä tähän lopulliseen valintaan oli Stokkan hyvänkuuloinen kantistarjous, jossa myytiin uusinta mr. Woodin firman tuotosta joka silppuaa ja sekoittaa, keittää ja kokkaa. Mukana tuli ihan keittokirja, jossa raaka-aineluettelon lisäksi on lueteltu, millä lisäosilla ruoka valmistetaan. Nauroinkin armaalle miehelleni, että raksu, nyt voidaan luopua veitsistä! ;)

Alunperin olin ajatellut, että sellainen punainen kitchen aid olisi söpö. Mutta ilmeisesti siinäkin on vikansa ja toivon, että tämä on nyt kumminkin viisaampi valinta. Ainakin tähän saa kaikkia kuviteltavissaolevia lisäosiakin vielä. Ostimme siihen ekstrana myös lihamyllyosan, että nyt palankin sitten halusta päästä tekemään kalamurekkeita ja makkaroita! :) Joten kiitos kaikille meitä muistaneille - siinä se nyt viimeinkin on. Häälahjavempele kaikkine kilkuttimineen. :) Ja molemmat me taisimme olla yhtä innostuneita, minä luin keittokirjaa ja V hipelsi noita laitteita ja otti nämä kuvat. Kuulemma vatkainkin on kuin "avaruusaluksen osa" :)

Ainakin välineet vaikuttavat käyttöä kestäviltä - nyt täytyy vaan kokata jotain ja .. keksiä näille säilytyspaikka!

Tuohon on muuten saatavissa myös jäätelökoneosa - se ei ole itsekylmentyvä joten osaako joku sanoa, onko se toimiva? Vähän houkuttaisi sellainen...

Toinen tunnustus voisi olla se, että suunnittelin kesälomalla lukevani kirjan tai pari. Noh, sen verran oli touhua ja tohinaa, että koska keittokirjoja ei lasketa - taas se jäi. Se harmittaa minua tavattomasti, kieltämättä. Lukemisellekin pitäisi löytää aikaa, se niin virkistää.

Kolmas tunnustus liittyy valokuviin: minulla on ihan hirveästi valokuvia. Kuvien valinta on jotenkin vaikeaa: vaikka tiedän, että tarvitsen vain yhden laatuaan, silti niiden "turhien" tuhoaminen on jotenkin "pelottavaa" vaikka tiedän, ettei niitä varmaan ikinä enää käytetä. :)

Neljäs tunnustus on battery cranberry juiced... Tai Stripped jos cranberry juicedia ei ole. Tiedän, melkein häpeällistä, etenkin kun en pidä keinomakeasta yhtään. Mutta oikein hitaana maanantaiaamuna jääkylmä karpalobattery...



Viides: Söin ensimmäisen osterini viikonloppuna. Jopa V oli yllättynyt, etten ollut koskaan syönyt yhtään osteria. Me kävimme siellä selkeän vaarallisella Stokkalla ja Boston -teeman hengessä meille tarjoiltiin maistiaisia tuoreista ostereista. Minä halusin ehdottomasti päästä maistamaan ja ne olivat paljon parempia kuin kuvittelin. Olin vähän pelännyt, että niissä on liikaa meren ja levän makua, jotta tykkäisin. Mutta ei, ne olivat raikkaita ja ihania, jotain tosi herkkää maussa oli. Ja kun meille näytettiin muutamaan kertaan, miten avaaminen onnistuu, ostimme niitä lauantai-illallisen alkupalaksi kolme per nenä.

Kun osterin päässä olevasta reiästä vääntää, saa osterin kuoren helposti halkeamaan.
Veitsi pitää työntää tosi voimalla sisälle ja sitten vääntää. Tässä V pyrkii leikkaamaan sitä sulkijalihasta poikki...

Sanottakoon nyt, että avaaminen näytti helpommalta kuin oli; ensin osteri asetetaan käteen tai avaustukeen "syvä puoli alaspäin", avattu osteri on kuin kauha, jossa eläin lepää. Sitten veitsi on tarkoitus työntää osterin kärjessä olevasta pienestä kolosta sisään ja sitten väännetään kiertävällä liikkeellä, jolloin kuori pitäisi napsahtaa. Sitten veistä pitäisi liikuttaa kuoren suuntaisesti, jotta kiinnittäjälihas katkeaa ja kansi lähtee irti. Aika kovaa saimme vääntää, että kansi napsahti ja kun veitsi on terävä, tuossa puuhassa saa olla tarkkana, ettei loukkaa itseään! Varmaan sen oppii, kun tarpeeksi monta tekee. Sitten vaan sitruunaa päälle ja äänen suuntaan.

Kuudes: sorruin ostamaan taas keittokirjoja. Tällä kertaa vuorossa Farang ja Välimäen Ruokaa ranskasta. Ihastuttavia opuksia molemmat, palan halusta päästä kokeilemaan reseptejä pikapuoliin.

Ja vielä viimeiseksi: vaikka joskus teini-ikäisenä sitä aina kammoksui, että muistuttaa äitiään, niin näin vanhemmiten ei auta. Myönnettävä se on, että monessa asiassa olen ihan kuin äitini. Esimerkkinä kerrottakoon: pääsin eilen sienimetsään ja minua ihan huvitti; kirmasin metsässä ihan yhtä pitelemättömänä kuin äitini. Aina kun näin uuden sienen vaelsin sen luo ja aikani tarvottuani pusikossa olin jo kadottanut tyystin suuntavaistoni. Olisin varmaan eksynyt sinne metsään, ellei V olisi varustanut minua navigaattorilla. Tunteepa hän jo omansa aika hyvin; minä en osaa lähteä pois, ennenkuin jokainen kolo ja puskan alusta on etsitty. Siinä metsän hullaannuttamana minulta sitten häviää niin ajan kuin paikankin taju... :)

Sellaisia tunnustuksia siis tällä kertaa. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!