tiistai 6. lokakuuta 2009

Porkkanakakkucookiet, Otto I



Kun ulkona sataa kaatamalla ja rakeet piiskaavat syksyn viimeiset kehäkukat maahan on oikeastaan aika mukavaa olla sisällä. Sitähän voi vaikka toteuttaa jo jonkin aikaa vaivannutta ajatusta porkkanakakkukeksien tekemisestä.

Alunperin idea porkkanakakun maun käyttämisestä johonkin muuhun kuin kakkuun tuli David Lebovitzin blogista. Hän oli tehnyt porkkanakakkujäätelöä ja luoja paratkoon, jos minulla olisi jäätelökone, vähänkö olisin alkanut kokeilla porkkanakakkujäätelön tekemistä. Mutta ei, minulla ei ole jäätelökonetta.



Eli tein cookieseja: luulen, että taikina olisi tarvinnut valkosuklaa -hippusia, joita minulla ei ollut. Tein pikkuleipiä Allrecipen kaura-rusina cookies ohjeen mukaan, mutten halunnut lopputulokseen niin paljon kaurahiutaleita kuin ohjeessa. Vähensin kaurahiutaleiden määrää ja lisäsin vähän jauhoja. Jos taikinaan lisäisi vielä suklaahippuja, tulisikohan cookieseista vielä mehevämpiä. Kypsennysaika saattaa myös olla kriittinen tekijä. Cookieni olivat uunissa 11 min. Ehkä 10 olisi riittänyt?


Porkkanat laitoin taikinaan kuivurin kautta - V:n isovanhempien kasviskuivuri joka oli V:n isällä lainassa kesällä, on päätynyt eteiseemme odottamaan palautusta. Siinä se on jököttänyt jo aika tovin, toimetonna. Päätin sitten kokeilla porkkanoiden kuivattamista osittain taikinaa varten. Porkkanat olivat 70 asteessa n. 5 h ja olivat vasta osittain kuivia, kun tuomitsin ne valmiiksi pikkuleipiin. Lisäksi halusin taikinaan niitä makeuttamattomia, kuivattuja karpaloita joita löysin kaapista chutneyn teon yhteydessä ja rusinoita.



Ei näistä mitenkään pahentuneita tullut... :) Taisin syödä niitä puolenkymmentä lauantaina kun yritin arpoa, ovatko ne nyt niinkuin pitää vai puuttuisiko kenties jotain? Sunnuntaina sitten muistin pakkasessa lojuvan saksanpähkinä-vaniljajäätelön; voi ei, täytyyhän niitä kokeilla myös jäätelön kanssa - ties jos olisivat vaikka Ihan Pilallisia jäätelön kanssa ;) Empiirinen tutkimukseni kuitenkin osoitti, että keksit olivat Parhaimmillaan ihanan, vaniljaisen ja kermaisen saksanpähkinäjäätelön kanssa. Söin kolme. Sitten lahjoitin niitä kasan naapurille ja oikeastaan pitäisi varmaan viedä loputkin jonnekin, etten syö niitä. ;)



Lopputulemana voisin todeta, että vaikka keksit olivat täysin syömäkelpoisia, ne olisivat voineet olla minusta jotenkin vielä mehukkaampia. Asiaa voisi varmaan korjata vaikka seuraavin toimenpitein:

  1. Paista vain 10 min, eikä yhtään enempää. Näin pohja ei rusketu liikaa
  2. Lisää taikinaan 80-100g valkosuklaata, joka varmasti tekee cookieseista mehukkaampia
  3. Jos laitat valkosuklaata, lienee hyvä idea lisätä vähän kaurahiutaleita, ettei keksi leviä, ehkä 30-50g?
  4. Yksi vaihtari on, että porkkanoita ei ehkä tarvitsisi kuivattaa ihan niin paljon kuin kuivasin, tai hedelmät, marjat ja porkkanat kannattaa kiehauttaa voissa ja sokerissa ennen taikinaan lisäämistä.
  5. Tai... jos ei halua tuunata taikinaa, näihin cookieseihin olisi voinut valuttaa päälle sulaa valkosuklaata tai dipata ne siihen puoliksi. Koristelun voi tehdä vaikka sen viimeisen kehäkukan kuivatuilla terälehdillä. Toimisi varmaan sekin?
Mutta pidemmittä puheitta,



Porkkanacookiet, Otto I (ehkä n. 40kpl ?)

170g voita
200g vaaleaa sokeria
110g muscavado - sokeria (tummaa)
190-200g vehnäjauhoa (jouduin lisäämään vähän, kun jätin kaurahiutaleita pois)
1 tl soodaa
1 tl kanelia
vajaa tl suolaa
2 maustemittaa vanilijahippuja
2 munaa
100g kaurahiutaleita
60g kuivattuja porkkanoita
60g kuivattuja karpaloita
60g rusinoita

Lämmitä uuni 190 C asteeseen. Sekoita sitten kulhossa huoneenlämpöinen voi, sekä vaalea ja tumma sokeri vatkaimella, kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa.

Laita toiseen kulhoon kananmunat ja vanilja ja sekoita joitain kertoja vaikka käsivatkaimella kunnes kananmunien rakenne on rikki, ja kananmunat hieman kuohkeita. Alkuperäinen ohje sanoo että: "Beat the eggs and vanilla untill fluffy", jotta tuumasin ettei sen tarvitse olla kovaa vaahtoa, hieman kuohkeutettuna riittää. Yhdistä seos voivaahtoon.

Sekoita toisessa kipossa jauhot, sooda, suola ja kaneli. Lisää seosta vähitellen voiseokseen. Lopuksi lisää kaurahiutaleet ja sattumat. Sekoita tasaiseksi.

Nostele lusikalla tefolniselle piparipellille möykyjä ja paista uunissa n. 10 min. Anna jäähtyä ennenkuin siirrät piparit alustaltaan.

Cookiesit on syytä säilyttää tiiviissä purnukassa, että pysyvät mehevinä. Pahuksen Lebovitz, kaikkea senkin blogi pistää ihmisen tekemään.

7 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ihana polveileva leipomustarina. =)
On se kumma jos ei nyt ala tehdä mieli näitä pipareita. =)

Nelle kirjoitti...

Mutta oikeasti, luulen että valkosuklaata näihin tarvitaan. Edes vähän. :)

Kiva, jos tajunnanvirtatekniikalla naputettu aamupostaukseni herättää positiivista hymyilyä näin aamutuimaan. Hymyllä se aamu starttaa parhaiten. Ihanaa päivää Unalle ja kaikille muillekin aamuvirkuille!

Jael kirjoitti...

Hauskasti tosiaankin kirjoitit tästä.Jännää käyttää porkkanaa noissa pikkuleivissä mutta porkkanahan on makeeta ja sopii sellaiseen hyvin. Lebowitzin porkkanakakkujäätelö! Täytyy mennä kurkkimaan,olen tehnyt kurpitsajätskiä,joka oli tosi hyvää ja varmaan porkkanastakin tehty on tosi hyvää,kiitos vinkistä;-) Ja mukavaa päivää!

Jael kirjoitti...

Niin ja mietin vaan että ehkä tulisi noista mehukkaampia jos laitat suoraan raastetta noiden kuivattujen porkkanoiden sijaan.

Nelle kirjoitti...

yaelian: mietin itsekin niitä toreita, mutta pelkäsin että taikina vettyy pahasti ja että cookiet eivät säily? Tai ainakin säilyvät paremmin, jos porkkanat on kuivattu osittain...

Mutta voisi kyllä kokeilla tuoreellakin porkkanalla. Kuivatuista tuli hauska suutuntuma, kun pikkuleivässä oli paljon sellaisia ... hmm.. sitkeänmakeita sattumia.

Krisu kirjoitti...

Hmmm...? Mulla on kuivuri. Näitä täytyy ehdottomasti väsätä. Ja mulla on jätskikone, itseasiassa kaksi, toinen on vanha ja toimii pakastimessa jäädytettävällä 'kivellä' ja toinen on viime kesänä hankittu jumalainen italialainen jötikkä, joka sisältää jäähdytyskoneet (kompressori?) ja painaa tonnin. Mutta, mutta. Mä en nyt tiedä, uskallanko mä edes kurkistaa tämän Lebovitzin blogiin, apua... nimim. *kun on niin kiire*

Nelle kirjoitti...

Krisu, varoitan jo etukäteen että ko. herra on kirjoittanut kirjan nimeltä Perfect Scoop, joka lienee pelkkiä jätskireseptejä. Jos haluat jumalaisia jädevinkkejä, käy katsomassa - jos taas aikataulu painaa päälle... :) Mutta voiko kukaan vastustaa porkkanakakkujädeä? Minä en.