tiistai 6. lokakuuta 2009

Blogit ja mainonta


Uutisia lukiessani tänään sattui silmiini taloussanomien artikkeli blogien harrastamasta mainonnasta ja tavaralahjoista. Erityisesti syyskuun ruokablogiksi valitsemisen jälkeen meille on tullut erilaisia tarjouksia tuotelahjojen vastaanottamisesta. Jossain vaiheessa tarjouksia on tullut myös kaupallisiin palveluihin osallistumisesta.

Koska teen tätä harrastuksena, omasta innostani, en halua sitoa itseäni mihinkään pakkoarviointiin. Henkilökohtaisesti suostun tuotekokeiluun vain, kun tiedän, ettei minulta odoteta mitään. Päätäntävallan säilyttäminen siihen, mitä ylipäätään tänne kirjoitan on tärkeämpää kuin ilmainen tuote silloin tällöin. Kaikki kirjoittamiseen käytetty aika kun on pois omasta ajastani... Tai... Ehkä enemmänkin se on aikaa minulle ja asioille joista pidän. Joka tapauksessa se on minun aikaani, enkä halua myydä sitä itseltäni pois. Jos tuote herättää halun kokeilla, kokeilen - mutta pakkoa en halua kokeilusta tai sen tuloksien raportoinnista itselleni tehdä.

Kerromme tuotekokeilusta aina, kun sellainen vastaan tulee. Jos emme mainitse tuotteesta kummempaa, voitte luottaa siihen, että se on itse ostettu. Jos jokin ruoka-aine on testaukseen lähetetty, sponsoroitu tuote, kerromme siitä. Jos taas kyseessä on ystävän lahja, kerromme varmuuden vuoksi senkin. Näin olemme toimineet tähänkin asti ja jatkamme samalla linjalla.

Lisäksi: todettakoon nyt, että ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tuotetestiin saatu, kaupalliisesti sponsoroitu ja tähän blogiin hyväksytty tuote on ollut hunajaväkiviinaetikka. Muut tähän asti mainitut tuotteet ovat olleet itse ostettuja tai tuomisina meille lahjoitettuja ystävälahjuksia. Pääpaino täällä esitellyissä tuotteissa tulee jatkossakin pysymään näissä kahdessa viimeksi mainituissa.





Kuvassa esiintyvät purkit on itse pesty tyhjentyneistä tuotteista tai hankittu Hongkong -tavaratalosta.


Ai niin... Purkeista muuten tuli mieleeni, että olen ostanut pirkan juoksevaa hunajaa jo monta purkkia. Viimeisin oli kuitenkin muovipurkissa (gaah!). Vanha lasipurkki (kuvassa takarivissä) on minusta ollut tosi söpö säilöntää ajatellen ja olen vähän pahoillani, että purkki on muuttunut muoviseksi. Varmaan se kaupan hävikkiä vähentää - saattaa olla ekologisempikin, mutta muovipurkkiin ei voi säilöä --> roskiin.

9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihan hyviä pointteja laitoit tuonne.Toisaalta,en näe periaatteessa mitään pahaa siinä,että saan tuotelahjan uudesta tuotteesta vaikka etukäteen,ja kerron siitä rehellisen mielipiteeni.Minä muuten en koskaan tule sellaisia saamaan,a)en asu Suomessa ja b)koska täälläpäin vain hyvin harvat pystyvät lukemaan oudonkielistä blogiani;D eli olen vähän kade noista tuotelahjoista...lähinnä sen takia,että on kiva kokeilla uusia tuotteita..

Mari kirjoitti...

Asiaa! :)

Luen itse hävyttömän paljon muotiblogeja, joissa tämä tuotelahjojen saanti ja muu kaupallisuus on mennyt jo paljon pidemmälle. En näe oikein mitään pahaa siinä, joten en ole estelemässä omien lahjuksienkaan "virtaa" ;D. Itse asiassa tuotelahjathan usein vain monipuolistavat blogia, kun arvioitavaksi tai käytettäväksi tulee tuote, joka ei muuten kaappeihin olisi päätynyt. Silti en lähtisi IKINÄ kirjoittamaan blogia minkään median alaisuuteen (aikakausilehden, yksityiset nettisaitit...), saati ottaisi blogiini ihan pysyviä mainoksia (joudun itse asiassa maksamaan Livejournalille, ettei niitä olisi). En tässä kuitenkaan uraa ole luomassa ;)

Merituuli kirjoitti...

hyvin sanottu Nelle! ihan samanlaisia ajatuksia täälläkin on mietitty. varsinkin tuo pakko pistää jarrut päälle.

Marin kanssa asiaa pohdittiinkin jo blogitapaamisessa. muutama punaviinilasi toi siihen mukavasti syvyyttä. ei vainen, samanlaista juttua kuin nytkin ;)

Nelle kirjoitti...

Yaelian ja Mari: Luulen, että jokainen blogaaja (ja etenkin foodie) on jossain määrin utelias oman alueensa uutuustuotteiden suhteen. Siksi mekin olemme jotain tuotteita hyväksyneet testattavaksemme ja varmasti tulette jotain uutuuksia täällä näkemäänkin jatkossakin.

Mitä yritin sanoa oli, että haluan kuitenkin säilyttää itselläni vapauden myös jättää kommentoimatta vastaanottamani tuotteen tai palvelun niin halutessani.

Olette oikeassa siinä, että parhaimmillaan erikoiset ja oman keittiön vakiovarustuksesta poikkeavat tuotelahjat lisäävät monipuolisuutta. Ihminenhän on luovimmillaan silloin, kun ylitettävänä on jokin konkreettinen haaste tai raja. Ruokahaasteet koen juuri tämän takia mielenkiintoisiksi - aiheen rajaus johonkin tiettyyn kokonaisuuteen haastaa ajattelua ja kirvoittaa mielikuvitusta. Minusta se on virkistävää - samoin kuin uutuustuotteiden vastaanottaminen parhaimmillaan voi olla.

Ehkä kyse on lopulta siitä, että on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään oman kirjoittamisensa motiiveita ja sitä, mikä koko homman takana on. Minusta on tärkeää, että kirjoittamisessa pysyy ilo ja löytämisen riemu mukana. Jos minulla olisi aina velvollisuus raportoida jotain vastanottamastani tuottesta, postauksesta tulisi todennäköisesti rutinoituneempi ja hommasta työtä, vaikka voisinkin kertoa täysin rehellisesti mitä mieltä olen. Muuhun, kuin rehelliseen kommentointiin en kyllä missään tapauksessa edes suostuisi.

Tarkoituksenani ei siis ollut kritisoida ketään, joka tuotelahjoja haluaa vastaanottaa ja niistä kirjoittaa - haluammehan mekin. Kysymys on enemmän omien motiivien läpikäynnistä ja siitä henkilökohtaisesta pohdinnasta, jota olen pyöritellyt päässäni sen timoilta, mitä tänne ylipäätään haluan kirjoittaa ja miksi.

Merituuli: hyvä punaviini tuo syvyyttä vaikka naapurin jopoon! Mutta onko hali tai pari aamutuimaan jopoa koskaan haitannut? ;) No vitsi vitsinä, tervettähän se on välillä pysähtyä, miettiä, jakaa ajatuksia toisten kanssa ja muodostaa omat johtopäätöksensä.

Ajattelu ja keskustelu on minusta tärkeää.

Sanna kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla :) itse olen vastaanottanut tähän mennessä huikeat kaksi tuotelahjusta - mikä on ollut ihan kivaa, mutta toisaalta hieman ahdistaa se, että vaikkei lahjojen vastaanottaminen velvoita mihinkään, niin tottakai tuotteiden OLETETAAN saavan kuitenkin näkyvyyttä blogissa. Siksi en oikein välillä tiedä miten näihin pitäisi oikein suhtautua.

Marin kommenttiin viitaten on pakko sanoa, että tosiaan kun muotiblogien tuotelahjoihin ja kaupallisuuteen vertaa, niin ei oikein tunnu juur missään tämä ruokablogien meininki vielä :D tietysti tämä on asia, joka varmasti kehittyy aika kiivastakin tahtia, ja olettaisin ruokablogeissakin esiintyvän tulevaisuudessa entistä enemmän näitä tuotelahjuksia ynnä muita. Ei välttämättä huono asia - mutta kuten sanoit, esim. itse haluan pitää kiinni vapaudestani myös jättää kommentoimatta vastaanottamaani tuotetta blogissani.

Jaana kirjoitti...

Hyviä periaatteita. Itselläni on ehdoton linja tuotenäytteiden suhteen: olen päättänyt olla ottamatta vastaan yhtään mittään. Ilmaista lounasta kun ei ole :-)

Jos viehätyn jostain itse hankkimastani tuotteesta, niin kehun sitä kyllä ihan spontaanisti. Tai päinvastaisissa tilanteissa parjaan.

Nelle kirjoitti...

Syvällisyysalert! Seuraava teksti sisältää ehkä turhankin raskassoutuista pohdintaa. Omalla vastuulla eteenpäin, siis;)

Kirjoitin aluperäisen jutun mielijohteesta, enkä kyllä silloin ajatellut, että se herättäisi näin mielenkiintoisen keskustelun.

Mietin tuossa eilen, että motiivit tuotelahjojen vastaanottamiseen ovat ihmisillä kovin erilaisia, samoin elämäntilanteet. Tärkeintä minusta on, että jokainen blogaaja ylipäätään hetken miettii mihin suostuu ja mikä itsestä tuntuu hyvältä. (ja oikealta?)

Tiedän työni puolesta miten tärkeää palaute myös tuotteiden ja palvelujen kehittäjille on. Tuotteiden antaminen testattavaksi ei varmasti palvele pelkästään markkinointia, vaan myös tuotekehitystä. Tuotteista saadaan palautteen ansiosta myös parempia. Mielelläni minä ainakin ostan jatkossa itselleni mieluisia tuotteita.

Tuotelahjojen osalta arviointi riittääkö palaute tuotteen antajalle jää minusta heidän vastuulleen. Varmaan he antavat eniten lahjoja niille kirjoittajille joidenka kirjoitukset ovat heille tärkeimpiä - syystä tai toisesta.

Toisaalta, tuotelahjan vastaanottaneena tiedän myös, että joku on kiinnostunut siitä, mitä mieltä tuotteesta olen. Hups! Sainpa tällä tavalla juuri pienen kasan valtaa omalta osaltani vaikuttaa siihen, miten tuotetta tai sen seuraajia kehitetään eteenpäin.

Vaikka suostun vastaanottamaan joitain tuotelahjoja, haluan lopulta päättää itse mikä tuote tänne päätyy ja mikä ei.

Sanna: Jos päätäntävalta on blogaajalla, tuotelahjojen vastaanotto on minusta myös vaikuttamisen keino. Se, jaksaako, haluaako ja kykeneekö blogaaja käyttämään keinon omien arvojensa mukaisesti on varmasti kiinni myös blogaukseen käytettävissä olevasta ajasta ja reseursseista yhtä paljon kuin halusta.

Välispiikki, ymmärrän kyllä hyvin kantasi.

Yritysten tuotekehitys muuten varmasti seuraa näitä blogeja joka tapauksessa ja käyttää niiden materiaalia lähteenä. Niinpä vaikutamme varmasti joka tapauksessa valinnoillamme, arvoillamme ja kirjoituksillamme, otimmepa sitten tuotelahjoja vastaan tai emme.

Vähän pelottavakin ajatus, ainakin minusta.

Se, kuinka paljon yksilö haluaa ja kuinka paljon vastuullisen ihmisen pitäisi toimia esimerkkinä muille on jo toisen, isomman keskustelun aihe. Sitä keskustelua voisi sitten jatkaa keskustelulla vapaasta tahdosta ja siitä, onko se ylipäätään hyväksi yksilölle ja yhteiskunnalle ...ja kumpi on tärkeämpää?

Koska ilmaisia lounaita ei ole, ja tiedän olevani yhtä altis vaikutuksille kuin kuka tahansa muu, minulle on tärkeää mainita omassa tekstissäni mistä tuote on tullut.

Jokainen voi kohdallaan tietysti myös pysähtyä miettimään tuotekehuja ylipäätään: onko minkään tuotteen ostopäätös koskaan neutraali tilanne ja kuinka hyvin on perillä arvojensa toteutumisesta. Tästäkin aiheesta on kirjoitettu monta hyvää kirjaa, joista suurinta osaa en monen muun lailla ole lukenut, enkä varmaan ehdikään koskaan lukea.

Vaikken pysty tai aina edes yritä olla mitenkään neutraali (tämä on kuitenkin vain harrastus elävän elämän keskellä) haluan kyllä kirjoituksessani kertoa tuotteen lähteen. Silloin jokaisella on edes jokin mahdollisuus olla kriittinen jos niin haluaa.

Menipä syvälliseksi.

aleksi kirjoitti...

mun mielestä ilmasten tuotteiden vastaan ottamisessa ei ole mitään pahaa kunhan ne ei velvoita mihinkään ja varsinainen mainonta pidetään erillään kirjoituksista. mainokset on netin jokapäiväinen juttu ja itse ainakin osaan kokolailla ohittaa ne.

jonkun lehden(tai vastaavan) alaisuuteen omaa blogia en siirtäisi koska silloin menisi oma valta sisällöstä, en osaa ottaa edes kovin vakasti sellasia blogeja.. ne on vähän kun lailliset graffitit, kaikki on oikein mutta jotenkin lässähtänyttä. eriasia on jos perustaa uuden blogin jonkun palvelun alle.

että lähettäkää tänne sitä kamaa niin että postilaatikko räjähtää..! olisi kiva edes jotain saada :)

Anonyymi kirjoitti...

Juuri itsekin kirosin tuota Piran hunajapurkkia! Olen jo pitkään säästänyt kaikki ne ja säilönyt niihin kaikenlaisia siemeniä ja pähinöitä yms. kun ovat mukavasti samanlaisia.
Hienoa kun muistutit niin menenkin heti laitamaan Pirkalle tästä palautetta.