tiistai 29. syyskuuta 2009

Pappardellea ja punajuurta sitruunaisella kermakastikkeella sekä ahvenfile ja salviavoita



Pasta on helppoa ja tukevaa ruokaa remontin uuvuttamille. Ahvenet olivat täysin jumalaisia salviavoin kanssa. Mimmu kiinnostui heti, miten salviavoita tehdään. Salvian lehdet tulevat ihan rapeiksi kuumassa voissa. Kannattaa kokeilla, jos ei ole koskaan salvian kanssa touhunnut - välitön rakastuminen ko. yrttiin on ihan taattu ja tässä salviavoita voi maistaa ensin, ennenkuin kaataa sitä ruokansa päälle.


Pappardellet olivat hyviä - joo sorruin taas pirkan parhaisiin.. Voisi kuvitella, että saan jotain mainosprovikkaa sieltä. Tunnustettakoon nyt kuitenkin, että ei - ihan itse nämäkin ostin ja silti kannatti. Aika harvasta paikasta muuten saa pappardelleja ylipäätään. Se on sääli, koskapa ovat niin ihanan leveitä ja runsaan oloisia. Juuri semmoista comfort foodia.


Keitin punajuuret valmiiksi jo kotona, ettei tarvitse talkoohässäkän keskellä sitten muuta kuin kuoria ja käyttää. Punajuuret muuten kannattaa ehdottomasti keittää kuorineen melko vähässä vedessä - niin maku pysyy parhaiten mukana! Mutta varo polttamasta niitä pohjaan, koska keittelyaika on lähemmäs tunnin ja siinä ajassa vesi voi hävitä yllättäen kattilasta. Nimim. kokemusta... Siivutin jäähtyneet ja kuoritut punajuuret pastan sekaan juustohöylällä, kun halusin niistä pappardellen tyyppisiä, leveitä siivuja.


Pastalle halusin kermakastiketta ja lisäsimme ystäväni M:n kanssa kermaan sitruunan kuorta mauksi. Tämä oli hyvä veto, sitruuna raikasti punajuurta ja täydensi kalaa. Oikein nappi-idea minusta. Pastaa oli valtava kattilallinen, mutta hyvin se upposi nälkäisiin remontoijiin! Yhdelle olisi vielä riittänyt, joten oikeasti pasta riittää varmaan 9:lle.

Tätä teen toistekin, ihan varmasti - punajuuretkin ovat aivan ihania näin syksyllä.

salviavoitaHerkkuvoita herkkukaloilla...

Pappardellea ja punajuurta sekä salviavoilla silattuja ahvenfileitä (n. 9:lle)

3 suurta, keitettyä punajuurta
1 kg pappardellea
0,5-0.6 l kermaa tai ruokacremeä
1/2-1 sitruunan kuori
suolaa
pippuria
öljyä
voita
(valkosipulia)

lisäksi

n. 1 ahvenfile per nenu (muutama yli)
ruisjauhoa
nippu salviaa
100g voita

parmesanraastetta

Laita valtavaan kattilaan paljon vettä ja anna sen kiehua. Sillä välin jauhota ahvenfileet ruisjauho-mustapippuriseoksessa ja hae ulkoa nippu salviaa. Raasta parmesan, kuori punajuuret ja siivuta n. 3 tai 4 suurehkoa punajuurta siivuiksi toiseen astiaan.

Lisää kiehuvaan veteen suolaa ja pastat. Ohjeessa käskettiin keittää 10-12 min joten keitin 8. Sillä aikaa kun pasta kiehuu, paistetaan ahvenet ja sulatetaan kastikeastian pohjalla nokare voita, kaadetaan siihen kerma ja raastetaan sitruuna. Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Paista ahvenfileet kauniin värisiksi kuumalla pannulla tilkassa öljyä ja nokareessa voita. Laita kalat lämmitettyyn kippoon odottamaan.


Kun kalat ovat valmiit, pastankin pitäisi jo olla. Jos pasta on valmis ennen kaloja, kaada pastoista vesi pois ja lisää öljyä, etteivät pastat tartu toisiinsa. Minulle kävi näin - ennenkuin ehdin salviavoin kanssa valmiiksi pastat valmistuivat. Sitten vaan öljyä pastaan.


Salviavoi valmistuu laittamalla pannulle iso klimppi voita, n. 100g. Anna voi n sulaa ja kun se kiehuu, lisää salvia. Kun voi melkein alkaa ruskettua, sammuta tuli - salviavoi on valmista.

Kaada kermakastike pastan sekaan ja sekoita. Lisää punajuurisiivut ja sekoita taas. Jos teet annoksia lautasille tarkista suola, nosta pastaa lautaselle ja pastan päälle yksi ahvenfile. Kaada ahvenfileen päälle salviavoita ja ripottele parmesania.


Jos tarjoat pastan ja kalat eri astioista, kaada salviavoi kalojen päälle ja lisää kaloille lusikka, jolla jokainen voi kaapia pastansa päälle aromaattista voita.

Ihan järkyttävän hyvää.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Pasta ja punajuuri on todella taivaallinen yhdistelmä. Hyvät remonttisapuskat teillä : )

Nelle kirjoitti...

Okriina, olishanse ihan kamalaa, jos ihmisten pitäisi nälissään töitä tehdä :)

Edes pientä kiitollisuuden osoitusta sitten tällä tavoin. Pastan sitä paitsi teki nopeasti, kun punajuuret ovat valmiiksi keitetty. Puolisen tuntia, niin koko show oli valmis.

kittyfane kirjoitti...

Tunnustaudun myös punajuuren ystäväksi. Viimeksi eilen tuli tehtyä punajuuri-aurajuusto-pastaa, se on aina yhtä hyvää!

Punajuuret on muuten helpointa kuoria heti keittämisen jälkeen (tai kun niiden on antanut jäähtyä niin, etteivät enää polta sormia). Punajuurista leikataan kanta, tehdään pintaan ristiviilto ja luiskautetaan liukas punajuuri kuorestaan. Helppoa ja nopeaa, eikä kuorimaveistäkään tarvita.

Nelle kirjoitti...

Kittyfane: hauska vinkki, mä olen vaan aina ihan perinteisesti voiveitsellä rapsinut kuoret pois, kun lähtevät tosi helposti. Mutta pitää kokeilla tuota ristiviiltoa ensi kerralla :)

Kissaemo kirjoitti...

Mahtavan kuuloinen ohje! Olen yrittänyt kehitellä sellaisia punajuuriherkkuja, jotka maistuisivat myös perheen punajuurikammoisille, mutta toistaiseksi olen saanut herkutella melkein yksin...

Punajuuri-sinihomejuusto -yhdistelmä (kuten myös punajuuri-chevre ja punajuuri-Musta Pekka -juusto) vie kielen mennessään!