torstai 24. helmikuuta 2011

Superrrsalaattia ja ruokapohdintaa

vihreitäReissuleskeksi jäädessäni minä tykkään katsella dokumentteja siinä touhutessani arjen askareita. Viimeksi V:n reissatessa tulin katsoneeksi dokumentin ruuan vaikutuksesta perimään. Oli oikeasti aika mielenkiintoista ajatella, että tosiaan, sillä mitä äitini ja isäni ja heidän äitinsä ja isänsä ovat syöneet elämänsä aikana ja minua odottaessaan on muuttanut perimääni luoden minulle tiettyjä taipumuksia. Epigenetiikka, joka tutkii tällaisten hankittujen ominaisuuksien periytymistä jälkeläisille on varsin uusi asia. Ohjelmassa todettiinkin, että pitkään on kuviteltu, etteivät hankitut ominaisuudet periydy, vaan perimä määräytyy suoraan DNA:n mukaan. Asia ei kuitenkaan ole puhtaasti näin yksinkertainen.

Hankittujen omianisuuksien periytymistä on tietysti tutkittu kasveilla ja eläimillä, mutta näyttöä myös ihmisten vastaavan tyyppisistä sopeumien periytymisestä on saatu kun on tutkittu esimerkiksi toisen maailmansodan aikana saarroksiin jääneiden kaupunkien lapsia. Kuten kaikissa normaaleissa kaupungeissa, myös näissä saarretuissa kaupungeissa oli raskaana olevia naisia, jotka joutuivat kärsimään nälkää raskausaikana. Lapset syntyivät tämän vuoksi selvästi liian pieninä ja aliravittuina. Aikuistuttuaan heillä oli selvästi suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen. Tämä ei sinällään vielä ole mikään ihme, mutta hämmästyttävää on ollut, että näiden sodanaikaisten vauvojen jälkeläiset ovat syntyneet myös huomattavan pienikasvuisina ja he ovat perineet vanhemmiltaan suuremman riskin sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Äidin ylipaino taas tuntuisi altistavan lapsen erilaisille syöville. Jos joku nyt kiinnostui, niin ohjelma löytynee vielä yle - areenasta jonkin aikaa.

Vaikka edellisten sukupolvien elintavat osaltaan vaikuttavat siihen, millaisia taipumuksia kenties perimme, ohjelmassa puhuttiin myös paljon siitä, miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa olemassaolevien geenien aktivoitumiseen ja passivoitumiseen elämänsä aikana. Identtisillä kaksosilla iän myöstä ilmenevät elintapojen erot näkyvät myös perimän eroavuuksina. Melko hurjaa :)

kalaa ja papujaKaikkihan tietävät että kala on hyväksi, mutta tuleeko sitä syötyä pari kertaa viikossa?

Vaikka tieteenala on uusi, oli hauskaa kuinka ohjelmassa nostettiin esiin esimerkkejä ruuista, joilla ihmiset ovat vuosien ja vuosisatojen aikana havainneet olevan hyödyllisiä vaikutuksia terveyteen, vaikka ei olekaan tiedetty miksi. Suuret taiteilijat ovat maalanneet asetelmiinsa rasvaisia kaloja, granaattiomenoita, avokadoja, munakoisoja, parsakaaleja ja lukemattomia muita arvokkaiksi kokemuksen kautta huomattuja ruokia. Vaikka ruuan vaikutusta geeneille aletaan ymmärtää mekanismina vasta nykyaikana, ihmiselle hyväksi olevia ruoka-aineita on tunnettu ja vaalittu jo vuosisatoja. Hmm... Pitäisiköhän joskus kokata illallinen suurten taiteilijoiden taulujen ruoka-aineista ;)

Että ehkäpä niissä superruokapuheissa on perää enemmän kuin äkkiseltään ajattelisi. Eli syökää kalanne ja kasviksenne, ne ovat teille hyväksi - jopa minä innostuin ostamaan ihan vaan itselleni kalaa viime viikolla :)

Vaikka sitä on ehkä vaikeaa uskoa, niin kun perhe on poissa, heittäydyn yksin ollessani ihan järkyttävän laiskaksi ruuanlaittajaksi. V aina pyörittelee päätään; "sä olet aina ihan hunnigolla kun mä olen poissa". Ja kieltämättä, kynnys kokata pieniä annoksia ihan vaan itselleen on suurempi, kuin ruuan laittaminen perheelle. Tällä kertaa kuitenkin kunnostauduin ainakin pari kertaa - tein ison kasan perunacurryä jonka päälle ripottelin granaattiomenaa ja söin supersalaattia. Toiveenani oli, että elimistö saisi vähän lisää vastustuskykyä kaiken sen antibiootin jälkeen mitä tässä alkuvuonna on alas kulautettu. Satuin vielä löytämään stokkalta mäkimeiramin ruukkuyrttinä ja olen ollut ihan mökkifiiliksissä nyt reippaan viikon ja lisännyt melkein kaikkeen mäkimeiramia, kun sitä nyt on. Kyllä, myös siihen salaattiin... :) Ja uskotteko kun sanon, että mäkimeirami ja avokado olivat yllättävä mutta hyvä makuyhdistelmä, jota en ollut tullut oikein ennen ajatelleeksikaan.

Yksin ollessani en jaksanut keittää linssejä, mutta kun V kotiutui, tein supersalaattiani lämpimänä versiona lisäämällä mukaan vielä keitettyjä vihreitä linssejä. Se vasta hyvää oli :)

parsakaalisalaattiaOnneksi ei olla Mastercheffissä koska tästä tulisi ruoskaa - raikkaampi kala menee salaatin kanssa paremmin!

Supersalaattia eli lämmin linssi-parsakaalisalaatti (lisäkkeeksi n. 3:lle)

n. 2dl vihreitä linssejä (esim. du puy)
1 pienehkö parsakaalin kukinto
sydänsalaattia (tai muuta rapsakkaa ja tukevaa salaattia)
1 avokado
vaihtoehtoisesti vaikka mangoa, muutama mansikka, granaattiomenaa tai vaikka litsejä (valitse suosikkisi)
tuoretta mäkimeiramia (jos ei ole, voit laittaa vaikka basilikaa)
mangovnagrettia (tai vaaleaa, lempeää ja hedelmäistä balsamicoa)
hyvää tuoretta oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Huuhdo linssit kylmällä vedellä ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi, mutta niin etteivät ne hajoa. Du Puy - linsseillä meni jokin 15-20 min kunnes ne maistettaessa olivat minusta pehmeitä. Kun linssit alkavat olla kypsiä, voit joko kiehauttaa parsakaalin kukinnot toisessa kattilassa tai jos olet oikein laiska (niinkuin eräs nimeltämainitsematon köksä tällä kertaa), laittaa ne linssien kanssa samaan kattilaan pariksi-kolmeksi minuutiksi kiehumaan keittelyn loppuvaiheessa...

Kun linssit kiehuvat huutele salaatti ja pilko se aika pieneksi suikaleeksi. Tämä salaatti on kivampi syödä linsseineen kaikkineen kun seassa ei ole suuria lehdenpaloja.

Levitä salaatin päälle avokado ja vähän mäkimeiramia.

Mausta linssit ja parsakaali suolalla ja pippurilla. Kumoa linssit keskelle salaattipetiä ja koristele annos vielä lisäämällä mäkimeriamia ja valitsemaasi suosikkihedelmää. Lopuksi pirskota salaatin päälle vinagretista ja hyvästä öljystä sekoitettua kastiketta.

Tarjoa vaikka kalan kanssa - minusta parhaiten salaatin kanssa meni sitruunan, oliiviöljyn ja kapristen kanssa laitettu raikas nieriä (tai muu kala), stokkan cheddartäytteiset kuhakääröt jotka laitoin lorauksessa kermaa olivat turhan raskaita tämän kanssa.

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Hyvin pohdittu mielenkiintoisesta aiheesta.Olen aina miettinyt,miksi minä,kahden todellisen karnivorin tytär,en ole koskaan tykännyt lihasta..;D
Mutta tosiaankin,ruokavalinnoillamme on merkitystä terveyteemme.

Katriina, kirjoitti...

Näin tuon ohjelman ja myös aikaisemman epigenetiikkaa käsittelevän, jossa myös todettiin nälänhädän altistavan jälkeläisiä monessa polvessa diabetekselle. Siinä tutkittiin myös äidin raskaudenaikaisen stressitilan vaikutusta sikiöön. Lapset tietenkin oireilivat poikkeavasti stressiin. Sain tästä itselleni jonkinlaisen selityksen heikolle stressinsiedolleni.

Minustakin on ihana elää kuin pellossa, kun mies on pois!

Rosetti kirjoitti...

Lämmin linssisalaatti kevyesti tuunattuna olikin oikein oiva lisä minttuisalle kirjolohelle. Kiitokset siis vinkistä!

Nelle kirjoitti...

Yaelian ja Katriina: Niinhän sitä sanotaan ettei omena kauas puusta putoa, mutta tosi jännää siitä oli kuunnella ihan tutkimustuloksiakin :) Onhan se sopeutuminen tavallaan myös välttämtöntä muuttuvassa maailmassa.

taas on luvassa reissuleskiviikko, tekisiköhän ison kaalilaatikon tänään :)

Rosetti: kiva kun tykkäsit - näin talvella salaatti on melkein parhaimmillaan kun sisältä jotain lämmintä. Siihen on hyvä yhdistää sitten juureksia ja mitä terveellistä vihannesta nyt ylipäätään kaupasta löytyy... :)