torstai 17. helmikuuta 2011

Uusiseelantilainen ilta - pieni vilkaisu menuun

lammasta, kvinoaa, hummusta


Kun voimat ovat alkaneet palautua myös sosiaalinen elämä on vähitellen palaamassa takaisin arkeemme. Viime viikonloppuna kutsuimme ystäväni M:n miehineen pitkästä aikaa illastamaan kanssamme. Ajattelin, että heitä saattaisi kiinnostaa illallisteemana makumatka Uuden Seelannin keittiöön.

Oppaaksi matkalle otin kiwimaasta lahjaksi saamamme Peter & Anne Blakewayn kirjan Fresh!(kirjaa on myös mahdollista selailla linkatulla sivustolla). Se mielikuva mikä minulle kiwiruuasta parhaimmillaan jäi, tarjosi täyteläisiä, tummasävyisiä ja suhteellisen vahvojakin makuja; valkosipulia, yrttejä, tomaattikastiketta, paahdettua lihaa, manteleita ja pähkinöitä, juustoa ja itämaisia(kin) mausteita. Kaikkia näitä kotoisasti ja reilusti annosteltuna. Siihen suuntaan lähdin itsekin sitten tätä settiä rakentamaan.


Karetta portviinissäKare ei mennytkään pieleen ja iloksenne resepti on tallessa :)

Kun tunnen M:n niin hyvin kuin tunnen, uskalsin lähteä kokeilemaan pääruuaksi sitä Huhussa syömääni karetta. Tiesin, että jos se onnistuu, se on loistavaa ja jos se ei mene ihan nappiin - no, M ymmärtää tälläistä kokeilunhalua. :)


keittoa paahdetusta valkosipulistaSahramilla maustettu keitto oli täyteläistä. Uppomuna on ihan must annoksessa.

Niinpä lähdin sitten rakentamaan menua lampaan kareen ympärille. Alkupalan otin suoraan Hra ja rva Blakewayn kirjasta, sillä uppomunalla varustettu valkosipulikeitto vaikutti ihan täydelliseltä, suhteellisen yksinkertaiselta alkupalalta joka menisi lampaan kanssa upeasti. Pääruuaksi tarjoaisin siis portviinissä laitettua lampaan karetta, tomaattikastiketta ja hummusta. Lisäkkeeksi päädyttiin keittämään mustaa quinoaa (tai kvinoaa).

marenkirullaMarenkirullan ohje löytyy kirjan näytesivuilta, mutta jouduin jumppaamaan sen kanssa... Ei mennyt aluksi ihan putkeen.

Jälkiruuaksi halusin jotain makeaa, raikasta ja unelmapehmeää. No, manteleilla koristettu marenkirulla tuntui juuri täydelliseltä valinnalta. Joten näillä mentiin.

Viinien suhteen Alkossa jouduttiin turvautumaan Ranskalaisiin, sillä uuden seelannin viineissä oli tarjolla ilmeisesti sen verran vähemmän tuhteja, mutta aromaattisia valkkareita alkupalalle ja pääruualle mietimme jotain hieman kylmän puremaa syrahia tai vastaavaa punaista. Lopulta ruuan kanssa kulautettiin seuraavat, alla näkyvät juomat. Valkkari oli nappivalinta, mutta punaviiniksi olisi voinut olla muitakin vaihtoehtoja. Ei se huono ollut, mutta en nyt sanoisi että ihan "ainoa oikeakaan" :).

Kokonaisuus oli minusta onnistunut ja meillä oli hieno ilta. Laitan reseptejä ja kommenttiraitaa yritys-erehdyksistä myöhemmin, sillä nyt pitää kiiruhtaa töihin.

Upean aurinkoista pakkaspäivää kaikille. Pukekaa paljon päälle!

2 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Ihana makumatka! Koko setti kuulostaa herkkulliselta. Minua kiehtoi tuo "jouduin jumppaamaan sen kanssa" -ilmaisu - sitähän se monesti on :)

Nelle kirjoitti...

Hannele: hehe, no, minä tein teletapit ja otin uudestaan mutta kylläkin ohjetta soveltaen. ;) Mutta siitä lisää vastajonkin ajan päästä - taidan aloittaa raportin noista suolaisemmista... :)