lauantai 5. kesäkuuta 2010

Mascarpone-vuohenjuustorisottoa ja kirsikkasalsaa

mascarpone-vuohenjuustorisottoa ja kirsikkasalsaa

"Melkein sairastaminen" vie voimat. Kun eilen illalla kannoin kylmälaukun mökin oven viereen, huokaisin helpotuksesta. Olin koko ajomatkan toivonut vain, että voisin ottaa jossain parin tunnin torkut. V on sairastanut ja minä olen sinnitellyt puolikuntoisena C-vitamiinin voimalla koko viikon. Siinä kylmälaukkua raahatessani mietin, että vaikka sairastaminen ei ole kivaa, V on onnekas: kun on kunnolla kipeä, ei jää vaihtoehtoja. Puolikuntoisena sinänsä mukavien ja mielenkiintoisten asioiden tekeminen on vaatinut ekstraponnistelua.

Koko viikko on kulunut kuin usvassa. Niin paljon kun ruokaa mietinkin, täytyy myöntää etten edes oikein muista, mitä viime viikolla söimme. Vielä Salon Citymarketissa ostoskärryjen takana raahautuessani olin ihan varma, etten jaksaisi tehdä tänään mitään ruokaa. V voi selvästi jo paremmin ja innostuneena sinkoili tiskiltä toiselle. Minä lähinnä tuijotin epäuskoisena koko viikon peiton alla tuhissutta miestäni: olin onnellinen, että hän vihdoin voi paremmin, mutten oikein tahtonut pysyä menossa mukana.

Se ainoa syvällisempi ajatus, mikä kuluneella viikolla on mielessäni pyörinyt liittyy tähän blogiin. Minulta on pienen ajan sisään kysytty muutamaan eri otteeseen, miksi minä pidän ruokablogia? Näihin kysymyksiin on tuntunut sisältyvän hippunen epäuskoa ja ihan aitoa uteliaisuutta. Joka tapaukessa minulle tuli spontaanisti syystä tai toisesta tarve monipolvisesti selittää blogin historiaa ja löytää jokin järkiperustelu sille, miksi kulutan useamman aamun viikossa kirjoittamassa näitä juttuja tänne.

Ja silti tuntui, etten oikein osannut antaa järkevää vastausta. Se jäi vaivaamaan minua. Hiljaisina hetkinä viikolla pysähdyin oikein miettimään sitä itsekin: Miksi minä käytän niin paljon aikaa ruokajuttujen seurailuun ja miettimiseen, räpsin koneiden kovalevyt täyteen kuvia ruuasta, tartun kaupassa uutuustuotteeseen, johonkin, minkä valmistamisesta minulla ei ole harmainta hajuakaan tai lähden kehittämään jotain reseptiä saamastani tuotenäytteestä? Joku vielä jatkoi kysymystään, että eikö siitä kaikesta ole kauheasti vaivaa? Ja no, eihän sitä käy kieltäminen, ettei ruoka tietysti itsestään synny. Kyllä sen laittamiseen menee aikaa.

Ja kun sitä siinä tarkemmin ajatteli, tunsin jopa pientä syyllisyyttä: voisinhan minä aikani tuottavamminkin käyttää, tehdä jotain niistä oikean elämän Oikeista ja Tärkeistä Asioista joita minun pitäisi tehdä...

Mieleeni nousi parin vuoden takaa erään naisjohtajan lausahdus:"... On pitänyt oppia tässä vuosien varrella priorisoimaan: kaikkeen ei vaan ehdi mukaan ja voi osallistua, vaikka se olisi kuinka mielenkiintoista tahansa".

Kieltämättä jossain kohtaa viikkoa jo mietin, että hulluhan sitä ihmisen täytyy olla. Tai vähintään hieman kajahtanut: eihän tämä nyt ole mitenkään rationaalista ajankäyttöä.

Mutta lopulta istuessani eilen Salon ABC:llä odottamassa V:tä viikon haasteista pääosin selviytyneenä mietin, että kaikki on kuitenkin lopulta hyvin yksinkertaista:

Askondin ruispatonkia leikattuna

Luontaisen, ruokaan kohdistuvan uteliaisuuteni lisäksi kirjoittaminen pakottaa minut miettimään muutakin kuin työasioita. Tavallaan blogin kirjoittaminen luo minulle itselleni "oikeuden" pysähtyä hetkeksi ajattelemaan minulle mieluisia ja tärkeitä asioita. Eikä se ole pelkästään sitä, mitä seuraavaksi kokkaisin. Minä mietin myös paljon minulle tärkeitä ihmisiä ja paikkoja. Kirjoittaminen kannustaa minua olemaan luova ja tuo minulle luontevan tavan arjen keskellä ihmetellä elämää, maailmankaikkeutta ja kaikkea.

Ehkä se on lopulta niin, että pohjalaisen yrittäjäperheen vesalla pitää olla perustelu itselleen, miksi hän käyttää aikaansa näennäisen tuottamattomaan puuhaan.

Ja tänään olen onnellinen: olen onnellinen siitä, että palatessa Uudestakaupungista ruoka tuli taas puheeksi työkaverien kanssa kuin vaivihkaa. Olen tyytyväinen, että päädyimme Vehmaalla käymään Askondi Oy:n pienessä leipomossa:

Askondi

"Kun vaimo kuuli, että olemme tulossa tännepäin, hän vannotti minut käymään täällä. Ilman leipiä ei ole kotiin menemistä! Nämä leivät kun maistuvat ihan toisenlaiselle kuin kaupan leivät... Erityisesti pidän näistä juustosämpylöistä ja lapset myös. Täytyy ottaa useampi pussi, jotta riittävät koko viikonlopuksi."




Minä kun pidän tummasta leivästä ostin ruispatongin ja kuivattuja ruisleivän keskustoja. Kun olin purkanut illalla ruuat kylmälaukusta jääkaappiin leikkasin meille molemmille pari siivua ruispatonkia alkupalaksi. Ne syötiin pelkän voin kanssa.

Eikä käy kieltäminen, patonki maistuu ihanasti happamalle rukiille, olematta kuitenkaan yhtään rakenteeltaan raskas. Maussa on varmaan hippunen mallasta ja se on kuohkeaa. "On kyllä hyvää" V tuumasi. Minä pistin osan patongista pakkaseen: "Tästähän saa joskus vaikka hauskoja alkupalaleipiä paahdetun paprikan ja grillatun munakoison kanssa."




Ja vaikka vain hetki sitten olin ollut varma, etten kykenisi valmistamaan meille mitään ihmeellistä illalliseksi hyvät maut ja mielihyvä juurevasta, maukkaasta ruisleivästä sai minut ideoimaan:

"Mitäs jos laittaisimme broilerin koipireisien kanssa oikein hyvää risottoa?"
"Mitä jos sekoitetaan siihen vuohenjuustoa ja mascarponea?"
"...Meillä on niitä aivan kypsiä, ihania kirsikoitakin - Oh, nyt jos olisi oikein hyvää balsamicoa niin sehän sopisi... Kyllä, meillä on; minä teen kirsikoista punaisella balsamicolla maustetun salsan, sellaisen, johon silppuan vähän sellerin sisempiä lehtiä... Se sopii varmasti hyvin yhteen kermaisen risoton kanssa..."

Ja me teimme sitruunachutneyllä maustettuja broilerin koipireisiä grillissä, kermaista vuohenjuusto-mascarponerisottoa ja kirsikkasalsaa. Lisäksi oli vielä munakoisoa grillistä.

Ja se oli kaikki niiiin hyvää. Ja minä tiesin taas, miksi minä kokkaan ja bloggaan.

Voit tehdä risoton isommalle porukalle kuten Mimmu jamien ohjeilla neuvoo ja lisätä sitten siihen valkoviinin tilalle kunnon tujauksen Martini Biancoa ja lopuksi mascarponea ja vuohenjuustoa. Alla summittaiset määrät eilisestä kokkauksesta, määriä en kyllä tarkemmin mitannut.


vuohenjuustorisottoa

Vuohenjuusto-mascarponerisottoa ja kirsikkasalsaa (n. 2:lle)

1 sipuli
3 pienehköä sellerin vartta (halusin paljon selleriä kirsikalle pariksi)
n. 2,5 dl risottoriisiä
reilu puoli litraa kasvislientä
2 kynttä valkosipulia
"isohko loraus" (eli ehkä reilu puoli desiä) Martini Biancoa
80g kiekko vuohenjuustoa (Soignon tällä kertaa)
n. 80g mascarponea (1/3 purkki)
oksa rosmariinia
tuoretta timjamia
kevätsipulin varsia
öljyä
mustaa pippuria
suolaa tarvittaessa

Kirsikkasalsaan tarvitset:

2 dl tuoreita, aivan kypsiä kirsikoita
1 kevätsipulin sipuliosa (tai pieni punasipuli)
2 tl hyvää punaista balsamico - etikkaa
1 rkl hyvää oliiviöljyä
1 rkl silputtua rakuunaa
1 rkl silputtuja lehtisellerin lehtiä (niitä vaaleanvihreitä, sisemmistä varsista)
1 tl vaaleaa siirappia (tai vaikka viherpippurista raparperisiirappia, jos sitä on)

Pilko sipuli ja selleri. Lorauta kasariin hyvä loraus öljyä ja laita sipulit ja sellerit kuullottumaan. Kuullota muutama minuutti ruskistamatta. Lisää sitten valkosipuli ja sekoita pari kertaa. Lisää riisit ja rosmariinin oksa ja sekoittele riisejä kuumalla pannulla jotta ne imevät makua sipulista ja yrtistä. Älä päästä niitä ruskistumaan. Riisit muuttuvat hieman läpikuultaviksi (ellei, voit lisätä vähän öljyä vielä, nyt tehdään herkkua!) ja ehkä poksuvat. Lisää sitten martini bianco ja sekoita vähän.

Laske levyn lämpö ihan pienelle ja lisää kuumaa kasvislientä kauhallinen.pari kerrallaan risottoon. Sekoita koko ajan kunnes riisit alkavat pehmentyä. Koska risottoon lisätään mascarponea ja juustoa, et halua keittää riisiä yli veden kanssa: kun riisi on pehmeää ja kypsää, mutta vaikuttaa siltä, että se voisi vielä imeä vähän vettä itseensä sekoita mukaan vuohenjuusto. Sitten lisää mascarpone ja sekoita niin että se sulaa riisin sekaan. Nyt risotto saattaa vaikuttaa vähän löysältä, mutta sulje levy ja peitä risotto kannella ja pyyhkeellä. Jätä imeytymään n. 5-10 min. Lopputuloksena pitäisi olla ihan jumalaisen kermainen, ihana ja täyteläisen täydellinen risotto kuten meillä eilen illalla. Luulen ja sanoin V:llekin etten varmaan osaa tehdä parempaa risottoa kuin tästä tuli.

Kun risotto imeytyy ja muuttuu täydelliseksi tee sillä aikaa kirsikkasalsa. Halkaise kirsikat. poista kivi ja pilko jokainen neljään palaan. Pilko sipuli hienoksi silpuksi ja sekoita kirsikkasilppuun. Silppua yrtit ja sellerin lehdet ja sekoita mukaan. Lisää öljyä ja balsamicoa sekä vaalea siirappi. Maista ja lisää tarvittaessa vielä balsamicoa ja jos haluat, ripaus suolaa. Olennaista on, että käyttämäsi balsamico on laadukasta ja hyvänmakuista - melkein portviinimäistä.

Sitten viimeistellään risotto: Lisää suolaa ja pippuria sekä riivitty timjami ja silputtuja kevätsipulin varsia. Sekoita ja maista. Lisää tarvittaessa vielä pippuria ja suolaa.

Lusikoi risottoa lautaselle hyvä kasa ja korista kirsikkasalsalla. Nosta loppu salsa pöytään; me söimme tätä niin hyvällä halulla, että salsaa olisi voinut olla vielä vähän reilumminkin. No, kerrankin ruuasta ei jäänyt tähteitä - lainkaan.

Ruuan kanssa joimme valkoviiniä; muuten aromaattisuudessaan ehkä jopa hieman haastava Brown Brothersin Dry Muscat sopi tähän hienosti.

Vinkki: tuo risotto ja kirsikkasalsa on niiin hyvä pari munakoison kanssa, että kasvissyöjät voivat jättää kanat ihan hyvin annoksesta pois. Risoton voisi annoksessa myös vaikka kääriä munakoisoviipaleisiin ja tarjoilla risottotäytteisiä munakoisorullia kirsikkasalsalla. Älyttömän hyvää.




p.s. Askondin ruisleivän keskustat ovat myös jotenkin erilaisia kuin "kaupan leivät". Ehkä omalla tavallaan vielä parempia kuin väinämöisen palttoonnapit. Niissä on tosiaan kotona tehdyn ruisleivän makua. Vaikka niitä ei ole halkaistu, ne eivät ole yhtään liian paksuja, vaan juuri sopivia syötäväksi sellaisenaan. Tietysti voin ja piimän kanssa.

16 kommenttia:

Katriina, kirjoitti...

Kyllä minäkin välillä ihmettelen, mistä sinulla sitä virtaa riittää:) Mutta olen arvellut, että vain aito intohimo ruoanlaittoon ja kokeiluihin saa ihmisen tekemään arkisinkin laatuaterioita lähimmilleen. Sen lisäksi olet ilahduttavan monisanainen ja ihan selvästi vielä kertojatyyppiä.

Ruusu sinulle siitä hyvästä!

Dea kirjoitti...

Hei ja terveisiä punaisesta keittiöstä! Pitkän tauon jälkeen palasimme taas bloggaamaan, ja tekstiä tulee toivon mukaan liki päivittäin. :) Meillä on hihassa monta hyvää reseptiä ja kuviakin on! Valitettavasti bloginpito väljähtyi vähähiilihydraattisen ruokavaliomme takia, mutta parhaamme yritetään tästä lähtien. :) Toivottavasti ette ole kadonneet minnekään!

emma kirjoitti...

Minusta on ihanaa lukea pitkiä kirjoituksiasi ja päästä siten kurkkaamaan aina koko prosessiin, joten peukut valitsemallesi linjalle :)

Tuo kirsikkasalsa kuulostaa niin jännälle, että se on pakko laittaa kokeiluun. En tajua, mistä keksit näitä, mutta onneksi itse mielikuvituksettomana perusinsinöörinä osaan edes lukea :) (ei olisi iki kuuna kullan valkeana tullut mieleen laittaa selleriä ja kirsikoita samaan salsaan...)

Nelle kirjoitti...

Katriina: kiitos kukkasista! :) Juhannusruusu täällä mökillä on tehnyt hurjasti nuppuja, mutta ei ole kukassa vielä. Saapa nähdä koska aloittaa... :)

emma: se kirsikkasalsa oli tosi hyvää. Se taisi mennä jotenkin niin, että Salossa bongasin kaupan ulkopuolella kirsikat. Sitten kun niitä jäi mukaan litra, V sanoi, että voisikohan niistä tehdä jotain salsaa tai muuta?

Se selleri taas sai innoituksen jostain vanhasta Jamien keittiössä - jaksosta jossa jamie maustaa sellerin vaaleilla "sisälehdillä" perunamuusia. Jamie sanoo, että ne uloimmat vihreät lehdet ovat jo kitkeriä, mutta sisemmät lehdet pahmeästi sellerin makuisia. Niinpä kävin niihin kiinni. :) Ja kyllä, kirsikka ja selleri käyvät minusta hyvin yhteen :)

pinea kirjoitti...

Ihania pohdintoja :) Minulta ei ole kukaan kysynyt, miksi bloggaan, ainoastaan itse sitä itseltäni toisinaan kyselen. Vastaus on loppujen lopuksi yksinkertainen: koska nautin kirjoittamisesta, ja koska on hauska sillä tavoin keskustella muiden ruoasta (eikä pelkästään ruoanlaitosta vaan kaikesta mikä ruokaan liittyy) kiinnostuneiden kanssa. On hauska antaa vinkkejä ja saada niitä muilta. Ja on valtavan hauska lukea toisten ruokamuistoista, kokemuksista, löydöistä. Huomata, että on muitakin, joille ruoka ei ole pelkkää ravitsemista! Vaan kokonainen elämä :)

Ruispatongit näyttävät ihanilta, sellaista joskus kaipaa!

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet ihana. Siis oikeasti olet! Mä olin viikon Italiassa lomailemassa ja siellä syötiin todella hyvin koko porukka. Samalla siellä syödessäni mietin mitä ihanaa Nelle onkaan taas kokannut, tuskin maltoin odottaa. Enkä pettynyt. Kiitos!
t. bajerilainen fanisi

Rauna kirjoitti...

Kirsikkasalsaa.. :) Viime aikoina kirsikka on ollut mielessä monella tapaa. Tallinnassa syötiin hyvin grillattua lihaa kirsikkaviinikastikkeella. Minusta kastike ei ollut kovin kummoinen, mutta ajatus oli hieno.

Olen myös miettinyt bloggaamisen syitä viime aikoina ja ennen kaikkea sitä, haluanko jatkaa sitä. Ja nähtävästi haluan, kun aloin taas kirjoittaa. Blogi on tuonut iloa keskustelun, kirjoittamisen että ideoiden merkeissä, ja se on tosiaan irtiotto töistä.

Luulen, että voisin kuitenkin kehittää itseäni bloggaajana sekä itseni että lukijoiden kannalta. Tähän mennessä olen ollut aika itselleni epätyypillisen spontaani mielialan mukaan kirjoittaja, nyt voisi harkita kirjoituksia hieman pidemmälle, jotta olisi aiheita ja erityisesti hyviä kuvia. Saas nähdä. Ruokabloggaamisen sosiaalisuus taitaa kuitenkin olla se paras etu koko hommassa, vaikka sitä en blogin perustamisen aikoina osannut arvata.

Nelle kirjoitti...

Pinea: hyvin samanlaisia fiiliksiä tuosta kirjoittamisesta ja samanlaisten ajatusten lukemisesta ja jakamisesta... :) Ja ne vinkit toisilta ovat kyllä ihan ykkösiä! Tosi monta juttua tässä toisten juttuja selaillessa on jäänyt matkaan. :)

Ruisleivän puute on kyllä suomalaiselle kidutusta, sen uskon.

Baijerilainen: Oh, Italia alkukesästä, aivan ihanaa varmasti! Ja hyvä juttu, että pääsit nauttimaan siellä herkuista - ainakin minulle ulkomailla ja ulkona syöminen tuo hurjan kasan ideoita ja fiiliksiä. Ne piristävät arkea sitten pitkään jälkeenkin päin, kun niitä maistettuja makuja ja nähtyjä juttuja voi kotona kokeilla ja virittää, onnistunutta matkaa muistellen:)

Rauna: tuossa kirsikkasalsassa tosi olennainen on se hyvä balsamico; se taittaa kivasti aika juustoisen rasvaista risottoa. Happo korostaa sitä risoton kermaista pehmeyttä ja kirsikasta tulee samalla kivasti makeutta. :) grillattu liha ja kirsikka... pitääkin laittaa idea talteen mietintämyssyyn :)

Ja kyllä, myönnetään, että blogia aloitellessa ei sitä osannut ajatella, että tästä keskustelusta juttujen ympärillä tulisi niin mielenkiintoista ja tärkeää myös itse kirjoittamiselle. Ilman palautetta tämä olisi aika toisenlaista. Ja vaikka en ole aikataulujen ristiin menemisen takia niin paljoa päässyt ihmisiä tapaamaankaan, käsitykseni "ruokaan hurahtaneista" on tosi positiivinen; hauskaa ja rentoa porukkaa, jonka kanssa jutun juurta yllättäen löytyy helposti :) Kieltämättä vähän harmittaa, etten pääse sipulimaahan ensi viikonloppuna. Mutta eipä tässä jäniksen selässä olla, ehtii sitä toivottavasti myöhemminkin.

annamanna kirjoitti...

Kun lukee kirjoituksiasia ja siitä flowsta millä ruokaa laitat, en käsitä, miten voisit olla kirjoittamatta. Näitä voisi lukea jostain lehdestäkin siinä missä Mysi Lahtisen ja Vivi-Ann Sjögrenin tarinoita. Kiitos että kirjoitat!

statisti kirjoitti...

samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa! jokainen päivitys tuntuu nostavan mielihyvän hyrinän - luen aina joka tekstin innolla, en pelkästään omaperäisten, herkullisen kuuloisten reseptin takia, vaan myös sen mukavan fiiliksen vuoksi, jonka juttusi saavat aikaan. Sellanen hyvä elämä -meininki :) Minunkin arkipäivään tuot tällä blogilla paljon iloa. Kiitos sulle siitä!

Nelle kirjoitti...

Annamanna mun piti googlettaa oikein tuo hra lahtinen: tietofinlandia, huh huh ;) Mä voisin joskus lukea jonkun hänen kirjoistaan. Aikamoiseen seuraan mua olet laittamassa - mutta kiitos... :)

Statisti: :Tulipa sanoistasi hyvä mieli tännekin päähän... :)

annamanna kirjoitti...

Kyllä näistäkin vielä jonain päivänä kirja tulee, usko pois :)

Rauna kirjoitti...

Rouva Lahtisen. :) Ja jos et ole tutustunut Mysin tarinoihin, tee se ihmeessä. Rakastin Kuukausiliitteen juttuja ja monta niistä on vieläkin tallella. Suomenlinnan kotinsa vaikuttaa niin tunnelmalliselta, että ei ihme, kun ruokaakin laitetaan niin hartaudella ja hyvällä mielellä.

Tosiaan, harmi, ettette pääse Sibuloille, mutta varmasti tulee toisia kertoja. Sisäpiirimäisyys, josta puhuttiin Kulinaarimuruloiden kommenteissa ruokahaasteen yhteydessä, saattaa tästäkin helposti välittyä. En ymmärtänyt ennen edellisiä sipulien grillijuhlia, että ei tämä porukka ollut tavannutkaan säännöllisesti ja moni oli vasta tokaa kertaa mukana.

Ja olisiko sitten vielä hyvän balsamicon vinkkiä? Suhtaudun näihin Suomessa myytäviin kohtuuhintaisiin aika epäluuloisesti. Erään vinkin sain, mistä tunnistaisi oikean balsamicon, mutta jos on jokin hyvä pullo tiedossa, kerro ihmeessä.

Nelle kirjoitti...

annamanna: aina sanotaan että älä koskaan sano ei koskaan, mutta ... :) No kiitos luottamuksesta. :)

Rauna: oho, kas, wikipedian artikkeli oli kovin lyht. täytyy ostaa Mysi Lahtisen joku opus vaikka kesälukemiseksi. HS onkin varustautunut ihan Mysi L:n kuvalla!

Kommenttisi noista tapaamisista on varmaan ihan paikallaan. En minäkään isoa osaa ole tavannut koskaan tai korkeintaan kerran, nopeasti baarissa viime talvena. Ja vastahan minä tätä blogiakin aloin kirjoittaa... :) (miten aika meneekin niin nopeasti?)

Hyvää balsamicomerkkiä en nyt yhtäkkiä osaa heittää; usein sen tietää vasta maistamalla ;) Monesti mulla on pari pulloa balsamicoa - joku random - balsamico marinadeihin jne ja sitten toinen, kalliimpi salaatteihin ja muihin missä sillä maun vivahteikkuudella on oikeasti väliä.

aleksi kirjoitti...

ihan osui heti silmään että puolet patongista pakkaseen! huh :)

Nelle kirjoitti...

Aleksi: ei me sitä V:n kanssa olis kuule jaksettu syödä kahdestaan, eikä siellä mökillä ole ollenkaan pöllömpi idea olla vähän leipää pakkasessa - jos johonkin tarttee :)

Eihän se sama ole, mutta...