tiistai 9. helmikuuta 2010

Hyviä yhdistelmiä eli palsternakkaa suklaakastikkeessa ja kanaa

kanaa ja suklaakastiketta

Kun nyt siitä Jamiesta tuli mainittua, niin katselin jonkin aikaa sitten Jamie - showta jossa herra O. laittoi peuran kanssa helppoa punaviinikastiketta. Tarkkoja määriä ei ohjelmassa annettu (tarkistin, oli nauhalla), mutta kastike siis syntyi kaatamalla pannulle punaviiniä, punkun kiehahtaessa nostetaan pannu syrjään ja rouhaistaan sekaan 100% suklaata ja klimppi voita. Sekoitetaan kunnes kaikki on n. sulaa ja lopuksi kastike maustetaan suolalla ja pippurilla. Valmis.

Minulla ei ollut 100% suklaata, joten käytin lidlin 81%. Liiottelin varmaan vähän suklaan määrässä, koska kastikkeesta tuli ensin tosi vahvaa. Riistan kanssa tuo varmaan toimii ihan hyvin ja viikonloppuna tein vastaavaa soosia lampaalle, mikä oli myös aika jees. Jouduin kumminkin laimentamaan soosia vähän, ettei se peitä koko lampaan makua. Soosia sitten jäi ja jämäruokahengessä päätin laittaa niitä hyviksi osoittautuneita palsternakkalohkoja kanan ja suklaakastikkeen kanssa. Lisäkkeenä tarjosin vielä avokadoa ja passionhedelmää jotka, kuten varmaan voitte kuvitella vaan täydensivät koko homman. Lopputulos oli ainakin minusta ihan älyttömän hyvää.

Kaikkihan varmaan tietävät kanan ja ananaksella maustetut kastikkeet; passionhedelmässä on samaa hapokkuutta ja hedelmäisyyttä kuin ananaksessa. Suklaa ja passion taas ovat hyvä yhdistelmä myös jälkiruuissa. Miksipä ei siis tässä, ajatelin ja silvoin yhden pasionhedelmän puoliksi lautasillemme piristämään pimeää vuodenaikaa. Hyvää oli ja syvälle meni, kuten äiti sanoisi tähän. :)

Kana oli stokkan valmiiksi yrteillä ja öljyllä marinoimaa tarjousfilettä, jonka paistoin vaan noeasti pannulla kypsäksi - kuinkas muutenkaan kuin siinä ankanrasvassa. Sanavalinta tuli nyt siitä, että tapaninpäivän ruualta sitä rasvaa tuli ihan älytön määrä ja se ei säily ikuisesti. Se on käytettävä pois. Muutaman kerran minulta on päässyt säilömäni ankanrasvan loppu homeeseen, kun en ole ollut tarpeeksi nopea. Eikä hyvää jalorasvaa saa haaskata, eihän?

Ihan lyhyesti siis tänään: palsternakka oli laitettu ihan samoin kuin portobellojen kanssa ja lisäksi siivutin meille kahdelle yhden avokadon (1/2 avokadoa per nenu) ja yhden passionin sisälmykset jaoin avokadolohkojen päälle. Sitten vaan Jamien suklaakastiketta ohut noro koko annoksen päälle. Lienee turhaa mainita, että manteliöljy jota käytin muutenkin pähkinäiseen palsternakkaan ei ollut yhtään pöllömpi suklaakastikkeen kanssa? :)

Kanoille tosiaan laimensin suklaakastiketta vähän smetanalla ja rouhaisin sekaan chilisuolaa. smetana pyöristi aika tömäkkää kastiketta kanoile sopivammaksi ja chili toi siihen hauskaa kärkeä.

Eli alla Jamien kastike suurin piirtein niin, kuin minä sen tein...

suklaakastike
Jamien suklaakastike (riittää hyvin vaikka 8:lle)

n. 2 dl hedelmäistä punaviiniä
n. 40-50g 81% lidlin suklaata (laitoin vähän enemmän (60-70g?) alunperin, mutta jouduin laimentaman kastiketta punaviinillä ja kanaliemellä - tuli minusta ensin liian vahvaa. Luulen tämän olevan oikeampi suhteellinen määrä)
n. 40g voita
(kanalientä tai vettä jos liian sakeaa)
suolaa (chili tai savusuolaa)
mustaa pippuria
(2 rkl smetanaa, kanan kanssa mutta riistan/lampaan kanssa ei välttämättä tarvita)
(nokare, n. 1/2 tl hunajaa tai vaikka kuusenkerkkäsiirappia)

Kiehauta punaviini pannulla. Ota pannu pois tulelta ja sekoita joukkoon voi ja suklaa. Kun ovat sulaneet mausta suolalla ja pippurilla.

Jos aiot tarjota kastikkeen lihan kanssa voit vielä tarvittaessa ohentaa kastikkeen tilkalla vettä, jos taas kanan kanssa käytä smetanaa ja lisää vähän siirappia/hunajaa jos kastike on liian kitkerää.

Lämmitettäessä kannattaa lorauttaa pannule vähän viiniä tai kanalientä, kiehauttaa se ja lusikoida kastike pannulle. Sitten vaan sulatellaan varovasti kastike pannulla ja tarkistetaan maku. Lisätään tarvittaessa nestettä, smetanaa tai suolaa ja pippuria.

Ruokaa ei kannata hukuttaa kastikkeeseen, vaan tehdä ohut noro annoksen päälle - ainahan kastiketta saa sitten lisää jos tarvitsee.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Aikoinaan kun vielä olin siipikarjan syöjä(punainen liha ei maistunut oikein koskaan..)olin kokkikurssilla,jossa käytiin läpi latinalaisen Amerikan keittiöitä. Meksikon kohdalla tehtiin sitten kanaa mole-kastikkeessa ja tykkäsin tosi paljon,ja teinkin silloin tällöin. Californiassa ostin sellaisia meksikolaisia suklaakiekkoja,jotka varmaan on tarkoitettukin juuri tuollaiseen.Suklaa on kyllä mainio juttu! Ja kuten sanot,suklaa ja passionhedelmä loistava yhdistelmä!

Nelle kirjoitti...

yaelian: totta, ja sinne meksikon suuntaan tuo avokadokin vetää :) STuo oli kieltämättä hyvä arki-illan piristysruoka :)