lauantai 19. syyskuuta 2009

Rukiiset aamiasmuffarit tomaatilla ja mustalla teellä

muffinsseja mustalla teellä

Silmiini sattui tuossa männäviikolla Molekyyligastronomiaa - blogin juttu flavor pairingista. Postauksessa esitettiin idea mustan teen ja tomaatin yhdistämisestä makupariksi. Resepteistä alueella on meneillään myös jonkin sortin kisa, johon kokeilujaan voinee postailla. Minä en nyt ajatellut mihinkään kisaan osallistua, mutta mustan teen ja tomaatin yhdistäminen jäi vaivaamaan siinä määrin, että aina ajatukset palasivat uudelleen ja uudelleen takaisin aiheeseen. Pakkohan sitä sitten oli lähteä kokeilemaan.

Ensin mietin, että tekisin punasipulihillokkeen idealla jonkinlaisen tomaattihillokkeen, johon laittaisin mustaa teetä ja keittäisin homman kokoon. Mutta mitäs sillä hillokkeella sitten? Noh, muutaman päivän pyörittelyn jälkeen tuumasin, että voisihan sitä käyttää vaikka piirakkaan. Vielä pari päivää ja ne olivatkin rukiisia tomaatti-teemuffareita.


V on sairastanut koko viikon Pariisin reissumme jälkeen. En tiedä minkä possuflunssan raasu sieltä matkaansa kaappasi (kuumetta ei kyllä ole paljoa), mutta hyvin tuntuu uni maistuvan. Tuumasin, että koska tuo mies on ihan poissa pelistä ja lapsi on omilla teillään on aivan loistava aika käydä kiinni kokeelliseen kokkailuun ja tältä erää viimeiseen Pariisibloggailuun.

En muistanut perjantaina kaikessa lähtöhässäkässä ottaa mukaan mökille Assam - teetä jota toin mukanani Pariisista. Niinpä täytyi tyytyä siihen, mitä täällä mökillä nyt oli, eli Taylors of Harrogaten Afternoon Darjeeling -teetä. Keitin siis kupillisen oikein vahvaa mustaa teetä ja ryhdyin tutkimaan mitä muuta kaapista löytyy.

Onneksi olin varautunut rasiallisella miniluumutoaatteja, koska ryytimaassa kasvavat, myyrille kelpaamattomat tomaatit olivat parin viikon poissaolon aikana päätyneet lintujen suihin. Kyllä sitä ryytimaata nyt koetellaan tänä vuonna! Vaikka aamussa on jo raikkautta basilikat eivät olleet ihme kyllä paleltuneet, joten sipsuttelin yöpaitasillani keräämään pari oksaa basilikaa projektiani varten.

Olin ajatellut, että tekisin tomaateista puolikuivia uunissa, mutta en millään jaksanut ryhtyä moiseen puuhaan. Niinpä kaivoin jääkaapista aurinkokuivattuja tomaatteja miniluumutomaattien kaveriksi. Pinuleitakin pyörittelin käsissäni ja niitä voisi kyllä varmaan lisätä tähän, mutta nyt halusin kokeilla sitä mustaa teetä ilman liikoja hommaa sekoittavia makuja.


Sain eilen kokeiltavakseni myös Rajamäen uutuusetikkaa, jossa on mukana hunajaa. Ensimmäinen yrite meni vähän pieleen (siitä ehkä lisää myöhemmin) ja tämän pieleen menneen yritteen seurauksena minulla oli syrjään laitettuna seosta, jossa oli:

1 pieni sipuli
1/2 sellerinvartta
1 sardellifile
öljyä
rajamäen hunaja-väkiviinaetikkaa

Seos syntyi seuraavalla tavalla: sulatin ensin sardellin öljyssä, lisäsin siihen sipulit ja sellerin, kuullotin ja saadakseni vähän makeutta sipuliin lorautin sekaan n. 1,5 rkl sitä hunajaetikkaa. Onneksi maistoin seosta tässä vaiheessa; lopputulos oli hämmentävän makea, suorastaan sweet and sour. Jos en olisi paremmin tiennyt, olisin kuvitellut että seos on maustettu miedolla sweet chili - kastikkeella. Eiliseen kokkailuun tämä ei sopinut, mutta keitellessäni tomaattia ja teetä keksin, että voisin laittaa tätä seosta ihan hyvin muffareihin, ettei mene hukkaan. Lisäksi tomaatti ja musta tee tarvitsivat hieman jotain makeaa yhdistämään makuja.

Epäonnisen sipulisotkuni tilalla voi muffinsseissa ihan hyvin käyttää vähän hunajaa, viinietikkaa ja kuulotettua sipulia, sardellilla tai ilman. Perunamuusijauheen voinee korvata myös perunalumella, jos sattuu olemaan eilisiä perunoita ja vieroksuu pussimuonaa. Tällöin kuitenkin kannattaa tarkkailla nesteen määrää, ettei taikinasta tule liian löysää. Käyttäessäsi keitettyä perunaa perunalumena, laita sitä kaksinkertainen määrä muusijauheeseen nähden, lisää se vasta lopuksi ja huomaa, että taikina tarvitsee enemmän suolaa kuin alkuperäinen ohje. Lopputuloksesta tulee pehmeämpi ja "pullamaisempi" kuin perunamuusijauheella, mutta ruis ja peruna vaan ovat aika älyttömän hyvä yhdistelmä, että kannattaa kokeilla joskus.

Muffareista tuli tosi hyviä, aromaattisia ja mehukkaita. Maut ovat yllättävän kivasti tasapainossa. Oliko se sitten mustan teen ansiota vai ei? Minusta on hieman vaikeaa sanoa, mikä se mustan teen osuus lopulta maussa on. Vaikkei mustaa teetä ensin eroita kunnolla kun suu on täynnä muffaria, jälkimaussa on kyllä selvästi mustan teen aromi. Se jää hauskasti suuhun viipyilemään kun muffaria on syönyt palasen. Ehkä Assamissa olisi ollut vielä enemmän makua ja puolikuivat tomaatit olisivat korostaneet sitä paremmin kuin tämä sekoitelmani tuoretta ja aurinkokuivattua?

Niin tai näin, älyttömän hyviä tulivat joka tapauksessa.



Rukiiset tomaattimuffinssit mustalla teellä (6 kpl)

75g voita
1/2 dl perunamuusijauhetta
1/2 dl ruisjauhoa
1,5 dl vehnäjauhoja
(hippu suolaa voi jättää poiskin, koska perunamuusijauhe on suolaista)
1 tl leivinjauhetta
1 muna
0,5 tl soodaa
1/2dl mustaa teetä

täytteesen:
9 miniluumutomaatteja
6 aurinkokuivattua tomaattia öljyyn säilöttynä
1/2 dl sipuli-anjovis-etikka sotkua tai kuullotettua sipulia ja hieman hunajaa
1 dl mustaa vahvaa teetä
hippu vaniljaa (laitoin lusikan varrella vähäsen aitoa vaniljaa)
reipas 0,5dl basilikasilppua

päälle juustoraastetta, n. 1,5 dl


Valmista ensin tee ja sitten muffareiden täyte kattilassa. Pilko aurinkokuivatut tomaatit, lorauta n. 1 rkl niiden öljyä kattilaan ja laita tomaatit öljyyn. Halkaise miniluumutomaatit ja lisää ne seokseen. Lisää vaniljahippuset, tee, kuullotetut sipulit ja keitä kasaan kunnes lähes kaikki neste on haihtunut, mutta tomaateissa on vielä jotain muotoa jäljellä. Jätä täyte hieman viilemenään, väännä uuni lämpiämään 225 asteeseen ja siirry taikinan tekoon.

Sekoita suola, jauhot, perunamuusijauhe ja leivinjauhe sekä sooda erillisessä astiassa. Vaahdota voi ja lisää siihen kananmuna. Lisää seokseen n. puolet jauhoista. Sitten lisää tee ja loput jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi.


Lusikoi muffissivuokiin taikinaa ja tee keskelle taikinaa kuoppa täytteelle. Nosta taikinaa kunnolla muffarivuuan reunoille. Sitten annostele täyte muffareiden sisään ja ripsauta jokaiseen muffinssiin päälle juustoraastetta (minulla oli edamia, jota käytin pois mutta mozzarella tai mieto emmental kävisi yhtä hyvin).

Paista 225 asteessa n. 8 min tai kunnes muffinssien taikina on kypsää ja juusto kauniin väristä. Tarjoile hieman viilenneenä aamupalalla tai pikusuolaisena kahvipöydässä.

6 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Kiitos! Olen etsiskellyt suolaisten muffinssien ohjetta jo pidemmän aikaa, eikä hyvää (sopivan mehukasta) ole vielä löytynyt. Tämä tulee testiin. Onko muuten hyviä ideoita luumujen säilömiseen? Niitä on ihan älyttömästi tänä vuonna.

Nelle kirjoitti...

Kirsikka, tuo perunamuusijauheen ja ruisjauhon yhdistelmä toimii myös piirakkapohjissa. Lisäksi jos haluaa, niin voihan nuo muffarit täyttää vaikka sienilläkin - niitäkin on tänä vuonna ollut ihan kivasti.

Luumuista tekisin varmaan hilloa - tai säilöisin puolikkaina. Madeirahan on se perinteinen luumuhillon tai säilykkeiden maustaja, mutta mikä estäisi kokeilemasta myös vaikka portviiniä?

... ja kun nyt tässä oikein pysähdyn muistelemaan, niin jossain ohjelmassa tehtiin joskus sellaista rommiruukkua, johon laitettiin kaikkia syyssadon aarteita - omenia, mansikoita, luumuja, kirsikoita ja päärynöitä. En vaan jaksa muistaa mikä ohjelma se oli. Nopealla googletuksella löysin tälläisen pirkan ohjeen rommiruukkuun, mutta muitakin ohjeita varmasti on vaikka kuinka ja paljon. :)

Kirsikka kirjoitti...

Kiitos! Rommiruukku tulee kokeiluun. Ja tuo madeira hillon mausteeksi. Pelkkä luumuhillo (sokerilla) ei ollut niin hyvää... Työkaveri sanoi, että äitinsä on tehnyt myös mehua, mutta millä, sitä hän ei tiennyt. Kun veikkaan, että mehumaijalla ei ihan tulisi, luumut ovat sen verran marjoja "kuivempia". En tiedä, täytyy testata.

Anu kirjoitti...

Hei,
Pablo kyseli teidan blogin osoitetta ja annoin sen hanelle. Haluaa varmaan liittaa reseptin kokonaisuuteen. Saattaa ottaa yhteytta. Terveiset Japanista (siksi skandinaavit puuttuvat).Anu

Nelle kirjoitti...

Hei Anu!

Kehoituksesi jälkeen mun oli kyllä tarkoitus kirjoittaa tästä pieni englanninkielinen tiivistelmä sinne flavor paringiin, mutta työt tulivat ja jyräsivät ja kun viimein olisin ehtinyt, määräaika meni jo umpeen. Jos haluatte kuvia tms liitteeksi niin voin lähettää tarvittaessa.

Iloista aasian matkaa!

Anu kirjoitti...

Hei, ei se näyttänyt menoa haittaavan. Käy katsomassa Pablon sivuilta http://medellitin.com/2009/10/16/tgrwt-19-tomato-and-tea-round-up/hulvaton englanninkielinen käännös reseptistäsi:-)