torstai 17. syyskuuta 2009

Mansikkaisen makoisa fetasalaatti

Salaatti

Jostain syystä nyt ei ole tehnyt mieli salaatteja pitkään aikaan, harmi sinänsä kun raaka-aineitakin saisi vielä kasvimaalta. Ajattelin nyt muistella omaa kesän suosikkisalaattia, jos vaikka saisin heräteltyä taas jonkin inspiraation noita ihanan vihreitä ja keveitä herkkuja kohtaan. Plus että nyt löysin kauan kadoksissa olleet kuvat kesältä!

Tätä tuli tehtyä äidin kanssa monta kertaa, heti kun salaattia malttoi maalta ottaa. ;)

Fetasalaatti

Salaattia, esim lehtisalaattia, jääsalaattia
Pinaatti oli ihana lisä salaatteihin, mutta ei pakollista
Herneenversoja
Tomaattia
Kurkkua
Kevätsipulia varsineen
Oliiveja
Nuoria retiiisejä
Fetajuustoa
Tuoreita mansikoita

Kastike
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamicoa
Ripaus suolaa ja sokeria
Mustapippuria myllystä

Revi salaatit kulhoon, viipaloi retiisit, paloittele kurkku, tomaatti, mansikat ja sipuli. Kevätsipulin varret olivat ihania suoraan maalta ja riitti antamaan hyvää makua. Asettele salaatti tarjoiluastiaan pohjalle ja kasaa muut aineet siihen päälle nätisti. Sekoita kastikkeen aineet huolellisesti keskenään ja pirskottele kastike salaatin päälle. Myös sitruunan mehu sopi hyvin kastikkeen sekaan. Päälle voi vielä laittaa vähän herneenversoja koristukseksi.

Uskon että tämän salaatin 'taika' oli siinä, että lähes kaiken sai omalta maalta, mutta tästä postaan myöhemmin pienen jutun, nyt kun kuvatkin löytyivät. :)

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Itsekasvattamat kasvikset ovatkin kaikkein parhaita!

Nelle kirjoitti...

Mun tuli mimmu mieleen, että jos tuohon laittais mustapippurin kanssa kokoon keitettyä mansikkasiirappia kastikkeeseen sokerin tilalle, niin vois toimia hyvin. tosin pitäis van jaksaa keittää se siirappi.... ;)

Mimmu kirjoitti...

Yaelian: Niinpä! Ne on niin tuoreita ja hyvän makuisia :)

Nelle: Varmasti olisi hyvää, ainut vaan se keittäminen :D