keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pekingin ankkaa - Peking Duck House in Chinatown (New York)


Pakkohan sinne legendaariseen Chinatowniin oli mennä käymään, vaikka kuinka päin asiaa ajattelisi. Loman jälkeen sitten paluu ruotuun syömisten suhteen.

Kyllä, ähky siitä tuli mutta kannatti se kokea :)



Selailimme nettiä ennen lähtöä toivoen että löytäisimme jotain kehuttuja ravintoloita. Hieman toivoin että löytäisin myös jotain "contemporary American-Chinese" -osastoa vaikka joku teistä saattaakin huutaa että pyhäinhäväistys. Pieni selitys tähän väliin: Olin aikoinaan kuukauden työkeikalla San Diegon alueella ja sattumalta päädyin siellä paikalliseen contemporary -kiinaruokapaikkaan. Se oli ihan mielettömän onnistunut konsepti, sechuan ja hunajamarinoidut katkaravut tarjoiltiin ohrasuurimoiden (vai tumman riisinkös se oli?) kanssa. Mausteet olivat itämaisia, vähän makeampia ja ihanan rapeita. Sellaista ruokaa en ole syönyt ennen enkä jälkeen.

No, tällaista paikkaa emme nyt löytäneet mutta sen sijaan hyväksi mainitun ja tunnustetun ravintolan, joka valmistaa perinteistä Pekingin ankkaa.


Palvelu oli hyvin kiinalaiseen tapaan lyhytsanaista ja nopeaa. viereisissä pöydissä lounasti kiinalainen äiti poikineen ja ihmettelin miten monta ruokaa hän oikein aikoo syödä - pieni ihminen... Sitten valkeni, he tilasivat monta ruokaa, maistelivat niitä vatsansa täyteen ja loput pakattiin kotiin, perheelle vietäväksi. Ilmeisen monesa muussakin pöydässä oli sama meno. Eikä ruokaa voi kyllä moittia - noin varmaan tekisin itsekin.

Tavallaan oli sääli, että meitä oli vain kaksi ruokaa jakamassa, naapuripöydän kasvislisäkkeet olivat herkullisen näköisiä. olisi ollut mukavaa, jos meitä olisi ollut vaikka neljän hengen seurue - olisi voinut tilata paljon erilaisia ruokia ja maistella. Tai jos hotellissa olisi ollut jääkaappi... tai... Joka tapauksessa otimme alkupalaksi yhden annoksen dumplingseja ja pääruuaksi kuuluisan ankan. Mielenkiintoisia juttuja listalla olivat myös kaikki lamamsherkut ja tuoreet merenelävät, mutta ankasta ja dumplinseista (joita jäikin yksi) tulimme ihan ähkytäyteen.



Neljälle hengelle myytiin ankkamenua, johon oli sitten nivottu kaikkea muutakin ruokaa yllin kyllin. Ankkaa myytiin myös kahdelle hintaan yksi ankka - 40 dollaria. Mukaan kuului valtava läjä lettuja ja kastiketta sekä purjosilppua.




V sanoikin että mitäs luulet, jos sellossa myytäisiin kokonaisia ankkoja kahdelle 15 euroa nenu - olisiko kysyntää? :) Epäilimme, että Suomessa lettuja olisi jotain ehkä juuri ja juuri kuusi ja ankastakin olisi kadonnut puolet tuohon hintaan. :)



Kaikki ruuat viimeisteltiin näytöstyyliin pöydällä ruokasalin puolella. Voin kertoa, että kokin veitsenkäsittelystä näki, että ekaa kertaa ei oltu asialla.



Letut olivat aika isoja, niin että helpoimmaksi tavaksi syödä tuli lastata letulle sopiva määrä ankkaa, kastiketta sekä purjo-kurkkusuikaleita. Sitten reunat ja pohja sisään ja tiukka rullaus. Rullaa pystyikin jo sitten käsittelemään puikoilla ... tai sormin. :)



Ankan nahka on muuten todella rapeaa ja samalla liha kuitenkin pehmeää ja mureaa. Talon oma kastike on makeaa ja vahvaa. Hyvä idea oli myös pilkkoa purjon sekaan tuorekurkkua, joka toi ankkaan raikkautta mukavasti.



Paikka oli siisti, tärkätyt liinat vaihdettiin jokaisen ruokailun jälkeen ja ravintolassa oli mukavan viileää. Tee oli hyvää ja ilmapiiri moderni, vaikka syömämme ruoka oli varsin perinteistä ja herkkua. Ankkaa 40 dollarilla - kahdelle, kolmelle tai neljälle - muiden ruokien määrästä riippuen. Voisin mennä isolla porukalla uudelleen!

6 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

pekingin ankkaa...voi kun sais...

Kiinassa meitä oli onneksi kolme vuotta sitten kolme (poikamme 2v) joten tilasimme pöydän täyteen herkkuja - sen ankan lisäksi. Melkein hävetti kun lautasia tuotiin aina vaan, mutta urheasti me myös söimme melkein kaiken ;).

Pekingin ankka oli tuon reippaan viikon aikana ainoa ruoka jota poikamme söi jäätelön, vesimelonin ja kananmunien lisäksi.

Jael kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta! Olen syönyt Pekingin ankkaa Venezuelassa, se oli silloin kun vielä söin lintuja.. Nykin Chinatown on ihana! Söin siellä parissa ravintolassa tosi hyvin mutta tuota Pekingin ankkaa en siellä syönyt.Näitä sun ravintolaarvioita on ollut tosi kiva lukea!

Pahalapsi kirjoitti...

Kylläpä ootte syöneet herkkuja! Tuo pekingin ankka kuulostaa kyllä sellaiselta ruoalta, ettei Suomesta saa kyllä varmasti mistään samaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Asian sivusta: sulla on ihana vihreäsävyinen kaulakoru? Saako udella mistä olet hankkinut?

Ja sulla on muuten hieno blogi, seuraan useita ja tämän käyn aina ekana lukemassa
T: Annemari

Nelle kirjoitti...

Insanity: juu, samanlaista en ole saanut missään :) PAras, mitä suomesta olen löytänyt on maistettu Tapiolassa Tung Hing - kiinalaisessa. niiden ankka on ihan hyvää, joskin kalliimpaa ja... no vähän erilaista :)

Annemari: Pidän siitä korusta itsekin;) Mies on ristinyt sen "luteiksi" kun se on tuon värinen. Se on SNÖ of Swedenin koru parin vuoden takaa ja ostin sen Hgin keskustan Stockalta. Sarjaan on myös käsi- ja korvakoruja.Niillä on paljon muitakin ihania pukukoruja ja tavaroita ;) Hyvin se on kestänyt menossa mukana nämä pari vuotta.

Nelle kirjoitti...

jostain syystä tuo snö - url ei tullut tuonhon, tässä kuitenkin. Kokkailen omaksi ilokseni, joten kiva kuulla jos olet löytänyt ideoita:)