keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Paholaisen possupataa

uunikassler

Tuossa taannoin täällä blogeissa kiersi jonkinlainen hapankaalivillitys. :) Siitä heräsi himo itsellenikin hapankaaliin.

Itse asiassa tähän reseptiin ovat vaikuttaneet Omenapuun Katriinan taannoin tekemä keitto ja Bella Vanillan Rossannan anopin kassler. Molempia on pitänyt kokeilla... Tämä ei ole oikein kumpikaan, mutta toisaalta molemmat samaan aikaan :) Joka tapauksessa hyvää ja pitkä hauduttelu leikkaa chilistä kärjen niin, että se on vahvaa ja rikkaan makuista muttei (ainakaan minulle) liian tulista. Smetana on silti hyvä idea viilentämään suuta tarjoilussa :)


Joskus vielä kokeilen kyllä kumpaakin sapuskaa ihan sellaisenaan - mutta toimivat tällä tavalla luovasti yhdistettynä ihan mainiosti. Nimetään tämä nyt sitten vaikka paholaisen possupadaksi kun tuota chiliä tulee mukaan niin julmetusti;) Seuraavana päivänä kyllä vatsa tiesi syöneensä chiliä :)

Ihan parasta oli, että sain padan jämäksi jääneestä hapankaalista keiton (kaadoin padan jämään tomaattimehua ja purkinlopun kapriksia = soppa). Soppa nautittiin tietysti kunnollisen kokoisen smetanaklöntin, sitruunamehun ja tuoreen lehtipersiljasilpun kanssa.

Kaalia on niin paljon että sitä todennäköisesti jää yli, vaikka söisitte kaalin lihan lisäkkeenä. Jos et halua tehdä lopusta soppaa, vähennä kaalin määrää 1/3 pienemmäksi tai jopa puoleen jos keität ruuan kanssa vaikka perunoita, paprikalla maustettuja ohrasuurimoita tai muuta lisäkettä. Me syötiin ihan hapankaalilla ja smetanalla, ilman kummempia lisukkeita.

Paholaisen possupata (ainakin neljälle)

1 kg kassleria
800g hapankaalia
400g tomaattimurskaa
2 dl tomaattimehua
1 habanero
n. 10 linnunsilmächiliä
1,5 rkl kokojyväsnappia
2 tl makeaa sinappia
1 sitruunan kuori
n. 1/2 sitruunan mehu
3 rkl (pieniä) kapriksia silputtuna
lehtipersiljaa
salviaa
smetanaa
cayannepippuria
mustapippuria
savusuolaa tai tavallista suolaa ja savuaromia (liquid smoke)

Ota kassler huoneenlämpöön jo vaikka heti aamulla. Voit marinoida sen jo heti valmiiksi tai olla marinoimatta niinkuin meikäläinen ;) Laita uuni kuumenemaan n. 165 asteeseen.

Laita pataan pohjalle hapankaali, kaprikset ja tomaattit (murskat, mehut ja jos haluat laittaa pyrettäkin niin myös se). Laita salvia kaalin päälle ja nosta kasslerin pala rehujen päälle.

Hiero kasslerin pintaan sinappi, murusta kuivatut chilit ja taputtele habanerosilppu osaksi possun chilitakkia. Raasta sitruunan kuorta possun päälle. Tomauttele hieman mustaa- ja cayannepippuria vielä possun niskaan, ripota lihalle savusuolaa ja nosta koko komeus sitten uuniin köllimään 3-4 tunniksi kunnes kassler on niin pehmeää että se hajoaa kun sitä haarukalla irrottaa. Kannattaa jossain välissä (esim. 2,5h kypsentelyn jälkeen) tarkistaa että padassa on vielä nestettä ja lisätä tarpeen tullen vähän vettä tai tomaattimehua. Mitenkään hurjan paljon lientä ei tarvitse olla, muttei kaali saa kuivaa pilalle.


Kun liha irtoaa kunnolla syistään ruoka on valmista. Ennen tarjoilua riivin lihaa vähän hajalle, puristin päälle sitruunan mehua ja silppusin lehtipersiljaa mukaan kunnon nipullisen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Tarjoa smetanan kanssa.

6 kommenttia:

katriina kirjoitti...

Sulla on mehevän näköiset kuvat! Tuon on pakko maistuakin hyvältä. Olen pitkään ajatellut myös tehdä tuota Bella Vanillan kassleria uunissa, vaikka hurja määrä chiliä siinä kyllä on.

Nelle kirjoitti...

katriina: Kiitos! Mehevä on just hyvä sana kuvaamaan myös itse pataa.

Pitkä kypsytysaika uunissa leikkaa chilistä pahimman kärjen. Tuo oli vahvaa, muttei sillä tavalla polttavan tulista lainkaan vaikka siihen tuli kokonainen habanero. :)

Hyppysellinen kirjoitti...

hyvältä näyttää kyllä...!

tulin oikeastaan kiittämään pancetta-vinkistä. kävimme tänään Ompussa ja sieltähän sitä tosiaan sai (kun maksoi aika paljon ;)). mutta pääasia että sai!

Nelle kirjoitti...

hyppis: joo, noi erikoistuotteet on kyllä osattu hinnoitella. Stockalta varmaan vois myös löytyä, mutten tiedä mitä se siellä maksaa jos sitä ylipäänsä saa.

Martina kirjoitti...

Hupsheijaa, hapankaalihan on jäänyt keltaisessa keittiössä vallan vähälle huomiolle, vaikka muistan vielä ajan kun vetelin sitä tyyliin suoraan purkista. Ei ehkä parhaimmillaan noin ihan pelkästään, mutta hieman laitettuna maistuu kyllä, ja on niiiiiin terveellistäkin että!

hannn kirjoitti...

Oi nomnomnom! Tämä kokeiluun!
Aivan ihania nuo Nykkipostaukset myös, kateellisena luen ja kuolaan :P