torstai 19. maaliskuuta 2009

Salzburg ja sacherkakku


Terveisiä Salzburgista!

Hotelli Sacher ja kumppanit

Sacherkakun metsästys palkittiin ja suklaata tuli melkoinen annos kotiin tuliaisiksi. :)

Nyt kävi kuitenkin sitten niin, etten ehtinyt käymään Hotel Sacherissa, josta olisi sitä aitoa ja oikeaa suklaista kakkua saanut. Kuulemani perusteella tämä vanhalla ja salaisella reseptillä tehty sacherkakku on melko hapanta nykymakuun, kun taas tämä Salzburgin vanhassa kaupungissa maistamani kakku oli hyvin makeaa.



Tässä versiossa hillo oli heti suklaan alapuolella

Kahvila oli ihanan viihtyisä ja lämminhenkinen. Kun katselin vähän ympärilleni (sacherkakun aiheuttamasta ihmetyksestä toivuttuani) huomasin, kuinka koko paikka oli kivoja pieniä yksityiskohtia tulvillaan. Oikeastaan koko vanha kaupunki oli pullollaan kauniita taloja, söpöjä parvekkeita ja pieniä katuja. Uskon että kaupunkina Salzburg on vielä viehättävämpi vähän keväämmällä ja tietenkin kesällä (vaikka, bongasinkin jo muutamia kukkasia!).

Samaisessa kahvilassa oli myös muita hyvin hauskannäköisiä kakkusia, esimerkiksi erilaiset Mozart-kuula viritykset näyttivät houkuttelevilta, mutta yllättäen makeannälkä hiipui aika hyvin jo yhdellä sacherkakkupalalla. ;)

Huomio! Huomio! Jo viisi urheaa kokkia ovat ottaneet osaa maaliskuun hurjaakin hurjempaan ruokahaasteseikkailuun! Vielä on sunnuntaihin asti kisa-aikaa, nyt on siis korkea aika mennä siihen lempilähikauppaan katsomaan mitä numeron 42 takaa paljastuu?

4 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Nam. =)

Miunkin suunnitelmiin kuuluu tänään leipoa sukliskakku.
On sitten viikonloppuna parhaimmillaan...

Nelle kirjoitti...

no onpa syntinen kaakku:) nams...

Virpi P. kirjoitti...

On oikein paksu kerros suklaata päälläkin! Sacher on yksi lempikakkujani suuriin juhliin, kunnon ainekset, melko helppo valmistaa ja kaikki tykkäävät.

Toissa kesänä kävimme Salzburgissa, mutta nautimme omenahyveen tyyppistä raikasta kakkua kahvilassa. Jollakin pikkukadulla söimme ulkona italialaisravintolassa. Ja aurinko paistoi! Linna oli nähtävä, samoin Mozartin symtymätalo. Kuvittelin kaikkialle ihmisiä 1700-luvun vaatteissa.

Mimmu kirjoitti...

Hallatar & Nelle: Niinpä! Oli tosi nam. :)

Katriina: Suklaata tosiaan oli melkoinen kerros;) Mozartin syntymätalo tuli myös katsastettua pikaisesti, laitan kuvaa varmaankin myöhemmin tännekkin. :)