Mustikkapiirakkaa, kardemummavaahtoa ja pikkulintu riemuissaan.

Tuntuu uskomattomalta ajatella että en ole käynyt yli kuukauteen kotona. Mökiltäkin poistuin pidemmäksi aikaa vain noin viikko sitten kun kävimme pohjanmaalla missä äitini kanssa fiilistelimme metsässä ja teimme saaliista tuon yllä näkyvän Erinomaisen Mustikkapiiraan joka tarjottiin raikkaan, kardemummalla maustetun jogurtti-mascarponevaahdon kanssa.

Ystävällisimielistä naapuruskisailua kauneimmasta taideviristä Kihniön ja Parkanon rajalla... 

En muista milloin viimeksi olisin viettänyt näin rentouttavaa, elämyksellistä ja kesää uhkuvaa lomaa kuin tänä vuonna. Lomakelitkin ovat suosineet meitä; mökilläkin me olemme nukkuneet kolme viikkoa ovi auki ulos meri-ilmaan - vain hyttysverho ovessa ja sinilevän lopulta väistyttyä uimassakin on käyty ahkerasti.

Ja naapurin näkemys oksasta...

Ja kuitenkaan mikään ei ole niin toisin kuin yleensäkään. Tai ehkä sittenkin - I on kasvanut ja pienestä ajattelevasta, tuntevasta ja kokevasta ihmisestä on jo apua ja seuraa aivan uudella tavalla. Ja jollain tavalla olen palannut tänä kesänä ajatuksissani monta kertaa omiin lapsuuden kesiin, joita rytmitti laulu.

Tiskausapulainen saa valita minkä kukkapenkin kukat pelastetaan tänään huuhteluvedellä. Voi Riemua. 

Minä tietysti olen laulanut I:lle vauvasta asti kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mutta tänä kesänä me olemme I:n kanssa laulaneet yhdessä enemmän kuin koskaan ennen. I osaa jo laulaa ja muistaa ja ymmärtää sanoja ja sisältöjä. Yhdessä laulaminen on jotenkin niin liikkistä kun lapsen silmiin syttyy riemu kun äiti laulaa mukana. Ja no, onhan koko miehentaimi aika liikkis - ja vaikka saakin niitä kolmivuotiaan "taharonpuuskia" niin haleille, sylissä istumiselle ja laululle on ollut tilaa ja aikaa.

Juttelin omalle äidilleni viime viikonloppuna että olen miettinyt tätä laulamista. Osasi laulaa tai ei, mutta kun laulaa vaan, se on jotenkin tosi vapauttavaa. Sanoin siinä touhutessamme, että olen salaa vähän toivonut, että I saisi laulusta itselleen samanlaisen henkireiän kuin se itselleni on aina ollut.

Jotenkin on etenkin viimeksi kuluneina vuosina tuntunut, että vaatimukset paitsi työelämässä, myös vanhempana olemisessa ovat tosi korkealla. Ylipäätään rooleja joissa pitää loistaa on nykyihmisellä kovin monta.

Ja kaikessa mitä tekee pitäisi aina nähdä kokonaisuus, ymmärtää kaikki mahdolliset näkökulmat, olla suvaitsevainen ja olla vakaa, asiallinen, viisas, kekseliäs ja empaattinen samaan aikaan kun on tehokas ja no, asialleen omistautunut tiedostava moderni puoliso/ äiti/ äitipuoli/ sisar/ miniä/ lapsi/ ystävä/ yrittäjä/ esimies/ asiantuntija/ neuvottelija/ bloggaaja ja no, ihminen.

Sanoin äidilleni että olen miettinyt viime aikoina sitä, miten laulun sanat tuovat hetken ihan toisenlaista vapautta mielelle. Hetken, jolloin soljuvat sävelet antavat luvan eläytyä, heittäytyä ja hullutella; olla joku ihan muu ja käsitellä iloa, surua, pelkoja ja onnea. Laulun on joku muu kirjoittanut, mutta se saa äänen jokaisen laulajansa kautta. Musiikissa on jotain ikuista ja melkeinpä pyhää.

Äitini kuunteli hiljaa ja poimi roskia mustikoista jotka olimme hakeneet metsästä vähän aiemmin. Kun lopetin, hän nyökkäsi eikä ollutkaan yhtään ihmeissään. "Niin, muistan aina miten äitini, mummosi, lauloi pikkulintu riemuissaan, uudelleen ja uudelleen kun käsitteli oman lapsensa menetystä aikoinaan. " Äitini puhui pidempäänkin ja totesi, että laulu kantaa. Minä seisoin siinä mykistyneenä ja tietämättä oikein mitä sanoa.

Ja kun siinä liikuttiin niin syvissä vesissä, ruoka syntyi kuin vahingossa lähes automaattisen liikesarjan tuloksena. Ja kun mustikat oli perattu totesin äidille että tehdään niistä sellainen piiras ohjeella, jolla minä tein raparperista piirakan mökillä; se pohjataikina on tarpeeksi jämäkkä, jotta se kestää hyvin jopa koko noukkurillisen mustikkaa. Yksi luomusitruunakin löytyy tuunaukseen, siitä voi raastaa kuorta mustikan sekaan. Lisukkeeksi suunniteltuun mascaronevaahtoon keksin sekoittaa vähäsen kardemummaa. Muistin nimittäin että Kolmen kaverin jäätelössä mustikka ja kardemumma ovat oiva pari, joten toimisi varmaan tässäkin.

Ja siinä syödessämme äiti huokaisi, että tästä tuli "ihan täydellistä" ja olin aikalailla samaa mieltä. Siitä tosiaan tuli vielä parempaa kuinraparperipiiraasta. Mietin jopa, että jos mascarponevaahtoa ei tee, kannattaa se kardemumma sekoittaa vaikka niihin mustikoihin, niin hyvä yhdistelmä mustikka ja kardemumma on. Joka tapauksessa, se oli tosiaan ihan täydellistä mustikkapiirakkaa, vaikka keskinkertaasta yritettihin. :)

Ja vaikka näin ihanan loman jälkeen on vähän haikeaa sulkea mökin ovi, taidan tänään tiskatessani laulaa yhdessä I:n kanssa tulevan syksyn riemuille.

"Pikkulintu riemuissaan /

lauleleepi onneaan /

ei hän jouda suremaan /

eikä kaipaamaan /

ei hän, ei hän jouda suremaan. "

Mustikkapiirakkaa ja kardemummavaahtoa (tavalliseen piirasvuokaan, alkuperäinen pohjaohje Nigel Slater, määrät alla niinkuin se mökillä meni)

n. 1,1-1,2 litraa mustikoita (tuoreita)
n. 3 rkl perunajauhoa
1 sitruunan kuori
n. 5 rkl sokeria

180g voita, pehmeänä
n. 1 dl sokeria
2 munaa
n. 1 dl fariinisokeria (vähän vajaa)
n. 1/2 pss mantelirouhetta
3 dl jauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Murukuorrutteeseen
n. 2,4 dl jauhoa
80g voita
2 rkl sokeria

Lisäksi vatkaa tasaiseksi:
1 prk 250g mascarponea
1 prk kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1/2 sitruunan mehu

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Perkaa mustikat, sekoita niihin perunajauho ja sokeri sekä sitruunankuori ja siirrä odottamaan ;) Vuoraa pyöreä vuoka huolellisesti leivinpaperilla taikina riitti meillä normaaliin piirasvuokaan (varmaan 27 cm ainakin).

Kakkupohja: Vatkaa voi ja sokeri 8-10 min ajan kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Käsivatkaimella menee pidempään kuin yleiskoneella. Riko kananmunat astiaan ja lisää munat yksi kerrallaan. Vatkaa massa aina tasaiseksi ennen seuraavan munan lisäämistä.

Sekoita varovasti mukaan manteli, jauho ja vanilja.

Tasaa sitten kakkutaikina kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripota pinnalle mustikkaseos.

Tee murupäällinen: sekoita tehosekoittimella jauho ja voi muruksi. Lisää sokeri. Jos taikina ei vaikuta tarpeeksi muruisalta, lisää jauhoa. Näin voi käydä esimerkiksi jos käytät voin sijalla tai osittain voi-kasvisöljyseosta (lue: oivariinia) niinkun minä kun se voi loppui mökiltä vähän kesken muruja tehdessä.

Paista n. tunnin verran ja tarkista kypsyys tulitikulla tai haarukalla.

Tarjoa jäähtyneenä kardemummalla maustetun mascarpone-jogurttivaahdon kanssa.