Aloittelijan tuuria eli pieni raportti ensimmäisestä verkkokalastuksesta

"Kyllä tässä voisi avioero tulla kahdessa kuukaudessa" sanoi V hymynkare suupielessään kun olimme saaneet verkon laskettua ja veneen rantaan; "life of Pi all over again..."

Me olemme "ensikertalaisia" kalastuksessa - ainakin yhdessä. Meistä molemmat ovat kalastaneet lapsena ja lapsuudenkodissamme on kalastettu, mutta siitä kun itse olisimme verkkojen kanssa pulanneet on varmasti sellainen 25 vuotta. Vaikka saaristomökillä on vietetty aikaa vuosia, me olemme yleensä suosineet paikallisia kalastajia ja ostaneet kalat rannasta. Mutta nykyisin vanhoja kalastajia ei enää näy kun vanhukset ovat lopettaneet eikä jatkajaa ole. Kalastus on myös siirtynyt isompiin yksiköihin eikä paikallisissa kaupoissakaan juuri näy kalaa, mikä tuntuu joskus jopa suorastaan ironiselta.

Meillä on siis syymme kalaverkon hankintaan. Viime vuosina olemme ahvenen ja siian lisäksi oppineet arvostamaan enemmän myös haukea ja lahnaa joten tuumasimme että emmeköhän me pärjää, vaikka sieltä nyt nousisi melkein mikä vaan eväkäs.

Rannasta löytyy ikivanha RoBuster jonka tulppa oli jo aikoinaan korvattu shampanjapullon korkilla ja pohjaa paikkailtu ties millä. I oli vahvasti sitä mieltä että koko purkki on jokseenkin pelottava "äiti, mennään moottoriveneellä, SE on hyvä ajatus!" sanoi pikkumies. Ja kun yritin sanoa että soutuvene on hyvä ajatus verkkojen laskussa mieheni kommentoi että minun pitäisi kuulostaa vakuuttavammalta kun sanon noin lapselleni. Mutta kieltämättä itseänikin kiinnosti suorastaan akateemisesti josko se kymmenenvuotta rannassa maannut paatti edes kelluu. Ja kas ihmettä; kyllä se kellui vielä, edelleen.

V oli tarttunut matkalla tänne Kirjatorilla KIRJAAN kalastuksesta, kuten kunnon kaupunkilainen varmaan tekee. Se on klassikko  Olli Aulion Vapaa-ajan kalastaja ja sen lueskelemiseen ja lisägooglailuun meni yksi päivä ilman verkkojen uittoa. V mietti ääneen että opetetaanko kalastukseen liittyvä lainsäädäntö ja muut olennaiset asiat koulussa jossain vaiheessa jonka hän on skipannut asuessaan ulkomailla, mutta vakuutin ettei näin ole. Tiedon löytäminen ei nimittäin ollut mitenkään hirveän yksinkertaista (ainakaan paikallisista kalastusalueista ja erityissäädöksistä), mutta päivän päätteeksi meillä oli sekä kalastuslupa että pääasiallisesti selvillä mitä, mistä, miten ja milloin.

Verkkoihin saimme vinkkiä sukulaisilta; Pietarin verkon punainen on kuulemma paras ja mahtavin ja ylipäätään verkkojen hankinnassa kannattaa panostaa helppoon selvitettävyyteen ettei verkonlasku jää yhteen ainoaan kertaan ;) Merellä rannassa parhaat silmävälit olisivat kuulemma 37mm ja 45mm joista pienemmällä saa ahventa ja isommalla siikaa, ehkä haukeakin. Meillä oli uimassa Pietarin 1.8 metriä korkeat 35mm siniharmaa ja 45mm punainen koska näitä sattui olemaan kaupassa jossa V pysähtyi.

Ja siinä me sitten seisoimme rannassa (kelluvan) RoBusterin, narun, kohon sekä tyhjän kanisterin ja muutaman ankkurin kanssa ja ynnäsimme mitä kumpikin osaa. V kysyi olenko hyvä laskemaan verkkoa ja sanoin, etten ole tainnut koskaan itse laskea verkkoa, mutta olen saanut pohojalaisittain "hyvän vaimon" koulutuksen ja osaan soutaa verkkoja ihan hyvin, perata niitä ja suolistaa ahvenia saksilla. :) Mutta ei, verkon laskua en ole koskaan tehnyt itse. V tuumasi laskeneensa verkkoja nuorempana, mutta siitä saattoi olla aikaa jopa yli se 25 vuotta. Mutta näillä mennään, todettiin. Vaimo soutaa ja ukko laskee - ihan perinteisesti.

V oli lukenut kirjastaan, että koska ahven on päiväaktiivinen kala, ahvenverkko kannattaisi laskea jo heti aamusta ja näin kesällä lämpimien vesien aikaan käydä kokemassa illalla, n. 12h kuluttua laskusta. Nosto sitten vuorokauden kuluttua. Paikka oli tiedossa - omasta saunarannasta hieman matkaa ja siihen rannanläheiseen jyrkänteeseen. V muisteli että lapsena siitä sai virvelillä oikein mukavan kokoista ahventa joten se on ainakin kokeilun arvoinen paikka.

Verkkoankkuriksi löytyi rannasta puoliksi maan alta vanha, harjateräksestä aikoinaan tarkoitusta varten tehty paino ja toiseksi painoksi otettiin vanha soutuveneen ankkuri joka oli kirjan suositusta kevyempi - mutta vaikka kalastimme merellä, aloituskohteemme on suojainen saunaranta, jossa ei nyt mitän valtavia merellisiä voimia jyllää. Ihan varmasti kaksi verkkoa pysyy tuossa alle 25 kg ankkureilla ;)

Ankkuri sidottiin verkkoon omalla narulla ja kohoon omalla narulla, taas kirjan ohjeen mukaan. Ja sitten laskettiin. Kuvaa ei ole koska a) soutaminen ja b) en rehellisesti sanoen uskaltanut ottaa järkkäriä mukaan siihen kippoon laskukeikalle jos se vene vaikka uppoaakin. Minä tarvittaessa kyllä uin pelastusliiveihin puettu penska hinauksessa rantaan ja mies on kovempi uimari kuin minä, mutta järkkäri ei varmaan tykkää suolavedestä. Ajattelin, että koostan tähän seuraavaksi listan opituista asioista iloksenne ;)

Verkon lasku, ensikerta

• Hanki lupien ja verkkojen lisäksi tukevaa narua, pari ankkuria, merkkiliput ja parikin tyhjää kanisteria lisämerkeiksi jos tarvitsee
• Tee naruhommia valmiiksi rannassa niiltä osin kuin voit; kanistereiden sitominen naruun, muovinarun päiden polttelu ja muu säätö veneessä, vaimon soutaessa tuulessa ja taaperon pelätessä varmaa kuolemaa on huono idea.Lapsen kameran mukaan ottaminen taas oli hyvä idea, koska lapsen pelkoa sai hälvennettyä hurjasti pois kun a) sai ottaa kuvia isistä ja b) se vene ei uponnutkaan! :)
• Verkko kannattaa purkaa myyntipakkauksesta kerran ennen laskua, nimittäin kun se toinen verkonpaula onkin sitten solmussa siellä keskellä merta 9 m/s tuulessa niin se, tuleeko verkko laskettua liian kireälle vai ei saattaa muuttua epäolennaiseksi faktaksi vaimon pinnan kiristyessä ja alkaessa punehtua kun se kokoshow tehtiin jo ennen yhdenkään verkon laskua. 
• Jos kyseessä on piikikäs puuvene tai niittejä vilisevä alumiinikippo kannattaa kokeilla onko verkko helpompaa laskea veneestä niin, että verkko on veneen sisällä vai niin, että koko verkko on veneen ulkopuolelle, vedessä. Muistaakseni isäni pitää verkkoa veneen sisällä ja laskee sitä siitä vähitellen. Mutta koska kiikkerä pikkuinen alumiinipaatti, V antoi verkon olla vedessä ettei se tarttuisi niitteihin, mutta vähän epäilen että osa alapaulan takkuisuudessta saattoi johtua siitäkin.

Kun rikkinäiseen saaviin laittaa vettä veneessä, se vuotaa veneeseen...
Pikatyhjennys toiseen saaviin - rikkinäinen kelpaa verkkojen säilytykseen.

Verkon kokeminen /nosto (ahvenverkkoa mentiin kokemaan, mutta se päädyttiin nostamaan.... )

• Varaa mukaan pari saavia, toinen verkoille ja toinen kaloille siltä varalta jos ne saa irti verkosta. 
• Tarkista että saavit ovat ehjiä, sillä sellainen iso saavi täytettynä vedellä veneessä on vähän ikävä kun sitten ilmeneekin että siinä on reikä. Ai mistä tämä tuli mieleeni ja minähän sanoin että jokin saaveista on muistaakseni rikki jne...
• Varaa mukaan myös äyskäri, sanko, nappo, kuuppa, kauha - jokin millä saat tarvittaessa vettä pois rikkinäisestä saavista ja jos reikä on oikein iso, myös veneestä.
• Aloitimme kokemisen isosilmäisemmästä verkosta, joka oli vielä tyhjä. Soudin keulasta ja V operoi verkkoa perästä koska veneessämme ei ole minkäänlaista mottoria. Samalla etenimme keskeltä selkää kohti rantaa. 
• Ahvenverkko oli ihan täynnä itsensä niin sotkuun vetäneitä ahvenia että sitä ei ollut realistista yrittää kokea merellä ja ahvenet varmasti myös riittävät meille vaikka sisareni on tulossa kylään. ;) Minä en ainakaan tarvitse kerralla enempää kuin 20 valtavaa ahventa!
• Lisäkoho valmiiksi narussa olisi kova, kun keskellä kahta verkkoa tajuat että se jälkimmäinen kannattaa nostaa. Meillä oli koivuhalko "pappina" mukana veneessä ja jätimme sen kelluttamaan verkon päätä kun kohoa ei ollut. Kun toinen verkko nostettiin, siirsimme halon tilalle kohon. Mutta teimme merkinnän pieneen ajatuksiemme musitikirjaan; ota mukaan yksi ylimääräinen koho. Ja joo, kyllä siinä alkoi muiti palata pätkittäin - niinhän isäkin aina tekee.
• Sen vapaa-ajan kalastajakirjan ohjeissa nimenomaan kielletään ripustamaan verkkoa kaloineen seinustalle ettei kalojen paino riko verkkoa. Me sitten teimme juuri niinkuin ei pidä eli ripustimme verkon seinälle, mutta vasta sen jälkeen kun kalat oli ensin puljattu irti verkosta. 
• Kalojen irrotus on aikaavievää puuhaa ja ahvenet olivat niin solmussa verkossa että sumputus ei ollut oikeasti mikään vaihtoehto. Muutama oli selvästi kuollut ja loputkin leyhyyttelivät eviään "vuonoja kaihoten" - asennossaan vatsa ylöspäin.

Ahvenia tuli paljon ja ne olivat tällaisen sisävesillä kalastamaan tottuneen vinkkelistä ihan valtavia. V arvioi että perkaamisen jälkeen siinä saattoi olla jopa 5 kg ahventa - pitää katsoa jos mun keittiövaaka on jotenkin toimintakunnossa niin kokeillaan paljonko se näyttää. Jos siis ei laske ajalleen eikä omalle työlleen mitään hintaa, niin kyllä tuo 27 euron verkko on varmaan tuolla jo itsensä takaisin maksanut. Vaikka siitä ei tulisi filettä kuin kolmannes niin 39,- kilo hinnalla päästään jo plussalle.

Alkoi olla ihan yö kun kuun valossa ihastelin perattua saalistamme... Aika monenmonta kalaa!

Mutta se taas olettaa että osaan oikeasti fileoida ahvenen nätisti. Mutta siitä lienee tarpeen kirjoittaa uusi tarina, sillä ilta yllätti kalamiehet (ja naisen) ja kun kalat oli klo 23 perattu, en tuntenut mitään himoa alkaa fileoida niitä heti. Niinpä tänään on edessä paitsi tori, myös ahvenen prosessointia ja toivottavasti myös paistamista! :)