Mutta äiti, minä toivoisin että voisimme syödä ne ihan itse!

Viikko sitten kävimme harventamassa tulitikkuaskia vain hieman suurempaa porkkanalaatikkoamme. Yllä oleva kuva on ainoa, joka ei ollut tärähtänyt tai heilahtanut, sillä nuorimies heilutti porkkananippua kasvot loistaen. Pääosa noista porkkanoista katosi pestynä suoraan pikkumieheen - muutaman nakkasin kiehumaan parsakaalin kanssa ja saimme muutkin maistaa todella makeita, omia porkkanoita. Suunnittelin jo, miten hyviä niistä tulisi Sous videssä jonkun fiinimmän annoksen kylkeen. 

Ja eilen sitten menimme kasvimaalle katsomaan onko sade kasvattanut hieman kesällä kuivaakin kärsineitä porkkanoitamme. Mutta jäljellä olivat vain tyhjät naatit - osa vielä pystyssä maassa, mutta ilman porkkanaa. Myös punajuurta oli maistettu.

Jos tapanani olisi postata tänne kasvokuvia, saisitte nähdä yhden hyvin huolestuneen näköisen kolmivuotiaan jonka otsa on ihan kurtussa miettimisestä ja käsissä on multaa kiivaasta porkkanan etsinnästä. Ja koko tuhon keskellä pikkumies etsii ratkaisua, ääni hieman surullisena, mutta täynnä toivoa:

Vain nuo kolme tai neljä pientä porkkanaa jäi kahdesta täydestä rivistä taimia. Mten olivat jaksaneetkin syödä kaikki.

"Äiti, laitetaan uusia porkkanoita!"

"Kyllä kulta, mutta vasta ensi keväänä - porkkanat pitää kylvää keväällä. Tälle vuodelle ne eivät enää ehdi."

"Miksi äiti myyrät ovat syöneet kaikki meidän porkkanat?"

"Ne olivat tosi, tosi makoisia ja hyviä. Eikä myyrä varmaan osannut ajatella, että sinä olet niitä hoitanut omin pikkuisin käsin."

"Mutta äiti, minä toivoisin, että me voisimme syödä ne porkkanat ihan itse!"

Nämä porkkanat ostettiin Niittulasta viime perjantaina. Ja syötiin viikonloppuna - MAM.

Niinpä niin, mutta onneksi toiset osaavat paremmin kuin äiti. Pitää koittaa taas perjantaina ehtiä käymään Niittulassa.