Talvisalaattia, kauheaa vuohenjuustoa ja pari sanaa epäonnistumisista

Työkaverini kysyi, kirjoitanko koskaan ruuista jotka menevät pieleen. Totesin, että kirjoitan. Lisäsin kyllä siihen, että kirjoittamisinto riippuu aivan täysin siitä, miten paljon masennun epäonnistumisesta. Välillä mahalaskuista ei oikein tahdo nähdä edes sitä koomista puolta - ainakaan heti. Sitten kun aikaa vähän kuluu, pettymyksen osaa laittaa syrjään ja ehkä sanoakin jotain asiasta. Onneksi näitä huteja ei kuitenkaan tule niin kovin paljon. (Sanoo hän ja koputtaa puista päätään)

Viime viikonloppuna minulla oli ihan erityisen huonoa ruokaonnea. Se varmaan lopullisesti toimi innoituksena tähän kirjoitukseen. Ja kun tässä nyt on muutenkin tullut summattua vuoden tapahtumia, niin laitetaan tähän nyt pari masentavaa epäonnistumistakin vuoden varrelta. Sinänsä nämä tähän raportoimani nyt eivät ole minusta niin selkeitä kuin surullisenkuuluisa greippijälkkärini, joka oli aivan kaameaa ja höyryttämäni tossunpohjaleipä jota tuli jotain ihan muuta kuin toivoin. Erityisen ylpeä en myöskään ole ideastani sokeroida mustikat jo muutenkin hirvittävän makean italialaisen tortun päälle tai mustikkakastikkeen pohjaan polttamisesta muuten toimivien kuorukoiden kanssa. Mutta täältä tulee nyt pari lisää.


Kokeilu, josta en ole vaan saanut aikaisemmin kirjoitettua on ensimmäinen heinäsorsani. Olimme kahdestaan mökillä ja laitoin linnun paistinpannun kautta pataan ja hauduttelin rakkaudella punaviinissä. Kuvittelin, että tästä tulisi jotain yhtä ihanaa kuin fasaanista, jota taannoin tein.

Kuvittelin, että punaviini tekisi linnusta ihanan mehukasta ja mureaa. Lopputulos oli pettymys. Se ei sinänsä maistunut pahalle, mutta minusta siitä tuli jotenkin puisevaa ja kuivahkoa. Lisäksi vielä ankarissa saaristo-olosuhteissa (ja laiskuuttani) menin suurustamaan padan liemen jauholla - lopputulos näytti jotenkin epämääräisesti marjapuuron väriseltä oksennukselta.

En ole ihan varma myöskään siitä, pitäisikö sorsan kanssa samaan pataan ylipäätään laittaa fenkolia ja katajanmarjoja. Hrmh. Kaikkea on kokeiltava, eikö? Joo, kyllä, se näytti pahemmalle kuin maistui. Joka tapauksessa lopputulos oli niin masentava, että minun täytynee etsiä joku kunnon innoitus, ennenkuin tartun sorsaan uudelleen.


Klassinen Osso Bucco on jotain, mitä olen kahdesti yrittänyt, siinä mielestäni kunnolla onnistumatta. Tämä on minusta täysin käsittämätöntä, kun minäkin pataruuista niin pidän ja niitä paljon teen. Mutta ei, Osso Bucco ja minä emme ole vielä ihan väleissä. Jos joku tietää tähän oikeasti hyvän ja kokeillun ohjeen, niin vinkatkaa. Olen valmis kokeilemaan taas jossain vaiheessa.... Kun unohdan viimekertaisen, jotenkin sitkaaksi jääneen kokeiluni :)

Jotenkin onnistuin viime viikonloppuna ostamaan pilaantuneen sisäfileen, punaviinin ja ihan hirveän pahaa hunajavuohenjuustoa. Aika hyvä saldo yhden viikonlopun osalle, eikö vaan?


Viikon vinkki siis kuuluu: luottakaa haju- ja makuaistiinne. Luottakaa, vaikka pakkauksen päiväys sanoisi mitä. Haistakaa ja maistakaa. Ihminen on rakennettu niin, että pilallinen ruoka tuntuu meistä epämiellyttävälle. Siihen on syytä luottaa.

Jos viini haisee perunakellarille, se on korkkivikainen. Ei sitä tarvitse arastella, senkun laittaa korkin takaisin kiinni ja vie alkoon. Ottavat mielellään vastaan palautukset.

Sama pätee myös sisäfileen osalta: jos se haisee vastenmieliselle; vaikka se näyttäisi hyvältä ja vain haju on tunnistamattoman vastenmielinen älkää syökö sitä, hyvä kauppa antaa pahaksi menneestä ruuasta rahat takaisin ihan mielellään.

Olin vaihteeksi kaupassa Isossa Omenassa lauantaina. Siellä oli tarjouksessa vakuumipakattuja naudan sisäfileitä 17 eur/kg. Olin vähän väsynytkin lauantaina aiemmin päivällä pidettyjen talkoiden jälkimainingissa. Tuumasin, että pihvistä saamme helppoa ruokaa. Valitsin mielestäni kauniin värisen, tasaisen fileen ja tyytyväisenä tarvoin saaliini kanssa kotiin.

Kun kuorimme fileen vakuumista, se oli ihan kauniin värinen, mutta haisi jotenkin oudolle. Se ei ollut niin selvästi pilaantuneen hajuinen, että jäimme miettimään onko fileessä jokin mureutusaine joka antaa tuollaisen, A:n sanoin "kananmunaisen" tuoksun. Päiväystäkin oli vielä viikkokausia jäljellä.

Ulospäin ihan söpö. Huomaa myös hajonneet ricottapallerot etualalla.

Kilautin jopa äidille ja pähkimme filettä yhdessä puhelimessa. Menimme jopa siihen asti, että paistoimme fileestä pihvit ja totesimme, että ne myös maistuvat kummalliselle. Seuraavana päivänä soitin omenaan ja kysyin mitä teen fileelle, koska me emme sitä pysty syömään.

Fileen sai palauttaa ja kaivoin roskiksesta myös alkuperäisen pussin mukaan. Jätin fileen siis jääkaappiin minigripin zip - pussukkaan odottamaan palautusta. Kun tiistaina vein sen takaisin, file oli jo ihan vihreä paikoitellen. Katsellessani sitä vihreää filettä, tuli olo, että on pakko kirjoittaa tänne pieni uskon vahvistus omaan aistinvaraiseen arviointiin liittyen.

Vaikka meilläkin paljon lihaa syödään ja liha ei minusta tuoksunut oikealle, silti epäilin omia aistejani. Etenkin jos se maaginen ja liiankin paljon tuijotettu viimeinen käyttöpäivä on kaukana tulevaisuudessa.

Kun katselin palautustilanteessa sitä vihreää filettä tuumasin, että epäily on ihan turhaa. Ei kunnossa oleva liha muutu vihreäksi parissa vuorokaudessa. Kyllä nenä kertoo onko ruoka enää syömäkelpoista. Ja sattuuhan noita pilallisiakin mukaan välillä - erään voi päätyä pakkausvirheitä ja muutakin. Eikä se monesti edes ole liikkeen syy vaan jossain kohdin jotain on mennyt pieleen. Ostamastani fileestä ei esimerkiksi mitenkään päällepäin nähnyt, että se oli pilalla. Liha oli oikein kauniin väristä ja jämäkän oloista. Pakkaus oli ehjä. Vain tuoksu oli outo ja epämiellyttävä.

Liike korvasi tuotteen ja myyjä pahoitteli vilpittömän kauhistuneena fileen nähtyään. Mutta kieltämättä en ostanut palautusrahoilla enää uutta tarjoussisäfilettä ;)


Mutta jospa pääsisimme vihdoin talvisalaattiin ja siihen vuohenjuustoon. Minulla on pakkasessa pussillinen karviaisia, on ollut jo pitkään. Olen koko syksyn miettinyt, että haluaisin tehdä karviaisista vuohenjuustolle hillokkeen, jolla toisin jotain uutta makua ikiaikaiseen kestosuosikkiini vuohenjuustosalaattiin. Lauantaina, Isossa Omenassa surffatessani päädyin sisäfileen löydettyäni herkkujuustotiskille. Etsin vuohenjuustoa, mutta löysin vain kevytversion ja hunajavuohenjuustoa. Hunaja vuohenjuuston kanssa kuulostaa ihan hyvälle, klassiselle idealle? Niinpä niin, joten ostin sitten hunajavuohenjuustoa.

Lampaiden vaatteissa..

Vuohenjuusto oli ihan kamalaa. Tai ainakin se oli ihan erilaista kuin kuvittelin. Hunajaa oli aivan liikaa meidän kenenkään makuun. Itse juusto oli kuin tuorejuustoa - hieman rakeisen oloista hunajaista mössöä. Ehkä se oli jotenkin piimäjuustoisen pyöreää vuohenmaidosta tehtyä levitettä, jossa oli jotenkin vaahtoinen tai rakeinen konsistenssi? Brrh.

V taisteli urheasti koko salaatin juustoineen alas, minulta jäi lopulta ehkä reilu kolmannes juustoa ja A söi kaiken lämpimän salaatin, mutta juusto jäi. Näin siis tähän ruokaan reagoi lapsi, joka rakastaa juustoa, kaikkia juustoja ja aina kun niitä tarjotaan.

Itse salaatti oli hyvää ja karviashillokkeesta tuli tosi namia - korianterin kanssa yhdistettynä karviaisen maku oli hauska yhdistelmä. Voi olla, että hunajaa olisi voinut laittaa vähän vähemmän vielä hillokkeeseen, mutta en kyllä osaa arvioida kunnolla, kun se vuohenjuusto oli niin kertakaikkisen jyräävää. Salaatin kanssa olin varannut myös Jackson Estate - sauvignon blancia - koska tiedän, että sen maussa on herukkaisuutta, joka sopisi karviaisen ja vuohenjuuston kaveriksi. Viini olikin moitteetonta, taas.

Ihan varmaa on, että teen salaatista uuden yritteen - mutta ihan oikealla, kunnollisella vuohenjuustolla.



Karviashilloke (riittää n. 4 salaattiin)

160g karviaisia
1 rkl hunajaa
1 rkl viikunabalsamicoa
1-2 rkl appelsiinimehua
mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä (hyvää, extravirginiä)
korianteria

Ennen salaatin valmistusta tee karviashilloke. Kaikesasa yksinkertaisuudessaan laita karviaiset, hunaja, etikka ja appelsiinimehu pieneen kattilaan ja keitä seosta, kunnes karviaiset ovat menneet rikki ja seos on muuttunut vähän hillomaisemmaksi. Lisää sitten hyvää oliiviöljyä pyöristämään makua ja mausta sopivaksi mustapippurilla.



Korianteria käytetään annoksen koristeluun, mutta voi sitä hienontaa vähän hillokkeen sekaankin, jos haluaa.


Lämmin talvisalaatti (3:lle)

1 sellerivarsi
2 punasipulia
1 kesäkurpitsa
1 pkt sokeriherneitä (n. 200-250g)
oliviiöljyä (voi lorauttaa vähän pannullekin manteliöljyn kanssa)
1 valkosipulinkynsi
2rkl manteliöljyä
1.5rkl viikunabalsamicoa
chilisuolaa
mustapippuria

+ ihan oikeaa, paksulla kuorella varustettua vuohenjuustoa 1 annoskiekko per nenu.
(halutessa ruisleipäsiivu jokaisen juustokiekon alle, realia tms tasaista ruisleipää)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen tai grillivastukselle. Grillivastus on varmaan tässä paras.

Pese ja halkaise kesäkurpitsa. Kaavi kesäkurpitsasta pois siemenet ja pilko keskurpitsa siivuiksi. Siivuta myös sipuli ja sellerin varsi.

Laita vuohenjuustokiekot valmiiksi tefloniselle piparipellille ja laita ne uuniin n. 3-5 min ennen kuin salaatti on valmis. Jos haluat, voit laittaa vuohenjuustokiekon alle saman kokoiseksi leikatun palasen täysjyväruisleipää (realia tms).

Tarvittava aika riippuu vuohenjuuston paksuudesta, ajatus on, että uunissa vuohenjuusto vähän sulaa ja saa pintaansa väriä. Sopiva hetki lienee, kun olet kuullottanut salaattiin tulevia sipuleita pienen hetken.

Kuumenna manteliöljyä pannussa ja lisää siihen sipuli ja selleri ja kullota niitä hetki. Lisää sitten valkosipuli, herneet ja kesäkurpitsa. Paista kesäkurpitsoja sen verran että lämpenevät ja hieman pehmenevät, mutta säilyttävät napakan purutuntuman. Kaada päälle viikunaista balsamico-viinietikkaa ja anna sen vähän kiehahtaa pois. Mausta chilisuolalla ja pippurilla.

Kokoa annos lautaselle: Alle lämmintä kasvissalaattia ja halutessa joitain salaatinlehtiä revittynä, päälle nostetaan lastalla vuohenjuustokiekko ja annostellaan karviashilloketta. Pirskota päälle mustaa pippuria, hyvää oliiviöljyä ja koristele korianterilla.