perjantai 8. toukokuuta 2009

Pari sanaa vapun kuohusadosta ja pikaruokaa haasteista inspiroituneella mangokastikkeella


Jos joku nyt on hurjan innostunut Janszin rose -kuohusta niin anteeksi ja kiitos. Me ei tykätty siitä. Ei se pahaa ollut, ei lainkaan, mutta 18+ euron hintaan odotin jotain "enemmän". Ehkä vika oli taas odotuksissa (koska pidämme tavallisesta Jansz - kuohusta) tai ruuassa joka saattoi jyrätä viinin, mutta meihin kyseinen kuohu ei tosiaan suurta vaikutusta tehnyt.

Varaan option muuttaa mieltäni uusintamaistelulla ilman ruokaa, mutta viini oli minusta lähinnä lattea esitys rose - kuohuviiniksi. Etenkin Janszilta. Ostakaa vaikka Taltrania sen sijaan.

Toisaalta auringon paistaessa kesäisesti ja vapun iloisissa 30-lukuhenkisissä jazztunnelmissa korkkasimme kokeellisena pullona kemuihin kuskatun Yellowglen Pink - kuohuviinin. Alle kympin hintaiseksi tuotteeksi tämä vaaleanpunainen pantteri oli raikas ja hedelmäinen ja siinä oli mukavasti pienehköjä kuplia. En tiedä olisinko itse tullut ostaneeksi pulloa, sen verran epäluuloinen olen kaikenmaailman teemaviinejä kohtaan. Ei se mikään shampanja ole, mutta sanoisin, että tässä on hedelmäisyytensä vuoksi ihan loistava pari kakkujen kylkeen erilaisia juhlia ajatellen.

Viinin ostajakin taisi todeta ihan ääneen, että tätä olisi voinut olla toinenkin pullo. ;) Agreed. Sitäpaitsi, kun juot tätä myös tisut pelastuvat! ;)

Mitä me sitten söimme Janszin parina? Ni niitä kevätkaalikääryleitä lämmitettynä ja kalkkunan minuuttipihviä joka oli pippuroitu rosepippurilla ja cayannella.

Sen lisäksi tein mango-rosmariinikastiketta osaksi tukeutuen muistikuvaan ameriikan reissulta ja toisaalta chilin lisäsin Chocochilin ruokahaastepostauksen innoittamana.


Kuvassa tehdään jotain ihan muuta, mutta näin mango teurastetaan...


Mangokastike kalkkunalle (3-4:lle)

1 mango
2-3 oksaa rosmariinia
1/3 mietoa chiliä
nokare voita
loraus öljyä
(vaaleaa balsamicoa)

Freesaa mangon palasia pannulla hieman voissa ja rosmariinissa. Kaada lämmenneet palaset kannuun ja surista tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta chilillä ja hyvällä öljyllä sekä pienellä määrällä vaaleaa balsamico-etikkaa. Tarjoa vaikka rosepippurilla maustetun ja pannulla voissa paistetun kalkkunan minuuttipihvin ja kevätkaalikääryleiden kaverina. Lisää vain mansikat.

Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua kaikille! Erityisesti Äidille.

Ei kommentteja: