keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Piparinmakuinen piimäkakku


Sain tuossa joku aika sitten aivan ihanaa piparinmakuista kuivakakkua, myös Pirkan maustekakku on vähän saman makuista. Jäin miettimään, että jospa sitä olisi helppo tehdä itsekin.

Nyt sain loistavan tekosyyn tehdä jotain herkkua, kun Sari muutti naapuritaloon ja kutsui kahville. Nappasin Kotiruuan (kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1908) käteen ja selailin kakkukohdan ja löysin piimäkakun. Kuulostaa hyvältä ja kas kummaa, samoja mausteita kuin piparitaikinassakin! ;)

Suoritin vierailun kauppaan hakemaan piparkakkumaustetta ja sitten uuni lämpenemään. Ihan muuten vinkkinä, piparkakkumausteen löytäminen kaupasta tähän aikaan vuodesta voi olla haasteellista, muutama muukin on saattanut saada idean tehdä jotain pipareilta maistuvaa. ;)

Tämä resepti on hirmu yksinkertainen ja tällä tavoin saa nopeasti kodin tuoksumaan aivan joululle. :) Ja no, lopputuloskin oli hyvä.

Piimäkakku

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl kanelia
2-3 tl piparkakkumaustetta
1 dl rusinoita
1 rkl siirappia
1 dl sulatettua voita, eli noin 100 g.
3 dl piimää

lisäksi korppujauhoja tai venhäjauhoja ja pala voita voiteluun.
tomusokeria koristeluun

HUOM! Voit korvata piparkakkumausteen myös seuraavilla mausteilla:
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta

Aloita laittamalla kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään. Tämän jälkeen lisää kaikki loput aineet (siirappi, voi ja piimä) ja sekoita taikina tasaiseksi, ei tarvitse sähkövatkainta, semmoinen puuhaarukka tms riittää.

Sekoita kuivat aineet keskenään

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan. Paista kakku uunin alatasolla 175 asteessa, noin 1 tunti. Laitoin noin 40 minuutin jälkeen leivinpaperin kakkuvuoan päälle, ettei pinta pala/rusketu liikaa.

Ja niin, kiitos vielä Sarille mukavasta tyttökahvitteluillasta. :)

5 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Mimmulle kiitos vinkistä, tuota aionkin pyöräyttää, öh, itselle iloksi!

Nelle kirjoitti...

Joskus olen tehnyt piimäkakkua myös muffinssivuuissa. Se on myös hyvää ja sopivia anoksia - etenkin jos ihan itselle iloksi tekee ;)

Mimmu kirjoitti...

Katriina, hih, eipä kestä. :) Hyviä herkkuhetkiä!

Nelle, hyvä idea, vois ensi kerralla tehdä niin. Mietin myös että rusinoiden tilalle sopisi hyvin jotkin muutkin kuivatut marjat, karpalot esimerkiksi.

Nelle kirjoitti...

...Mutta Goji - marjat ei sovi;) Tiedoksi vaan.

Mimmu kirjoitti...

Hah, päättelin niin jo edellisistä postauksista :D