tiistai 17. marraskuuta 2009

Panforte - eli pähkinäisiä karkkeja

Minua on jouluttanut jo pahasti tässä muutamana päivänä. Yksi tämän joulufiiliksen tuote on kesällä alelaarista ostamani talvitunnelmia - kirjan selailu. Kirjan ovat kirjoittaneet Anna ja Fanny Bergström ja kirjasta voi löytää enemmän ja vähemmän perinteisiä reseptejä. En kuitenkaan voi suositella kirjaa ihan täydestä sydämestäni. Olen nyt kokeillut vasta kahta reseptiä ja kokemukseni on, että kirjan reseptejä tehdessä kannattaa kyllä käyttä omaa harkintaa - kaikki ohjeet eviät toimi. Siitä lisää myöhemmin.


Tämä karamelliresepti tuotti ihan hauskoja pähkinäkarkkeja, mutta minusta niistä puuttui "jotain". Ihan hyvin näyttivät talkooväelle kelpaavan ja itsekin söin useamman. Maku on kyllä tosi pähkinäinen, mutta jotenkin tasapaksu.


Mietin, auttaisiko jos pähkinöitä liottaisi vaikka konjakissa vuorokauden verran ennenkuin ne leipoo karamelleiksi? Vai toimisivatko kuivatut hedelmät - rusinat tai karpalot pähkinöiden lisänä? Tai entäpä, jos suklaan vaihtaisi valkosuklaaseen ja lisäisi karkkimassaan vaikkapa calvadosta tai lakkalikööriä?


Ainakin resepti oli helpohko ja sitä voinee varioida. Tein annoksen puolitoistakertaisena, koska minulla ei ollut oikein sopivaa, 20x20 cm vuokaa. Kirjan ohje puhuu karamellimassan kaatamisesta vuokaan, mutta massa on kuin jäykkää muovailuvahaa, joten voisit varmaan käyttää tässä pienemmällä määrälläkin isoa vuokaa, josta taputtelet massan vain osaan vuuasta. Edes uunitus ei saanut massaa mitenkään "valumaan" tai "leviämään". Minä kuvaisin taikinan vuokaan saattamista lähinnä muovailuksi. Varo, massa on kuitenkin aika kuumaa ja jäähtyessään se kovettuu. Kannattaa siis varata tukeva lasta tai teräksinen, vahva tarjoilulusikka avuksi massan sekoitukseen ja muotoiluun.



Panforte - eli pähkinäkarkkeja

100g kalttaamattomia manteleita (minulla oli vaan kaltattuja, joten niitä siis)
100g hasselpähkinöitä
50g pistaasipähkinöitä (tai saksanpähkinöitä, joita minä käytin)
½ tl kanelia
vajaa 1 dl vehnäjauhoja (joo, alkuperäinen ohje sanoo näin)
125g hunajaa
1½ dl sokeria
100g tummaa suklaata

Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Voitele käyttämäsi vuoka, kirja neuvoo käyttämään 20x20 vuokaa. Leikkaa vuuan pohjalle pala leivinpaperia, jotta karkit on helppo kypsänä irrottaa vuuan pohjasta.


Mittaa pähkinät, kaneli ja jauho suureen kulhoon, joka kestää myös kuumaa sokeriseosta.

Yhdistä hunaja ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa, kuumenna ensin miedolla tulella, niin että saat hunajan sulamaan. Kiehuta sitten kovalla tulella 1 minuutti. Nosta sitten kattila pois liedeltä ja sekoita sokeriseokseen tumma suklaa.

Näin käy, kun kippo on liian pieni!

Yhdistä sitten pähkinä-jauhoseos ja sokeriseos. Tästä massasta tulee tosiaan aika jäykkää ja sain sekoitella sitä tovin, ennenkuin sain kaiken jauhon sekaisin taikinaan. Minulle vajaa desi tarkoitti ehkä n. 4/5 dl. Eli kun tein annosta puolitoistakertaisena laitoin taikinaan suurin piirtein 1 ja 1/3 dl jauhoja. Melkein olisi kannattanut laittaa ensin desi ja lisätä sitten ruokalusikalla. Loput jauhot oli aika haaste saada kaikki leivottua taikinaan mukaan, koska taikina alkoi jäykistyä.


Sitten taputtelin ja muovailin taikinan uunipannuun, n. reilun sentin-puolentoista kerrokseksi. Laita uuniin ja paista 30 min. Voit antaa massan jäähtyä ihan huoletta, sitä pystyy leikkaamaan hyvällä veitsellä ihan nätisti vielä, vaikka massa on kunnolla jäähtynyt. Melkien huonompi leikkausjälki tulee, jos hosut ja taikina on vielä pehmeää. Jäähtyneessä taikinassa pähkinät leikkautuvat kauniisti. Kokeilin molempia, koska pelkäsin, että taikina jäähtyy liian kovaksi. Mutta ei. Hyvin kävi.

Laita leikattujen karkkien väliin leivinpaperipalat, jotta eivät tartu toisiinsa rasiassa.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Itse tehdyt karkit ovat vaan jotenkin suloisia. Uskon, että maistuivat!

Petra / Patalintu kirjoitti...

Nuo pähkinät kiehtoo. Onko lopputulos kova, toffemaisen sitkas vai mitä?

Nelle kirjoitti...

Okriina, minustakin ne ovat aika ihania. Sekä syödä että antaa vaikka lahjaksikin.

Rva Patalintu: Mietin kiletämättä jo aikaisemmin, että mikä parhaiten kuvaisi lopputulosta. Se ei ole kova, mutta ei niin toffeemainenkaan, että se tarttuisi hampaisiin. Purutuntuma on hyvä; ehkä enemmän sitkas kuin kova, mutta aika jämäkä kuitenkin. Jotain siitä väliltä - pähkinät rouskuvat hauskasti!

Jael kirjoitti...

Näyttää tosi namilta!On niin kivaa tehdä itse karkkeja!

aleksi kirjoitti...

varmaan maku jo parantusi paljon jos paahtaisi pähkinät eka.. mutta tolaset kotikarkit usein on musta vähän sellasta tasapaksua massaa..

Nelle kirjoitti...

Yaelian: näihin toivoin hieman enemmän särmää, täytyy katsoa miten näitä ehkä saisi kehitettyä

aleksi: no tuo jauho minusta tekee juurikin sen, että maut tasaantuvat tosi paljon. Pähkinöiden paahtaminen saattaisi auttaa, joo. Pitää varmaan oikeasti kokeilla tästä joku toinenkin variaatio :)