perjantai 15. toukokuuta 2009

Tervetuliaismaljojen pikkutarjottavat


Kun joukossa on monenlaisilla mieltymyksillä varustettuja ihmisiä, pienet suolapalat ovat hyviä siitä, että jokainen voi noukkia lautaselta sellaisia paloja joista eniten pitää.


Wappun aattoillan suurin yllätys olivat viime syksynä säilömäni leppärouskut. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein itse leppärouskusäilykettä. Ne olivat ihan poskettoman hyvin säilyneitä ja sienien rakenne oli kaikkea muuta kuin limainen. Se oli rapea ja ihanan raikas. Taisin käyttää syksyn viimeisellä keikalla etikkaliemeen osan valkoista balsamicoa kun ei ollut enää tavallista etikkaa... Se toi etikkaisuuteen haukaa pehmeyttä. Nyt ainakin tiedän mitä teen syksyllä jos löydän leppärouskuja...

Tällä kertaa tarjottimelle päätyivät:


Parmesanveneessä keikkuvat leppärouskut

kermavaahtoa
smetanaa
kevätsipulia
etikkaliemeen itse säilöttyjä leppärouskuja

Sienisalaatin alle uunissa ruskistettua, raastettua parmesania. Ihan vaan raasta parmesan leivinpaperin päälle ja paista kunnes sulaa ja saa hieman väriä. Sitten anna jäähtyä ja taittele haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Vuohenjuustoiset mansikkapalat

Mansikoita halkaistuna
vuohenjuustotuorejuustoa notkistettuna ranskankermalla sopivaksi tahnaksi
sitruunan kuorta
timjamia

Serranoparsat ja melonia

Kääri parsat serranoon ja paista pannulla juuri ja juuri kypsäksi.
Keihästä samaan tikkuun pala serranoparsaa ja hunajamelonia
(tai cantaloupe - melonia).

Goudatikut

Vanhaa goudaa ja
melonia



Tarjoile ilta-auringossa serpentiinien ja shampanjan kanssa. Serpentiinejä ei kuulu syödä. Ei edes alkupalojen loputtua.

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Olipa herkullisia tarjottavia!

Merituuli kirjoitti...

entä jos ne serpentiinit vaikka friteerais :D

ihania napsupaloja!

Dea kirjoitti...

Kivan kuuloisia pikkupaloja. :) Varmasti maistuivat hyvältä!

Nelle kirjoitti...

Yaelian ja dea: kyllä ne taisivat kaikki kadota tarjottimelta. Mansikoiden osalta olin ehkä vähän liian ahne, kasasin päälle hirveän kasan vuohenjuustotahnaa ja tikku ei meinannut pysyä kunnolla mansikassa kun juustolasti oli niin raskas :) Kukaan ei silti sotkenut itseään!

Hyppysellinen: hmm... jännittävä idea. Onneksi kukaan ei keksinyt sitä vappuna;)