tiistai 5. toukokuuta 2009

Pähkinäiset kevätkaalikääryleet quinoalla


Vappu ja muut huvitukset ovat saaneet aikaan pienenpientä päivitystaukoa blogiin. Eiköhän tässä kuitenkin eloon herätä vähitellen.



Näitä kääryleitä tein jo ennen vappua kun törmäsin kevätkaaliin. Niitä alkaa näkyä enemmän ja enemmän koko ajan. Ihanan pehmeät lehdet ovat loistavia vaikka tälläisiin kääryleisiin tai cole slaw - salaattiin jota pykersimme yhedstä kevätkaalista wapun aikaan. Kääryleistä piti ensin tulla lisäke pihville, mutta teinkin niiden kanssa lihapullia kermakastikkeessa. Lapsukainen tykkäsi näistä kovasti (etenkin lihapullien kanssa) vaikka vähän pelkäsin, että peppadewta tuli liikaa hänen makuunsa... :)


Peppadew tekee näistä kääryleistä hieman tulisia, jääkaapista löytämäni juuston jämä ei tuossa määrässä juurikaan maistu. Sen voi siis hyvin jättää poiskin ja korvata vaikka niillä saksanpähkinöillä joita ripottelin ruuan päälle. Näin jälkikäteen ajateltuna ne olisivat kyllä sopineet hyvin myös kääryleiden sisään. Jos juustoa haluaa käyttää, tähän voi käyttää ihan hyvin myös mustaleimaemmentalia, jossa on vähän pähkinäinen maku. Ja laittakaa sitten juustoa rohkeammin mukaan, vaikka tuplamäärä (100-140g).

Kääryleet käyvät hyvin lisäkkeeksi, mutta tykkäsin että jokin kastike on niiden kansa ihan paikallaan. Vaikka jokin jogurttinen, valkosipulilla maustettu kastike.

Pähkinäiset kevätkaalikääryleet (n. 6:lle)

300g kypsää quinoaa
1 sipuli
(kevätsipulin varsi ja lehtiperisljan jämät jos on)
1 sellerin varsi
70g siitakesieniä
70g guyereä (tai muuta vahvaa juustoa - vegaaniversioon paahdettuja saksanpähkinöitä)
3 valkosipulon kynttä
1 sitruunan kuori
3 rkl valkoista balsamicoa tai (balsamic reduction)
4 peppadew:ta
cayannepippuria
suolaa
kaalin lehtiä
saksanpähkinöitä


Kiehauta vettä kattilassa. Dippaa kaalia veteen niin, että kevätkaalin lehdet hieman ppehmenevät käsittelystä. Silloin ne on helpompi kääriä. Koska kevätkaali on niin pehmeää muutenkin, kaalia ei tarvitse keittää. Otin veden pois kuumenemasta ja kaaduon veden laakeampaan vatkauskulhoon, missä kaalia pyörittelin ja leikkelin lehtiä irti. Oli helpompaa niin, kuin ahtaassa kattilassa.

Selleri, sipuli, siitakkeet ja valkosipuli kuullotetaan paistinpannulla öljyssä tai voissa (minä laitoin voita). Sekaan lisätään kypsennetty quinoa, peppadew pilkottuna, sitruunan kuori raastettuna ja muut mausteet. Mukaan voi paahtaa myös saksanpähkinöitä ja murustaa ne täytteeseen. Raasta sekaan lopuksi juusto.



Täyte sekoitetaan hyvin.

Leikkaa jokaisesta lehdestä lehtiruodin paksu kanta pois. Täytä jokainen kaalin lehti 1,5-2 rkl täytettä ja kääri se kokoon. Laita uunivuokaan ja kun olet käärinyt jokaisen kääryleen voitele hyvin seoksella, jossa on yhtä paljon:

balsamicoa
sitruunan mehua
öljyä

Voit ripotella pinnalle saksanpähkinöitä koristeeksi ja paahtumaan. Sitten kääryleet uuniin 180 asteeseen. Omat kääryleeni olivat uunissa n. 2h ja voitelin niitä pari kertaa tuona aikana. Paistoaika riippuu aika paljon uunista ja sen ärhäkkyydestä. Kevätkaaleille voisi riittää vähän vähempikin, mutta minä pidän ruskettuneesta kaalista :)



Eli oman maun mukaan paistelette. Ainakin tunnin kääryleet tarvitsevat ihan varmasti, ruskettumiseen tällä tavalla kaksi tuntia. Tarjoa lisäkkeenä vaikka kermakastikkeessa uiskenteleville lihapullille tai pääruokana raikkaan salaatin ja jogurttikastikkeen kanssa.

9 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Herkullisen näköistä ruokaa! Sisältö on houkuttelevaa ja erikoista. Olen vähän etsiskellyt kvinoaa, mutta vielä ei ole tullut täkäläisissä kaupoissa vastaan. Voi se silti löytyä jostakin sellaisesta hyllystä, josta en osaa etsiä (kuten pinjansiemenet, joiden sijoittelun logiikkaan aina miehen kanssa ihmettelemme).

Jael kirjoitti...

Onpa herkullisen näköisiä kääryleitä! Kvinoa on mun suurta herkkua ja varmaankin tuon kaalin kanssa sopii tosi hyvin.Näin täällä marketissa kaalia, joka erityisesti sopii kääryleisiin;lehdet ovat isommat.Joten tuota voisi kokeilla.

Haarukka kirjoitti...

Tää resetti houkuttelis kokeilemaan tuota kvinoaa, vihdoin. Hirveen hyvän kuuloista!

Nelle kirjoitti...

Kvinoaa (quinoaa) kannattaa kyllä kokeilla. Se on mielestäni paljon parempaa kuin cous-cous vaikka sitä voi käyttää melko samaan tapaan. Vapun ruuissa on myös yksi kvinoasalaatin resepti... kun vielä muistaisi mitä siihen tuli :)

Jael kirjoitti...

Huomasin että sulla taisi tuolla olla punaista kvinoaa. Mä yleensä käytän punaista ja mustaa salaatteihin, kun niihin jää pieni rapeus, ja vaaleaa tavallista taas sitten lämpimiin ruokiin.Piti tehdä noita sun kääryleitä,mutta ihanassa vihannesmarketissa ei enään ollutkaan niitä vartavasten kääryleille tarkoitettuja kaaleja. Taisi mennä sesonki ohi.....

Nelle kirjoitti...

yaelian, olet ihan oikeassa - tällä kertaa ei kaapissa muuta ollut :) Tähän käy ihan hyvin kumpi vaan - punainen tai valkoinen tai vaikka sekoitus! :)

Unknown kirjoitti...

Tosi hyvät kääryleet! Toi saksanpähkinä ja quinoa on mainio yhdistelmä. Kuvassa oleva passion-balsamico on myös namia :)

Nelle kirjoitti...

Okriina jäin oikein miettimään tuota balsamicoasiaa -- iis aivan loistava tuote, kyllä! Mutta eikös gooseberry ole ananaskirsikka? Mietin että hippuset mitä balsamicosa on, näyttävät ihan ananaskirsikan siemenille...

Muistaakseni noita oli montaa eri sorttia - ostin tuon kokeeksi ja hyvää on :)

Käy muuten salaatin kastikkeeksi ihan sellaisenaan öljyn kanssa sekoiteltuna.

Sohvi kirjoitti...

Herttinen miten herkullisen kuuloista! Rrrrrakastan varhaiskaalia, sieniä, balsamicoa ja quinoaa, joten tämä ei VOI olla pahaa. Pakko kokeilla!