maanantai 11. toukokuuta 2009

Mutakakku otto II, eli täysikokoinen kaverus



Äitienpäivän kunniaksi ajattelin ottaa toisen yrityksen mutakakusta. Tällä kertaa ihan normaalikokoiseen irtopohjavuokaan (kun ei pienempää ollut) ja isoon vuokaan soveltuvalla reseptillä (tarpeeksi kananmunaa!).



Kakun uhriksi joutunut V:n äiti sanoi haluavansa reseptin tähän hänen mielestään parhaaseen mutakakkuun jota hän on syönyt. Joten kehuista kiitollisena naputan tämän reseptin kaikkien iloksi :)

Mutakakku täysikokoiseen irtopohjavuokaan (n. 6:lle - tai riippuu vähän suklaan himosta)

300g suklaata
300g voita
2 rkl vehnäjauhoa
6 munaa
1 ja 1/2 maustemitallista vanilijaa (tai 3-4 tl vanilijasokeria)

Voita ja jauhoja vuan G. Ramsay - käsittelyä varten. (aiheesta lisää jorinaa mutamuffareiden yhteydessä)

Sulatin voin kattilassa (luin tuolta Aleksin maailmasta vinkin, että sitä voi halutessaan ruskistaakin vähän, mutta tämä kakku tuli tehtyä jo ennen Aleksin vinkkien lukemista). ...Kun suurin osa voista oli sulaa, pienensin levyn lämmön ja pilkoin suklaan sekaan ihan sulattamatta. Sitten hämmensin seosta kunnes suklaa oli n. puoliksi sulanutta ja sitten otin kattilan pois liedeltä ja sekoittelin vielä kunnes kaikki suklaa oli sulaa. Tässä tavassa sulatella suklaata pitää olla varovainen, ettei polta koko hommaa. Suklaan ja voin voi sulattaa turvallisesti myös mikrossa. Sitten jäädytin seosta ulkosalla, kunnes seos oli vähän kädenlämpöä lämpimämpää. Ei se niin tarkkaa ole, mutta kuumaa seos ei saa olla, ettei kananmuna juoksetu.



Kun seos jäähtyy, kakkuvuoka voidellaan perusteellisesti. Eli räpsäisin nyt ihan kuvan siitä, miltä vuoka näyttää G. Ramasy - käsittelyn jälkeen (ennen jauhotusta). Ideana on siis tuplavoitelu ja jäähdytykset molempien voiteluiden päälle. Oikeasti kerran voidellun ja jäähdytetyn vuuan pintaan tarttuu ihan älyttömän hyvin toinen kerros voita. Mikään painonvartijan voitelutekniikka tämä ei ole, voita kuluu vuokaan ihan toiseen tapaan. Mutta pinnasta tulee paksu ja tasainen. Kakku irtosi kuin unelma. Kun vuoka on jäähdytetty toisen voitelun jälkeen, se jauhotetaan. Itse käytin ihan vehnäjauhoa tähän jauhotukseen, mutta mantelijauhollakin tulee hauskaa makua pintaan.

Sitten rikoin taikinaan tarvittavat kananmunat yksitellen kannuun (ja tarkistin että olivat kunnollisia). Kannun olen havainnut käteväksi apuvälineeksi, koska siitä kananmunia voi lumpsautella helposti suklaan sekaan kun toisella kädellä pitää kiinni sähkövatkaimesta. Ei tarvitse hätistellä miehiä apuun rikkomaan kananmunia yksitellen seokseen :)

Sitten vatkataan suklaata ja tosiaan lisätään munat yksi kerrallaan. Uusi muna kaadetaan sekaan aina kun edellinen on kunnolla sekoittunut tasaiseksi. Lopuksi vatkaa sekaan jauho ja vanilija.

Kakkua ei saa paistaa liikaa, jos haluaa että sisus jää "mutaiseksi". Tätä luomusta Aioin paistaa 10 min 200 asteessa mutta tulin paistaneeksi 13 min... Mökille tarvitaan aikuisten oikeasti se munakello. Kakku oli mielestäni kuitenkin ihan täydellisen mutaisaa tuolla paistoajalla. Jotain tekemistä saattaa olla mökin uunillakin asian kanssa - se on vanha ja luotettava, mutta vähän epätasainen paistosaan. Luulen että 13 min on kuitenkin suurinpiirtein oikea paistoaika, koska annos on hieman isompi kuin se, mitä olen yleensä tehnyt 18 cm vuokaan. Mutaisuuden määrää voi säädellä täysin paistoaikaa muuttelemalla.



Tarjolle laitoin kakun kanssa tuoreita mansikoita ja lisäksi kermavaahtoa johon laitoin sekaan turkkilaista jogurttia. En ole mikään maailman suurin kermavaahtofani ja jogurtti piristää minusta mukavasti kermavaahtoa - etenkin näin täyteläisen kakun parina.

Nellen jogurttivaahto

2 dl kermaa vaahtona
1,5 tl vanilijasokeria
1,5 dl turkkilaista (tai kreikkalaista) jogurttia
( ripaus kanelia jos haluaa vähän eksotiikkaa)

Vaahdota kerma ja sekoita sitten muut aineet mukaan vaahtoon. Vatkaa jogurttia vain sen verran, että saat seoksesta tasaista.

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Sairaan hyvän näköistä!

Virpi P. kirjoitti...

Pakko kokeilla seuraavan kerran, kun kakkua tarvitaan, näyttää niin hyvältä ja kesäiseltä! Kuvat ovat aurinkoisia ja lupaavia mansikoineen ja kermavaahtoineen.
Itse asiassa en ole tainnut mutakakkua tehdäkään ainakaan tuollaista aitoa versiota, vaikka suklaakakkuja on tullut väännettyä aika monta.

Mimmu kirjoitti...

Aivan ihanan näköistä! Ja noi mansikat.. :p

Nelle kirjoitti...

Yaelian, katriina ja mimmu: Se oli tosi hyvää - me syötiin neljään pekkaan vielä lounaan päälle reilusty uli puolet tuosta kakusta ;) Sen takia laitoin että kuudelle... Jos kaikki on yhtä suklaafaneja kun me. ;)

Käytin tuohon n puolet taloussuklaata ja toisen puolen 70% ecuadoria jota sain lidlistä. :)

Taina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa todella herkulliselta...