perjantai 4. tammikuuta 2013

Jouluruokakokkailua Chiantin herkuista



Me emme vieneet mukanamme Italiaan juuri mitään suomalaisesta joulusta. Tai tunnustan, otin mukaan taatelipikkuleipiä, koska ne ovat meistä täydellisiä joulupikkuleipiä - mutta muuten mentiin sillä mitä paikan päältä löydettiin:)  Tämä on nyt kolmas joulu peräjälkeen, jonka vietämme jossain ihan muualla ja olisihan se nyt tavattoman hölmöä lähteä kauas ja olla nauttimatta niistä herkuista joita sieltä saa :)

Sen verran saimme vihiä paikallisten joulusta, että meidän majapaikkamme emäntä oli kutsunut kokoon suuren sukujoulun joulupäiväksi. Näin jälkikäteen harmittaa, etten tullut napanneeksi kuvaa kaikista niistä kattiloista ja pöteistä, joita satuin näkemään viileän huoneen pöydällä pyykkimatkallani. Mutta eipä vaan siinä hässäkässä tajunnut, katselin vaan että aika perinteiseltä näyttää - ainakin parikymmentä erilaista kippoa lepäsi pöydillä peitettynä. En edes tiedä, mitä kaikkea oli tarjolla, mutta olen varma, että ne kaikki oivat herkkua. Saimme nimittäin emännältä pienen maistiaisen joulupöydästä sivuun laitetun "villisikamuhennoksen" muodossa. Se oli upean makuista ja Riitalta kuulimme, että villisikaa oli laitettu kasvisten kanssa. Kasviksia oli ollut paljon ja käsitin, että ilmeisesti myös liemiä oli ollut useita - ensin oli keitetty yksi liemi, josta redusoimalla oli syntynyt pohja taas toiselle uusilla kasviksilla. Tarkkaan en siis osaa sanoa, miten ruoka oli tehty, mutta possu oli tajuttoman aromaattista ja hieman makeaa "hiutaletta" jossa oli syvää makua vaikka muille jakaa. Sitä maistettuani minua tosiaankin vähän harmitti, etten tullut ottaneeksi kuvaa niistä jouluruuista;)

Ja vaikka paikallisille aatto sinällään ei ole juhla eikä mikään, me juhlimme aattoiltaa perheen kesken; Takkaan viritettiin tuli ja hiilloksen tekeytyessä söimme alkupalaksi hummeria ja merirapuja. Pääruuaksi takassa tehtiin kuinkas muutenkaan kuin Bistecca Fiorentinaa.  


Uskotteko jos sanon, etten ollut koskaan ennen syönyt kokonaista hummeria, puhumattakaan että olisin laittanut sitä itse. No, laittaminen jäi kyllä tälläkin kertaa kokeneemman miesväen harteille, sillä ihan rehellisesti sanottuna elävä, isokokoinen saksiniekka oli pelottava otus.

Hummeri halkaistaan keskeltä ja sakset irrotetaan.

Noin ison elukan keittämiseen tarvitaan mahdollisimman suuri kattila, jotta siihen saadaan niin suuri määrä vettä ettei veden lämpö pääse putoamaan 90 asteen alle kun hummeri laitetaan pataan. Tämä riittävän suuri vesimäärä (ja reilu määrä suolaa) takaa sen, ettei hummerin pitäisi kärsiä. Meillä noita saksiniekkoja oli kaksi ja laitoimme kattilan suurelle kaasuliekille ja yhden hummerin kerrallaan kiehumaan, jotta vesi pysyi varmasti riittävän kuumana. Varmuuden välttämiseksi vielä kansi päälle.  Ja vaikka tiedänkin että juuri näin hummerin kanssa nykyisin suositellaan meneteltävän - vähän sitä hummeriparkaa tuli sääli siltikin.

Hummerit saivat nopeasti makua hiillokselta....

hummerin valmistaminen

Mutta oli se tajuttoman hyvää. Kun hummeri oli kiehunut sen pari minuuttia, se pääsi nopeasti jääkylmään veteen, ettei liha kypsy liikaa. Sitten V leikkasi hummerin kahtia, sitä paahdettiin hieman lihapuolelta hiilloksella ja ennen syömistä valutimme lihan päälle vielä sulaa voita.


Kun pojat taistelivat ison saksiniekan kanssa minä otin käsittelyyn ne huomattavan paljon kuolleemmat pikkuravut; laitoin pieneen öljytilkkaan silputun shalottisipulin, n. puoliskan paikalliselta torilta ostettua keskitulista chiliä ja kuullotin vihannekset. Stten laitoin ravut pannuun, annoin niille kevyen värin molemmin puolin ja lisäsin valkoviiniä kuumalle pannulle. Hetki valkoviinin kiehutusta ja lehtipersiljasilppua perään.


Lisäksi nautittiin tietysti Fanciacortan kuohuviiniä - se on ihan erinomaista - alkostakin saa ainakin yhtä - sitä, jossa on oranssi rahinapaperi. Ja koskas kuohu nyt ei olisi rapujen kanssa sopinut. :) 

Pääruualle oli tosiaankin varattu bistecca. Bistecca kuuluu laittaa hiillustalla siten, että ensin annetaan molempiin "poskiin" kaunis väri ja sen jälkeen liha nostetaan pystyyn luunsa päälle. Luu jakaa alhaalta tulevan kuumuuden tasaisesti ja liha ei pala, vaan kypsyy kauniin roseeksi sisältä. Tämäkin oli miesten show, tein siihen lisukkeeksi paahdettua munakoisoa, mutta muuten me naiset lähinnä istuimme ja nautiskelimme paikallisista viineistä. Ei tullut kirjattua ylös, mitä se viini oli, mitä joimme lihan kanssa - mutta jos joku tuonne päin on menossa, niin mieleeni jäi erityisesti Panzanellon nimikkoviini, joka oli ilmeisesti myös ihan palkittukin jollain pränikällä.



Yhtään kuva ei tullut leikatusta lihasta, mutta se on tavallaan kuin sisäfileen ja entrecoten välistä. Se, mikä tekee Bistecca Fiorentinasta niin erityistä on rasva. Ainakin näiden Cecchinin bisteccojen rasva maistuu ihan upealta. Siinä on vähän ankanrasvaa muistuttava vivahde, mutta samalla mukana on jotain yrttisyyttäkin. Hirveän vaikea kuvailla mitenkään, mutta liha vaan maistuu upealta vaikka siihen ei tule mausteeksi kuin suolaa ja pippuria. Tämä on osastolta joo, se on vaan pala lihaa, mutta silti se ei maistu millekään mitä muualla olen syönyt. Ja joka kerta sitä jaksaa ihmetellä. Mutta se on sanottava, että melkein tykkään että mitä isompi pala, sen parempi liha. Bistecca Fiorentina siis kannattaakin ostaa isona ja syödä porukalla.

makea risotto

Ja juuri kun pääsin sanomasta, ettei mitään kotimaista tehty, niin jouluaamuksi kuitenkin tein italialaistetun version kotoisasta herkusta: vaniljarisottoa ja brandyssä tehtyä luumu-rusinakompottia.


vaniljarisotto, brandyluumuja

Vaniljarisoton tein niin, että laitoin kattilaan ison klimpin voita, kaavin sekaan vaniljatangon hippuset. Sitten lisäsin risottoriisin ja n. 1-1,5 dl sokeria, paahdoin hetken ja lisäsin vähän valkoviiniä. Sitten laitoin mukaan n. 2 dl vettä parissa erässä ja hämmensin koko ajan. Kun vesi oli imeytynyt, lisäsin vaniljatangon kuoret mukaan ja jatkoin risoton tekemistä täysmaidolla kuten teksin tavallista risottoa. Maitoa meni n. litran verran, jonka jälkeen risotto oli löysähkön riisipuuromaista mutta huomattavan aromaattista. Lisäsin myös hippusen suolaa. Monissa (esim. tässä Jamien versiossa) ohjeissa vaniljarisottoon lisätään lopuksi raastettua valkosuklaata. Olisin saattanut olla houkuttunut ajatuksesta, mutta a) sitä ei onneksi ollut koska b) V ei oikein perusta valkosuklaasta :) Nyt risotto ainakin maistui kaikille erinomaisesti! 

Lisukkeeksi keitin jo etukäteen aamupuhteina brandyllä ja mandariininkuoriraasteella maustetussa sokeriliemessä luumuja ja rusinoita. Kun ne olivat pulllistuneet mehukkaiksi, siivilöin ne erikseen ja keitin vielä keitinliemen kasaan siirappiamiseksi ja upotin hedelmät siirappiin. Mietiskelin siinä, olisiko mukaan pitänyt laittaa vielä pala rosmariinin oksaa, mutta se jäi sitten kuitenkin tekemättä. Makeasta risotosta tuli ihan erinomaisen hyvää ja teen varmasti jotain variaatiota uudelleenkin. Aika hassua oikeastaan, ettei ole tullut kokeiltua aiemmin. 

Mutta siinä nämä meidän omat "jouluruokakokkaukset" oikeastaan olivatkin - koska joulupäivän lounaalle mentiin sinne Montagliariin. Mutta - kuten joku varmaan jo arvasikin: siitä(kin) lisää myöhemmin. :) 


17 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Tässä olisi pitänyt olla joku varoitus alussa, "älä lue, jollet kestä kateuden pistoa" tms. Ihana postaus! :D

Hannele kirjoitti...

Herkullinen joulu, kerrassaan! Minuakin vähän harmittaa, ettet ottanut kuvaa kipoista ja purkeista :)

Nelle kirjoitti...

Campasimpukka *punastus* anteeksi! :) Mutta olihan sentään joulu... Ja kasa herkkusuita :)

Hannele: tosiaankin. Vastaisuudessa olen kyllä viisaampi :)

Yaelian kirjoitti...

Hienoja kuvia taas ja tosi herkullinen jouluateria! Hummeria olen kerran syönyt vatsani täyteen;sitä sai nimittäin syödä niin paljon kuin jaksoi Caracasin Melia-hotellin sunnuntaibrussilla.En ole sitä koskaan itse tehnyt,mutta viime kuussa postasin sinitasuravuista,jotka olivat herkullsia nekin:)

Kivistön Mari kirjoitti...

Ooo, tuo bistecca! Apua, näen siitä varmaan unta. Mistähän saisi tuollaisen lihan täällä meillä kokeiltavaksi? Kaikki taitaa olla aika pitkälle leikattua.. Olisi kyllä pakko päästä koklaamaan! .

V kirjoitti...

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein hummeria itse. Sitä on tullut syötyä maailmalla monen monituista kertaa - myös tuolla Caracasin Gran Meliassa kuten Yaelian. Tästä tuli parempaa kuin 90% nauttimistani hummereista mutta parhaat olen kyllä saanut USA:n itärannikolla Bostonissa ja niinkin lähellä kuin Brysselissä Place Sainte-Catherinen reunalla.

Usein tämä on liian kallista ja yliarvostettua apetta mutta joskus kuten nyt se on kyllä aivan superia.

Minna kirjoitti...

Ihana joulu, tämän innoittamana voisi itsekkin kokeilla!

Nelle kirjoitti...

Yaelian: "Riitan nurkissa" on aina niin helppoa ottaa hyviä kuvia kun kaikki on ennestäänkin kauniisti laitettu. JA italia nyt tuo oman lisänsä. :)

Mari: luulisi, että joku lihamestari voisi tilauksesta leikatakin tuollaisen palan. Muta panostaisin itse kyllä hyvään, laadukkaaseen lihaan jos vaan pääsee valitsemaan. Ehkä Roslundilta voisi kysyä? Tai jostain luomutilalta?

Minna: ulkomaanjoulut ei ole koskaan ihan samanlaisia kuin kotosuomen, mutta ainakin meillä elämyksiä on riittänyt. Isoin juttu lienee, että mukana on hyvä porukka. Maiellä on aina ollut sukua/läheisiä paikanpäällä mikä on tietysti auttanut. Tapaninpäivä etenkin on se ehkä vuoden kaikista kuollein päivä ihan missä vaan. Italiassa huoltiksetkin olivat kiinni nimim. ajelulla ja tutti jäi kotiin... ;)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Me söimme hummeria uutena vuotena, mutta se oli kyllä punaista ja pakastettua jo tullessaan... En taitaisi minäkään uskaltaa elävään edes koskea.

Tuo lihapala saa kyllä kateudesta vihreäksi. En ole Suomessa nähnyt tuollaista missään. Ranskassa kylläkin.

Meilläkin olisi Ranskassa joulunviettopaikka ja jatkuva kutsu päällä, mutta minä en suostu juhlapyhinä sinne lähtemään. Lakkoilevat AINA silloin. Ollaan sen verran monta kertaa tuskailtu, että lasten kanssa en edes yritä.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä vielä yksi, joka vihertyyyy...! Tulee mieleen viime kesän Toskanan reissu, kun isantämme paistoi valkoisen lehmän lihaaa samalla tavalla takassa.
Ihan tiedoksi vaan, olen täällä kyllä lueskelemassa uskollisesti ;)
Me opetellaan täällä vaan Suomen tavoille ja se on 15 vuoden poissaolon jälkeen sujunut vaihtelevasti ;))
ex-baijeri

Melba kirjoitti...

Meinaa tulla tippa linssiin näistä Italiajutuista... Oltiin pari vuotta sitten joulu Firenzessä, enkä vieläkään ole unohtanut niitä upeita ruokia ja chiantia, mitä tuolloin saimme. Vierailu pienellä viinitilalla Montefiorallessa oli aivan huikea kokemus.

Bistecca fiorentina, voi elämä jos sellaista lihaa saisi joskus täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa upeita ruokatarinoita! Ihanaa, että jaat tämän kanssamme. Hienoa, että pikkuisen kanssa voi matkustaa noin kivasti ja pahimmat allergia-ajat ovat ehkä jo takana...tai ainakin helpottaneet niin, että äiti voi nauttia kokkailuista :) Bistecca on aivan maagisen hyvää, samoin italialainen asenne ruokaan ja raaka-aineisiin.

Mukavaa alkanutta vuotta!
H

Merituuli kirjoitti...

Aloituskuva on hurjan hieno.

Näitä Italia-postauksia lueskellessa esiin piirtyy nautinnollinen reissu. Ihanaa!

Oikein hyvää vuoden alkua teillekin!

Nelle kirjoitti...

Minna Vuo-Cho: se hummeri oli kyllä taivaallista - noissa äyriäisissä sen maistaa ehkä herkimmin kun ruoka on ihan tuore. Ja totta, tuollaista lihaa ei paljon suomessa näe.


ex-Baijeri:Suomessa on puolensa ja puolensa - täällä taaperon kanssa touhutessa on kyllä huomanut miten elämäntilanteen muutos pakottaa uudenlaiseen luovuuteen :)

MElba: olisiko se tila ollut vecchie terre di montefili? Heillä on upea viini Anfiteatro js mr oltiin majailemassa ihan hoodeilla - sekin on viehättävä tila. Käytiin viimeksi siellä :)

H: kyllä ipad ja kapu toysin kapun metsä oli kovassa ajossa paikoitellen. Myös ipadilla olevat palomies samit ja muut auttoivat. :)

Merituuli: oli kyllä kiva reissu; valo piristi ja upeita kokemuksia kertyi enemmän kuin odotin... :) Ja kiitos! Koitetaan ehtiä näkemään tänäkin vuonna!;)

Nanna kirjoitti...

mun täytyi sanoa, että vähän ihmettelin kun laitoit, että jouluksi liput tilattu, aattelin jo, että mihkä hotellikuolemaan ootte vaihtamassa pohjalaisen (?) joulunvieton, ja vielä oikkuisen kanssa....
Nyt mä ymmärrän. Mikä tahansa paikka on niin 100000000X helpompi jos siellä on paikallinen "Riitta",vaikka sitten suomalainenkin, pääsee aivan eri lailla kiinni kaikkeen.

Nämä kuvat on niin käsittämättömän tunnelmaa ja tuoksuja tihkuvia, aaton ruuat uskomattomia ja tapasi mukaan olet taruillut niistä ihanaisella tyylilläs!

Nelle kirjoitti...

Nanna: joo, V:n äitiä ja hänen miestään P:tä on kiittäminen kyllä paljosta - he kun tietävät kaikki parhaat paikat tuolla päin. Ei noin pienen kanssa oikein nappaa lähteä hotelliin - tai sitten äiti syö hotellin jääkaapista leikkeleitä joka ilta kun pieni menee nukkumaan 7-8 pintaan kumminkin. :) Nyt mentiin lounaan ajaksi ulos syömään ja illalliset kokattiin "kotona". Ihan parhautta. Ja mulle sopii tommonen off-season - matkailu kun joka paikka ei ole täynnä ja paikallisillakin on aikaa pysähtyä ja jutella muutama sana.:)

Katja kirjoitti...

Olipa ihanan näköinen lihakimpale! Nam..
Hummerista sen verran että täällä enklannissa nykyisin suositellaan nirrin poistamista ennen keittämistä. Helpoin tapa on pakastaa hummeria pari tuntia ja sitten vasta kiehuvaan veteen, on kuulemma eettisempää kuin elävänä keittäminen.