Vaikka isäinpäivän jälkeen iskenyt kaamea vatsapöpö kyllä nyt hieman himmentää muistoa kuulaan syksyisen isäinpäivän kepeästä ja iloisesta tunnelmasta, niin meillä oli silti tosi kiva hetki jaettavana ruokien äärellä. Oli oikeastaan aika tosi mukavaa, kun kokkasimme yhdessä I:n nukkuessa; V teki kanin ja minä kokkailin muut jutut siihen ympärille. Vaikka kakku meinasi aiheuttaa ahdistuksen, niin muiden ruokien helppous häivytti kirpaisevan muiston palaneista pekaaneista ja jopa siinä kokatessa oli ihan juhlafiilis.
Olin ajatellut illan teeman varsin maanläheiseksi koska löysin Sellon Citymarketista kaniinia, josta arvelin V:n ilahtuvan. Olin itse asiassa niin varma V:n ilahtumisesta, että ostin samalla kertaa kaksi kania. Koska ne olivat vakuumissa tuumailin, että toisen voi laittaa pakkaseen, jos emme tarvitsekaan molempia nyt. Pieni soittelukierros kuitenkin keräsi joukon lounasvieraita isäinpäiväpöytäämme ja molemmat kanit päätyivät pataan.
Ikinä en ollut itse kaniinia laittanut ja syönytkin varmaan vain pari kertaa. V:n isä laittoi kanista joskus herkkuruokaa Espanjassa ja siltä suunnalta näkyivät nämäkin pitkäkoivet saapuneen. V muisteli, että joskus lapsena hän on saanut kania sinapilla, muttei muistanut reseptiä tarkalleen. Niinpä kilautimme vinkkien toivossa V:n enon vaimolle, joka on kuulu erinomaisesta keittotaidostaan. Sieltä saimmekin kasan hyviä ohjeita ja päätimme kokeilla kaninvalmistuksen neitsytmatkallamme V:n lapsuudenherkkua. Ja kyllä, se oli erinomaista herkkua.
Dijon- sinapilla maustetun kanin kaveriksi tein savujuureksia ja lisänä tarjosin mustaherukkahillon puutteessa omena-sellerihilloa. Alkupalassa otin vähän oikeuden oikaista käyttämällä nyt kaupoissa myytävää valmista porkkanasosetta keiton runkoon; laitoin herkkää jeeralla ja kanelilla maustettua porkkanakeittoa jonka pinnalle tein sekoituksen murustetusta aurasta, paahdetusta sipulista ja Risennalta joskus tuotenäytteenä tulleesta siemensekoituksesta. Yhdistelmä toimi ihan erinomaisesti.
Jälkiruuaksi duunialin raikkaalla omenahillolla, mustikalla, valkosuklaalla ja pekaaneilla täytetyn isäinpäiväkakun. Alunperin olin ajatellut tekeväni kyllä ihan toisenlaisen kaakun, mutta se kakkuprojekti otti niin hiekkaan joka vaiheessa että olin varsin onnellinen sitä, että se lopulta suostui syntymään edes tässä muodossaan. Tärkeintä kuitenkin oli, että se maistui hyvälle ja lopulta se meni tähän kotimaiseen, kotikutoiseen ja rustiikkiseen teemaan ihan hienosti.
A kattoi pöydän kauniimmin kuin oikeastaan olisin edes itse sen saanut katettua - muumilusikatkin A valitsi ihmisille varta vasten. Eli meidän isäinpäivämenuun kuului tänä vuonna:
Rustiikkinen isäinpäivämenu
Yrttistä dijon - sinappikania ja savujuureksia
Omenaisen raikas mustikka-valkosuklaakakku paahdetuilla pekaaneilla
Viinejä en tullut kirjoittaneeksi ylös ja jos V muistaa illalla, mitä ne olivat niin täydennän ne myöhemmin. Tässä kuitenkin menu fiilisteltäväksi, reseptit koitan tiputella perästäpäin paikoilleen. Aika yllättävänkin selkeä meikäläisen menuksi vai mitäs sanotte? :)
8 kommenttia:
Siis ihanko kotimaista kania löytyi tuoreena? Vautsi! Tuntuu, että kanit ja jänöt ovat aina Ranskasta tai vielä kauempaa, tyyliin Argentiinasta, vaikka citykaneja sitten hyppii vähän joka nurkalla. :) Odotan innolla että julkaiset reseptin. Joskus keväällä tein dijonkania, mutta en tainnut ikinä julkaista siitä mitään.
Riikka: oliskin ollut kotimaisia jänöjä mutta ei; kyllä nämä siis olivat sieltä Espanjasta että 'lapin' vaan ihan kotoisasti! Ja ohje tulee kunhan tässä keriitään - Eli kun I alka lopullisesti toipua ja nukkua kunnon päikkärit. ;)
...ja juuri tänään mietin, että kaivan vanhan GRW: n esiin, jossa savustettiin sellereitä. Hain eilen sählösavustimen kotoa lainaan nimittäin. Täytyy kyllä kokeilla savujuureksia, olin unohtanut, että saä laitoit niitä.
Ja tuo kakku on muuten ihan supersöötti!
Kappas! Ihan samoja ruoka-aineita ollaan kokeiltu – jänis tai kani, kummaksi sitä sitten kutsutaankaan, on yllättävän herkullista ja helppo valmistaa. Meillä viimeiset palat lämmitettiin tänään lounaaksi, endiivien kera.
Nanna: savustettu selleri - varmaan juurikas? Aikas jännä! Kuulostaa hyvällä tavalla tosi talviselle:)
Pinea: tämä oli ihan kania - eikös jänis ole tummempaa lihaa ja selvästi riistaisemman makuista? Mekin sanottiin et ostettiin jäniksiä ensin puhelimeen, mutta meidät passitettiin oitis tarkistamaan onko meillä jänistä vai kania, koska ohje on erilainen riippuen kumman on saanut pyydykseensä. :) Kani on ymmärtääkseni kasvatettua ja sellaisena pehmeämmän makuista ja rakenteistakin.
No tuota juuri minäkin mietin postausta kirjoittaessani! Jänisohjeita tulee yleensä vastaan, kania harvemmin, sillä kaipa se kani mielletään enemmän lemmikiksi... Kaniini taas ymmärtääkseni on villijänis. Kania se omanikin siis oikeaoppisesti oli, ranskalainen lapin.
Pinea: :) No, tästä se meidän jänis-kanituntemus alkaa:) Jostain on aloitettava. Ja kyllä se niin hyvää oli, että toistekin ostamme. JA tämän kokemuksen jälkeen tuntuu helpommalta sitten lähestyä sitä jänistäkin - osaammehan me nyt ainakin kysyä kaupassa onko eläin kani vai jänis ;)
Haha ;D Juurikin näin! Kyllä se jänöpupu siellä vitriinissä aika vieraalta näytti, mutta tottumiskysymys kai se on. Herkkua, joka tapauksessa!
Lähetä kommentti