Hunajaiset kaurasämpylät

En tiedä, olisiko tämän tarinan kannalta olennaista voittiko se pieni tyttö leivontakilpailun vai ei. Enkä tiedä onko olennaista sekään kuinka vanha tuo pieni tyttö oli silloin. Enkä tiedä, olisiko pelkän reseptin kannalta olennaista kertoa tätä tarinaa, mutta yhtä paljon kuin muistan sämpylöiden tuoksun ja maun, minä muistan tämän tarinan.

Ehkä tarinan itsensä vuoksi haluaisin uskoa sitä epämääräistä, enemmän tunnetta kuin muistikuvaa, että tuo pieni tyttö oikeasti voitti lasten maatalouskerhon leivontakilpailun sämpylöillään. Mutta voitti tai ei, näistä sämpylöistä tuolle tytölle jäi mieleen onnellinen muisto. Sellainen kultareunainen jossa on aitoa onnistumisen iloa, toisten yllättämistä positiivisesti ja sydämenpakahduttavaa ylpeyttä. Pienlle lapselle itse ansaittu huomio ja kiitos oli iäksi mieleenpainuvaa. Mutta oli niissä sämpylöissä  jotain erityistä, koska niitä jaksettiin niin kiittää. Ehkä se oli vain siinä ajassa ja paikassa, mietin tätä kirjoittaessani, mutta muistan että niitä tehtiin meillä uudelleen ja uudelleen. Niitä hunajantuoksuisia, pehmeitä sämpylöitä rakastivat kaikki ja niistä tuli tytön ikioma juttu. Niin herkkiä ja hyväntuoksuisia sämpylöitä ei ollut nähty eikä kuultu.

Tarinamme juuret palaavat tytön äidin nuoruuteen asti. Oikeastaan tarina alkaa siitä, että tytön äiti ei koskaan oppinut leipomaan leipää. Yrittämisen puutteesta se ei johtunut; mummo oli tyttärelleen vaativa opettaja.  Vanha emäntä oli ja on edelleen mestari pyöräyttämään niin kakon, ruisleivän kuin limpunkin. Ja leivontapäivänä hän näytti mielellään kätevillä käsillään nuoremmille naisille miten homma hoituu. Nopeasti ja varmasti juonteiset, voimakkaat kädet pyörittivät kaksi identtistä kakkoa jauhon pöllytessä leivinpöydällä kuin pakkaslumi auran ympärillä. Tyttärentytärtäkin oli koitettu opettaa; "laitat kädet kupeiksi näin ja sitten pyörität kahta palloa tällä tavoin, jotta niiden posket vain ottaa yhteen - näin... ...Kun ei äitis koskaan oppinut, niin opettele sinä eres!"  Ja jauhon laskeuduttua oli tytön vuoro.

Mutta taikina oli pehmeää -  jauho ei pöllynnytkään kuin satujen ahkeralla tytöllä joka kovalla ja nöyrällä työllä sai lopulta kultaisen leningin ja prinssinsä, vaan taikina tarttui leivinpöytään ja sormiin eikä siitä tullut lainkaan sellainen saumaton, kimmoisa kakko millaisia leivinlaudoilla oli kohoamassa liinojen alla pitkinä riveinä. Liekö sitten periytynyttä, kun leivänpyöritys ei tahtonut luonnistua äidiltä eikä tyttäreltä. Ei, vaikka kuinka opetettiin.

"Milläs te sitten miehenne ruokitte, jos ette leipää osaa leipoa?" päivitteli mummo. Perinteisessä sadussa tässä kohdin varmaan kuuliaisten naisten pitäisi tehdä oppimatka elämään tai jostain ilmestyisi hyvä haltijatar jota auliisti ja pyyteettä palvelemalla naiset saisivat leivän leipomisen lahjan ja heistä tulisi maankuuluja leiväntekijöitä. Mutta koska tämä ei ole satu, eivätkä naiset niin hyveellisiä vaan ihan aitoja pohojalaasia naisia satuun tuleekin pikantti ja arvaamaton käänne.

"Minä leivon sitte sämpylöötä!" oli leivänpyöritykseen tuskastunut, varsin pragmaattinen oppilas äidilleen lopulta puuskahtanut. Ja niin kävi, tuon pienen tytön äiti pyöräytti perheelleen maukkaita sämpylöitä tämän tästä. Taisipa siinä olla naapurin rouvan kanssa jopa pientä leikkimielistä kisaa kumpi teki lasten mielestä parempia sämpylöitä. Ja kai tässä kohden tarinaa voisi nähdä myös välähdyksen muuttuvista ajoista; havuilla luudittavasta leivinuunista ja pitkistä leivinlaudoista kohti uunipeltejä ja sähköuunia. Kohti nopeampaa ja helpompaa, kohti 80- lukua jolloin tuo tyttökin leipoi mummonsa mielestä kerettiläisen makeat, mutta voi lopultakin niin kielen mukanaan vievät sämpylänsä.

Eikä niissä sämpylöissä mitään niin ihmeellistä ollut; ne tehtiin pehmeänpehmeästä taikinasta, sellaisesta joka juuri ja juuri saadaan leivottua palloksi. Niihin laitetaan makeita porkkanoita raasteena ja hunajaa, joka antaa sämpylälle upean tuoksun. Niin ja tietysti taikinaan pihistettiin myös isän aamupuurohiutaleista kunnon kupillinen tai pari kauraryynejä. Mitä isompia, sen parempi. Niistä taikina saa luonnetta, että se maistuu leivältä eikä pullalta.

Ja niin se melkein nelikymppinen nainen joka seisoi vuonna 2012 kaurapakettien armeijan keskellä keittiössään palasi hetkeksi takaisin niihin päiviin, kun äidin valkoisin sandaalein verhottujen jalkojen askel oli tanssivan kepeä, hiukset hohtivat kultaisina auringossa ja keittiössä tuoksuivat ihan itse tehdyt hunajaiset kaurasämpylät. 

Ja niin se nainen raastoi porkkanat kuten silloin joskus, vaivasi taikinaa ja tiesi nyt, miksi taikinaa pitää vaivata niin kauan. Kun taikinaa vaivataan, jauhosta syntyy siihen sitko, jonka takia jauhoja ei tarvitse laittaa niin hurjan paljon. Ja koska silloin joskus sämpylät tehtiin taikinasta vain tavanomaisin kohottamisin, nainen jakoi uteliaisuuttaan taikinan kahtia. Toinen puoli leivottaisiin heti, samalla tavalla kuin vuosia sitten. Mutta toinen puoli vietäisinn kylmään kohoamaan. Koska taas on ajan kello kääntynyt ja keittotaidossa on alettu arvostaa sitä, mikä syntyy hitaammin.

Ja sämpylöistä tuli hyviä; siitä ensimmäisestä erästä maistoi selvästi makean hunajan. Se maistui raikkaana porkkanan kanssa ja kaura toi leipään kepeän kesäisen elon maun. Rakenne oli kuohkea ja hyvä. Ja seuraavana päivänä, kun se jääkaapissa levännyt taikina leivottiin, saatiin uudenlaisia sämpylöitä. Samaan tapaan kuin perunalaatikko imeltyessään makeutuu ja siihen tulee syvempiä makuja, samalla tavalla nuo porkkanasämpylät muuttuivat. Ne saivat makuunsa kehittyneempää, ruokaisampaa makeutta ja syvyyttä; näitä mummokaan ei enää sekoittaisi pullaan. Kaurakin oli kehittynyt ja sämpylän rakenne oli silkkisempi kuin heti leivotuissa.

Kyllä, sanoisin että kun näitä sämpylöitä pyöräyttää perheelleen lauantaiaamuna, taikinasta kannattaa panna puolet jääkaappiin ja tehdä siitä pyhäaamulle toiset sämpylät. Kylmässä levänneenä taikina on vielä helppoa leipoakin; tietysti voit pyöräyttää pinkeät pallerot taikinasta tai vain pyörittää pellillä, leivinpaperilla pötkön, josta sitten veitsellä leikataan sämpylät. Leikkauspinnasta tulee hauska kuvio leivän pintaan ja koristeeksi voi ripauttaa vielä siemeniäkin.

Ja lopulta kun koko tarina on kerrottu palataan siihen, mistä lähdettiin. Palataan sämpylöihin ja siihen, että ne maistuivat hyvältä. Ja vaikka oma lapseni pelkää vielä tässä vaiheessa leipätaikinaa jauhot pöllyten pyörittävän yleiskoneen ääntäkin, kannattaisi sämpylöitä tehdä useamminkin itse. Mikään ei tuoksu niin hyvälle aamusella, kuin vastaleivottu leipä.

Hunajaiset kaurasämpylät (n. 24 kpl)

5 dl maitoa
3 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1pss kuivahiivaa
2 suurehkoa porkkanaa karkeana raasteena
4 dl leseisiä kaurahiutaleita
9,5 dl vehnäjauhoa
50g voita

Sekoita maitoon hunaja, suola ja kuivahiiva. Lisää porkkanaraaste, kaurahiutaleet ja noin puolet jauhosta. Alusta taikinaa käsin tai käynnistä yleiskone ja anna sen pyörittää taikinaa keskinopeudella pari-kolme minuuttia. Lisää sitten jauhoa vähän kerrallaan, mutta säästä n. 1,5 dl koko määrästä lisättäväksi ihan lopuksi. Vaivaa taikinaa pitkään niin, että se alkaa muuttua vähän venyväksi ja hieman irtoavaiseksi. Lisää sitten voi 3-4 nokareena taikinaan ja vaivaa taikina väleissä tasaiseksi.  Lisää sitten loppuja jauhoja kunnes taikina tuntuu juuri irtoavaiselta. Riippuu porkkanoiden koosta, tarvitsetko ihan noin paljon jauhoa. Ja jos käytät muita kuin suomalaisia vehnäajuhoja, määrä voi olla hieman enemmänkin. Meillä tavallista, leivontakarkeaa jauhoa meni tuon verran.

Halutessa voit nyt jakaa taikinan kahtia ja viedä osan (tai koko taikinankin) jääkaappiin, kostealla keittiöliinalla peitettynä tekeytymään seuraavaan päivään.

Anna sitten heti leivottavan osan taikinaalevätä leivinliinalla peitetyssä kulhossa kunnes se on noussut n. kaksinkertaiseksi. Yön yli levännyttä taikinaa ei tarvitse enää nostatella lisää. Lämmitä uuni 225 asteeseen.

Leivo taikinasta sämpylöitä ja laita ne leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden kohota niin, että painaessa niitä kevyesti sormenpäällä sormenjälki kohoaa takaisin. Kylmällä taikinalla kohoamiseen menee huomattavan paljon pidempi aika kuin heti leivottaessa. Koristele halutessa siemenillä.

Paista kohonneet sämpylät 225 asteessa kullanruskeiksi, n. 15 min. Anna hieman jäähtyä ja nautiskele hieman lämpiminä voin kanssa.