keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kalaa paperissa eli kevyesti keskellä viikkoa

linsseillä täytettyä lohta

Nyt alkuvuoden aikana meillä on tehty tosi monta kertaa "kalaa paperissa" ja olen ihan rakastunut siihen, miten upean samettista kalasta paperin sisässä höyrytettynä tulee. A-haa - elämys on ollut saman tyyppinen kuin sen suolakuoressa kypsennetyn kalan kanssa. Voit laittaa kalan vaan suolattuna au naturel tai tuunata fisun sisään erilaisia täytteitä, jolloin lisuke tulee valmistettua samalla. Käytännössä siis kyse on höyryttämisestä ilman höyryuunia ja suomalaisten banaanipuiden harvalukuisuudesta lumen valtaamassa puutarhassamme. Näin banaaniviljelmistä hieman sivummassa banaaninlehden voi minusta korvata voipaperilla tai gourmet - paperilla ihan hyvin. ;)


kalan höyryttäminenVedä leivinpaperirullasta ensin kerros paperia kalan alle sitten kala paperille ja toinen kerros päälle. Paperin reunat taitellaan tiiviisti.

En tiedä miksi ei ole tullut kokeiltua ennemmin. Olen kyllä tiennyt, että näinkin voi tehdä, mutta jotenkin en ole vaan ajatellut asiaa. On tullut lähdettyä kaikkiin muka jännempiin suuntiin ja paistettua, keitetyä ja muusattua sitä kalaa jos jonkin sorttisilla tavoilla. Ehkä se oli lopultakin se suolakuoressa kypsentäminen kun sai miettimään että mitäs jos sitä paperitemppuakin joskus kokeilisi. Ja sitten vaadittin vielä yksi huonosti nukuttu yö ja zombiena lastenvaunujen kanssa kalatiskille tehty toiviomatka. Suomeksi sanottuna siis; en vaan jaksanut edes yrittää muuta :) Mutta kyllä kannatti; lopputulos oli samantyyppinen kuin suolakuoressa kypsyttäen (ehkä vähän pehmeämpi ja pehmeämmän makuinen) mutta tätä tehdäkseen ei tarvitse edes lastata kilotolkulla merisuolaa lastenvaunuihin kauppakeikalla! :)

kalafileet ja täyteTässä kuvassa kalafileiden väliin on laitettu linssitäyte, se ei ole pakollista, voit laittaa kokonaisen kalan sisään vain suolaa ja yrttejä.

Kuvia ei valitettavasti ole tullut otettua kuin yhdestä kerrasta. Niinpä tämä on nyt enemmänkin semmoinen pieni vinkki kaikille tähän keskiviikkoon: tämän helpommaksi se kalan laittaminen ei oikein edes tule. Ja kevään innoittamana keventämään innostuneille tiedoksi, että tämä herkku on myös keveydessään ihan ylivertainen. Näin laitettuna kala ei tosiaankaan kuiva (kun sitä ei unohda uuniin tunniksi) ja kermaa ei tarvitse tuoda edes lähelle uunivuokaa :)

Kalan voi vaan suolata sisältä ja halutessaan tunkea sinne sekalaisia yrttejä, fenkolin varsia tai muuta sopivaa ja kosteutta antamaan muutaman siivun sitruunaa. Sitten koko komeus kääräistään paperiin ja laitetaan uunipellillä n. 180 asteiseen uuniin. Vajaa kiloinen siika kypsyy semmoisen 20-25 min, vähän isompi kala puolisen tuntia. Viimeksi laitoin kolme semmoista pientä, 600g kasvatettua siikaa yhteen nyyttiin ja jätin yhden suolaamatta, jolloin siitä yhdestä saatiin sitten beebikselle kalaa. Kalojen kanssa viipaloin pakettiin vaan sitruunan tuomaan vähän kosteutta höyrytykselle. 180 astetta, 20 min ja taas onnistui hyvin.

Linssitäyte kalalleErään kalan täyte; linssejä, purjoa, lehtipersiljaa, sitruunaa, inkivääritahnaa sekä savusimpukoita. Niin ja suolaa sekä pippuria!

Tietysti voi myös kikkailla enemmän. Nämä kuvat ovat siltä kerralta kun olin ostanut tarjouslohen ja vedin sen fileiksi. Sen jälkeen keitin pari-kolme desiä du puy - linssejä ja sekoitin niihin savusimpukoita, inkivääriä, sitruunaa (kuorta ja mehua), kevätsipulia ja yrttejä. Sitten levitin linssiseoksen fileiden väliin täytteeksi ja taas koko paketti uuniin. Mutta: täytettynä fileet vievät pidemmän aikaa kypsyä. Lohi oli isohko ja ajattelin, että se olisi ollut puolen tunnin paikkeilla valmis mutta ei; tuommoinen täytemäärä hidastaa kypsymistä aika paljon. Näppituntumalta sanoisin, että keskikokoiselle täytetylle lohelle on hyvä varata semmoinen n. 40-45 min kypsymiseen.

kalaa ja linssejä

Kalan voi ottaa uunista ja kurkistaa varovasti nyyttiin jos tuntuu siltä, että kypsymisaika alkaa lähestyä. Jos kala ei ole vielä kypsää, se ainakin meillä jäi raaemmaksi täytteen alapuolelta. Uunin voi kääntää hetkeksi pelkälle alalämmölle ja odotella vielä reilun viitisen minuuttia. Yli kalaa ei kannata kypsentää - kun kala on tarpeeksi tuoretta merikalaa voi syödä vaikka raaempanakin.

Mutta ensimmäisellä kerralla laittaisin kyllä vaan kokonaisen, tuoreen kalan pakettiin hieman suolattuna sisältä ja maustettuna yrteillä sekä sitruunalla. Ruoka syntyy siististi, nopeasti, stressittä ja kuin itsekseen. Ihanaa aurinkoista keskiviikkoa ja pitäkää kiinni lastenvaunuistanne ettei tuuli vie!:)

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mmm,ihana kalaruoka.Lohi onkin tosi hyvää paperissa kypsennettynä:)

Nelle kirjoitti...

Yaelian: tykkäsin kyllä enemmän siitä siiasta - se oli mnust ihan ihanaa :) Mutta äärihelppoa, kyllä! :)

Jonna kirjoitti...

Tätä on ihan pakko kokeilla. Olen selaillut erilaisia ohjeita, mutta tässä oli nyt kyllä niin seikkaperäiset ohjeet, että ei ole enää yhtään tekosyytä olla tarttumatta voipaperiin.

Nelle kirjoitti...

Jonna: Juu, kokeile ihmeessä - tosi helppoa vaikka juurikin arki-iltana kun ei mikään nappaa :)