perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ensikertakokeiluja: kalaa suolakuoressa

mehukas kala
En tiedä teistä, mutta minä en ole koskaan ennen kypsentänyt kalaa suolakuoressa. Olen vaan aina kuullut, että se on tosi hyvää mutta jotenkin se on jäänyt. Vaikka 2 kg merisuolaa ei oikeasti maksa kuin total of 1,5 eur sellaisen suolamäärän pois heittäminen on vaan tuntunut jotenkin tuhlaukselta.

Mutta ihan aikuisten oikeasti, suolakuoressa kypsentäminen tosiaankin on älyttömän helppo ja äärettömän mehukkaan lopputuloksen antava tapa laittaa kalaa.

sika ja suolassa kypsennysKalan sisään voi laittaa vaikka limeä ja korianteria. Sitten vaan kaveri köllöttämään ja suolaa niskaan.

Tein nyt sitten viikolla siian suolakuoressa, eikä taatusti jää viimeiseksi kalaksi mitä suolassa kypsytän. Koska tein ruokaa viikolla ja motivaatio kuvaamiseen läheni rajatta nollaa, voin vain toivoa, että tuosta annoskuvasta välittyy se mehukkuus, mikä kalaan tuli. Se oli ihan suussasulavan pehmeää ja mehukasta, eikä yhtään suolaista.

Suola eristää kalan ja jää nahan ulkopuolelle antaen kalan kypsyä todella mehukkaaksi sisältä. Nahka kuivaa niin, että kala on helppoa kypsyttyään nostaa erilliselle tarjoiluvadille ja sen jälkeen nahka poistetaan ja kala syödään. Uunikalaksi ihan verattoman hyvää.

siika suolakuoressaKatsokaa, miten mehukkaaksi kala on suolan alla jäänyt. suolasta kovettunut nahka otetaan varovasti syrjään.

Minä käytin Pirkan reseptiä ohjenuoranani kalaa laittaessani. Kalan sisään voi laittaa mausteita maun mukaan; meillä sinne meni yrttiä ja viipaloitu lime. Se, mitä kalan sisään pitää ripsauttaa on yllättäen suola. Vaikka kala laitetan suolakuoressa, kaikki se käytetty suola jää kalan ulkopuolelle eikä siitä tule yhtään kalan lihaan. Niinpä suolaa on hyvä laittaa vähän kalan sisään ihan samalla tapaa kuin jos laittaisit kokonaisen kalan uunissa tavallisesti.


kala nousee suolasta kokonaisena kun kuori kovettuuKun suola kovettaa kalan nahan, kalan olisi saanut helposti söpömällekin tarjoiluastialle.
Vähän etukäteen pelkäsin miten käy, mutta pelko pois - hyvin meni.



Jos ette ole kokeilleet niin ottakaapa tästä viikonloppuna projekti. Tavattoman helppo herkku. Lisäkkeeksi voi tehdä vaikka keväisen salaatin kevyesti kiehautetusta parsasta, tuoreesta avokadosta ja ohueksi silputusta romainesalaatista. Kastikkeeksi käy vaikkapa öljy ja mangovinagretti. :)

siika suolassaUnohdin ripottaa suolan päälle vettä, joten se lähti kalan pinnalta vaan pyyhkimällä, muttei haitannut sekään mitään.

Kalaa suolakuoressa (lisäkkeistä riippuen 3, 4 tai jopa 5:lle)

n. 1 kilon kala (meillä oli reilu 800g siika)
2 kiloa suolaa
vapaavalintaisia täytteitä; esim 1 lime ja yrttejä
ripaus suolaa


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Pese ja kuivaa kala talouspaperilla. Ripauta kalan sisään hieman suolaa, viipaloi lime ja täytä kalan sisusta yrteillä ja limesiivuilla.

Laita uunipellille foliopeti (joko paksua foliota tai useampi repäisy tavallista foliota) jonka päälle kaadetaan n. 2 cm suolapatja kalaa varten.

Aseta kala suolapatjalle ja kaada loppu suola kalan päälle. Nosta folion reunat ylös ja asettele suolaa niin, että se peittää kalan myös reunoilta n. 2 cm kerroksena. Voit pirskottaa vähän vettä suolan pinnan päälle, jotta se kovettuu paremmin uunissa. (minä unohdin tehdä tämän, muttei haitannut)

Sulje folionyytti suolan ympärille tiiviisti.

Paista sitten kalaa uunissa 25 min kalan painokiloa kohden. Kun kala on ollut uunissa määrätyn ajan, nosta se vielä vetäytymään suolakuoressaan 15 min ennen ruokailua.

Sitten poista varovasti suola kalan ympäriltä rikkomatta kalan nahkaa. Ainakin meillä kala nousi nätisti lastaa apuna käyttäen tarjoiluastiaan. Kalan nahkaa ei syödä.

Tarjoa vaikka salaatin kanssa.

p.s. meidän uunisiikamme oli reilu 800g, mutta koska nykäisin sen uuniin jääkaappikylmänä, annoin sen olla uunissa sen 25 min ja tuli silti tosi mehukas. Vetäytyessä folionyytti oli kiinni, avasin sen vasta ihan lopuksi.

12 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

En ole koskaan itse laittanut,mutta olen tuolla tavoin kypsytettyä kalaa syönyt,ja hyvää oli ja ihanan pehmeää.

Virpi kirjoitti...

Vaikuttaa sen verran simppeliltä kalareseptiltä, etten edes minä osaamattomana kalakokkina voisi tuota pilata, joten pitää pitää mielessä :)

Pata porisee kirjoitti...

Hyviä kalareseptejä ei ole koskaan liikaa, täytyy kyllä kokeilla tätä!

Nelle kirjoitti...

Yaelian: Eikö hassua, ettei jotain ruuanlaittotapaa tule kokeilleeksi vaikka se on niin helppoakin.

Virpi: joo, tämä on kyllä niin helppo ja tavallaan tosi sisäsiisti tapa laittaa kalaa, että suosittelen jokaiselle joka huokailee että "pitäis syödä kalaa, mutta..." Ei fileointia, ei sotkua ei ylimääräistä vaivaa...

Välimäen ruokaa ranskasta - kirjassa on muuten myös suolakuorikalan ohje ja hän mainitsee erinomaisiksi kaloiksi tähän puuhaan juuri siian, nieriän ja kuhan. Ja kalaa ei tosiaan edes saa suomustaa, koska suomut suojaavat kalaa paistuessa:)

Pata porisee: niin, ja tämä on ainakin helppoa ja parempaa kuin mikään kermaliottelu.. :) Hyviä, puhtaita perusmakuja!

ari kirjoitti...

Tuo on muuten myös Japanissa perinteinen tapa tehdä kalaa. En ole koskaan kokeillut, mutta on ollut jo pitkään kokeilulistalla. Ehkä tämä toimi tökkäisynä toteuttaa idea.

pinea kirjoitti...

Meillä on tehty samaa doradasta eli kultaotsa-ahvenesta - sen voi myös suomustaa, sillä sen nahka on tarpeeksi paksu. Hyvä puoli on silloin myös se, että suolaa ei tarvitse heittää pois, vaan ottaa talteen ja käyttää kakkossuolana esim. pastan ja kananmunien keittovedessä.

Hannele kirjoitti...

Meillä on ollut pitkään listalla kukonpoikaa suolakuoressa. Tämä innostaa kokeilemaan!

Tarja kirjoitti...

Tätä teen usein kun tulee vieraita. Helppoa ja hyvää! Kiitos innostavast blogistanne, siskot! Jos haluatte harjoitella ruotsinkieltä, niin oma blogini on osoitteessa villatarja.blogspot.com

Voisula kirjoitti...

On kyllä herkullisen ja mehukkaan näköinen kala.

Nelle kirjoitti...

Ari: juu, ei tosiaan ollut hankalaa yhtään. :)

Pinea: kultaotsa-ahven on niin hyvää. Meillä tuohon suolaan tuli tosiaan sen verran kalan hajua jne että ei sitä oikein viitsinyt säästää. Mutta käytin sen jäisen pihatien hiekoitushiekan sekaan ;)

Hannele: ihan samaa mietin itsekin - että kanaa tms. olen nähnyt jonkun tekevän suolakuoressa myös... Pitää varmaan sellainen ottaa projektiksi joku kaunis päivä! :)

Tarja: Kiitos! Minun ruotsini kyllä kaipaisi treenausta, ihan kesääkin silmällä pitäen:) Kiva blogi sinulla, vaikken kyllä uskalla ruotsiksi kommentoidakaan! ;)

Voisula: joo, melkein eilen laitoin tämän ruuan uudelleen kokkaukseen, sillä Espoossa oli taimenia kalatiskissä. Olisi varmasti hyvää näin laitettuna.

Minttu kirjoitti...

Meillä kalana oli taimenta ja kala oli kyllä just niin mehukasta kuin kuvailit. Nam! Timjamia, tilliä ja sitruunaa täytteeksi.

Nelle kirjoitti...

Minttu: mä tein tämän ensikokeilun jälkeen myös taimenta samalla tapaa - oli todella hyvää sekin. :) On ihan hassua, miten se kala tuleekin niin suussasulavaa siellä suolan alla. Mutta joo, älyttömn helppo ja herkullinen tapa laittaa kala:)