Kotikutoista koko rahalla eli ristiäisfiilistelyjä ja juhlien menu

Kun maanantaina mietin edellisen päivän ristiäisiä, sorruin melkein pateettisen tunteelliseksi :) Osan noista pateettisista ajatuksistani aion kyllä valuttaa tähän tekstiin, joten pitäkää kiinni nenäliinoistanne ja ymmärtäkää, että teitä on varoitettu;)




Totesin hiljaa itsekseni, että niiden juhlien onnistuminen oli kiinni lähes ainoastaan suuresta välittämisestä ja rakkaudesta. Yksin tehden, ilman apua nämä juhlat eivät olisi tapahtuneet. Ensinnäkin kotona pidettävät juhlat mahdollisti se, että ihana sisareni tuli meille avuksi kolmeksi viikoksi tässä kesätyön loppumisen ja sen jälkeisen tulevaisuuden välissä. Hän halusi tulla katsomaan vauvaa ja auttamaan - siitäkin huolimatta että hän tiesi jo etukäteen joutuvansa meillä aikamoiselle työleirille. Hänen apunsa oli ihan korvaamaton koko tässä hommassa. Jos ei Mimmua olisi ollut apuna, ei juhlia olisi mitenkään voitu pitää meillä kotona. Toistan vielä: ei mitenkään.

Mimmun avomies V on myös kiitettävien läheistemme listalla - hän ajoi Hämeenlinnasta tänne avuksi useampana viikonloppuna ja kertaakaan valittamatta auttoi pakkaamisessa, muutossa ja purkamisessa ja tyynnytteli kun toivottomuus valtasi alaa vastoinkäymisten ja niissä väsymisen keskellä.



Ja sitten tietysti loppurutistukseen lauantaina, oman työpäivänsä jälkeen pohjanmaalta avuksi tulleet vanhempani ja veljeni puolisoineen olivat ihan kullanarvoisia apureita. Heitä ja heidän aloitteellisuuttaan tarvittiin kun juhlapäivän aamuna omat voimat alkoivat olla jo käytetty kutakuinkin loppuun.

Ja viimeisenä mutta ei missään tapauksessa vähäisimpänä oli ystäväni M:n apu, kun hän tarjoutui jo etukäteen juhliin kaatamaan kahvia ja auttamaan tarjoiluissa. V totesi juhlien jälkeen minulle kunnioitusta ja ihmetystä äänessään: "M oli ihan kone tuolla keittiössä." Kaikki toimi kuin voideltuna ja vaikka minulta jäi viimeistelyjä tekemättä saatoin koko ajan luottaa siihen, että kaikki tulee keittiöstä juuri niinkuin itsekin olin ajatellut - tai vielä parempana. Ja pyöräyttipä M meille vielä loppukirin aikana pitkälti toistasataa lihapullaakin, kun meistä Mimmun kansa alkoi tuntua että aika vain loppuu kesken. Nöyränä ja kiitollisena täytyy todeta, että jotain olen varmaan elämässä tehnyt oikeinkin, kun minulla on tuollaisia ihmisiä lähelläni.

Ristiäispäivänä kaikki meni niin hienosti, että minulla oli vielä maanantaina (ja tiistainakin) täysin epäuskoinen olo, että juhlat todella tapahtuivat ja menivät niin hyvin kuin menivät.
Mutta nyt teitä on jo kiusattu tarpeeksi näillä liikutuksen ilmaisuilla. Palataanpa ristiäispäivään kun Mr. Beebsistä tuli Mr. I Beebs :)

Sen lisäksi että stressasin kalustamattomasta olohuoneestamme niin paljon, että hankin ihan viime tipassa Habitaresta meille mallikappaleena olleen sohvan (koska heräsin asiaan liian myöhään ja minkään sohvan tilausaika ei ole alle 2 viikkoa), stressasin myös vähäsen kastemekosta.

V:n äiti, V ja A on kastettu tässä mekossa. Nyt pitsi vain alkaa olla jo liian rikki...

V:n suvussa on vanha, upean arvokas kastemekko joka alkaa valitettavasti olla erittäin hauras ja rikkinäinen. Kaivoin mekon esiin monena päivänä ennen ristiäisiä ja katselin haurasta pitsiä, jossa oli useampia vauvan pään kokoisia reikiä (ja meidän vauvalla on iso pää). Jos olisi jokin keino, millä mekon saisin korjattua, tekisin sen. Mutta niin taitava en ole, että tämä mekko minun käsissäni korjaantuisi. Sukulaisten ja ystävien kastemekkoja voisi tietysti pyytää lainaan ja V koitti minulle sanoa, että "Se lapsi on siinä vaatteessa maksimissaankin kaksi tuntia elämästään", mutta ristiäisissä jos missä minusta vanhat perinteet ovat upeita. Jotenkin omassa mielessäni lainamekko tai edes kaupasta ostettu uusi mekko ei tuntunut minusta vaihtoehdolta vanhan sukukalleuden rinnalla. Mutta, mutta...

En jaksa muistaa, milloin sisareni ikinä olisi asettunut vastustamaan jotain ideaa, jonka esitän suhteellisen vakavalla naamalla. ;) Mutta kun ehdotin tiistaina, että mitä jos tekisin kastemekon itse, hän näytti niin moniselitteiseltä, että tulkitsin hänen olevan tälläistä viimetipan projektia vastaan :) Sisareni taisi todeta jotain siihen malliin, että hän ei sitten ainakaan suostu kuuntelemaan mitään ähinää, jos se mekko ei valmistukaan hyvässä järjestyksessä. Tässä kun on nyt vähän muutakin vielä kesken. ;) Ja minä lupasin nöyrästi anellen, että voimme pyytää tuttavien kastemekkoa lainaan jo etukäteen; jos en saakaan mekkoa valmiiksi voimme vielä ristiäispäivän aamuna kilauttaa kaverille. Mutta jotenkin en nyt saa rauhaa, jos en edes yritä.

Mekon voi pukea alusmekolla tai ilman. Nauhoja saisi toisetkin parit miehustaan jos haluaa.

Ja niinpä sitten ostin Eurokankaasta valkoista pellavaa ja ruusuin kirjailtua pitsiä. Ja kun kaikki muut paitsi minä ja pikku-I vielä lauantaiaamuna nukkuivat kaivoin vanhan mekon esiin ja piirsin sen miehustasta kaavan. Helman leveyden sekä mitan arvioin kohdalleen KELAn vauvamakuupussin avulla. Näillä konstein suunnittelin kastemekon kun muuton jäljiltä käsityölehdet olivat vielä "jossain" ;) Halusin pitää mekon yksinkertaisena ja nopeana tehdä, joten jätin hihat tekemättä ja tein sen sijaan pari muotolaskosta sekä etu- että takakappaleelle. Muotolaskoksiin piilotin sisään pienet kanttinauhalenkit, joihin silkkinauhat voi kiinnittää. Jos mekkoa joku joskus halua lainata, nauhat voi vaihtaa. Tuumasin, että alushameen teen erillisenä - jos aika loppuu kesken, voi mekkoa käyttää täysin ilman sitäkin. Mutta niin se vaan lopulta meni, että mekko alushameineen valmistui sunnuntaiaamuna. Kolmisen tuntia ennen ristiäisten alkua ompelin viimeisen sauman ja pyysin mimmua kiinnittämään napit. Minulla kun oli kaksi täytekakkua vielä koristamatta. :)

Äidin rakkaudenosoitukset tulivat monissa muodoissa...

Ristiäisten juhlapöydässä näkyy myös äitini ja M:n kädenjälki; äiti teki kuivakakut ja pikkuleivät sekä salaisella reseptillään pitsikakun. M pyöräytti meille maistuvat välimerelliset lihapullat ja koosti lopulta valmiiksi preparoidut salaatit juhlapäivän aamuna puolestani kun minä sinkoilin kynttilöiden, juhlan päähenkilön esintymisasun ja silkkinauhojen perässä... :) Se, mikä jäi tekemättä alunperin suunnitellusta menusta olivat ne herkkutatti-provolonetäytteiset briossit, joita olen tehnyt aiemminkin. Totesin V:lle lauantaina yöllä, että taitoa on myös ymmärtää mihin ei vaan pystytä ja vaikkei se kuulu vahvuuksiini, luovuttaa mahdottoman edessä. Enkä usko, että kukaan lopulta niitä briosseja älysi kaivata, kun oli karjalanpiirakoitakin. Joka tapauksessa meille tuli kaksi kattausta joissa tarjolla oli kutakuinkin seuraavaa:

Ristiäispöydän suolaiset

Grillatuilla vihanneksilla ja karpaloilla maustettu cous-coussalaatti
Cantaloupe-melonilla ja pinjansiemenillä maustettu vihreä salaatti
Sahramilla ja kanelilla maustetut puolikuivat tomaatit
cocktailpiirakoita ja savulohitahnaa
Sisäfilettä Nigel Slaterin tyyliin
välimerellisiä, sitruunalla maustettuja lihapullia
mätimoussekakkua

Kahvipöydän antimet
Suklaa-pekaani-banaanikakkua Drambuie -liköörillä maustettuna
Herukkainen tiramisurahkatäytekakku
Pitsikakku (sorry, ei ohjetta jaossa) :)

Amerikkalainen maustekakku
Kentuckylainen kakku
Särkyneiden sydänten kakku (suklaakakku)
perinteisiä pursotinleipiä
herrasväenleipiä vaaleansinisillä nonparelleilla

Kaikkiin ruokiin en siis kykene antamaan teille ohjeita, kun hässäkkää oli niin paljon. Mutta kysykää vaikka niistä ruuista jotka erityisesti kiinnostavat niin katson saanko muisteltua seuraavaan postaukseen tarkemmin miten se taas menikään - ainakin idean tasolla. Kakuista ajattelin sanoa pari sanaa ja kalatahnan ohjetta on kyselty - joten jos äiti sen antaa, laitan siitä oman juttunsa - se oli herkkua.

Mitään turhan fiiniä kattausta ei edes yritetty tehdä; kahvit tarjottiin muumimukeista ja ruokalautasiksi laitettiin omat ja lainatut. :) Sen verran kuitenkin investoin, että ostin nyt vihdoin viimein meille kakkulautaset. Päädyin lopulta Iittalan kastehelmiin - koska en kivampiakaan löytänyt. Vaikka ne ovat ehkä hieman liian paksuja siihen nähden mitä etsin, niissä on silti paljon hyvää. Lisäksi ne olivat vielä plussakorttitarjouksessa Citymarketissa joten ostin sitten niitä sekä vaaleansinisinä että omenanvihreinä. Jälkikäteen mietin, että lautasten nimikin oli näihin juhliin lopulta aika osuva ;) Ja ehkä se on sitten niin, että vastoinkäymisten summa on vakio; nyt vastoinkäymiset vaan tulivat ennen juhlia joten itse juhlapäivänä kaikki meni kuin elokuvissa.

Vielä kun sunnuntaille sattui niin kaunis syksyinen auringonpaiste, syysluonto hehkui ikkunoiden takana upeissa ensimmäisissä ruskan sävyissä. Ihan uskomattoman ponnistelun päätteeksi saimme kotoisat ja mukavat juhlat. Ketään ei tuntunut haittaavan vaikka lattialistoja puttui ja keittiössä oli kummallinen liesiviritys ;) Ennenkaikkea, lapsi sai nimen. :)