Merituuli kutsuu seikkailuun eli broilerin sydämiä, sianposkia ja teellä savustettua kalaa

En voinut vastustaa sanaleikkiä otsikossa;) Kuka muistaa sen nuortensarjan joskus 80-luvulta - "kuka uskoo haikaraa" ? :) Minä seurasin sitä ihan herkeämättä aikoinaan. Se oli niin jännittävä... Krhm, kun tarkemmin ajattelee... Mikäs muukaan se olisi ollut, kuin nuorten dekkari ;)

Mutta asiaan: Merituuli ja Jukka kutsuivat meidät luokseen syömään. Olen aina ihaillut ja ihmetellyt ihmisiä, jotka voivat kutsua luokseen vieraita viideltä arki-iltana. Meille oli todellinen haaste saapua edes ajoissa paikalle (ja kyllä, myöhästyimme!) puhumattakaan, että voisin koskaan järjestää tämän tason illallista töiden jälkeen... Tai ainakaan kutsua ihmisiä viideltä lintsaamatta syntisesti töistä.



Olin niin kiireessä, etten ehtinyt miettiä edes mitään tuliaisia. Kun sain auton pihaan parkkiin, nappasin keittiöstä sakset ja kävin leikkaamassa kimpun kukkia omasta puutarhasta. Hymyilin ihan vähän; tämä on niin mummolta opittua; hänellä on tapana napsia puuatrhasta kukkasia mukaan kylään lähtiessä tai ylipäätään kun hän haluaa ilahduttaa jotakuta....:) Ei se omena näemmä sittenkään kauas puusta putoa...:) Mutta olin onnellinen kukkasista; näissä ainakin on ihan oikeaa puutarhan tuoksua!

"I'm making a note here: huge success."





Luulen, että kenenkään ei ole vaikeaa hyväksyä ajatusta, että on ihanaa mennä jonkun rakkaudella ja ajatuksella valmistamaan valmiiseen pöytään?

Noh, niin vähän ajattelinkin.

Ja vaikka kuinka makaronilaatikko olisi hyvää, kun sitä on syönyt kaksi päivää putkeen se ei enää maistu lainkaan samalle kuin ensimmäisenä päivänä. Olin todella onnellinen tämän pienen visiitin antamasta tauosta keskelle ehkä kesän kiireisintä viikkoa.



Sen lisäksi, etä saimme mennä valmiiseen pöytään, Merituuli oli vielä kokannut iltaa varten herkkuja, joita en ollut koskaan maistanut: friteerattuja nokkosia, grillattuja broilerin sydämiä ja kivipiiroja, uppopaistettuja possunposkia ja mustalla teellä savustettua lohta. Lisäksi tarjolla oli vielä hekullista kaali-nuudelisalaattia, jota olen katsellut pidemmän aikaa "sillä silmällä" (silti saamatta aikaiseksi) ja Sipuloiden blogista jo kauan sitten uteliaisuuteni herättänyttä omenapiirakkaa.

Tarjoilun nähdessäni olin ihan ällikällä lyöty: kaikki ruuat olivat ihan älyttömän hyviä. Ja minä kun olisin ollut varsin tyytyväinen jo pelkästään siihen hyvään seuraan, jota oli tarjolla! Omenapiirakan osalta vielä erikseen todettakoon, että kyllä kannatti puhelimessa lipsauttaa, että V tykkää omenapiirakasta yli kaiken. Tällä harkitsemattomalla lausumalla oli ollut merkitystä jälkiruuan valinnan suhteen... ;)




Noh, miltäs se ny sitte maistu? Rva N käärii hihansa ja analysoi: possun posket olivat ihan herkku vailla vertaa. Maku oli pehmeä ja samalla vahvempi kuin possusssa yleensä; melkein riistainen, pähkinäinen, murea ja erittäin aromikas. V sanoi, että jopa hieman ankkaan vivahtava. Niin tai näin, minä söin ainakin kolme. (!)

Arvuuttelun vastaus: possunposkia friteerattuna!

Jos Merituuli oikaisee minun syöneen noita possun friteerattuja poskia jopa neljäkin, en kiellä. Ne olivat ihan älyttömän hyvin onnistuneita. Keittoaika 180 asteisessa rasvassa oli täysin oikea; liha oli roseeta mutta ei yhtään kuivaa. Näin siitä huolimatta, että palat olivat aika erikokoisia keskenään. Kotikulinaristi huokaa onnesta: ihan mahtavaa.

Jukan friteertuille herkuille keittämä kastike kruunasi nautinnon. Onpa vaan käsittämättömän ihanaa, että on tällaisia uusia ystäviä, tumasin ja siemaisin hieman vakkasuomen panimon pale alea... Keskustellessamme kepeästi elämästä, maailmankaikkeudesta ja ruuasta ;)

Broilerin sydämet olivat myös aromaattisia ja pehmeitä. Ne olivat minusta erittäin maukkaita ja hyviä - rakenne oli jotain maksan ja lampaan paahtopaistin väistä - minikoossa, tietenkin... Voin silti hyvin kuvitella, että jotkut eivät niistä pidä: maku oli samaan tapaan rikas kuin veriletuissa ja suutuntuma kiinteä, mutta murea samaan aikaan, kuten sisäelimistä nyt voisi kuvitellakin. Jos et pidä veriletuista, sisäelimistä tai etanoista on olemassa riski, että et kykene syömään broilerin sydämiä. Ennakkoluulottomuus palkitaan tässä lajissa :)




Merituuli mainitsi, että joku jolle hän oli illan menusta kertonut etukäteen, oli näyttänyt lähinnä säälivältä vieraita kohtaan. Voin kuitenkin täydestä sydämestäni kertoa, että sääliin ei ollut mitään helopsti ymmärrettävää syytä. Pikemminkin syytä olisi kateuteen, jos vierailija on ruuan suhteen yhtään näin utelias kuin me:) Possunposkia pitää kyllä ehdottomasti joskus löytää meidänkin pakastimeemme...

Omenapiiras oli myös ihan omaa laatuaan: tahmaisen ihana pohja yhdistyi pehemäksi paistuneeseen omenaan ja koko komeus kruunattiin täyteläisellä vaniljajäätelöllä. Uh ja oh.

Mustan teen kanssa savustettua lohta sitrussalsalla ja friteeratuilla nokkosilla.... Herkkua.

Ja vaikka kulinaristiset toiveemme oli kohdattu tiistain osalta jo moneen kertaan, paras muisto illasta oli niiden pienten ihmisten ansiota, jotka kertoivat meille äiti- ja isileopardeista ja piirsivät kotiin mukaan vietäviä väritystehtäviä. Mutta oma osansa kuului myös niille vähän isommille, jotka keskustelivat meidän kanssamme elämästä, maailmankaikkuedesta ja ruuasta samalla, kun valmistivat meille erinomaisen illallisen.

Kiitos arkemme piristämisestä Merituuli ja Jukka. :)