torstai 13. toukokuuta 2010

Häälounas @pos3 eli Nelle & V 12.5.2010

Pioneita Postresissa

Me sanoimme entisen avomieheni V:n kanssa eilen toisillemme "tahdon" Helsingin maistraatissa. Paikalla oli Mimmu morisusneitonani, Mimmun avomies ja V:n best manina V:n veli. Ja tietysti A, jolle pyydettiin koulusta muutama tunti vapaata.

Me olemme miettineet tosi paljon kihalutumisemme jälkeen, viimeisen kolmen vuoden aikana, miten ihmeessä ne häät sitten oikein järjestetään? Taisin joskus mainitakin, että vaikka minusta on tavattoman mukavaa juhlistaa kotosalla kaikkia pienempiä juhlia, koen yleensä lievää pakokauhua, jos minun pitää olla juhlinnan keskipisteenä. Eikä V ole tippaakaan minua parempi tässä suhteessa, päinvastoin. Niinpä olemme kuluttaneet loputtoman monia iltoja pähkien miten ihmeessä saisimme aikaan suhteellisen pienellä vaivalla (ad-hoc)järjestettävät välittömät, epämuodolliset ja meidän näköisemme arviolta n. 200 hengen stressivapaat häät? ;)

Joka kerta päädyimme samaan lopputulokseen: emme mitenkään. Ja taas kului kuukausi ja vuosi, toinen ja kolmas. Viime kesänä mummoni alkoi jo merkitsevästi kertoa eräästä tuttavastaan joka oli saanut onnittelut kukkakaupassa, tyttären häiden johdosta.

Mummo tarinoi, että hänen tuttavansa oli kiistänyt häät jyrkästi ja todennut, että kai hän nyt TIETÄISI jos hänen tyttärensä menisi naimisiin. Jälkikäteen sitten oli käynyt ilmi, että kukkakauppias oli ollut paremmin perillä tilanteesta. Mummo totesi, että kun tahtoa kerran on, niin ei se naimisiin meneminen tarvitse olla muuta kuin käy nyt vaan sanomassa sen "tahdon". ;)

Ja siihen me sitten lopulta päädyimme itsekin: jos meidän pitää järjestää häät, me emme koskaan pääse naimisiin.

Ja kun Mimmu sitten helmi-maaliskuussa kertoi, että hän on menossa käymään tallinnassa helatorstain edellä, me näimme tilaisuutemme tulleen. Minä aloin puhella Mimmulle, että mitäs jos pidetään opiskelukevään lopettajaiset ja minä vien siskoni hienommin syömään. Otetaan oikein miehetkin mukaan ja mennään johonkin oikein, oikein kivaan paikkaan. Ja sitten mökille helatorstaiviikonlopuksi, josta oli ollut puhetta jo aiemmin. Eikä tätä Mimmulle niin paljoa tarvinnut myydä. Ainahan hyvä ruoka kelpaa, eikös vaan? ;)

Mutta se, minkä jätin mainitsematta oli, että ennen ruokaa teemme vielä pienen pyörähdyksen maistraatissa. ;)



Kevään mittaan ängin "tyttöjen päivän" -ohjelmaan vielä pienen kampaajavisiitin ennen ruokaa; hömpötellään vähän tyttöjuttuja; "...ja kun sunkin on niin monta kertaa pitänyt päästä käymään siellä Jonyllä." Jotenkin sekin meni vielä läpi. :) ...Ja sitten oli tietysti ne pesulasta tulleet vaatteet, joista "...toisen ajattelin laittaa huomenna päälleni valkoisen farkkutakin kanssa, luuletko että tämä on kiva?"


Ja vaikka mimmu näytti hämääntyneeltä, että pihaan kurvasi taksi, ei Mimmu parka tiennyt vielä siinäkään vaiheessa, mitä päivään kuuluu. Kun olin sitten saanut hieman unenpöpperöisen siskoni turvallisesti taksiin istumaan, aloitin asian todellisen luonteen valottamisen:" ...Mä olin ihan varma, että haistaisit jotain palaneenkäryä, mutta kun nyt ollaan tässä vaiheessa, niin mun pitää kertoa sulle yksi juttu... Me ollaan menossa sinne kampaajalle ja syömään, joo - mutta tässä olisi yksi pikkuinen asia, mikä pitäisi hoitaa vielä siinä välissä..."

Ja sitten me taidettiin itkeä jonkin verran kumpainenkin ja järkyttää yksi taksikuski. Vaikka olin miettinyt jo vähän etukäteen, miten pyydän sisartani morsiusneidokseni, olin tehnyt yhden mokan: jättänyt kaikki nenäliinat kotiin. :)

Mimmun reaktio oli spontaani: "Ei näin voi tehdä..." Mutta vähitellen, kampaajalla puhistessaan ihana morsiusneitoni alkoi lopulta saada taas henkeä ja päästä yli järkytyksestään; "ehkä tämä tosiaan pitikin mennä näin. Tämä on kyllä ihan teidän näköistänne..." Ja kohti maistraattia kävellessämme sisareni oli jo yhtä hymyä ja innokkaasti räpsimässä kuvia äidille ja mummolle ja... :)

Kerrottakoon nyt, että V:n paikalle hoitaman bestmanin kohtalo ei ollut juurikaan tästä poikkeava. A:n opettajaakin oli lupaa kysyessä kielletty mainitsemasta asiaa A:lle tai ylipäätään kenellekään.

Ja hyvin kävi, päästiin naimisiin.

Aurinkoista bulevardia kävellessämme soitin mummolle ja kerroin, että kävelen tässä käsikynkkää tuoreen aviomieheni kanssa häälounaalle. Mummo oli riemuissaan ja totesi vain:"No menihän se perille!". :) Oli mukavaa tehdä mummo niin onnelliseksi.


Vaikka Pos3:n ruoka oli moitteetonta, olin kieltämättä niin monenlaisten tunteiden vallassa, että ruoka ei päässyt samalla tapaa päärooliin tänään, kuin Dominiquella illastaessamme. Mutta olin onnellinen, että oltiin tässä vaiheessa; morsiusneito ja bestman oli saatu paikalle ja me olimme vihdoin saaneet sanotuksi "Tahdon".

Kameraankaan en koskenut, kuin kukkakimpun ikuistaakseni. Mimmu halusi kuvata "hääkarkit" :) Mutta sen verran ruuastakin täytyy sanoa, että V:n valitsema Pietarsaaren kuha parsalla ja mousselinekastikkeella oli kyllä ihan jumalaista. Mediumina tilattu pihvini ei kuitenaan ollut enää sisältä roseeta - mutta mehukasta ja hyvää silti.

Postersin kuuluisat jälkiruuat olivat ihania. Minä söin suklaajälkiruuan joka sai Mimmunkin huokaamaan onnesta. Mutta myös se A:n ja bestmanin juustolautanen näytti niin ihanalle, että olisin voinut kyllä syödä sellaisenkin - vaikka suklaakakun päälle ;)

"Ei niin kauaa neitinä, jottei kyllää rouvana", kotikonnuilla tavataan sanoa. Mutta ehkä se oikeasti oli jo aika, pohdiskelin, kun kävelimme aurinkoisen Espan puiston läpi autoa kohti. Ihmiset hymyilivät meille. Taisivat arvata, mitä tuli tehtyä. :) Minä mietin, että voisimme ihan kohta lähteä mökille.

Koska ruoka-alan lakko oli verottanut Sellon valikoimia melko tavalla päiväni morsiamena sisälsi myös nopean kierroksen Stokkan herkussa ;) Kuinkas muutenkaan? :) Vähän jäi harmittamaan, että lounaan jälkeen kamerat jäivät miehille. Olisin saanut hauskan kuvan morsiuskimpusta ostoskorissa sisäfileen ja Rezen maalaissämpylöiden kanssa;) Mutta nyt teidän täytyy vaan kuvitella tämäkin näky.

Sitten muutama kuva kotona mummoa varten ja hurja pakkausoperaatio. Vaatteiden vaihto ja kohti saaristoa!

rose shampanja

Mökillä sitten avasimme joululahjaksi V:n sukulaiselta P:ltä saamamme vaaleanpunaisen shampanjan ja kilistimme päivän saavutuksille. Iltapalaksi saimme rezen maalaissämpylöitä, girllattua munakoisoa ja paprikaa, paistettua halloumia ja minttuista valkosipulijogurttia. Sitten tuli uni ja vei mukanaan.

Vaikka totesimmekin morsiusneidolle ja bestmanille vihkimisen jälkeen "Kiitos ...ja anteeksi", hääpäivästä muodostui ihan meidän näköisemme. Ja nyt, lukuisten ihanien onnitteluiden jälkeen lopulta tuntuu, että monet olivat jotain tälläistä osanneet odottaakkin.

Parasta kuitenkin on, että pääsimme vihdoin viimein naimisiin. Minä sain aviomiehekseni sen ihanan miehen, jota olen rakastanut jo vuosia ja jota tahdon rakastaa tästä eteenkin päin.



p.s. Ja että pitikin sattua osastolta; vihkisormuksessani on täysin sattumalta juuri 42 pikkiriikkistä timanttia. ...Että so long and thanks for all the fish vaan ;)

37 kommenttia:

Miltsu kirjoitti...

Voi onneksi olkoon! Ihanan romanttista :)

oliivia kirjoitti...

Hurjan paljon onnea teille! Hieno juttu, ja ihanaa että saitte järjestettyä niin kuin itsestä tuntui hyvältä!

Mari kirjoitti...

Onnea onnea ONNEA!

Taina kirjoitti...

Ihanaa :) Onnellista taivalta avioparina toivotetaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea oikein kovasti täältäkin tuoreelle aviovaimolle ja koko perheelle :)

t.onnittelija baijerista

Jael kirjoitti...

Paljon paljon onnea ja ihanasti kirjoitettu juttu!

Virpi kirjoitti...

Oi, omia häitä odotellessa oli kiva lukea tämmöinen ihana tarina! <3 Onnea hurjasti!

Helena kirjoitti...

Lämpimät onnittelut ja piiitkäää yhteistä elämää toivotellen Helena
ps. Noin se just pitää tehdäkin, niin kuin itsestä parhaalta tuntuu eikä niin kuin kaikki muutkin ;o)

-S- kirjoitti...

Onnea tuoreelle avioparille. Hààt ovat kyllà piinaa morsiamena, jos ei tykkàà olla porukan keskipisteenà. Tuo maistraatissa "sala"vihkiminen oli teità ja just hyvà niin. Onnea :)

Anonyymi kirjoitti...

Pitkään olen blogianne seurannut, mutta aikaisemmin en ole kommenttia jättänyt. Hääpäivänne kuulostaa täydelliseltä (itsekin haluaisin tulevaisuudessa viettää häitäni pienessä porukassa hyvän ruuan kera:) Siis, Onneksi olkoon! Ja kiitoksia ihan parhaasta ruokablogista!
t. Elli Joensuusta

Merituuli kirjoitti...

<3 !

Emma kirjoitti...

Oi mahtavaa! Lämpimät onnittelut!!

Ihana tarina, tuli ihan melkein tippa linssiin.... muistin kuinka onnellinen päivä meillä oli kuukausi sitten ja ajattelin, että olette varmasti olleet vähintään yhtä onnellisia ja viettäneet ihanan hääpäivän :)

Heli kirjoitti...

Oi, ihanaa! <3 Kuinka romanttista ja salamyhkäistä! Onnea Nelle-rouvalle miehineen!

Kati kirjoitti...

Koskettava ja hieno tarina hääpäivästänne. Olisin kyllä halunnut nähdä bestmanin ilmeen, kun homma valkeni hänelle ;-) Nauttikaa onnestanne, kesästä, laiskasta helatorstaiviikonlopusta, saaristosta... Halit meidän koko poppoolta!

kittyfane kirjoitti...

Lämpimät onnittelut hääparille! Hääpäivänne kuulosti täydellisen sopivalta juuri teille :-)

cele kirjoitti...

Onneksi olkoon! :)

pinea kirjoitti...

Sylillinen onnea tuoreelle avioparille! Kyynel nousi silmään lukiessani päivästänne :)
(Ja p.s. sinulla on kyllä hieno mummo :D )

Nelle kirjoitti...

Kiitos kiitos kaikille kommenteista. Niin ystäville kuin sukulaisille ja teille, jotka jätätte ehkä ensimmäisen kommenttinne tähän juttuun.

On ollut mukavaa huomata, että ihmiset ovat niin iloisia puolestamme:) Meille tämä avioituminen oli oikeastaan sen vahvistaminen, mikä on jo olemassa. Tällä mennään etiäppäin. :)

Äitikin oli tosi onnellinen uutisista; tietysti naimisiin menosta, mutta ehkä myös siitä, ettei tähän kevätkiireeseen tullut vielä juhlien järjestämistä. Kuulemma pakastimesta oli löytynyt Aino - mansikkajäätelöä ja äiti oli sitten kaupalla naisten kanssa ottanut pienet Ainot juhlan kunniaksi ;)

Isä totesi jotain sirppihallasta, mitä mimmu ja minä emme ensin lainkaan ymmärtäneet. Mutta äiti suomensi sen meille, jotta isänkään mielestä avioitumisemme ei ollut missään määrin hätiköity. ;)

Hymyilyttänyt oli siis siellä kotipuolessakin yhtä laila kun täällä keskellä merta.

Martina kirjoitti...

Ihanaa! Onnea, onnea, onnea!!

statisti kirjoitti...

Voih miten suloista! Tosi paljon onnea teille! toivoo kulisseista uskollinen lukija ja laiska kommentoija ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea toivottaa uskollinen lukijanne ulkomailta, oli pakko kommentoida koska minä ja mieheni teimme samat temput samana päivänä, yllätys vihkiminen maistraatissa, olimme myös pitkään pohtineet ja stressanneet hääjuhlia että missä ja milloin ja katsoimme myös parhaimmaksi tehdä sen kuten tekin.

T. onnellinen avIovaimo :)

Helena kirjoitti...

Tulipa ihan isäpappa mieleen tuosta isäsi ilmauksesta ;o)
t. Helena

Petra / Patalintu kirjoitti...

Oi ihanaa, paljon onnea teille!! Tätä oli mukava lukea <3

Mekin toimittiin melko samalla tavalla kahdeksan vuoden yhdessä asumisen jälkeen toissa syksynä. Kysyttiin miehen veljeä papiksi viikkoa ennen ja kolmea ystävää todistajiksi pari päivää aiemmin. Eli ihan kyseiseen päivään ei jätetty, mutta ei kovin paljon puuttunut :) Vihkimisen jälkeen mentiin syömään Turun ihanaan Enkeliravintolaan, jossa koko menu on kuin hääpäivään luotu.

Satunnainnen vierailija kirjoitti...

Onneksi olkoot! Itsekkin kammoa juhlan keskipisteenä olevana järjestimme häämme samansuuntaisesti 4 vuotta sitten. Ei se juhlien koko vaan rakkauden määrä!!

Inez kirjoitti...

Hurjasti onnea teille, ja monia ihania ja maistuvia vuosia tästäkin eteenpäin!

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!"

Jytis kirjoitti...

Oiiiii!! Olipa ihana kirjoitus, nousi hymy huulille heti. Onnea hurjana myös täältä!!

Nelle kirjoitti...

Kiitos vielä kaikille onnittelijoille.

Arki on taas alkanut tohinalla. Oli tavallaan aika hassu keskustelu töissä eilen, kun vaihdoimme viikonlopun kuulumiset.

Istumme kolmestaan samassa työhuoneessa; minä ja kaksi ohjelmistokehittäjää... eli kotoisammin koodaajaa. No, toinen näistä toteaa ohimennen että oltiin hautajaisissa viikonloppuna. Minä pahoittelut esitettyäni siihen sitten, että se meni sitten niinkuin siinä laulusa; on teillä hautajaiset ja meillä häät. Johon tämä sama poika (tai mies, mutta kivampi sanoa poika - ei tunnu että itsekään olisi niin vanha vielä) sitten jatkaa: "Ai jaa, menittekö te naimisiin - minäpä pistän paremmaksi, meille tulee vauva!"

Kun pommit oli räjäytetty, katsoimme varovaisen kysyvästi kolmannen henkilön suuntaan. Hän joutui toteamaan, ettei ollut nyt suorittanut mitään niin suurta "elämä" - rintamalla. Vain varannut matkan Roomaan itselleen ja vaimolleen.:)

-S- kirjoitti...

Hehe....ihanat keskustelut teillà ollut viikonlopun jàlkeen koodajien kanssa, hih! Harvemmin sità noin paljon kaikille yhdessà viikonlopussa ehtii tapahtua :D

Nelle kirjoitti...

S: Sanoppas muuta ;) Oli itselläkin vähän epäuskoinen olo.

Kissaemo kirjoitti...

Paljon onnea tuoreelle rouvalle! Ihana kuvaus unohtumattoman ihanasta päivästä.

Ja on sulla vaan mahtavan viisas mummo! :-)

Nelle kirjoitti...

Kissaemo: Kiitoksia ja arvaa miten mielissään mummo oli eilen, kun keroin että häntä on täällä viisaaksi kehuttu :)

Ketturouva kirjoitti...

Onnittelut vast'ikään naineille!

Virpi P. kirjoitti...

Onnea Nelle!! Luin uutisen nyt vasta. Juuri noin sen pitää mennä, omanlaiset häät omaan makuun, ei liikaa touhuamista ja vuosien stressaamista kanssa.
Kuten muutkin, luin ihan liikuttuneena:)

Nelle kirjoitti...

Hitsi, luin nyt vielä nämä kaikki kommentit varmaan viidettä kertaa läpi, kun on rauhallinen ja hiljainen sunnuntai-illan hetki. Ihan liikutun uudestaan ja uudestaan kaikesta huomiosta. Mietin sitäkin, että kun isän synttäreillä kaikki sukulaiset halusivat onnitella minua niin pelotti että alan itkeä. Eihän tämmönen pohojalaanen emäntä itke ku hätätilas ;) Kun sitten kaikki olivat onnitelleet olin niin pala kurkussa, etten keksinyt sanoa muuta kuin: "kiitos kaikille, saako nyt mennä?" ja irvistin ;) Kaikki nauroivat ja totesivat jotain suvun tavoista... :)

Ja minä sain mennä. :)

On tosi kiva lukea ilostanne ja sattumuksista joita teille kaikile on sattunut. Hauskaa on myös, että niin moni on tehnyt samoin kuin me. Sattumista itselleni tuli heti mieleen, että postresissä sattui olemaan sisustuskukkana vaaleanpunaisia pioneja, lempikukasiani - niitä samoja joita minä kädessäni kannoin ja V:llä oli pionin nuppu sulhasvieheenä. :)

Toivottavasti tulevina vuosina voimme kutsua sukulaisiamme, ystäviämme ja tuttaviamme yhteen muissa, kotoisammissa merkeissä tutustumaan toisiinsa. Se kun on minusta lähes ainoa oikeasti arvokas asia, miksi häät olisi voinut käydä läpi: että ennestään toisilleen tuntemattomat läheisemme tutustuvat toisiinsa. Mutta lupaan olla aktiivinen sillä saralla sitten muuten. :)

Ketturouva ja katriina: kiitos!:)

Helena kirjoitti...

Nelle-ressu! Oliks se nyt noin kamalaa, kun suku halus onnitella ihan halaus- tai kättelyetäisyydellä?

Nelle kirjoitti...

No mutta jos ihan itkuksi ratkeis niin olishan se ny... :)

Helena kirjoitti...

Luettakoon sekin siinä tapauksessa sukuviaksi, jookosta?
kysyy nimimerkki Niin itku kun naurukin välillä liian herkäs (joskus siitä on suoranaisia ongelmia, myönnettäköön)