torstai 8. huhtikuuta 2010

Limoncello ja miten se lopulta meni?

Limoncelloa

Limoncellosta tuli hurjasti mielenkiintoista keskustelua jo ennenkuin pääsin edes maistamaan, millainen siitä lopputuloksesta sitten tuli. Olen täysin vakuuttunut, että teen sitä uudelleen soveltaen noita vinkkejä joita sain alkuperäisen postauksen kommenttilootaan. Tässä kumminkin pari sanaa siitä, miten limoncello tuolla forgotten skills of... - kirjan ohjeella onnistui.

Sitruunoita kuorittiin siis Paljon. Toisaalta uuttamisaika alkoholiin oli aika lyhyt, ohjeen mukaan vain 48h eli 2 vuorokautta. Olin tehnyt seoksen illalla valmiiksi ja sitten en jaksanutkaan tehdä sitä enää valmiiksi tasan tuon 48h päästä. Niinpä sitruunankuoret lillivät alkoholissa ihan tyytyväisenä seuraavaan aamuun asti (yht. n. 2,5 vrk uuttamista).

Luomusitruunat voisivat olla tosiaan tähän reseptiin ihan omiaan, mutta koska en löytänyt niitä tuossa määrin, pesin vaan huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla käyttämäni sitruunat. Mutta etenkin, koska sitruunoita käytetään noin paljon, luomut olisivat varmasti parempia. Alkoholiksi ostin Stolichnayaa, koska se on pehmeämmän makuista vodkaa. En halunnut, että alkoholiin tulisi kauhean terävä kärki.

Lopullinen limoncello olisi voinut olla prosenteiltaan vahvempaakin. Vuorokauden pakastuksen jälkeen valmis limoncello alkoi nimittäin jo vetää jäähileeseen. Noin parikymmenvolttistahan siitä noilla suhteilla tuli. Mutta lisätyn siirapin määrää voi tietysti kokeilla vähentää vaikka kolmanneksella, jos mitään spiritus forten vahvuista ei ole tarjolla...

Onnellinen uutinen oli, että ensimmäisestä kokeilustani limoncelloa tuli tosi hyvää. Makeaa se on, kyllä. Toisaalta limoncellon kuuluu ollakin, koska se nautitaan jääkylmänä. Kylmyys syö makeutta ja minusta lopputulos oli raikas, makeahko. jääkylmä ja juurikin sopivan makea.

Vaikka kyseessä oli siis tälläinen pikalimoncello, aika hyvä sellaiseksi. Seuraavalla kertaa kyllä uteliaana ihmisenä kokeilen jotain tuollaista pidempään uutettua.

sitruunachutney
... ja mitä tapahtui niille 17 sitruunan sisuksille? No minä keitin niistä sitruunachutneytä. Aika tömäkkää ainakin ensialkuun maistettuna, mutta ehkä se siitä asettuu kun saa tekeytyä jääkaapissa.

Viinimarjojen sijaan käytin karpaloita, chiliksi laitoin linnunsilmächilejä (aika monta) ja kuorta oli vähemmän - ehkä n. 4 sitruunasta. Muuten kuten ohjeessa. Luulen, että se käy kanan kanssa ja V ehdotti, että sitä voisi kokeilla sekoittaa osan mangochutneyn sekaan raikkautta tuomaan. Näistä sankareista kuulette varmaan vielä lisää myöhemmin:)

7 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Hauskaa, että muillakin on tullut samaan aikaan mieleen tehdä limoncelloa! Tulin juuri kaupasta, jossa katselin luomusitruunoita limoncelloa varten, mutta ne maksoivat ikävät n. 1.8 euroa / 2 kappaletta, jolloin toivoin että jostain löytäis halvemmalla. En tosin tiedä mistä.

Omassa reseptissä, jota aion käyttää tarvitaan vaan n. 7 sitruunaa, koska kuoria liotetaan alkoholissa 10 päivää.

Projektin alotan viikon päästä, kun saan Tallinnasta 80%-viinaa. Reseptillä taisi tulla n. 2 litraa limoncelloa.

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

Kokemuksesta hieman viisaampana, Limoncelloa sun muita snapsi- ja liköörijuomia pari juttua on mielessä. Mulla on erityisen "huono" perunankuorin jota käytän vain sitruunan kuorimiseen. Kuorija on aivan hyödytön perunaan, koska kuorii liian ohuelti ja perunaa saa krapsuttaa kuollakseen että kuori lähtee, mutta sitrushedelmien kuoreen se on oivallinen, suurin kuoren valkoinen osa, jossa on kitkeryys, jää tällä kuorijalla pois. Tämä asia taas on tärkeä pitää mielessä, mitä korkeampi alkoholiprosentti viinassa sitä enemmän karvasaineita se liuottaa. Siis, jos sitruunan kuoret, nyt kun tässä puhumme Limoncellosta, ovat paksut ei kannata uuttaa kuoria kauaa. Mulla tuli asiasta niin paljon juttuja mieleen kun juuri viime viikolla tein Limoncelloa joten mietin kannattaisiko panna siitä juttua blogiini?!?

Nelle kirjoitti...

Esikko: kyllä kohta taas on se aika, kun limoncelloa voisi laittaa tulemaan. Mimmu toi mulle myös 80% virosta, en tiedä millaista siitä sitten tulee maun puolesta - onko liian terävää?

Herkkusuu: Ihan hyviä vinkkejä, kannattaa ehsottomasti laittaa kokemuksia - kyllä minua ainakin kiinnostaa vaihtoehtoiset tavat tehdä limoncelloa ja kun uudet sitruunat tulevat kauppoihin niin voisi hyvin taas kokeilla :)

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

Tässä linkki josta löytyy Limoncellosta vuosien mittaan joskus jopa karvaastikin kerättyä tietoa.
http://lautasella.blogspot.com/2010/11/limoncello.html

Nelle kirjoitti...

Herkkusuu: Ilmeisesti on muutaman kerran tullut limoncelloa tehtyä? :) Hauska juttu!

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

Juu, olen jo parisen kymmentä vuotta maustanut snpseja itse, ja siinä sivussa joskus tullut tehtyä pari kertaa Limoncelloa ja muitakin liköörejä.

Nelle kirjoitti...

HErkkusuu: no siltähän tuo vähän näyttikin juttua lukiessa:) Pitänee seuraavalla kertaa lueskella vinkkejäsi kun teen limoncelloa. Kiva kokeilla uutta!