sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Hedelmäinen kevätcous-cous ja vadelma-kardemummamarinoitua halloumia

Cous-cous yrteillä

Kevät hiipii kohti ja aurinko alkaa houkutella kaduille kalvakkaita ihmisiä. He kulkevat käsi kädessä, istuvat laiturille sulavan jään äärelle, sulkevat silmänsä, hengittävät kevätilmaa ja kääntävät kasvonsa valoa kohti. Aurinko lämmittää jo. Vähitellen maasta alkaa nousta narsissin varsia, joiden vihreys vielä piiloutuu ruskeaan maahan: odottakaas vaan, kun kukkaset puhkeavat!

Silloin maa on täynnä sinistä, keltaista ja valkoista. Kaduilla kulkevien, aurinkolaseihin piiloutuneiden naisten takkien alta vilahtaa värikäs kevätmekko ja ilma on pakahtua linnunlaulusta. Mutta siihen on vielä muutama viikko.

Pakostakin aistit virittäytyvät maistamaan kevätsipulia, parsaa ja tuoretta salaattia. Mieli askartelee tuoreissa yrteissä ja hedelmissä: herkkiä vihreän sävyjä, keltaista mangoa, punaisia mansikoita; raikkautta, makuja...

Minkäs sille teet, vaikka tuntuukin, että on hirveä synti ostaa noita ruukkuyrttejä vielä, kun niitä ei saa ulos: kaikki niistä eivät kestä edes kunnolla vuorokauttakaan, ennenkuin jo osa lehdistä on ihan nuukahtaneita. Mutta tälläiseen ruokaan voi tietysti silputa vaikka koko ostamansa yrttipuskan saman tien, jos raaskii.


hedelmäistä kalkkunaa ja kastiketta


Pääsiäisenä halusin tuhlata yrtteihin ja helliä yrtäviäni jollain tosi keväisellä. Mukana oli kasvisruokailija, joten pääsiäsimaanantain myöhäisellä lounaalla oli tarjolla mangolla, avokadolla ja yrteillä maustettua cous-cousia, kardemummamarinoitu halloumia, vadelmavinagrettikastiketta ja hedelmäistä kalkkunaa. Kalkkunasta laitan oman jutun myöhemmin, mutta tässä cous-cous sekä juusto. Tämä on tosi nopeaa tehdä, kunhan vaan on etukäteen hankkinut kypsiä hedelmiä ja tuoreita yrttejä... Oli tosi ihanaa syödä vaihteeksi jotain näin keväistä ja herkkää.

Tämän kanssa sekoitin siitä ihanasta vadelmaviinietikasta ja oliiviöljystä kastikkeen, jota lorauttelin salaatin päälle. Jos sinulla nyt ei satu olemaan käsillä sellaista vadelmaviinietikkaa, niin voit varmaan tehdä vastaavan tyyppisen soosin sekoittamalla pari rkl paseerattua vadelmaa, 1-2 rkl vaaleaa balsamioa tai kirkasta vadelmaviinietikkaa, mustaa pippuria ja öljyä. Halutessasi voit laittaa mukaan myös minttusilppua. Riippuen etikkasi vahvuudesta, voit lisätä vähän hunajaa pehmentämään kastiketta. Luulen, että tuolla pääsisi jo aika pitkälle.


Hedelmäinen kevätcous-cous (n. 5-6:lle)

n. 3 dl cous-cousta
vajaa litra, n. 7 dl vettä
n. 50g kuivattuja karpaloita
1 kasvisliemikuutio
1 mango
1 avokadi
2 kevätsipulia
n. 2 rkl tuoretta minttusilppua
2-3 rkl lehtipersiljasilppua
kirveli-chiliöljyä
suolaa
viherpippuria (tai pippurisekoitusta)


Kaada cous-cous kulhoon, murusta päälle liemikuutio ja kaada vedenkeittimestä vettä jyvien päälle, niin että ne kunnolla peittyvät ja niiden päälle jää vielä 2-3 sentin vesikerros. Jos kipposi on kovin laakea, riittää kun jyvät kunnolla peittyvät, mutta minä käytin syvää, alaspäin kapenevaa kippoa joten vesikerrosta sai jäädä pinnalle. Sekoita hieman ja jätä cous-cous imeytymään.

Pilko sillä välin kaikki hedelmät sopiviki kuutioiksi ja silppua yrtit.

Kun vesi on imeytynyt jyviin, irrota jyvät toisistaan haarukalla. Lorayta sekaan vähän kirveliöljyä tai vaan hyvää oliiviöljyä. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Lisää yrtit, karpalot ja hedelmät cous-cousiin ja sekoita.

halloumia kardemummalla


Kardemumma-vadelmamarinoitu halloumi (2-3:lle pääruokana, 4:lle yhtenä lisäkkeenä)

1 pkt halloumia
marinadiin
o,5 dl öljyä
2-3 rkl vadelmaviinietikkaa
1 tl hunajaa
minttusilppua (n. 1/2-1 rkl)
1/2 tl murskattua vihreää kardemummaa
1/2 tl jauhettuja korianterin siemeniä

(Marinadia ei ehkä tarvitse ihan tuplata, jos teet kahdesta paketista halloumia. Ehkä puolitoistakertaistaminenkin voisi riittää?)

Laita halloumi etukäteen likoamaan veteen tai maitoon. Kun halloumi likoaa, siitä lähtee pois ylimääräistä suolaa.

Sekoita kaikki marinadiainekset keskenään, siivuta halloumi kippoon ja kaada marinadi päälle. Jätä maustumaan mielellään tunniksi--pariksi, mutta jos aikaa ei ole, voi nämä paistaa kyllä hetikin. Vadelma ja minttu vahvistuvat kun maku ehtii hetken imeytyä.

Paista halloumi pannulla oliiviöljyssä kauniin väriseksi molemmin puolin. Laita paistetut halloumit lämpimään tarjoiluastiaan ja kaada loppu marinadi päälle. Tarjoa couscousin ja vadelmavinagrettikastikkeen kanssa.

9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Keväinen couscous kuulostaa ihanalta ja kiva idea käyttää vadelmaetikkaa tuohon halloumiin.Mukavaa kevään alkua!

minna kirjoitti...

vihreään kardemummaan en ole "törmännyt", ei taida löytyä ihan marketin hyllystä? nimim. sivistyksestä sadan kilometrin päässä :)

Merituuli kirjoitti...

millaisia nuo teidän käyttämät karpalot on? onko paljon sokeria mukana?

ja mistä hiivatista löydän juttua teidän Pariisin keikasta :). en löydä sopivaa tunnistetta sitten millään, enkä muista missä kuussa siellä olitte. (ja olen nyt liian laiska selaamaan "kaikkea" läpi)

Nelle kirjoitti...

yaelian: Olen täällä jo ihan malttamattomana, että kunhan tuo lumi sulaa, istutan HIRVEÄSTI kukkia ruukkuihin ;) Rva R oli jo istuttanut kevätkukkia taloyhtiön rappuun, Ihania!

Minna: kyllä niitä aika hyvin löytyy, mutta ainakin etnisistä kaupoista. Ne on semmoisia vihreitä paljoka, santa marialla on ainakin niitä, mä ostin semmosen ison pöntön. Myös ekokauppa ikivireästä olen noita löytänyt pienemmissä Sonnentorin pussukoissa. Toivottavasti löydät!

Merituuli: mä olen ostanut niitä, missä ei ole lisättyä sokeria. Niissä on tietysti fruktoosia jonkin verran, mutta paljon vähemmän kuin niissä sokerihuurretuissa :)

Pariisin pölinöitä löytyy tunnisteesta "ulkoruokinta" mutta linkkejä on myös tuolla toisen blogin puolella, jossa on pariisille oma tunniste: http://magnoliasade.blogspot.com/search/label/Pariisi%20syksy%202009

Toivottavasti auttaa :)

Merituuli kirjoitti...

ei se ole kummakaan jos ei löydy kun etsii väärästä blogista :). kiitos!

mistä noita sokerittomia löytyy? tai annas kun arvaan, Sellosta?

Nelle kirjoitti...

Merituuli: Itse asiassa ei, Isossa omenassa on ainakin, siellä on semmonen isompi hylly kaikkia noita...

Merituuli kirjoitti...

ok. kiitti!

Petra / Patalintu kirjoitti...

Ai teilläkin on syöty couscousia, tämä onkin jäänyt huomaamatta. Pitääkin kokeilla myös tällaista raikkaampaa versiota, nyt kun on makuun päässyt :) Näyttää tosi ihanan maukkaalta!

Nelle kirjoitti...

Rva Patalintu: Meillä syödään satunnaisesti kyseistä herkkua. Minusta herkun siitä tekee nimenomaan se, miten mielikuvituksellisesti keksii cous-cousin laittaa. Hedelmät ja yrtit yhdesä öljyn kanssa käyvät ihan loistavasti, aina. :)

Ja on kiva, kun yksinkertaisesta jutusta saa vaikka kuinka erilaisia lisäkkeitä.