maanantai 28. joulukuuta 2009

Mannerströmin sushisilli

sushisilli
Koska juttuäänestyksessä on kolme juttua samalla äänimäärällä, aloitetaan sitten järjestyksessä ensimmäisestä. :)

Tänä vuonna joulun aikaan kuului jopa meikäläisen mittapuulla aika monta sukulaisvierailua. Enimmäkseen pääsimme siis nauttimaan muiden tekemistä herkuista ja herkkupöydistä. Tapaninpäivänä V:n isä vaimoineen sekä V:n veli perheineen tulivat sitten minun lihapatojeni äärelle. Koska matkustimme joulun ympäri maata ja maakuntaa aika tiukalla aikataululla, minulla ei jäänyt paljon aikaa valmistella tapaninpäivän pöytää. Äidiltä nappasin mukaan muutamia laatikoita ja pakastimen olin täyttänyt jo etukäteen ankoilla (koska tapaninpäivään mennessä kaikilla on jo todennäköisesti takanaan useampi kinkkuateria), jääkaappiin oli varattu pancettaa, rosmariinia ja perunoita sekä kellariin roudattu laatikko omenoita.

Kun alunperin sovimme tapaninpäivän syömingeistä, V:n isä lähetti minulle leikkimielisesti ohjeen mätimoussekakkuun ja ilmoitti, että olisi erityisen mielissään, jos sellainen pöytään laskeutuisi. Lähdin tietenkin mukaan leikkiin - mätimoussekakkua en olekaan koskaan tehnyt. Tämä oikeastaan loi kehyksen aika traditionaaliselle, mutta vähän makupuolella modernisoidulle joulumenyylle. Aloittaisimme kaloilla ja mädillä, siirtyisimme siitä ankkoihin ja kruunaamme koko komeuden runsaalla juusto- ja pikkuleipävalikoimalla. Panettonekin oli ostettuna, mutta koska kaikki olivat aterian lopussa jo ihan palloina, se unohtui laatikkoonsa.

Oli jossain määrin tarkoitus, että olisin ehtinyt tehdä jopa pariakin erilaista silliherkkua, mutta siinä joulunalushässäkässä se jäi. Pohjanmaalla olin tehnyt siiasta cevicheä, hyvin tapaan kuin tein kuhasta aikaisemmin - ehkä laitoin vaan vähän vähemmän inkivääriä ja avokadoa ei ollut. Cevicheä oli sen verran iso määrä, että sitä riitti hyvin vielä tapaninpäivänkin pöytään. Jos ette ole koskaan tehneet, suosittelen lämpimästi - sain cevichestä paljon kiitosta. Raikas herkkuhan se on yleensä niin suolaisten kalojen keskellä. Minäkin, joka en edelleenkään pidä graavilohesta tykkään tästä.

Sellainen pikkuvinkki vaan, että on oikeasti hyvä idea kuutioida kala raakana ja sitten vasta lisätä limen ja sitruunan mehu - raakakypsynyt kala ei kuutioidu enää mitenkään nätisti ja lisäksi file voi jäädä paksummista kohdista kypsymättä. Nimim. joo, kokeiltu on...

Kun sitten tapaninpäivän aamuna tuijottelin pirkan kevyestisuolattua sillifilettä ja mietin, mitä siitä syntyisi, ei vaihtoehtoja ollut kovin montaa. Useimmat ohjeet vaativat ainakin yön yli maustumisen. Koska vieraat olivat saapumassa iltapäivällä, silli olisi saatava esille nopeasti. Koska kalaisat herkkuni olivat muutenkin klassista siianmätiä lukuunottamatta hieman perinteisestä poikkeavia tämä sillisushi sopi settiin mielestäni hyvin. Resepti on lisäksi hyvin yksinkertainen ja nopea, se ei vaadi suurempia valmisteluja ja lopputulos oli varsin onnistunut! Ja vaikka silliherkkuja tuli nyt tarjolle tällä kertaa vain yksi, ei minusta hyviä juttuja tarvitsekaan välttämättä olla tarjolla niin kovin montaa. Tämä oli nopeutensa lisäksi kivan erilainen:)

Inkiväärin olin autuaasti unohtanut äidin jääkaappiin, mutta inkivääritahnaa ja sushi-garia löysin jääkaapistani. Mannerström käyttää tähän ilmeisesti tuoreita sillifileitä, koska hän suolaa ne kevyesti ensin sormisuolalla, jättää jääkaappiin 3-4h suolaantumaan ja kuivaa ne sitten talouspaperilla. Minä käytin valmiiksi suolattuja fileitä, jotka huuhtelin kylmällä vedellä ja kuivasin talouspaperilla.

Sillisushia (mitoita ruokailijoiden ja muiden tarjottavien mukaan)

1 pkt /2-3 sillifilettä (kevyesti suolattuja)

1 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta

Koristeluun:
1 valkosipulin kynsi (tämän taisin unohtaa, kun rehellisiä ollaan...)
1 keskivahva chilipalko (käytin kaupan punaista vakiochiliä, varmaan cayanne)
1 pala tuoretta inkivääriä (käytin vähän inkinääritahnaa ja garia, eli säilöttyä sushi-inkivääriä)
purjoa suikaleina

Huuhtaise ja kuivaa sillifileet tai suolaa ne kevyesti sormisuolalla ja jätä jääkaappiin tekeytymään 3-4h ennen kuivailua.

Kuori ja suikaloi inkivääri ja valkosipuli ohuen ohuiksi suikaleiksi tai tikuiksi. Suikaloi chili myös ohuiksi renkaiksi, ja varo ottamasta mukaan siemeniä - ne ovat tähän turhan tujakkoja.

Leikkaa sillifileistä kauniita ruutuja ja asettele ne symmetrisesti tarjoiluastialle. Tee karsinoita purjosuikaleista ja muodosta vaikka shakkikuvio. Ripottele kalojen päälle inkivääriä, chiliä ja valkosipulia. Minä laitoin joka kalan päälle yhden chilirenkaan ja pienellä etanapiilillä asettelin pienen "kynnenkärjellisen" inkivääritahnaa joka renkaaseen. Valkosipulin unohdin. Toimi silti.

Kuumenna lopuksi öljy ja soija kattilassa ja pirskota kastike sillien päälle. Tarjoa heti.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiitos ohjeesta,tätä pitääkin joku päivä kokeilla!

Merituuli kirjoitti...

voi...sanonko! Toi Silli ja yks toinenkin Mannerströmin kirja on nyt tarjouksessa Suomalaisessa -RUOTSIKSI! ja mulla ei taivu sitä vertaa :(.

Nelle kirjoitti...

Yaelian: tämä ei ole ainakaan vaikea. :)

Merituuli, voi ei. :) Toiaalta, eikös tässä tarjoutuisi loistava tapa ruotsin opiskeluun... googlella voi kumminkin kääntää pahimmat paikat :)Ostin omani kirjatorin alelaarista joskus, kannattaa käydä katsomassa jos teidän lähellä sattuu sellainen olemaan?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt täytyy kyllä hirvittävästi sodomisoida pilkkua. Nimittäin sana sushi tarkoittaa kirjaimellisesti etikalla maustettua riisiä. Eli, kun riisiä ei ole mukana, niin tuo ei ole sushia!

(Ei tätä nyt kuitenkaan kovin vakavasti tarvitse ottaa :)

Nelle kirjoitti...

anonyymi: no V:n isä kommentoi ihan samaa! :) Ajattelin kumminkin olla uskollinen hra Mannerströmin kirjalle ja kutsua ruokaa samalla tavalla kuin hän:) Että et ole ensimmäinen... :)