sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ostereita eurolla, ostereita eurolla!


osteri


Kun näimme ostereita 0.99e kappaleelta, kävimme niihin kiini kuin meriharakat. Niin harvemmin käy ja jostain syystä noiden ulkoa rosoisten ja sisäpinaltaan helmiäiskiiltoisten kuorten sisään piilotetun merenmakuisten eläinten ostamiseen on jonkinlainen kynnys. Ehkäpä se on se, että mitenkään ei oikein voi varmistua, että se, mitä ostaa on tuoretta.

osterin tarjoaminen

Osteri on elävä syömiseen asti - siihenkin littyy aina hieman kunnioitusta. Avatessasi osterin, se kuolee. Mutta silloin tällöin, muutaman kerran elämässäni olen syönyt ostereita. Viime viikolla oli yksi niistä päivistä. Söin kaksi osteria jotka maistuivat sille, mille meri tuoksuu myrskyisän sateen jälkeen.

Olen aina haaveillut syöväni ostereita jossain tuulenpieksemällä, vuoroveden paljastamalla ja levän liukastamalla merenrannalla missä usvaksi hajonneet aallot saavat huulet maistumaan suolaiselta, kostea tuuli muuttaa vaatteet nihkeäksi ja hymyillessä suolaiset hiussuortuvat pyrkivät suuhuun ja silmiin. Jyrkkinä nousevien kallioiden piilottamalla rannalla, missä kiviin kasvaneet simpukat ovat paljastuneet vuoroveden alta, levä tuoksuu huumaavana ja ilmassa syöksyvien lintujen syömien simpukoiden kuoret rutisevat jalkojen alla kuin James Joycen Odysseuksessa. Sellaisesa paikassa olen kuvitellut kalastajan kantavan saaliinsa rantaan pienestä, mutta raskaasta puuveneestä. Siellä osterit avataan puukolla, jolla on avattu satoja ostereita, eikä osterin makua voi erottaa tuulesta ja merestä. Mutta tuo päivä odottaa minua vielä jossain, mutta joka kerta kun maistan ostereita tiedän, että se tulee vielä joskus.

kastike osterille
Osterit voi nautiskella myös täysin ilman mausteita

Meillä ostereita syödään harvoin. Niin harvoin, että niitä ei olisi pakollista maustaa mitenkään. On oikeastaan aika hassua, että noihin merenmakuisiin eläviin tulee himo. Jotain alkukantaista siinä on, kun liu'uttaa osterin suuhunsa. Osterin kuoressa on usein mutaa, mutta kuori on sisältä mitä kauneinta helmiäistä; kuin kirkas kuu räsähtävän kirpeänä pakkasyönä.

osterin avaaminen

Ensimmäinen osteri on hämmentävä kokemus; onko tämä syötävä raakana, vain sekunteja sen jälkeen, kun kuori on avattu ja eläin kuollut. Mitä tämä neste on, onko se merivettä? Voiko sen juoda - kuuluuko se juoda?

Kyllä kuuluu. Se on osa koko tarinaa. Se on osa merta, jonka kohta syöt.

Minä pidän ostereista sellaisenaan. Minä pidän niiden karusta kauneudesta. Minä pidän suolaisen meren mausta. En vaihtaisi pois kokemusta ensimmäisestä täysin puhtaasta osterista, sellaisenaan. Mutta ostereita voi myös maustaa ja tällä kertaa teimme niin.

Jamien ohjeessa osteriin laitetaan riisiviinietikkaa, chiliä, sokeria ja inkivääriä. Niin ja korianteria. Vaikka mukana on vahvojakin makuja, osterin tunnistaa silti. Ihan erinomainen vaihtoehto jos haluat kokeilla jotain uutta.

Kastike ostereille Jamien tapaan (riittää ainakin 10-12 osteriin)

1/2 peukalon kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
6 rkl riisiviinietikkaa
1 punainen chili
hieman tuoretta korianteria
1 tl sokeria
ostereita

Kuori ja raasta inkivääri (tai hakkaa se ihan pieneksi veitsellä). Hienonna myös chili ja korianteri ihan hienoksi. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Hakkaa jääpaloja keittiöpyyheen sisällä murskaksi ka laita ne tarjoilulautaselle.

Kärjestä väännetään, jonka jälkeen veistä kuljetetaan kantta pitkin

Asenna osteri käteesi keittiöpyyhkeen sisässä littana puoli ylöspäin tai käytä apuna osteriveitsen mukana tulevaa puista tukea. Avaa osteri kapeimmasta päästä työntämällä osteriveitsen kärki osterin kapeimmassa kärjessä olevaan koloon, nitkuttamalla se mahdollisimman syvälle ja kiertämällä napakasti sivulle niin että osteri aukeaa raolleen. Kuljeta sitten osteriveistä varovasti kannen muotoja seuraillen ja irrota liha varovasti molemmista kuorista. Varo läikyttämästä koveraan puoleen jäävää lientä.

osteri irroitetaan kuorestaan myös alapuolelta ja jätetään tarjolle syvempään kuoreensa. 

Aseta avattu osteri jäämurskalle ja tarjoa kastikkeen kanssa.

nautitaan kaatamalla osteri liemineen suuhun. Lisukkeeksi voi halutessaan tarjota vaikka OP Andersenia tai perinteisesti shampanjaa.

9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Miten runollisesti kirjoitettu ostereista...
Itse en ole onnistunut saamaan niitä alas kurkustani.Venezuelassa rannalla nuoret miehet kiersivät suuren osteriämpärillisten kanssa ja eksä pisti niitä tyytyväisenä suuhunsa,minä en pystynyt enkä ole sen jälkeenkään oikein pystynyt.

Nelle kirjoitti...

Jael: niissä on jotain hyvin mieleenpainuvaa ja erilaista. Tuskin niistä kaikki edes pitävät - itsekin yllätyin että pidin niistä. Tiesin toki etukäteen että ovat raikkaan merenmakuisia, mutta silti. En ollut lainkaan vakuuttunut että pitäisin niistä. :) Mutta pidin kuitenkn.

Herkkusuun Lautasella kirjoitti...

olen hulluna ostereihin ja syön niitä vähintään kerran vuodessa vaikka yksin pari tusinaa jollei ruokaseuraa löydy, puoliso ei oikein ole niistä yhtä innostunut viimeksi meillä kurkkupappardellen kera kermaisessa keitossa alkuruokana ennen pääsiäistä.;)

pinea kirjoitti...

Minustakin on tullut osterihullu. Ensimmäinen maistiainen tuntui kummalliselta suussa, mutta maku hyvältä. Sitten vähä vähältä siihen suutuntumaankin tottui, ja kyllä ne vaan ovat mitä mainioin ruoka-aines! Naturellina, gratinoituna, keitossa, friteerattuna, miten vain.

Samaa mieltä kuin Jael, ihanan runollisesti kirjoitit ostereista!

Nelle kirjoitti...

Herkkusuu: :) Kuulostat ihanan innostuneelta, niin innostuneelta, etten voi kun hymyillä täällä :) Niinpä, hyviä ovat! :)

pinea: joo, samoja fiiliksiä meillä - sitä ensimmäistä vähän ihmettelee, mutt maku on niin omanlaisensa. :) Ja kiitos, minulla oli ihan luksusta sunnuntaina, kun pojat leikkivät I:n kanssa niin pitkään, etträ sain ihan rauhassa kirjoitella ostereista. Niitä hetkiä olen välillä vauva-arjessa kaivannutkin vaikka tiedän, että niitä tulee jatkuvasti lisää kun I kasvaa. :) Sellaiset pienet, omatkin hetket on välilä tarpeen. :)

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Mistä keksit ne meriharakat :-) Hauskan näköisiä lintuja.

Oikein lähti mielikuvitus lentoon, kun kirjoitit niin elävästi aalloista ja puuveneistä. Sellainen paikka voisi olla vaikka jossain Pohjois-Ranskassa.

Törmäisinpä kanssa tuollaiseen ostereita eurolla tarjoukseen, niin pääsisi taas hotkimaan. Osterit on hyviä.

Hiidenuhma kirjoitti...

Kauniita valokuvia ja ihana mielikuvakuvaus.

Olen syönyt ostereita ensi kertaa Honfleurissa (muistaakseni se oli sen kauniin rantakauppalan nimi), Ranskassa. Kuvailemasi tunnelma löytyy ihan varmasti Ranskasta.

Ensi maistamalla pidin shampanjasta hieman ostereita enemmän. Aikaa on kuunut vuosia, vuosikymmeniä... Pitäisi varmasti kokeilla uudelleen.

Nelle kirjoitti...

Ankerias: meriharakka on meidän suosikki! Mökillä asuu meriharakkapariskunta ja ne on ihan älyttömän liikkiksiä lentopötkylöitä. :) Vähän tässä kevättä ja mökkiä on jo ikävä.... :) Monena vuonna näihin aikoihin on mökkikautta jo availtu - ei tänä vuonna!

Hiidenuhma: shampanja kyllä asettaa kyllä aika tiukan referenssitason koko kokemukselle ;)

Mutta kiitos vinkeistä molemmille - pitää raapustaa pieneen mustaan muistikirjaan ostereiden kohdalle Pohjois-Ranska. :) Mulla on vaan niin vahva ajatus siitä kokemuksesta, muttei hajuakaan paikasta. :)

Andalusiana kirjoitti...

niin oli lyyristä että ihan liikutuin! ihana kirjoitus. vaan mistä ihmeestä te olette noin halvalla noitra löytäneet? Ranskassa noita on tullut syötyä useinkin, Suomessa ei varmaan ikinä...