keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Big Dad's roast blend: Sidneys's kitchen - ja tosi herkkua kanaa

sahramikana

On pitänyt jo valokuvista päätellen elokuusta asti kehua tosi näpäkkää maustesekoitusta jonka löysin taannoin Sellosta. Saman sarjan mausteita on tietysti vaikka ja kuinka enkä ole niitä kaikkia tyypannut, mutta tätä kyseistä seosta meillä on jo hukattu useampi purkki. Ihan erinomaisen hyvää saa, kun sitä hieroo grillikanaan.

Big Dad's roast blend Sidney's kitchen

Tuo Sidney's kitchen sisältää simppelisti paprikaa. oreganoa, kuminaa, basilikaa, sahramia, suolaa ja chiliä tässä järjestyksessä. Tietysti kaikkeen kyllästyy ajan kanssa, mutta olin tosi tyytis kun löysin tuon purkin, sillä on pelastettu monta sellaista iltaa, kun ei ole jaksanut enää muuta kuin työntää sitä "jotain kanaa" uuniin. Mutta ihan parasta kanaa sillä saatiin tehdyksi kun grillasimme kanan.

Valitettavasti kanasta ei tietenkään tullut kuvaa sillä kertaa, mutta ohje meni suurin piirtein niin, että avataan kana grillausta varten, hierotaan pintaan tätä maustetta, tungetaan nahan alle rosmariinin oksia ja voita.  Sitten tehdään samalla idealla voi-valkoviinikastike kuin tuossa avatun kanan ohjeessakin - tällä kertaa en vaan laittanut siihen lainkaan sipulia. Kuullotin vaan banaanishalottisipulia ja valkosipulia ensin voissa, lisäsin mustaa pippuria, hujautin perään lasillisen valkkaria ja kun viini kiehui, otin kattilan pois tulelta ja sekoitin mukaan varmaan 50g kylmää voita palasina, niin että soosiin tuli vähän rakennetta. Maustoin suolalla ja pippurilla, mutta sitä en kyllä kuolemaksenikaan jaksa muistaa laitoinko mukaan vielä vähän luomusitruunan kuorta. Itseni tuntien sitruunan hipiä saattoi käydä lähellä microplanea kuin vahingossa ;)

Tuollainen kana grillaantuu kypsäksi n. 50 minuutissa ja sitä on tarkoitus sutikoida tuolla soosilla useaan otteeseen paistumisen aikana. Järjettömän hyvää.

Tuota kanaa tehdessäni muuten syvällisesti pohdin, onko banaanishalottisipulissa oikeasti mitään muuta eroa kuin koko ja pitkämäinen muoto?

Ja lopuksi vielä varoitus; viimeikojen HIR-VEIN-TÄ kanaa sain aikaan, kun lorautin eräänä iltana jalkanuijien marinadiin tuon Big Dad's sarjan Gourmet sahramisiirappia. Kuvittelin että joo, kana, vähän sahramisiirapia ja mausteita -> ei voi mennä pieleen. Kyllä voi. Ihan kauheaa. Onneksi näitä täydellisiä mahalaskuja tulee nykyisin tosi harvoin.

Se sahramisiirappi ei kyllä sovi mun suuhuni yhtään. Se on jotenkin esanssisen oloinen ja tuoteselosteesta lukemalla selvisikin että siinä ei kyllä sanota että sahrami vaan "aromit". Niistä kanoista tuli niin pahoja, että osa jäi kyllä syömättä. Jos jollain on hyviä ideoita, mihin tuon loppupullon voi haaskata niin saa kertoa. Pullossa itsessään oli vinkki laittaa sitä jäätelön päälle ja kaakaon sekaan. Kai sitä jossain välissä on kokeiltava vaikka no, pikkuisen tökkii koko ajatuskin. :)



2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Mutta sen sijaan (siis niiden sahramisiirappinuijien ) siirappinen sesam kana on tosi hyvää. Eli kyllä niille nuijille voi siirappiakin antaa! Tavallista ainakin.

http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi/2012/02/siirappinen-sesam-kana.html

Nelle kirjoitti...

Nanna, hyvännäköistä ja joo, mä ajattelin kanssa että tuo olisi onnistunut koska siinä on sokeria. Mutta se sahramin esanssi oli niin luotaantyöntävä tuossa siirapissa että hyi yäk. Ei kyl pysty suosittelemaan.