The Woodbox eli paluu Uuteen Seelantiin

Kun kävimme kiwimaassa ja viivyimme Wellingtonin seudulla joulun aikaan, me todennäköisesti missasimme monta hienoa ravintolaa ihan vaan siksi, että ne olivat joulun välipäivinä kiinni. Se ei tietenkään estänyt meistä syömästä hyvin, sillä V:n serkulla me grillailimme vaikka mitä hyviä sesongin paikallisia juttuja ja löysimme myös loistavan punaviinin kyytipojaksi grillin herkuille. Valitettavasti näistä ruokahetkistä ei jäänyt yhtään kuvaa, sillä pokkarikameramme vaihtoi omistajaa ilman meidän suostumustamme Wellingtonin lentokentällä. Joku pitkäkyntinen oli käynyt nappaamassa sen jossain vaiheessa kentällä pyöriessämme. Se harmitti tietysti tavattomasti. Pienen kameralaukun mukana lähti paitsi kamera + linssi, myös useampia isoja muistikortteja. Onneksi V oli tyhjentänyt vain hieman aikaisemmin kaikki muistikortit kannettavalle niin, että kaikki viimeisen viikon kuvat eivät menneet. Mutta kamerassa oli vielä edellisen illan ruokakuvat ja joitain kuluvan päivän kuvia joita ei ollut siirretty talteen. Mukana oli mm. Wellingtonilaisen, ihastuttavan pienen jäätelöbaarin tunnelmakuvat. Ko. jäätelökeitaan nimeä en nyt tietenkään muista ilman niitä kuvia...

Joulupukki ei tuonut lahjaksi pulkkaa vaan leijan, trampoliinin ja muita kesäjuttuja :) Joulupävänä leijaa päästiin lennättämäänkin...

Mutta tosiaan; Wellingtonissa mitä ilmeisemmin on hyvin monenlaista viehättävää ravintolaa, kahvilaa ja illanviettopaikkaa, jotka ovat auki melkein aina, paitsi joulupäivänä. Sillä joulupäivänä kiwit menevät rannalle piknikille, grillaavat kotonaan perheen kanssa ja nauttivat yhdessä olemisesta. Niin mekin teimme ja lisäksi lauloimme ihan oikean joulukuusen ympärillä ja seurasimme kun lapset availivat yöllä kyläilleen joulupukin jättämiä paketteja joulupäivän aamuna:)

Viettäessämme kiwijoulua iloisesti perhepiirissä Wellingtonin ravintolaskene jäi jonkun toisen reissun asiaksi:) Ja tämä taas tarkoittaa, että meidän reissumme ehkä parhaaksi ravintolakokemukseksi valikoitui eräs viinitilan ravintola pohjoissaarelta, Hamiltonin läheltä: The Woodbox.

Ravintolaa oli kehuttu netissä ja me eksyimme sinne, koska matkan varrelta ei siihen hätään oikein löytynyt muutakaan houkuttelevaa illallispaikkaa. The Woodbox winery & restaurant sijaitsee Mystery valleyssä, joka on jonkinlainen paikallinen festarien pitopaikka. Matkalla viinitilalle ihmettelimme valtavia, tyhjiä festarikenttiä ja ainakin minun mieleeni hiipi epäilys, että mahtaako se ravintola olla täysi turistirysä...

Alkupalat koottiin tapaksista...

Onneksi ruoka osoittautui raikkaasti uudenlaiseksi ja oikein herkulliseksi, viinit erittäin kelvollisiksi ja palvelu toimi: me saimme viettää mukavan illan modernissa, mutta samalla kodikkaassa ravintolassa. Ite asiassa minusta tuntui, että the Woodboxissa oli jotain samaa modernia otetta kuin Huhussa, mutta pidemmälle vietynä. Jos Huhu oli moderni bistro pienessä kaupungissa, niin The Woodbox oli tavallaan Huhun isoveli; samalla innovatiivisuudella, mutta isommalla budjetilla ylläpidetty ravintola, jossa modernista uusiseelantilaisesta cross-kitchenistä oli saatu irti hienoja ja tasapainoisia annoksia.

Me aloitimme iltamme ottamalla pari tapaslautasta jaettavaksi; marinoituja oliiveita, vispattua fetaa ja leipää sekä jännittävän kuuloisen kampasimpukka-annoksen. Olin lueskellut ennen matkaa Flavour thesarusta ja oppinut, että ilmeisesti verimakkaran ja kampasimpukan yhdistäminen on moderni klassikko. En kuitenkaan ollut koskaan aikaisemmin törmännyt siihen ravintolassa, joten pakkohan sitä oli maistaa :)

Verimakkaraa ja kampasimpukkaa - toimii.

Toisin kuin nykyisessä menussa, meille simpukat ja verimakkara tarjoiltiin muistaakseni palsternakkapyreen päällä ja lisäkkeenä oli grillattua fenkolia sekä vähän vihreää salaattia. Ja kyllä minä maistettuani ymmärsin, miksi kampasimpukan ja verimakkaran yhdistelmästä on tullut moderni klassikko.

Vaikka yhdistelmä kuulostaa vähintäänkin jännältä, se toimii hämmentävän hyvin. Täyteläinen ja maanläheisen makuinen verimakkara tuo syvyyttä pähkinäseksi voissa paahtuneeseen, raikkaaseen kampasimpukkaan. Itse asiassa, kun muistelee sitä erästä Paua-simpukoista tehtyä "jänittävää" leipää (ks. kommentit täältä), jollaisen söin myös kyseisellä reissulla niin siinä paua- pihvissä oli jotain samaa makumaailmaa. Jos Helkan modernissa perinneruuassa olisi ollut alkupalakategoria olisin kyllä lähtenyt kokeilemaan mustanmakkaran ja kampasimpukoiden yhdistämistä tavalla tai toisella :) Vaikka alkupalana tuo on hyvä, pääruokaa siitä ei ainakaan pelkästään saisi...

Hereford - pihvi, gnocceja ja äijämäisesti nimetty "sienisikari" joka muistutti kevätkäärylettä

Pääruuaksi V otti Hereford- häränpihvin, joka oli paistettu ensiluokkaisesta lihasta juuri oikein. Kastike oli hyvää, samoin tryffelillä maustettu sienirulla eikä annoksessa muutenkaan ollut mitään moitteen sijaa. Minä tälläisenä pää edellä kohti tuntematonta - tyyppinä valitsin pääruuakseni possun mahaa, jota en ollut koskaan ennen syönyt:)

Porsaan mahalaukkua ja salaattia - oi, oi.

Se oli ihan ykköshyvää, mutta annos oli jälleen valtava! Jaksoin syödä tuosta määrästä n. puolet, jonka jälkeen luovutin suosiolla. Ruoka rakentui oikeastaan kolmesta osasta; possun masusta tehdystä paahdetusta reunuksesta, paistetuista valkoisista suikaleista (reunuksen sisällä) sekä kevyesti wokatusta salaattikruunusta josa oli mukana paljon upean rouskuvaa hernettä, ituja ja muuta hyvää.

Olin etukäteen vähän jännittynyt millaista se possun maha sitten oikein on: toivoin parasta ja pelkäsin pahinta :) Onneksi se tosiaankin oli ihan erilainen annos kuin pahimmissa kuvitelmissani kuvittelin ja aivan loistokamaa. Masusta tehty reunus oli paahdettu ihan suussasulavaksi ja maustettu vähän itämaiseen tyyliin anispippurilla ja raikkaalla sweet chilikastikkeella. Se oli todella hyvää. Oikeasti, jos ei olisi tiennyt mitä syö, olisi voinut kuvitella, että kyseessä on vain äärimmäisen mehukkaaksi paahdettu possun kylki. Kastkkeessa oli minusta häivähdys kaffirlimettiä ja sitä oli pirskotettu myös vähän salaatin sekaan tai päälle. Se salaatti tasapainotti hyvin lopulta aika rasvaista possua. En oikein koskaan päässyt selvyyteen tarkalleen, mitä ne jännittävät vaaleat suikaleet olivat; mahalaukun sisäpintaa? Ne olivat ihan hyviä, mutta en jotenkin osannut muodostaa niistä lopullista mielipidettä. Muistaakseni ne olivat vähän pähkinäisiä ja purutuntuma oli jotenkin kimmoisa. Kyllä minä niitä muutaman söin, mutta ne olivat niin miedon makuisia , että kun annos oli valtavan kokoinen niin enemmän tulin syöneeksi sitä anispippurin kanssa paahdettua, todella maukasta osaa.

Suklaafondant, vanilijajäätelöä ja inkiväärileipää rusina-sherrytahnalla...

Pääruuan syötyäni olin ihan varma, että en halua enää palaakaan ruokaa. :) Mutta tilasin seuraksi kupin teetä kun V halusi vielä maistaa jälkiruokia. Me itse asiassa pyysimme, että voisimme siirtyä ulos, terassille juomaan teet ja kahvit, koska ilta oli kaunis ja lämmin. Se oli hyvä idea. Ja sillä aikaa kun minä kävin "puuteroimassa nenääni" V oli tilannut meille teet, kahvit ja jälkkärin. Ja kun se V:n tilaama jälkiruokalautanen tuli hän oli ovelasti pyytänyt siihen kaksi jälkiruokahaarukkaa :) Hyvinpä tuo omansa tuntee - sillä mielelläänhän minä sitten närkin sitä ihanaa suklaafondanttia, kotitekoista jäätelöä ja sherry-rusinapyreellä varustettua inkiväärileipää. Ja annos oli jälleen sen kokoinen, että siitä riitti närkittävää.

Ja sen verran paljon tykkäsin porsaan mahalaukun makuyhdistelmistä, että ostin kiwimaasta mukaani rasiallisen anispippureita - kukaties taas joskus uskaltaudun taas kokeilemaan uusia ruhon osia porsaastakin...

Ainoa negatiivinen puoli viinitilaravintolassa on tietysti ravintolan syrjäinen sijainti - kun se on vähän etäämpänä hotelleista sinne pitää joko mennä taksilla (jonka hinnasta ei ole tietoa) tai sitten joku on kuskina. Tällä kertaa se kuski olin minä :)

Useimmissa ravintoloissa paikalliset kivennäisvedet loistivat poissaolollaan.

Ja kuskin näkökulmasta vielä kommentoitakoon juomapuolta sen verran, että meitä ilahdutti tavattomasti, kun ravintolassa oli tarjolla omien viinien ja mehujen lisäksi paikallista kivennäisvettä. Monessa muussa paikassa kivennäisvettä ei joko ollut lainkaan tai sitten se oli Italiasta tuotettua Pellegrinoa. Kun bongasimme paikallisen veden, valinta oli helppo. Ja kun sitten saimme pullon paikallisia kuplia pöytään osoittautui, että Te Waihoun lähteistä pullotettu kuplavesi oli aivan erinomaista. Aika hassua, ettei sitä ole saatavilla ravintoloissa laajemminkin.

Mutta: kaikenkaikkiaan The Woodbox oli ainakin näin illallisvieraan näkökulmasta erittäin onnistunut kokemus ja ehdoton löytö matkallemme Waitomosta kohti Aucklandin lentokenttää.