maanantai 23. marraskuuta 2009

Chilillä lämmitetyt briejuustosarvet




Olin jo tehnyt yhden mahalaskun tämän kuun ruokahaasteen HOT, HOT, HOT kanssa ja tuumailin, että koko haaste jäisi välistä tällä kertaa. Puuhailin kuitenkin viikonloppuna aamiaisen parissa ja päädyin käyttämään reseptiin itse kuivattamaani (ja kasvattamaani) chiliä, jota ajelehti pöydällä. En siis tehnyt tätä haasteajatuksella, enemmänkin unisena ja koomassa. Mutta kun edessäni aamiasella, teekupin vieressä köllötti vielä höyryävä juustosarvi näin tilaisuuteni tulleen. Mikä lämmittää aamu-unista sielua paremmin kuin uunituore, lämmin, juustoa valuva ja chilillä ryyditetty briejuustosarvi?



Tämä on klassikkoresepti, jota olen tehnyt kerta toisensa jälkeen - uudelleen ja uudelleen; aamulla, pikkujouluissa, uudenvuodenjuhlissa, mukaan retkelle... Minne ikinä tarvitaan helppoa mutusteltavaa. Olen lisännyt lisäpotkua briellä ja chilillä. Chilin määrää voi sitten jokainen säätää oman makunsa mukaan.


Resepti on alun perin 7 luokan kotitalouskirjasta ole hyvä. (Isotalo, Meriluoto, Sippola, Turunen). Ainoa asia, mitä olen muuttanut on täyte ja voin määrä - tuplaan suosiolla ohjeessa mainitun 50g voita.


Chilillä lämmitetyt briejuustosarvet ( 4-6:lle aamupalaksi, 16 kpl)

2 ½ dl maitoa
25g hiivaa /11g kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 muna
6-7dl hiivaleipäjauhoja (laitoin n. puolet sämpyläjauhoa)
100g voita (alkuperäisesä laitetaan 50g margariinia)

täyte
n. 1 dl mustaleimaraastetta tms
n. 100g-140g brietä (meillä oli puolet tavallista ja puolet calvados - brietä)
valkuainen munasta
1-3 chiliä
n. 3 rkl siemeniä (sekoitus)
(alkuperäisessä ohjeessa kehotetaan laittamaan 2 dl juustoraastetta, joten tilavuudeltaan suurin piirtein vastaava määrä tai vähän reilusti on hyvä)

voiteluun
munakeltuainen
pinnalle chilihiutaleita ja/tai siemeniä

Sekoita lämmin maito, hiiva ja suola keskenään. Muna lisätään maito-hiivaseokseen. Käytä kuivahiivan kanssa 42 asteista vettä, tavallisen hiivan kanssa 38 asteista.

Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa sekaisin. Lisää voi palasina ja vaivaa se sekaan taikinaan. En yleensä sulata voita, jolloin taikinaa tulee vaivattua enemmän huolella, kun kylmä voi pitää saada tasaiseksi taikinaan.



Jätä taikina kohoamaan liinan alle n. kaksinkertaiseksi.

Raasta juusto ja murusta brie. Sekoita chili, juustot, siemenet ja munanvalkuainen tahnaksi. Säilytä keltuainen voitelua varten.


Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Kauli puolesta taikinasta ympyrä, jonka halkaisia on suurin piirtein 30-35 cm. Niin että taikinaa jää vielä pizzapohjaa paksumpi kerros.

Jaa taikinalevy kahdeksaan yhtä suureen kolmioon, leikkaamalla taikina aina puoliksi joka kolmion keskeltä.

Aseta sitten jokaisen kolmion leveään päähän reilu teelusikallinen täytettä ja rullaa sarvi kiinni.

Asettele sarvet uunipellille ja jätä kohoamaan. Kun sarvet ovat kohonneet selvästi, voitele ne keltuaisella, ripota päälle siemeniä ja halutessa lisää chiliä ja paista 225 asteessa n. 10 min tai kunnes ovat kauniin värisiä.

Tarjoile vaikka omatekoisen appelsiinimarmeladin ja tulisen chorizo - makkaran kanssa. Toimivat muuten hyvin yhdessä ;)

8 kommenttia:

Ari Makela kirjoitti...

Vanhaa basistivitsiä väännellen:"Mistä tietää, että sedän kämpän lattia on vaakasuorassa?" Vastaus:"Kuolaa valuu molemmista suupielistä."

Tuon on pakko olla hyvää.

Janna kirjoitti...

Hirveän hyvältä kuulostaa tuo ohje! Pitää kokeilla pikapuoliin. Miten tujua tavaraa ite kasvattamasti chili on?

Miltsu kirjoitti...

Taikina kohoamassa :) Laitoin brien sijasta mustapekkalopun, saa nähdä miltä maistuu.

Nelle kirjoitti...

Ari: hehe, kyllä nuo hyviä ovatkin. MNiihin pitää laittaa juuri oikea määrä juustoa - jos sitä on liikaa, se vähän valuu (ketä se nyt tosin haittaa) ja jos laittaa liian vähän niin se taas harmittaa ;) Reipas tl on hyvä :)

Janna: ei kovin tujua, mietoja cayanneja ovat. Rasvainen juusto olisi kestänyt enemmänkin potkua... ja appelsiinimarmeladi.. umm... :)

Mila: jos en olisi tehnyt tuota reseptiä niiiiin monta kertaa, ja tietäisi että se onnistuu aina, sanoisin että toivottavasti onnistut hyvin :)

Krista kirjoitti...

Vähän häiritsee tuo yksinään seilaava muna tuolla taikinan ainesosaluettelossa, jota ei ohjeistuksen mukaan lisätä missään vaiheessa. Olikohan se nyt suolan ja jauhojen välissä? Jätin sitten pois kokonaan kun ajattelin että ai kai sitä siinä mihinkään tarvita.

Nelle kirjoitti...

krista: tosiaan, edes alkuperäisessä reseptissä ei tosiaan mainita mihin se menee. Se tulee laittaa maito-hiivaseokseen. Mutta siis sen voi jättää myös pois. Se ei ole välttämätöntä lainkaan.

Krista kirjoitti...

Hyviä tuli ilman sitä kummittelevaa munaakin :) Vähän kuohkeampaa tulosta olisin toivonut, mutta näillä leipurintaidoilla olen kyllä aika onnellinen lopputulokseen.

Ihana tämä teidän blogi muutenkin! Uusi postaus aiheuttaa edelleen pientä pomppimista ja tanssahtelua pelkästä innosta että mitäs jännää nyt olette keksineet. Tämä on ehkä suurimpia inspiraationlähteitätni viimeaikaisessa ruoanlaitossa vaikka en esim mitään liharuokia yleensä edes syö, saatika kokkaa.

Nelle kirjoitti...

Krista: Kiitos ihanasta kommentista. Välillä tuntuu, että haluaisin käyttää enemmän aikaa näihin postauksiin - mutta täytyy olla realisti. Tämä on harrastus. Siksi ilahduttaa, että täältä kuitenkin löytää juttuja, joista on iloa. Minäkin etsin paljon innoistusta vege ja vegaaniblogeista - aina voi korvailla juttuja oman makunsa mukaan hyvän idean ympärillä.

Se muna todennäköisesti auttaa vähän siihen kuohkeuteen. Liiallinen munan käyttö kovettaa, mutta tässä muna tuonee rakennetta, jota tarvitaan kun voita on noin paljon. Kiva että olet kuitenkin tyytyväinen. Kokeile muuten noita briosseja, jos haluat lehtevämmän lopputuloksen :) Ovat aina olleet ihan unelmahyviä.