keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Hajotettu porkkanakakku ja Kakkujumppaa (tm)


Olen tässä parina menneenä viikonloppuna treenannut vähän kakkujen tekoa. Meinaan, en semmosten hätäpäissä pykättyjen mammakakkujen, joita aina pyöräytän synttäreille vaan oikeasti vähän treenausmielessä mietin miten osaisin tehdä modernin kakun.

Ja syykin on selvä; panikoin. Täysillä.  Minut nimittäin pyydettiin mukaan Boschin sponssaamaan "leikkimieliseen pohjoismaisten ruokablogien kokkauskisaan" joka järjestetään Boschin uuden uunisarjan lanseerauksen yhteydessä. Vasta myöhemmin kuulin, että siellä olisi tarkoitus leipaista kakku. Omg. Kakku.

Kilosta porkkanaa tulee mehua n. 3 dl, mehulingon massan voi käyttää kakkupohjaan.

Nooooh, lähdinpä sitten miettimään että mikä olisi hyvä kakku meikäläisen privaattiin treeniprojektiin. Ja kun kerta pitää harjoitella niin, lähdin tietty liikkeelle meidän perheen klassikkosuosikista; porkkanakauksta.

Tein minä jonkinmoisen omenakakunkin ja muistin taas, että tää kakkupisnes on hankalaa. 

Jatkoksi sille tuumasin, että jostain omppukakustakin olisi hauska tehdä joku versio ... Ja ehkä suklaastakin? ;) Luojankiitos, aika loppui kesken enkä entinyt kuin kaksi teelmästä. Luvassa on kuitenkin ihan opastusta aiheeseen kakku- ja jälkiruokamestari Nicolaos Strangasin ohjauksessa. JA täällä sitä nyt ollaan, valmiina tai ei. Vhän jänskättää mitä sitä ehditään tekemään, sillä aikaa huomenissa on vain parisen tuntia kaikkeen.

Treenissä: karamellisoitu valkosuklaa, omppumousse, marenkilevy ja sponge cake!

Tuorejuustopallot tehtiin silikonimuotilla


Moussea tuli vuokaan vähän liikaa; mutta väri on aika kiva luonnollisenakin! 

Kokeilin moussen tekoon muunnettua perunatärkkelystä; opittua on että sitä piti vatkata hulluna että siitä saa tasaista...

Noh; mitä voin sanoa - harjoitteluni tulos ei ole ehkä niin hienostunut kuin olisin toivonut; hieman liian korkea, kämmelsin valkosuklaan kanssa ja liivatettakin tuli aavistus liian vähän, mutta kohtuullinen yrite kun ottaa huomioon, etten ole tainnut tehdä viimeisen kolmen vuoden aikana kuin pakolliset lasten synttärikakut ja ristiäiskaakun. Idea on kuitenkin ihan jalostuskelpoinen; ajatuksenani oli ajaa tuoreesta porkkanasta mehulingolla maku moussetäytteeseen ja tarjota porkkanakakku ohuina pohjina joiden väliin laitan tuorejuusto-tomusokeriseosta jota yleensä käytetään porkkanakakun koristeluun, kevennettynä turkkilaisella jogurtilla.

Maustettu tuorejuustotäyte valettuna 

Itse asiassa laitoin sen tuorejuustotäytteenkin kahteen osaan; ihan phjalle maustettuna ja sitten pummasin masterchef australiasta idean tehdä kakkumassan sisään palloja. Maustoin alimman kerroksen väliin tulevan massan rusinoilla, inkiväärillä (sekä stem gingeriä että inkiväärijauhetta) ja neilikalla. Massassa oli n. 2,5 dl kermaa vaahtona, iso purkki philadelphiaa, tomusokeria reippaan desin verran ja n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia. 2 liivatelehteä oli ehkä liian vähän perusmassaan, kolme tai neljä olisi todennäköisesti ollut parempi.

Pallojen asettelu tehtiin moussen keskelle; ne olisivat voineet olla vähän keskemmällä ja tiuhemmassa. 

Tuorejuusto kyllä jämäyttää massaa ja sinänsä alin kerros oli konsistenssiltaan kutakuinkin oikein, mutta etenkin pallot jotka tein maustamattomasta perusmassasta olisivat voineet ehkä hyytyä jämäkämmiksi, jotta ne olisi saanut irti muotista jäädyttämättä koko settiä.   


Tuorejuustokerroksen päälle, ennen porkkana-valkosuklaamoussekerrosta tuli joulupiparimurskaa. Jälkikäteen arvioituna se oli kyllä ihan hyvää, mutta olisi vaan kantsinut laittaa siihenkin porkkanakakkukeros; jotenkin kakun luonne olisi minusta pysynyt paremmin koossa vielä yhdellä kerroksella porkkanakakkua. Se on kuitenkin tosi hyvää ja sitä pitää olla.


Oli yllättävää että ohuenakin porkkanakakku paistuu 20 min... eli aika kauan. 

Porkkanakakkupohjaksi käytin Patalinnun porkkanakakkuohjetta, joka on meilläkin jo selvästi luottoreseptin maineessa.  Sen verran modasin, että käytin kakkupohjaan mehulingosta ylijäänyttä porkkanakuitua ja sekoitin siihen kookosmaitoa tuomaan kosteutta ehkä n. 1/2 - 2/3 prk. Lisäsin isoja kookoshiutaleita koska pieniä ei ollut ja vaikka tekstuuri oli hauska, tämmöiseen herkkään kakkuun sopii paremmin se pieni kookoslastu.

Pallot ensi kerralla vieriviereen, silloin kaikkiin paloihin tulee pallopinnan leikkaus. 

Porkkanamehusta tehty mousse oli ihan ok, mutta valkosuklaamousse ei onnistunut (sillä väsyneenä mokasin tökerösti) ja seos jäi vähän rakeiseksi.

Mehulingon jämät kuivattiin hyötykasvikuivurissa ja jauhettiin

Pinnan koristeluista olin ihan idean tasolla ylpeä; keksin päällystää pari ylijäänyttä tuorejuustopalloa kuivattamallani porkkanakuidulla jonka jauhoin ihan ihan hienoksi jauhoksi Kenwoodin jauhantakipossa.


Sitten tein tuoreesta porkkanamehusta peilin - jonka senkin muuten kämmelsin ekalla kertaa täysin; tiedoksenne että porkkanamehu ei kestä kuumennusta, sen rakenne rikkuu.

Pilalle meni; liivate pitää sekoittaa vaikka omenamehuun ja sitten vasta tuoreen porkkanamehun sekaan. 

Ja sitten kämmelsin taas vähän, sillä olin täyttänyt kakkureunuksen liian täyteen, niin että peilille ei jäänyt kunnolla tilaa.


Mutta lopulta kakussa oli kuitenkin paljon potentiaalia ja koitan saada aikaan tästä vielä kotiin palattuani uuden version.

Mutta nyt pitää juosta; kohta illallinen kaikkien bloggaajakollegoiden kanssa ja aamulla sitten kokataa... eikun leivotaan. OMG. Wish me luck. ;)

#boschbakingday

Bosch järjestää kisan ja kustantaa reisun Köpikseen.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Oi oi miten hienoja kakkuja! Ja mukavaa kisailua Köpiksessä!

Riikka kirjoitti...

Tsemppiä!! Napatkaa voitto kotiin!

Nelle kirjoitti...

Jael ja Riikka: kiitos kannustuksesta. :) Oikeasti se Nicholaos olis pedannut meille tanskalaisen kanelihyrrän tekoa ja jälkkärikisan. Me hävittiin ne hyrrät mutta jälkkäriosassa päästiin ihan viimeiseen maisteluun asti. :) Ei huono siis!

Nanna kirjoitti...

Me mitään hävitty...ruotsi hävis!

Nanna kirjoitti...

Me mitään hävitty...ruotsi hävis!