Ruoka ja mielleyhtymät - eli viemisiä teinien kotibileisiin

A:lla oli taskussaan ensimmäinen luokan kotibilekutsu. Tarkoitus oli pitää nyyttärit ja sipsejä ei enää saanut viedä. Vähän epävarmana nuorimies sitten lähestyi minua kysymyksellä tarjottavista; voisitko sä Nelle tehdä jotain sinne... ?

"Kyllä se sopii, ehkä voisimme jopa tehdä jotain yhdessä - mitäs sinä haluaisit viedä?" laitoin palloa takaisinpäin nuorelle miehelle. A mietti hetken ja sanoi:"kun sun synttäreillä oli silloin jotain niitä mätijuttuja, voisinko viedä niitä?"

Ruissipsit ovat ihania täytettyinä. 

Minua vähän hymyilytti ja samalla hirvitti - tajusin kyllä mitä A tarkoitti; itse ruoka olisi helppoa tehdä mutta pelkäsin, ettei a) teinijoukkiosta kukaan muu kuin A perusta mädin perään ja b) kuka huolehtii etteivät mätikupit seiso tuntikaupalla pöydässä pilaantumassa. Mutta koska nuorimies oli niitä itse erikseen toivonut ja olin aika otettu että minua pyydettiin tällaiseen kunniatehtävään yritin keksiä jotain samantyyppistä; mitäs jos vaikka tehtäisiin niistä samoista sipseistä tuorejuustotäytteisiä?

Ja lisäksi ajattelin, että makea ei voi mennä mönkään - mitä jos tekisimme lisäksi syntisen Nigel Slaterin suklaabrownien josta voisi sitten leikellä suupaloja.

Ja näin tapahtui. A heitettiin tuohon lähitienoolle viemistensä kanssa autolla; nuoren miehen mukana meni savuporo -tuorejuustotäytteellä ja aurinkokuivattu tomaatti - tuorejuustotäytteellä laitettuja sour cream and onion ruissipsejä.  Meille oli illalla tulossa pari ystävää syömään joten nappasin A:n erästä pienelle lautaselle muutamia täytettyjä sipsejä meidänkin alkupalaksemme. Suklaabrownie valmistui niin viimetipassa, että se lähti kokonaisena. A ohjeistettiin, että kun brownie on jäähtynyt, se kannattaa leikata pieniksi "konvehtipalasiksi".

No, arvatkaa kuinka minun kävi tämän lahjomattoman teiniraadin kanssa?

Sipsit olivat menestys. Ne menivät lähes kaikki ja jopa savuporo, jota vähän etukäteen pelkäsin liian tömäkäksi teinien suuhun, upposi kuulemma erinomaisen hyvin. Kaikki olivat kehuneet sipsejä.

 Ja entäs makea sitten? Mitäs luulette? Jospa annan muutaman vaihtoehdon ennenkuin kerron kuinka tässä kävi?


A) Suklaabrownie syötiin makoisina paloina, mutta siitä tuli huono olo ja joku oli oksentanut valkoiseen sohvaan.


B) Perheen koira oli käynyt tutkimassa brownieta lähemmin sen jäähtyessä ulkona ja se oli kaatunut maahan ja mennyt rikki.


C) Luokan johtohahmo oli keksinyt, että brownie näyttä ihan kakalta ja ainoat jotka uskalsivat edes maistaa kakkua olivat luokan sekopäänä pidetty hullunrohkea villikko ja A.


 Noniin, sitten vastaukset kehiin....

Rumpujen pärinää....


Oikea vastaus oli C. A tuli kotiin kantaen käytännössä koskematonta suklaabrowniessia, josta oli yhdestä kulmasta törräisty noin ruokalusikallinen kakkua. Kuulemma kenenkään ei ollut tehnyt mieli enää edes maistaa koko kakkua. Niinpä niin, teinien maailma on kovin ankara sääntöineen. Näin aikuisena ei voi kun tuntea suurta helpotusta, että nuo ajat ovat jo takana - vaikka maailma on sama, kokemus auttaa näkemään metsän puilta.

Ruuan mielikuviin liittyen meillä on muuten puhuttu illallispöydässä viimeiaikoina siitä, kuinka tärkeää koulussa on syödä kouluruokaa sen verran, että jaksaa päivän läpi. Myöskään A:n luokka ei ole immuuni sille, että kouluruokailu ei ole yhtään "cool" teinien keskuudessa ja moni jättää syömättä tai hakee karkkia kaupasta. Teinit selvästi käyttävät keskustelussaan argumenttina kouluruuan hintaa;"ei sillä 80 sentillä annos saa mitään hyvää, meille syötetään ihan hirveää kuraa".

A ei saa (eikä edes pyydä) taskurahaa eikä karkki/energiajuoma/pitsaostoksille meneminen ole silloin vaihtoehto. Olemme koittaneet teroittaa, että kouluruokaa kannattaa syödä, että jaksaa koko päivän. Vähän silti tuntuu, että läheskään joka päivä ei ole syöty mitään kun kotiin tulee sudennälkäinen lapsi.

Olemme koittaneet perustella miksi ilmainen kouluruokailu on merkittävä ja tärkeä asia. Lisäksi olemme koittaneet kertoa, että vaikka se ruoka ei nyt aina olisi juuri sitä parasta kurmettia mitä haluaisitte, se on kuitenkin mietitty monipuoliseksi ja on PALJON parempi vaihtoehto kuin kioskien roskaruoka. Lisäksi se, paljonko rahaa annoksen valmistamiseen suurtalouskeittiössä sanotaan kuluvan ei kerro koko totuutta; raaka-aineiden hinnat ovat erilaisia tukkumyynnissä ja kilpailutetuilla sopimuksilla kuin kuluttajille suoraan vähittäiskaupasta myytäessä ja jos ruuan hinta ilmoitetaan raaka-ainekustannuksina siihen on lisättävä myös työn osuus että saadaan edes koko hinta. 

Oltiin kouluruuasta ja sen laadusta sitten mitä tahansa mieltä, en halua olla kasvattamassa nuorta joka ei ymmärrä miten suuri etu se on.

Toisaalta ruokailu on tosi aikaisin. Kun A:n koulu välillä alkaa klo 10, jo 11 aikaan on ruoka. Ja teinihän ottaa irti kaiken pitkästä aamusta; ylös noustaan kun on pakko ja syödään juuri ennen kouluun lähtöä. Eikä silloin 11 aikaan vielä mieti miten jakaa sitten sinne neljään asti paahtoleivällä.  Että ei se tietysti niin mustaa ja valkoista ole aina ja joka päivä.

A:n luokalla on n. 20 henkeä joista valtaosa poikia, tyttöjä alle viisi. Näin paljon koko poruka söi suklaata.

Leikellessäni sitten tuota browniessia siinä niille edelleen paikalla olleille illallisvieraillemme jälkiruuaksi tuumasin, että ehkäpä se olisi mennyt paremmin kaupaksi valmiiksi leikeltynä, kaakaolla tomutettuna ja jos olisin kertonut A:lle että se on valmistettu todella laadukkaasta suklaasta, luomujauhosta ja ahvenanmaan voista. Ehkä tarvikkeiden kassakuitin kiinnittäminen vuokaan olisi myös voinut auttaa.

Brownie itsessään oli ihan yhtä erinomaista kuin edellisilläkin kerroilla kun olen sitä tehnyt, minkä totesimme vieraidemme kanssa. Mutta mielikuvilla on valtava voima; se meidän jokaisen pitäisi muistaa kun puhumme kouluruuan laadusta nuorillemme.

Ehkäpä kouluruuastakin voisi tulla jälleen hyväksytty asia jos me aikuiset puhuisimme siitä kunnioittaen ja arvostaen ja jos siihen saisi vaikka vähän joustoa tai porrastusta kouluuntuloajan mukaan; kokemukseni mukaan nälkäinen teini syö paremmin kuin kylläinen.