keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja quinoaa

Yhteistyössä Hunajainen Sam, Winestate, Aromi - lehti

kurpitsapasta, paahdettua fetaa ja quinoaa

 "Mitä sinä aiot tästä tehdä?" kysyi Auroran K-kaupan kassa minulta viimeksi kun ostin kokonaisen syyskurpitsan. Teidän olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä kun sanoin, että aion paahtaa sen, soseuttaa ja tehdä siitä kastikkeen pastalle. Niin, ja että aion paahtaa sen päälle quinoaa.

paahdettu kurpitsa

Ilme oli vähän sellainen, että epäilin ettei hän oikein hahmottanut mistä päästä pitäisi aloittaa jos aikoisi ottaa vinkistä vaarin. Niinpä jatkoin, että toki kurpitsaa voi myös lohkoa ja hieroa siihen marokkolaisia mausteita ja paahtaa lisukkeeksi tai siitä voi tehdä keittoa (monenkin moista) ja italialaiset leikkaavat kurpitsan ihan ohueksi, jauhottavat ja paistavat öljyssä rapeaksi.


chilinen, paahdettu feta
Voit käyttää mitä vaan juoksevaa hunajaa. Italian metsähunaja saatiin näytteenä.

Ehkä V on oikeassa - mun ei pitäisi varmaan avautua tämmösistä niin vuolaasti. Aiheuttaa vaan ahdistusta kuulijassa. Mutta teille tänne eksyneille ajattelin kuitenkin tarinoida hetken tästäkin pastasta - loppujen lopuksi se on hyvin simppeliä tehdä. Tuo quinoan paahtaminen on minulle ihan uusi juttu. Opin sen, kun kävin Winestaten ja Aromi - lehden järjestämässä illanvietossa jossa vuoden kokki Erik Mansikka opetti meille ruuasta ja Tuomas Meriluoto (MV) viineistä ja niiden sovittamisesta ruuan kanssa. Kirjoitan siitä vielä erikseen oman juttunsa, mutta en malta olla jo hehkuamasta näitä paahdettuja quinoa - jyviä vähän etukäteen. Siellä illassa Erik Mansikka siis paahtoi keittämätöntä quinoaa pannulla pienessä öljymäärässä. Ei ollut tullut mieleenikään, että sitä voisi käyttää niinkin. Tuolloin Quinoat ripoteltiin koristeiksi alkupalasashimien kanssa joita yours truly pääsi näpertämään. Ja kun tiedätte miten kova näpertäjä olen niin on täysin käsittämätöntä että sain aikaan näinkin söpöjä sashimipaloja! ;)

Sashimien"selkämys" kastettiin sipulituhkaan ja pinnalle ripoteltiin paahdettua quinoaa. 


Ja se quinoa oli ihan mahtavan pähkinäistä ja upean makuista. Olen ripsotellut sitä vähän sinne ja tänne tuon illan jälkeen.

paahdettu quinoa
Quinoan voi paahtaa. Muttei ehkä kannata keittää sitä öljyssä kuten kuvassa... köhh... 

Muutenkin tähän pastaan on lainattu elementtejä vähän sieltä ja täältä. Tuo kurpitsan käyttäminen pastakastikkeena on jo viime vuodelta tuttu juttu, mutta nyt älysin yhdistää siihen jostain keittiöohjelmasta napatun vinkin chilin ja hunajan kanssa uunissa pahdetusta fetasta. Ja kun kaikki nämä vinkit liittää yhteen on lopputuloksena ehkä syksyn paras pasta. Kurpitsa on pehmeää, feta taas aromaattista, paahtunutta ja makeaa, quinoa pähkinäistä ja rapsakkana se tuo pastaan vielä sitä kaivattua tekstuuria. Osastolta meidän syksyn parhaita pastoja tämäkin siis :)


Chilin kanssa paahdettu feta on niin järkyttävän paljon parempaa kuin paahtamaton feta - suosittelen kokeilemaan. 

Joten ostakaa kurpitsa. Paahdoittepa, pilkoittepa tai suristittepa sen sitten sopaksi se kannattaa, sillä nyt on sesonki joten ei kun ääntä kohti.

Pari vinkkiä vielä: pastan voi hyvin tehdä spaghetista mutta minusta tuorepastan pehmeys sopii tähän erinomaisen hyvin. Fetan päälle voi laittaa myös tuoretta chiliä, mutta se palaa helpommin kuin kuivattu chilihiutale. Jos käytät tuoretta chiliä kannattaa ainakin osa tunkea fetan väleihin maustamaan.

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja quinoaa (4-6:lle pastan määrällä voi säätää vielä)

1/2 isohkoa kurpitsaa paahdettuna (iso annos, pienempään määrään riittää tietysti pienempi kurpitsa TAI lopun paahdetun soseen voi käyttää keittopohjana myöhemmin...)
n. 1 dl quinoaa
n. 50g voita ja 1 salvianlehti per ruokailija
juoksevaa hunajaa (n. 2-4 tl)
oliiviöljyä
chilihiutaleita (tai pieneksi hakattua tuoretta chiliä)
2 pkt fetaa (n.200g per paketti)

2 pkt ohutta tuorepastaa (spaghettia) tai tavallista spaghettia ruokailijamäärän mukaan.
suolaa
pippuria

Halkaise kurpitsa ja kaavi pois siemenet. Tee reikiä kurpitsan pintaan veitsellä. sutikoi vähän öljyä pintaan ja laita uuniin 200 asteeseen paahtumaan n. 30 min tai kunnes kurpitsan kuoressa on mustia läikkiä.

Leikkaa feta kuutioiksi, laita se folion päälle ja ripota pinnalle chilihiutaleita ja pirskottele hieman hunajaa sekä öljyä. Paahda 220 asteessa kunnes pinnassa on hieman kaunista väriä - n. 15-20 min.

Laita pannuun tilkka öljyä (tilkka, ei niin paljon kuin minulla lorahti kuvissa, vähempikin riittää!) ja paahda quinoaa pannulla hetki kunnesse muuttuu asteen tai pari ruskeammaksi; herkullisen kullanruskeaksi. Kaada sitten quinoa parin talouspaperin päälle odottamaan ja valumaan hieman.

Laita paahtuneen paprikan sisus blenderiin, sulata voi pannulla ja laita salvianlehdet sulaan, kiehuvaan voihin. Kun kiehuminen loppuu, nostele paahtuneet ja rapeaksi muuttuneet salvianlehdet talouspaperille odottamaan ja kaada salviavoi kurpitsan sekaan. Älä polta voita tai itseäsi!

Lisää kurpitsan joukkoon hieman mustaa pippuria ja suolaa. Aja tasaiseksi mössöksi yleiskoneella. Jos seos on liian tiukkaa eikä pyöri, voit lisätä vähän kurpitsan pahtonestettä, vettä tai maitoa.

Kiehauta vettä ja keitä pasta. Tuorepastalle riittää ihan muutama minuutti, kunnes pasta nousee pintaan. Lopuksi kootaan pasta.

Sekoita pastan joukkoon kurpitsamuhju ja sekoita. Tarkista maku ja lisää hieman suolaa ja mustaa pippuria. Seoksen on tarkoitus ollapehmeän makuista, sillä feta tuo lisää särmää ja suolaa. Sekoita osa paahdetusta quinoasta pastan joukkoon ja annostele sitä lautasille tai tarjoiluvadille. Korista paahdetulla fetalla, lopulla quinoalla sekä paahdetuilla salvianlehdillä.

Tuotenäytteet: italian metsähunaja hunajainen Sam

9 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Oi, mahdoton, mikä resepti :-0 Salviavoilla muhevoitettua kurpitsaa; tätä täytyy heti kokeilla. Ja tuo paahdettu quinoa kuulostaa niin eksoottiselta, että sekin menee testattavaksi jo tänään.

Nelle kirjoitti...

Ulla: kokeile ihmeessä. Suolan määrää siinä kurpitsasoseessa jäi ehkä itselläni pikkuisen vajaaksi ensin, mutta onneksi sormisuolaa saa lisää sitten lautasellekin. :) Ja fetan määrä tietty kanssa vaikuttaa...

Jael kirjoitti...

kurpitsa on kyllä mahtavaa herkua:-) itsekin postasin juuri hyvin kurpitsaisesta ruuasta jonka tein erään ravintolakäynnin innoittamana.

Nelle kirjoitti...

Jael: ... ja vaikka kurpitsaa tulee taas sitten ikävä kun ne häviävät sen yksi parhaista puolista on, että siihen ei pääse kyllästymään :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

OI nam, nam ... tuota quinoa vinkkiä pitää kyllä kokeilla pian.
Ja meillähän on peräti kolme kurpitsaa odottamassa pihalla, että joku hakisi ne sisälle :-)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

oi että, kaikki kuulostaa niin hyvältä, tuo chilifeta erityisesti kun feta on täällä kovin kallista niin sen haluaakin syödä erinomaisesti tehtynä ;)

Nelle kirjoitti...

Minna: kokeile ihmeessä käy tosiaan salaatinkin sekaan ihan erinomaisesti kokeiltu on! :)

Mausteinen manteli: tuo fetavinkki oli alunperin jostain telkkarin katukeittiö/foodmarketohjeesta (?) jossa tehtiin kasvishampurilaista kikherne-porkkanapihvillä. Siihen tuli tuollatavoin tehtyä fetaa. Jäi mieleen ja olen muutaman kerran tehnyt - sopii myös semmoiseen rehevämpään syyssalaattiin tuolla tavoin paahdettuna. MUTTA huom! Älä edes yritä tehdä tuota kevytfetalla - se vaan palaa eikä paahdu :)

Hiidenuhma kirjoitti...

Mahtavalta kuulostava resepti, täynnä kaikkia ihanuuksia!

Chilifetaa pitää ihan ehdottomasti kokeilla.

Nelle kirjoitti...

Hiidenuhma: Kokeile vaan! :) Mutta kuten tuossa jo totesinkin, osta jotain ihan "oikeaa" fetaa, ne valmiiksi kuutioidut kevytfetat on vähän kuin pyyhekumia polttelis uunissa.... ;)